Medialukutaidolla on merkitystä


Kohtaamme ennennäkemättömän tietotulvan päivittäin eri medioiden välityksellä, eikä media nuku koskaan. Kaikki vastaanottamamme informaatio ei kuitenkaan ole totta, ja omaa medialukutaitoa on syytä hioa.

Teksti: Juuli Lehtinen Kuvitus: Siru Tirronen

Ilmastonmuutoksesta puhutaan jatkuvasti. Tiedämme ‒ tai ainakin luemme  ‒ aiheesta paljon osittain sen takia, että media pursuaa julkaisuja siitä. Kaikkeen tietona esitettyyn ei kuitenkaan voi luottaa.

Internetin myötä saatavilla on nopeasti valtava määrä tietoa mistä tahansa aiheesta, mutta siitä huolimatta elämme niin sanottua “totuuden jälkeistä aikaa”. Termillä viitataan siihen, ettei tarjolla olevien mediajulkaisujen informaatio ole kohdillaan, vaan mielipiteet, tunteet ja agendat ajavat faktojen ohi. Sen myötä on tärkeää miettiä, mihin oikeastaan voi luottaa.

Karkeaa jakoa väärän tiedon lajien välille voidaan tehdä puhumalla mis- ja disinformaatiosta. Moni on törmännyt mis- ja disinformaatioon termeinä, mutta sisältö ja yhteiskunnallinen merkitys ovat voineet jäädä pimentoon. 

Misinformaatiolla tarkoitetaan väärää tietoa, joka on päätynyt levitykseen tahattomasti tai tahallisesti. Disinformaatio taas on aina tahallisesti vääristeltyä tietoa. Tällaista tahallisesti levitettyä ja vääristeltyä väärää tietoa edustavat muun muassa valeuutiset, jotka ovat taitavasti aidoiksi journalistisiksi teksteiksi naamioituja julkaisuja. 

Vääristelyn taustat

Väärän tiedon taustat voivat olla moninaiset. Joskus väärän tiedon julkaiseminen voi johtua tahattomasta virheestä, mutta yhtä hyvin se voi toimia myös vallankäytön välineenä agendoja tukemassa tai rahasampona taloudellista etua tavoiteltaessa. 

Maailmalla on nähty muun muassa tapauksia, joissa poliitikot ovat oman agendansa sokaisemina kieltäytyneet tunnustamasta ilmastonmuutoksen olemassaoloa, vaikka tiedeyhteisö sanoo ilmiön olevan totta. Toisenlaisen agendan edistämisessä voidaan taas hyödyntää huolta ympäristöstä lietsomalla kauhukuvia, joiden todennäköisyyttä on liioiteltu. 

Taloudellista hyötyä väärästä tiedosta voidaan saada esimerkiksi viherpesun avulla. Taloudelliset intressit näkyvät mediassa myös harhaanjohtavina klikkiotsikoina, jotka lähtevät herkästi leviämään sosiaalisessa mediassa. Jaetut otsikot jäävät mieleen, mutta harva lukee tekstejä otsikkoa pidemmälle, mikä on jo itsessään ongelmallista. Aina otsikoiden taakse kätkeytyvät tekstit eivät välttämättä ole suoraan valheellisia, mutta niiden taustalla oleva tieteellinen näyttö ja lähdemateriaali voivat olla kyseenalaisia. 

Ympäristöaiheista saa erinomaisia klikkiotsikoita, sillä valtaosa ihmisistä on huolissaan ympäristön tilasta ja juttu pääsee siten ihon alle. Taustalla vaikuttavat taloudelliset, poliittiset ja muunlaiset tekijät saattavat poikia myös valeuutisia eli journalistista tyyliä noudattavia mediatekstejä, joiden sisältö on vailla faktapohjaa. 

Valeuutisten tavoin näennäis- eli pseudotiede voidaan saada näyttämään pätevältä, ja toisaalta tieto vanhenee uuden tutkimuksen myötä. Esimerkiksi ilmastonmuutos on aihe, jota tutkitaan ilmiön samanaikaisesti edetessä. Osa vanhoista käsityksistä menee siis aiheesta riippuen nopeasti uusiksi, jolloin media voi jäädä tieteen aallonharjan jälkeen, mikä voi näkyä julkaisujen sisällössä.

Kriittinen tarkastelu

Medialukutaito sisältää kyvyn ymmärtää ja tarkastella mediatekstejä kriittisesti. Kriittisyys edellyttää sitä, että pyrkii lukemisen lisäksi pohtimaan lukemaansa ja arvioimaan jutun luotettavuutta. Itseään voi myös koulia tarkemmaksi median kuluttajaksi samaan tapaan kuin muitakin kulutustottumuksiaan voi muovata haluamaansa suuntaan.

‒ Asioihin perehtyminen ja niiden perinpohjainen selvittely itselle auttaa tunnistamaan käyttökelpoisen ja paikkansa pitävän tiedon, journalisti-kirjailija Juha Kauppinen painottaa. 

Perehtymisen ohella voi opetella kiinnittämään huomiota tekstin sävyyn, lähteisiin, tekijöihin ja muihin yksityiskohtiin esittämällä itselleen kysymyksiä lukemisen lomassa. Kun esimerkiksi kysyy itseltään, miksi juttu on julkaistu juuri siihen aikaan ja juuri sillä alustalla tai miksi sen tekijä ylipäänsä kirjoittaa aiheesta, vastaukset paljastavat usein jotakin julkaisun taustalla vaikuttavista tekijöistä ja siten myös luotettavuudesta.   

Jokainen ei voi olla joka alan asiantuntija, eivätkä kenenkään resurssit riitä jatkuvaan lähteiden penkomiseen, joten julkaisujen virheellisyys saattaa jäädä inhimillisistä syistä huomaamatta. Ei ole myöskään aina mielekästä tuottaa mediajulkaisuja, joiden sisältö on timanttia mutta joita on mahdoton ymmärtää ilman alan syvempää ymmärrystä ja sanastoa. 

Lisäksi, vaikka tilausta syvällisemmille ympäristöjutuille olisikin, niitä ei valtamediassa aina ole tarjolla. Kauppisen mukaan käsittelykulmaltaan syvällisemmän ympäristöjournalismin puute liittyy ympäristöalan perusteellisen erityisosaamisen puutteeseen toimituksissa.

Ympäristöön erikoistuneita toimittajia tarvittaisiin joukoittain lisää, samoin tarvittaisiin lisää politiikan ja talouden toimittajia, joilla on vankka osaaminen ilmasto- ja monimuotoisuusasioista, Kauppinen pohtii.

Populaaritiede lisää ymmärrystä

Osa ratkaisusta voi löytyä populaaritieteestä. Populaaritiede on ymmärrettäväksi ja kiinnostavaksi muotoiltua tiedettä, johon voi tutustua matalalla kynnyksellä koulutustaustaan tai ikään katsomatta. Sen avulla voi oppia uutta ja tulla tarkemmaksi lukijaksi. Tieto ei siis välttämättä lisääkään tuskaa, vaan ymmärrystä. 

Toimittajana erityisesti tutkivaan journalismiin sekä reportaaseihin keskittyneen Kauppisen mielestä tieteen popularisointi on välttämätöntä ja kuuluu journalismin tärkeimpiin tavoitteisiin.

Hyvä, totuuteen pyrkivä popularisointi ehdottomasti kasvattaa ihmisten medialukutaitoa ja ylipäänsä lisää ymmärrystä yhteiskunnasta, asioiden keskinäisistä riippuvuussuhteista, ja se tekee ihmisistä vaikeammin harhaanjohdettavia, hän muotoilee.

Lähteiden merkitys

Faktantarkistuksessa ongelmaksi muodostuu resurssien rajallisuuden ohella luotettavien lähteiden löytämisen vaikeus. On mahdotonta tehdä yksiselitteistä jakoa hyvien ja huonojen lähteiden välille, oli kyse sitten lehdistä tai tutkimuksista. Usein on kuitenkin mahdollista erottaa enemmän ja vähemmän luottamusta herättävät lähteet toisistaan.

Kauppinen korostaa lähteiden kohdalla journalismin prosessiluontoisuutta – tiedon tarkistus useaan otteeseen eri lähteistä prosessin mittaan tuottaa luotettavampia tuloksia. Tästä syystä laadukas journalismi ei yleensä ole kaikkein nopeinta. Siksi kannattaa ennemmin luottaa laajempiin journalistisiin teksteihin, kuten reportaaseihin, kuin nopeasti bulkkitavarana tuotettuihin julkaisuihin. 

Reportaasit ja laajaa kokonaisuutta käsittelevät jutut eivät luonnollisesti ilmesty juuri sillä sekunnilla, kun aihe on pinnalla. Niihin kannattaa silti tutustua, sillä vaikka suppeammat jutut olisi jo luettu, usein aika on tuonut mukanaan uutta tietoa aiheesta. Kun pitää vielä samalla mielessä kysymykset, joilla tarkastelee lukemansa luotettavuutta, pääsee jo pitkälle matkalla kriittiseen median kuluttamiseen.

Jos haluat perehtyä syvemmin väärään tietoon mediassa, voit vierailla esimerkiksi Tampereen yliopiston tutkimuskeskus Cometin Sisältösekaannus -verkkosivustolla osoitteessa www.sisaltosekaannus.fi. Sivustoa on käytetty lähteenä myös tätä juttua kirjoitettaessa.

Kirjoittaja on luonnontiedelinjan abiturientti ja kirjoittamista rakastava luontointoilija Tampereelta.
Instagram @vuorivaahtera

 

Juha Kauppinen

Biologi Juha Kauppinen on urallaan kirjoittanut artikkeleita esimerkiksi Suomen Luontoon, Suomen Kuvalehteen, Helsingin Sanomiin ja Apuun. Kirjailijana hän on tullut tunnetuksi Sampsa Oinaalan kanssa kirjoittamastaan teoksesta Talvivaaran vangit (Siltala 2016) sekä teoksestaan Monimuotoisuus – kertomuksia katoamisista (Siltala 2019). Hän on saanut työstään useita tunnustuksia, kuten Lumilapio-palkinnon (2013) sekä Valtion tiedonjulkistamispalkinnon (2020).

 

 

 

 

 

KATSO MYÖS