Minimalistin vaatekaappi


Minimalistinvaatekaappi3

Yksinkertainen mekko soveltuu niin arkeen kuin juhlaankin.

 

Elämä ja tyyli selkiytyvät vaatekaapin kriittisen tarkastelun – ja siivouksen – jälkeen.

Tuntuuko siltä, ettei ole mitään päällepantavaa? Ehkä sinulla onkin vaatteita liikaa. Epämääräisestä, kaapista tursuilevasta kasasta vaatteita on hankala löytää suosikkeja. Voi olla vaikea edes hahmottaa, mitä vaatekaapissa itse asiassa edes on, tai miten vaatekappaleet voisivat sopia yhteen.

Muutamallakin vaatteella voi pärjätä. Viidestä yksinkertaisesta vaatekappaleesta saa jo yli kymmenen yhdistelmää, ja samoja vaatteita voi asustaa hyvin eri tavoin eri tilanteisiin. Helpoimmin ovat yhdisteltävissä melko yksinkertaiset vaatteet. Yksinkertaisen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa tylsää, eikä kaikkien vaatteiden tarvitse olla mustia tai muuten vain samanvärisiä.

Helpointa on valita jokin neutraali väri (mustan lisäksi sellaiseksi käy vaikkapa armeijanvihreä tai tummansininen) vaatekaapin peruspilariksi, johon on helppo yhdistellä yksittäisiä väripilkkuja. Rohkeampi voi yhdistellä useita voimakkaitakin värejä samaan asuun, kunhan ne ovat samasta paletista.

Kylmä/lämmin-akselin lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota siihen, ovatko värit kirkkaita, maanläheisiä vai pastellinsävyisiä. Neutraalien sävyjen kanssa toimii (melkein) kaikki. Itsellesi parhaat sävyt löydät vertailemalla erivärisiä vaatteita vuorotellen kasvojesi vieressä. Myös kuviolliset kankaat sopivat minimalistin vaatekaappiin: jos kuvioista löytyy värejä, jotka toistavat muiden vaatteiden sävyjä, ei lopputuloksesta tule kirjavaa.

Erilaisia materiaaleja yhdistelemällä yksivärinenkään asu ei tunnu tylsältä. Viimeisen silauksen (ja hyvän mielen) tuo vaikkapa matkalta tuotu huivi tai tärkeältä ihmiseltä saatu rannekoru. Asusteita vaihtelemalla sama yksinkertainen asu soveltuu niin arkeen kuin juhlaankin.

Minustako minimalisti?

Käy vaatekaappisi kriittisesti läpi. Mitkä vaatteet ovat jatkuvasti käytössä – ja mitkä jäävät kaapin pohjalle? Onko suosikeissasi erityisen kiva väri, materiaali, leikkaus tai joku muu juju?

Entäpä vaatteet, jotka ovat jääneet vähälle käytölle: ehkä ne eivät sovi tyyliisi, persoonallisuuteesi tai elämäntapaasi? Esimerkiksi kääpien perässä konttaavalle puvuston peruspilarina voivat toimia armeijan ylijäämävarastosta hankitut, rennot ja kestävät reisitaskuhousut, kun taas järjestöaktivisti voi kokea saavansa siististä ja särmästä asusta uskottavuutta kokouksiin ja päättäjien lobbaamiseen.

Perusta uusi vaatekaappisi suosikkiesi ympärille (ja anna muut surutta pois – niistä voi muodostua jonkun muun lemppareita). Pääsääntönä voi pitää, että jos et muista, mitä vaatekaappisi sisältää, siellä on jotain liikaa.

Mieti jokaisen uuden vaatekappaleen kohdalla, toimisiko se lempivaatteidesi kanssa, vaatekaappiasi täydentäen. Älä kotiuta ”ihan kivoja” vaatteita – kirppareiltakaan!

Panosta laatuun: myös ympäristö kiittää, kun käytät vaatteita, jotka kestävät pesua ja kulutusta.

teksti:Hemi Malkki 

kuvitus: Emmi Malkki

 

 

KATSO MYÖS