Nuorten Luonto

Julkaistu: 12.5.2011

Milla Aalto

On sumuinen kevätaamu. Yöllä on ollut pakkasta ja pienet jääkukat ovat koristelleet maiseman. Nyt on hyvin valkoista. Huomaan pysähtyväni katselemaan kuivaa tammenlehteä, joka on pysynyt kiinni puun oksassa läpi talven. Elottoman käpristyneen lehden pinta on pikkuisten kimaltavien kiteiden peittämä. Ne ovat rakentaneet lehden täyteen kuvioita, sieviä linjoja, jotka piirtyvät tummalle taustalle terävinä mutta kuitenkin kovin hentoisina. Kuin linnunsulkia. Jäästä muodostuneita untuvia. Pysyn pitkän aikaa aloillani ihastelemassa luonnon tekemää taideteosta.

Me ihmiset teemme kuvataidetta monenlaisin keinoin, moniin eri tarkoituksiin. Haluamme luoda jotain kaunista, vaikuttavaa tai merkityksellistä. Haluamme ottaa kantaa; kertoa asioita, joita on vaikea kuvailla sanoin. Teemme sitä tarkoituksella, päämäärätietoisesti. Luonto taiteilee pelkästään sattumalta, eikä se (luultavasti) yritä kertoa mitään. Silti sen aikaansaamat teokset ovat ihmeellisen usein paljon lähempänä sitä, mihin me yritämme pyrkiä. Niitä voisi melkein sanoa täydellisiksi. Onko ihminen koskaan pystynyt tekemään mitään niin puhtaasti kaunista kuin sudenkorennon siivet tai hämähäkinseitti?

Luonnon tekemä taide on hyvin haurasta ja hetkellistä. Kukat lakastuvat ennen pitkää, jääkiteet sulavat ja hämähäkinseitti hajoaa kosketuksesta. Auringonlasku kestää vain hetken, eikä toista samanlaista enää tule. Muokatessaan ympäristöään ihminen usein tärvelee luonnon ainutlaatuisia luomuksia. Aikojen saatossa muovautuneet kalliot ja ikivanhat puutkaan eivät ole meiltä turvassa. Pystymme tuhoamaan niiden uniikin arkkitehtuurin hetkessä, emmekä välttämättä edes tiedosta, miten isosta asiasta on kysymys.

Kun kuvataiteilija istuu rannalla maalaamassa maisemaa tai valokuvaaja tallentaa auringonlaskun värit muistikortille, alun perin luonnon aikaansaamasta taiteesta tulee osa ihmisen tekemää taideteosta. Hetkellisestä ja helposti särkyvästä tulee pysyvää, sattumalta syntyneestä suunnitelmallisesti tuotettua. Kuvaksi taltioituna luonnon taideteos on nähtävissä myös niille, jotka eivät olleet paikalla teoksen syntymähetkellä, ja kuvaa voidaan ihailla, vaikka sen alkuperäistä kohdetta ei välttämättä enää olisi.

Kuvaan ei kuitenkaan voi sisällyttää kaikkea sitä, mitä luonnon synnyttämän kauneuden kohtaamiseen todellisuudessa sisältyy. Ainutkertainen hetki täytyy kokea olemalla itse läsnä, hengittämällä sitä.

Jos rakastat tähtikirkkaita täydenkuun öitä erämaassa nähtyäsi vain kuvia aiheesta, olet vielä matkan päässä todellisesta rakkaudesta.