Lähdetään retkelle!


Poimi kesän retkeilyreissuja varten vinkiksi Luonto-Liiton piirien lempikohteet ympäri Suomen. Retkivinkki-kyselyymme vastasivat Varsinais-Suomen piiri, Hämeen piiri, Keski-Suomen piiri ja Savo-Karjalan piiri. Mukana on vinkkejä sekä päiväkohteista että pidempiin vaelluksiin soveltuvista reiteistä.

Teksti: Aino Huotari, Sini Malminiemi ja Aino Saarenmaa. Kuvat: Antti Salovaara, Milla Aalto, Ismo Puustinen, Sini Malminiemi ja Jenni Rönkkö

Varsinais-Suomi

Varsinais-Suomen piiri eli Vasp retkeilee aktiivisesti. Piiri on järjestänyt myös aloittelijoille suunnattuja vaelluskursseja. Vaspin retkeilyaktiivi Milla Aalto kertoo kokemuksia piirin suosikkiretkikohteista.

Päiväretkikohteet

Ruissalo

Turun kaikista suosituin, Ruisrockin festivaalialueenakin tunnettu retkikohde on Ruissalon saari. Ruissalo on helppokulkuista maastoa. Täällä pääsee vähällä vaivalla tekemään hienoja luontohavaintoja. Alueella kulkee hiekkapolkuja, joita voi edetä myös lastenvaunujen kanssa. Ruissalosta löytyy toki vaikeakulkuisempiakin maastoja.

Luonnoltaan ja lajistoltaan Ruissalo on rehevää. On tammilehtometsää, rantaniittyä, reheviä merenlahtia, runsasta linnustoa, ulommas merelle työntyviä niemiä, joissa pääsee ihailemaan merilintuja ja saa tuntumaa saaristoluonnosta. Ihmisiä liikkuu alueella säällä kuin säällä, vuodenaikaan katsomatta. Kohde on parhaimmillaan keväällä ja kevätkesällä.

Miten paikalle?

Turun keskustasta Ruissaloon lähtee busseja puolen tunnin välein ja bussimatka kestää pysäkistä riippuen 15–30 minuuttia. Ruissaloon voi mennä myös pyörällä. Vaspilainen Milla Aalto muistelee lämmöllä menneitä luontohetkiä Ruissalossa.

– Ruissalossa on tullut retkeiltyä sekä porukalla että yksin tosi paljon vuosien varrella. Tänä vuonna teimme huhtikuun alussa Vaspin pöllöretken kasvitieteellisen puutarhan nurkille. Sää oli yleisen käsityksen mukaan hirveä, satoi räntää ja tuulikin, mutta lähdimme urheasti retkelle. Illan myötä sade taukosi. Kuulimme yhden lehtöpöllön, tosin tuulen takia heikosti, mutta retken hienointa antia olikin seikkaileminen hämärtyvässä metsässä, missä kohtasimme myös tosi pelottoman oloisia metsäkauriita.

Katariinanlaakson, Rauvolanlahden ja Vaarniemenkallion alue

Tämä kolmen luontoalueen muodostama retkeilykohde sijaitsee Turun ja Kaarinan rajalla. Katariinanlaakso on pieni lehtometsäkohde merkittyine retkeilyreitteineen. Vasp on tehnyt sinne muun muassa pöllöretkiä. Rauvolanlahden alue tunnetaan lintuvesistönä. Lahdella on lintutorni ja pitkospuut.

Vaarniemenkallio on suojelualuetta, jota peittää pääosin mäntymetsä. Korkealla kallioisella kukkulalla on näköalatorni. Alueelta löytyy retkeilijöitä varten laavu ja tulentekopaikka. Vasp on viettänyt täällä tunnelmallisia iltoja nuotion äärellä.

Miten paikalle?

Turusta pääsee bussilla Katariinanlaakson parkkipaikalle. Vaarniemenkallion lähelle pääsee myös bussilla Kaarinan puolelta. Rauvolan puolella on myös parkkipaikka.

– Vuosia sitten teimme silloisen toimintaryhmän kanssa helmikuisen patikkaretken Vaarniemelle. Kiipesimme ylös kukkulalle, ihailimme maisemia ilta-auringossa ja söimme laskiaispullia laavulla. Paluumatkalla alaspäin pohdimme, onnistuisiko mäenlasku paikoin jäätyneellä rinteellä ilman pulkkaa. Eräs osallistujista lähti sitten vahingossa huimaan syöksylaskuun pepullaan pitkin jäistä mäkeä. Me muut vain tuijotimme henkeä pidättäen. Onneksi mitään ei sattunut, ja tilanteesta saatiin hyvät naurut.

Kuusisto

Kuusiston retkeilyalue sijaitsee Kaarinan saaristossa. Kuusiston saarella voi ihailla perinnemaisemia ja merinäköaloja, ja alueella on jonkin verran suojeltua metsää. Merellinen maisema muodostuu maankohoamisen myötä umpeenkasvaneista merenlahdista. Kaksi lintutornia mahdollistaa lintujen tarkkailun ruovikkoisella, Natura-alueena tunnetulla Kuusistonlahdella, kun taas historian ja kulttuurin ystävä voi piipahtaa piispanlinnan raunioilla. Retkieväiden nauttimiseen alueelta löytyy tulentekopaikka. Toukokuussa 2018 alueelle valmistuu uusi kuivakäymälä. Alueella ei ole virallista leiriytymispaikkaa, mutta jokamiehenoikeudella voi kuitenkin yöpyä järkeväksi näkemällään paikalla suojelualueiden ulkopuolella.
Linnanraunioiden ympärillä on polku, joka soveltuu myös liikuntarajoitteisille.

Miten paikalle?

Vasp on järjestänyt alueelle pyöräretkiä Turusta, ja arki-iltaisin Kuusistoon pääsee bussilla. Retkeilijä voi myös ottaa bussin Kuusistonsillalle ja pyöräillä loppumatkan. Kuusisto on kiva pyöräilykohde, sillä koko matka saaren läpi on kaunista maaseutu- ja perinnemaisemaa. Viikonloppuisin kohde on vaikeampi tavoittaa puutteellisten bussiyhteyksien takia, joten oma-auto tai pyörä tulee tarpeeseen.

– Viime kesänä päätimme järjestää ”Rakastu kesäyöhön” -teemapäivänä yöretken Kuusistoon. Siirryimme kimppakyydeillä kohteeseen auringonlaskun aikaan. Kiersimme Kappelinmäen luontopolun, vietimme aikaa lintutornilla ja istuskelimme nuotiopaikalla odottamassa auringon nousua. Retki oli todella antoisa. Kohtasimme mäyrän luontopolulla, pääsimme havainnoimaan lepakoiden lentoa kartanon pihassa, suorastaan säikähdimme aivan lähellä seisoskellutta metsäkaurista ja kuulimme muun muassa viitakerttusen laulua.

Retkikohteet pidemmille retkille (viikonloppu tai pidempään)

Kurjenrahkan kansallispuisto

Kurjenrahkan kansallispuistossa riittää patikoitavaa ihan lyhyistä parin kilometrin reiteistä aina 40–50 kilometrin kierroksiin. Kansallispuistosta pääsee polkuja pitkin myös Vaskijärven luonnonpuistoon, jolloin retkelle tulee haluttaessa lisää mittaa. Alueella on runsaasti telttailu- ja nuotiopaikkoja. Kansallispuiston luontoon sisältyy soiden lisäksi metsää ja maasto vaihtelee. Alueelta löytyy muun muassa vanha aarniometsäalue ja iso järvi, jossa voi soutaa ja meloa. Kansallispuistossa on vajaan kilometrin mittainen pyörätuolilla kuljettava reitti, jonka varrella liikuntarajoitteiset pääsevät nauttimaan suomaisemista.

Kurjenrahkan kansallispuistosta erityisen tekevät sen suot, sillä eteläisessä Suomessa on vähän koskemattomia suoalueita. Kurjenrahkan suo ja Vajosuo ovat laajoja, erämaisia suoalueita, joilla retkeilijää odottaa luonnon hiljaisuus. Täällä tuntuu, että olisi todella kaukana kaikesta.
Vasp on käynyt Kurjenrahkan kansallispuistossa päiväretkillä, mutta järjestänyt myös viikonlopun mittaisia harjoitusvaelluksia, joiden aikana on patikoitu 30–40 kilometriä. Kylmänä vuodenaikana alueelta voi vuokrata yösijaksi mökin. Keväällä 2017 Vaspin retkiryhmä vuokrasi vanhan maalaistalon, jossa ryhmä piti suuren suosion saaneen mökkileirin. Kylmä vuodenaika karsii helposti retkien osallistujia, mutta mökkiyöpyminen houkutteli paikalle runsaasti luonnonystäviä.

– Olemme järjestäneet pari kertaa myös huhtikuisen teeriretken Kurjenrahkaan: yöpyneet lähellä lintutornia niin, että olemme päässeet aamun koiton aikaan tornille havainnoimaan teerien soidinta. Teeriturnajaisten tarkkailun ohessa on päästy myös näkemään kurkien tanssia, kuultu kuovin huutoa ja joutsenten toitotusta sekä nähty kapustarintoja. Varhainen kevätaamu avosuolla on jotain todella kokemisen arvoista.

Miten paikalle?

Kurjenrahkan kansallispuistoon pääsee Turusta kaukoliikenteen bussilla. Kesällä 2018 kohteen tavoitettavuus paranee, sillä Turun paikallisliikenne alkaa liikennöidä alueelle. Paikalle pääsee siis jatkossa edullisemmin ja helpommin. Bussimatka kestää noin puoli tuntia.

Saaristomeren kansallispuisto ja Jurmon saari

Ehkä vaikuttavin ja ikonisin kohde Saaristomeren kansallispuistossa on Korppoon Jurmo, joka soveltuu hyvin pidempääkin reissua kaipaavalle retkeilijälle. Retkelle pituutta saa, kun Jurmosta siirtyy yhteysaluksella tai venetaksilla muihin saariin. Retkeilijä voi jatkaa Saaristomereen tutustumista myös polkupyörällä vaikkapa Saariston rengastietä pitkin.

Jurmossa luonto on avointa karua kanervanummea. Saarelta löytyy myös pieni metsikkö. Kivikkoinen maasto haastaa paikoin kulkijaa. Jurmossa voi havaita runsaasti lintuja, harvinaisia kasvi- ja hyönteislajeja ja jopa hylkeitä. Jurmossa retkeilijää odottaa perinnemaisema; maisemanhoitotoimenpiteistä huolta pitävät kesällä saarelle laiduntamaan tuodut ylämaannaudat. Saarella on mahdollista nähdä myös pieni alpakkalauma.

Jurmossa on lintuasema ja majoittumista varten mökkejä sekä metsähallituksen ylläpitämä telttailu- ja tulentekoalue.

– Jurmo on todellinen helmi. Tyypillisesti sinne tulee lähdettyä keväällä katsomaan muuttolintuja, mutta muutama vuosi sitten järjestimme telttailuretken Jurmossa keskikesällä. Heräsin varhain aamulla etsimään jo muutolle lähteneitä kahlaajia, ja siinä kivikkoista rantaa kulkiessa ihmettelin, mikä kummallisen näköinen lintu aallokossa oikein uiskentelee. Kun katsoin kiikareilla, tajusin sen olevan harmaahylje, joka kurkki minua kohti aaltojen seasta.

 

Miten paikalle?

Turusta Jurmoon pääsee julkisilla kulkuneuvoilla, mutta retkelle kannattaa varata aikaa. Bussimatka Nauvoon kestää pari tuntia ja Nauvosta yhteysalus seilaa Jurmoon neljä tuntia. Yhteysaluksen kyydissä saa hyvän kuvan Saaristomerestä. Alus kulkee sisä- ja välisaariston läpi ulkosaaristoon, ja jos koko matkan tarkenee oleskella aluksen kannella, näkee, miten maisema muuttuu. Yhdessä kohtaa ympärillä näkyy vain ulappaa.

Saariston rengastien kiertämiseen polkupyörällä kannattaa varata ainakin muutama päivä. Matkan varrella on lukuisia hienoja luontokohteita muun muassa Korppoossa, Houtskarissa ja Iniössä. Pyöräretkellä saaristossa voi viettää vaikka useamman kesäviikon tutustuen rauhassa luontokohteisiin ja pistäytyen vierailuille eri saarille.

– Seilin saari on vain puolen tunnin yhteysalusmatkan päässä Nauvosta, joten sinne on helppo päästä. Saari on kuuluisa historiastaan, mutta myös sen luonto on huomion arvoista ja nykyään siellä toimii Saaristomeren tutkimuslaitos. Olen biologian opintojeni myötä tottunut viettämään kesäisin paljon aikaa Seilissä ja paikka on minulle tosi rakas. Pari vuotta sitten olin luunmurtuman takia kävelykyvyttömänä koko alkukesän, mutta halusin kuitenkin päästä käymään Seilissä. Niinpä kaverit auttoivat minut retkelle pyörätuolilla. Vaikka saaren hiekkatiet ovatkin aika töyssyisiä, pääsin etenemään ja olin tosi iloinen retkestä. Näinkin hieno luontokohde osoittautui myös kävelykyvyttömän tavoitettavaksi.

Keski-Suomi

Keski-Suomessa retkeilevältä eivät kohteet lopu kesken! Vinkit alueella retkeilyyn antaa Luonto-Liiton Keski-Suomen piiri, tutummin Kessu.

Runebergin luontopolku Saarijävellä

Kessu suosittelee päiväkohteeksi Saarijärvellä Kolkanlahdessa sijaitsevaa Runebergin luontopolkua. 12 kilometriä pitkän polun nähtävyyksiin sisältyvät muun muassa Julmat lammit. Polulle pääsee omalla ajoneuvolla.

Etelä-Konneveden kansallispuisto

Viikonlopun viettoon Keski-Suomen alueella Kessu suosittaa suuntaamaan Rautalammen suuntaan. Vuonna 2014 perustettu Etelä-Konneveden kansallispuisto tarjoaa loistavat mahdollisuudet vesiretkeilyyn, mutta myös patikoitavaa löytyy.

Kolmen vuoren vaellus on merkitty retkeilyreitti puiston Enonniemessä. 14 kilometriä pitkä ympyrälenkki lähtee Vuori-Kalajan kotalaavulta ja tarjoilee koko matkan tiukkoja ylä- ja alamäkiä näköalapaikkojen kera. Reitillä voit yöpyä omassa majoitteessa tai saunallisessa vuokratuvassa.

Kolmen vuoren vaellukselle pääsee kilometrin päässä olevalta Kalajan pysäköintialueelta. Vaihtoehtoisesti reitille pääsee kouluvuoden aikana julkisilla, jolloin tosin täytyy kävellä noin 7 kilometriä Kivisalmentien varressa olevalta Haapasalmen pysäkiltä.

Salamajärven kansallispuisto

Pitkälle viikon vaellukselle Keski-Suomessa voi lähteä vaikka Salamajärven kansallispuiston Hirvaan kierrokselle. 58 km pitkälle ympyräreitille voi lähteä esimerkiksi Koirasalmen luontotuvalta. Tuvalle päästäkseen tarvitsee oman kulkuneuvon.

Lukuisat laavut, taukopaikat ja autiotuvat tarjoavat vaihtoehtoja yöpymistapoihin. Aina kannattaa kuitenkin kantaa mukanaan myös omaa majoitetta.

Itä-Suomi

Itä-Suomessa retkeilevälle Savo-Karjalan Luonto-Liitto eli SaKa suosittelee niinikään kahta kansallispuistoa ja puistojen ulkopuolella kulkevaa pidempää vaellusreittiä.

Patvinsuon kansallispuisto

Päiväretkelle kannattaa suunnata Patvinsuon kansallispuistoon. Polkuja ja ympyrälenkkejä riittää muutaman kilometrin pituisista luontopoluista 15 kilometrin mittaiseen Suomun kiertoon. Innostuessaan alueella voi viettää vaikka kokonaisen viikonlopun. Yhteensä merkittyjä polkuja on puiston alueella noin 80 km. Puistoon päästäkseen tarvitsee oman ajoneuvon.

Kolin kansallispuisto

Viikonloppuretkeksi SaKan väki suosittelee Kolin kansallispuistossa kulkevaa Herajärven kierrosta. Kierros koostuu kahdesta ympyrälenkistä, joista viikonlopussa ehtii hyvin kiertää vanhemman. Alkuperäinen Herajärven kierros (35 kilometriä) lähtee luontokeskus Ukosta ja poimii varrelleen Pohjois-Karjalan komeimmat vaaranäkymät.

Luontokeskukselle pääsee omalla ajoneuvolla tai Kolin tilauspalveluna toimivalla paikallisliikenteellä.

Karhunpolku

Pitkälle polulle mielivä saa SaKalta suosituksen lähteä itärajalla kulkevalle Karhunpolulle. Osin vaativakin polku kulkee Patvinsuon kansallispuistosta Sotkamoon Lieksa–Kuhmo-tielle. 133 kilometriä pitkän reitin voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa ja matkansa voi aloittaa tai päättää myös Ruunaalta. Reitille ei pääse julkisilla.

Häme

Luonto-Liiton Hämeen piiri retkeilee Pirkanmaan kauniissa järvimaisemisemissa. Retkikohdevinkit antaa piirin aktiivi Jenni Rönkkö.

Kauppi-Niihama

Kauppi-Niihama on tamperelaisille tärkeä metsäalue, jolla on merkitystä niin luonnonarvojen kuin virkistyskäytön kannalta. Viime vuonna Suomen luonnonsuojeluliitto valitsi Kauppi-Niihaman yhdeksi Suomen sadasta luontohelmestä. Niihamassa toimii ympärivuotinen kahvio, joka on Hämeen piirin Jenni Rönkön mukaan kuin kaupunkilaisten yhteinen kesämökki. Nyt alueen metsiä uhkaa kuitenkin asuntorakentaminen ja vieressä oleva golfkenttä.

Kintulammi

Kintulammi on Tampereen uusin ja samalla suurin luonnonsuojelualue, jonka avajaisia vietetään toukokuussa 2018. Retkeilyalue sijaitsee 20 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Alueella on noin 15 kilometriä polkuja, sekä muutamia laavuja ja tulentekopaikkoja. Kintulammilla voi nähdä jopa 400-vuotiaita kilpikaarnaisia aihkimäntyjä, ja jos hyvin käy, niin ehkä retkellä tapaa myös viitasammakon tai liito-oravan.

Viitastenperä

Viitastenperä on Jennin mielestä harvinaisen hiljainen paikka aivan Tampereen kaupunkialueen tuntumassa. Korkeilta kallioilta avautuu kaunis näkymä Hervantajärvelle. Makkarajärven-Viitastenperän (tai Makkaraperän kuten aluetta leikkisästi kutsutaan) suojelusta on jo pitkään väännetty kättä Tampereella.

Pirkanmaan viikonloppuvaelluskohteita

Pirkanmaalta löytyy lukuisia retkikohteita myös lyhyille viikonloppuvaelluksille. Pukalan virkistysmetsä Orivedellä sopii järvimaisemineen myös melontaan. Siikaneva puolestaan tarjoaa retkeilijälle kauniita suomaisemia. Yöksi voi jäädä Jaarikanmaan laavulle.

Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto on jäänyt muiden lähellä olevien kansallispuistojen varjoon, mutta suotta. Paikka on täydellinen lintujen tarkkailuun, ja Kärjenkallion lintutorni on yksi Pohjoismaiden suurimmista.

PS. Jenni vinkkaa, että retkiohjaajille on Tampereella tarvetta. – Yksin ei tarvitse retkeä suunnitella, vaan apua saa aina. Jokaiselle retken vetäjälle pyritään löytämään pari, joten innokkaita retkeilijöitä kaivataan koko ajan, Jenni sanoo.

Bonusvinkit: Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi

Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa voi suunnata päiväretkelle esimerkiksi Rokuan kansallispuiston merkityille poluille. Rokuan kansallispuisto on valittu myös vuoden 2018 retkikohteeksi!

Viikonlopun mittaista vaellusta voi lähteä tekemään vaikka Pyhä-Luoston retkeilyreitille (35 kilometriä) Pyhä-Luoston kansallispuistoon.

Varma valinta viikon mittaiselle vaellukselle on Suomen suosituin retkeilyreitti: Hetta-Pallas-reitti (55 kilometriä) Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Reitin aloitus- ja päätepisteisiin pääsee linja-autolla Rovaniemeltä.

KATSO MYÖS