Katse pellolle ja pientareelle!


Perinnemaiset tarjoavat runsaslajisimpina elinympäristöinämme elinpaikan myös lukuisille kevään airueille.

Varsinaiset perinnebiotoopit ovat maatalouden koneellistumisen vuoksi uhanalaistuneet, mutta teeman lajeja voi etsiä muualtakin. Pellon- ja jopa teidenpientareet ja liikennevihreät tarjoavat turvapaikkoja niitty- ja ketolajistolle.

Vanhalla ratapenkoilla tai -pihoilla viihtyvät erityisesti paahteisempiin ja kuivempiin oloihin sopeutuneet lajit. Voimalinjojen alustoja pidetään myös nykyään jo eräänlaisena uusperinnebiotooppina. Ja kukapa estää tekemästä tutkimusretkeä omaan tai tuttavan pihapiiriin.

Viiden alla esiteltävän teemalajin lisäksi myös vakiolajeista moni liittyy teemaan: haarapääsky, kiuru, kottarainen, kullero, nokkosperhonen, sitruunaperhonen, tuulihaukka ja työhtöhyyppä esiintyvät kaikki myös perinnemaisemissa.

Isokuovi (Numenius arquata)

Sananlasku sanoo: ”Kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle.” Isokuovi onkin on varhain, jo huhtikuun jälkipuoliskolla palaava muuttolintu. Isokuovi kuuluttaa reviiriään viheltävällä surumielisellä huiluäänellään: kuui-kuui-kuui. Isokuovi on helppo tunnistaa muutenkin. Se on suuri pitkäjalkainen kahlaaja, jolla on vaatimaton ruskeapilkkuinen höyhenpuku ja pitkä sapelimaisesti alaspäin kaartuva nokka.

Isokuovin elinympäristöänä mieluisia ovat avo-ojitetut pellot, viherkesannot, laitumet sekä kosteat ja avarat rantaniityt. Tehomaatalous on vähentänyt ehkä tunnetuimman maatalousmaisemiemme linnun elinympäristöjä etenkin eteläisessä Suomessa ja paikoin kuovikannat ovat hyvinkin taantuneet.

Keto-orvokki (Viola tricolor) kukkii

Keto-orvokin tieteellinen nimi tricolor, kolmivärinen, viittaa kukkaan. Vaikka kukkien väri vaihtelee suuresti, useimmiten kuitenkin kaksi ylintä terälehteä ovat tumman sinipunaisia, sivuttaiset kaksi vaalean violetteja ja alin kellertävän valkoinen. Keto-orvokki on ahkera kukkija. Se aloittaa kukintansa toukokuussa ja jatkaa sitä pitkälle syksyyn.

Keto-orvokin luontaiset kasvupaikat ovat kuivia ja karuja. Se viihtyy niin kalliojäkälikössä kuin nimensä mukaisesti kedoillakin. Sen voi löytää myös pellolta tai pientareelta. Kauniin keto-orvokin kukat sopivat erinomaisesti vihersalaatin koristeiksi. Keto-orvokin versoista tehtyä rohtoa on ennen vanhaan käytetty erityisesti lasten ihottumien hoidossa.

Omenapuu kukkii

Omenapuut verhoutuvat eteläisessä Suomessa alkukesällä, toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa valkoiseen tai vaaleanpunaiseen huntuun. Omenapuut ovat kukkineet Suomessa jo vuosisatojen ajan, sillä ensimmäinen omenaviljelmämme perustettiin Paraisille vuonna 1539.

Omenapuita tapaa useimmiten kotipuutarhoissa. Tällöin kyse on viljellystä Malus domestica -omenasta, jonka lajikevalikoima on lukematon aina tutummista Huvituksesta ja Punakanelista sellaisiin hiukan tuntemattomampiin kotimaisiin kuin Sariola tai Jaspi. Aivan lounaisrannikolla ja Ahvenanmaalla tavataan myös villiä metsäomenapuuta Malus sylvestris, joka valitettavasti on suojelusta huolimatta kovasti harvinaistunut. Aivan pohjoisimmassa Suomessa eivät viljellytkään omenapuut pärjää.

Lampaat laitumella

Emolampaat eli uuhet pikkuisine karitsoineen pääsevät laitumelle pian sen jälkeen,kun ruohotupsut vihertävät. Erityisesti leikkisien karitsoiden laitumelle pääsemistä on hauskaa seurata. Pikkuiset villaturkit kun intoutuvat helposti riemastuksissaan juoksentelemaan porukalla ristiin rastiin ja hyppelemään valtavia tasajalkaloikkia.

Lampaat laiduntavat viljeltyjen nurmipeltojen lisäksi kuivilla niityillä ja harvapuustoisilla hakamailla. Kovin kosteilla pelloilla tai rantaniityillä ne eivät viihdy. Erityisen hyvin lampaat soveltuvat pusikoiden raivaajiksi, sillä vesaikot maistuvat niille erinomaisesti. Laumaeläiminä lampaat laiduntavat ja märehtivät tarkassa vuorokausirytmissä koko katras samanaikaisesti.

Lehmät laitumella

Ammuu! Kesälaitumille pääsevät lehmät ottavat ilon irti elämästään kirmailemalla hetken ympäriinsä hassua lehmänlaukkaa. Pian ne kuitenkin rauhoittuvat ja käyvät herkullisen vihreiden ruohotuppaiden kimppuun. Lehmien laitumelle päästäminen ajoittuu kevään etenemisestä riippuen toukokuun loppuun tai kesäkuun alkuun.

Lypsylehmät laiduntavat useimmiten viljelynurmilla, mutta emolehmiä vasikoineen sekä nuoria lehmiä eli hiehoja, näkee yhä useammin myös vähätuottoisimmilla luonnonniityillä, ranta- ja metsälaitumilla. Lehmät ovatkin erinomaisia maisemanhoitajia, erityisesti puustoislla kohteilla ammut ovat korvaamattomia apulaisia.

Teksti Katja Torkko

Kirjoittaja työskentelee Suomen luonnonsuojeluliiton ja VR:n yhteisessä perinnemaisemahankkeessa.

KATSO MYÖS