Nuorten Luonto

Julkaistu: 27.9.2012

TEKSTI: TOPIAS SALONEN

Luontoa ei aina tarvitse mennä tarkkailemaan metsiin tai merten rannoille. Jotkut eliöt ovatsopeutuneet elämään myös kodeissamme.

Kun kylpyhuoneeseen laittaa valot päälle, saattaa nähdä sentin mittaisia hopeisia matomaisia hyönteisiä juoksevan äkkiä piiloon. Ne ovat sokeritoukkia (Lepisma saccharina), vikkeliä yöeläimiä, jotka elävät lämpimissä ja kosteissa paikoissa syöden melkein mitä tahansa eloperäistä materiaalia. Sokeritoukat kuuluvat kolmisukashäntäisiin, alkukantaiseen hyönteislahkoon, jonka tunnistaa kolmesta ulokkeesta takaruumiissa.

Sokeritoukilla on pitkä historia. Niitä voi sanoa lähes eläviksi fossiileiksi, sillä lahkoon kuuluvia hyönteisiä on elänyt jo satoja miljoonia vuosia. Sokeritoukat ovat myös melkoisen sinnikkäitä – ne pystyvät elämään useita vuosia. Vaikka nämä hyönteiset ovat melko harmittomia, voivat ne toisinaan järsiä tekstiilejä, papereita ja muuta pehmeää.

Värikkäät homeet

Kodin lämmöstä ja kosteudesta nauttivat myös homeet. Homeet ovat monisoluisia, luonnossa tärkeitä hajottajasieniä, joiden itiöitä leijuu jatkuvasti huoneilmassa. Itiöt vaativat kosteutta ja sopivan materiaalin kasvaakseen. Tästä huolimatta homeiden itiöt selvityvät pitkänkin ajan asunnossa ilman näkyviä homekasvustoja, mutta ne vain odottavat tilaisuutta kasvaa. Siksi melkein mikä tahansa kostea ja unohdettu vaate tai ruoka päätyy yleensä villamaisen kasvuston alle, vaikka kotona olisi muuten siistiä.

Homeita on tuhansia erilaisia, joten kotonakin voi törmätä leivän sinivihreästä homematosta kirkkaan oranssiin homeeseen kahvinsuodattimessa tai kylpyhuoneessa. Kun home valtaa talon rakenteita, saattaa huoneilma olla niin täynnä homeen itiöitä, että ne voivat vaarantaa terveyden.

Homeen lailla myös banaanikärpäset (Drosophila melanogaster) muistuttavat, jos hedelmät ovat unohtuneet kulhoon tai biojätteet ovat viemättä. Suomen oloissa banaanikärpänen ei elä ympärivuotisesti, joten keittiöihimme ne päätyvät yleensä kaupasta ostettujen hedelmien mukana. Banaanikärpäset käyttävät ravinnokseen pääasiassa hedelmien nesteitä, toukat taas syövät monipuolisemmin esimerkiksi biojätteitä.

Banaanikärpäset lisääntyvät pahamaineisen nopeasti: mitä lämpimämpää, sen nopeammin toukat kehittyvät. Naaraat munivat satoja munia, ja uusi sukupolvi saattaa syntyä jo viikon päästä munimisesta. Nopean ja runsaan lisääntymisen vuoksi banaanikärpänen on myös tieteelle korvaamaton laji. Sadan vuoden ajan banaanikärpästä on käytetty tieteessä mallieliönä ja sen kautta on saatu paljon tietoa eliöiden kehityksestä sekä geenien toiminnasta. Tämä on edistänyt myös lääketieteen kehitystä. Banaanikärpäsillä tehty tutkimus kromosomien roolista perinnöllisyydessä toi Nobel-palkinnon amerikkalaiselle Thomas Hunt Morganille vuonna 1933.

Siinä missä banaanikärpäsille kodin lämpö on Suomessa elinehto, joillekin hyönteisille kodit ovat vain kätevä majapaikka. Kellareissa ja ullakoilla saattaa nähdä ruskeita, kuivuneiden lehtien näköisiä huomaamattomia perhosia. Esimerkiksi nokkos- ja neitoperhoset talvehtivat toisinaan ihmisten asumuksissa ja käyttävät siipien alapuolen huomaamatonta väritystä sulautuakseen ympäristöönsä. Näistä kahdesta neitoperhonen on hieno esimerkki evoluution tuottamasta illuusioista: perhosen siipien neljä suurta silmää muistuttavat tuijottavaa eläintä ja karkottavat näin saalistajat.

Hyvät hämähäkit

Hyönteisten myötä kotiin saattaa syntyä jopa pieni ravintoketju. Suomesta tunnetaan yli 600 hämähäkkilajia, joista moni viihtyy asunnoissa. Vaikka hämähäkit aiheuttaisivat kylmiä väreitä, ovat suomalaiset kotihämähäkit itse asiassa hyödyllisiä ja vaarattomia asuinkumppaneita. Hyönteissyöjinä ne eivät käy käsiksi esimerkiksi tekstiileihin tai ruokaan, vaan käyttävät ravinnokseen kodin muita ötököitä. Siten ne toimivat asunnoissa luonnollisina tuholaistorjujina.

Kotiemme hämähäkeistä näyttävin lienee sentin mittainen mustanharmaa ja paksujalkainen huonehämähäkki (Tegenaria domestica). Se kutoo suppilomaisen seitin, jonka perukoilla se odottaa saaliin iskeytymistä verkkoon.

Huonehämähäkit olivat ennen sisätiloissa yleisempiä, mutta ovat harvinaistuneet vuosikymmenten myötä paremman ilmastoinnin ja lämmityksen takia. Sen sijaan huonehämähäkkiä pienemmät pallohämähäkit (muun muassa Steatoda bipunctata) ovat edelleen yleisiä kodeissa ja kutovat monenlaisia seittejä. Suomalaisten pallohämähäkkien sukulaisiin kuuluu myös ulkomailla elävä pahamaineinen mustaleski.

Hämähäkkien lisäksi kellareissa, autotalleissa ja ullakoilla viihtyy myös pitkäjalkaisia lukkeja (Opiliones), joita Suomessa tavataan 13 eri lajia. Lukit eivät kuitenkaan ole varsinaisia hämähäkkejä. Lukkien vartalo on vahvasti yhteensulautunut eivätkä ne kudo seittejä. Lukeilla on huono näkö, siksi ne ovat oppineet käyttämään etummaisia raajojaan tuntosarvina. Joskus saattaa törmätä lukkeihin, joilla on vähemmän kuin kahdeksan jalkaa: lukit pudottavat jalkojaan hädän hetkellä hämätäkseen saalistajia. Lukit ovat kaikkiruokaisia ja hämähäkkien tapaan harmittomia ihmisille.

Siinä missä jotkin eliöt katoavat kodeistamme, tulevat uudet tilalle. Kun pölypunkit harvinaistuvat, matkustamisen myötä lisääntyvät verta imevät seinälutikat. Luonto ei siis ole pelkästään kodin ulkopuolinen ilmiö, vaan se pyrkii sopeutumaan ja etsimään ekologisia lokeroita myös kodeistamme.