Karjalassa humisevat Euroopan suurimmat vanhat metsät


Vaikka lailliset suojeluprosessit Venäjän Karjalassa ovat hitaita, aktiiviset toimijat muilla yhteiskunnan sektoreilla ovat onnistuneet pelastamaan suurimmat vanhan metsän alueet hakkuilta.

Luonnonsuojelujärjestö SPOK:issa Petroskoissa riemuittiin viime heinäkuussa. Tuhansia hehtaareja vanhaa metsää oli rajattu hakkuiden ulkopuolelle juuri allekirjoitetuilla sopimuksilla kahden suuren Karjalassa toimivan metsäyrityksen kanssa. Näiden ja monien muiden pitkien neuvotteluprosessien tuloksena Karjalan viimeiset yli 50 000 hehtaarin vanhan metsän alueet on saatu suojeltua hakkuilta.

Karjalan säästyneistä vanhoista metsistä suurimmat sijaitsevat tasavallan rajoilla: lännessä Paanajärven, Kalevalan ja Kostamuksen alueilla sekä aivan tasavallan itäosassa Voldajärven alueella. Tätä nykyä kaikkien alueiden ytimessä on laillinen suojelualue, mutta paljon ainutlaatuista metsää on jäänyt myös suojelualueiden ulkopuolelle.

Heinäkuussa päättyneet neuvottelut ratkaisivat näiden neljän suurimman alueen viimeisien suojelemattomien nurkkien kohtalon. Sankaritarina ei ole kuitenkaan yhden järjestön tarina, vaan se on alkanut jo ennen kuin SPOK-järjestöä oli perustettukaan.

Työkaluina kartat

Vanhojen metsien kartoitus koko Venäjällä alkoi juuri Karjalan alueelta. 1990-luvun alussa useamman järjestön metsäasiantuntijat löivät viisaat päänsä yhteen ja totesivat, että ilman kunnollisia karttoja arvokkaimmista metsäalueista kampanjointi niiden suojelemiseksi ei pitkälle pötki.

Alkoi pitkään kestänyt urakka; Karjalan metsissä samoili asiantuntijoita ja aktiiveja moskovalaisista, pietarilaisista sekä suomalaisista järjestöistä. Joukossa oli myös SPOK-järjestön perustajajäseniä, kuten järjestön nykyinen johtaja Alexandr Markovsky.

Venäjän Federaatiolla oli 90-luvulla vielä oma luonnonsuojelusta vastaava ministeriö, jonka toimesta näille suurimmille vanhan metsän alueille perustetiin 90-luvun alussa kaksi tärkeää uutta suojelualuetta: Paanajärven ja Voldajärven kansallispuistot.

– Suojelualueiden ulkopuolelle jäi kuitenkin vielä enemmän arvokkaita metsäalueita kuin mitä niiden sisään mahtui, Alexandr Markovsky toteaa.

Ne eivät vielä riittäneet boreaalisen Euroopan alueen suurimpien vanhanmetsän alueiden suojelemiseksi.

Seuraavan kerran kansallispuiston perustamista saatiin juhlia vasta 2006, kun Suomen rajalla sijaitseva Kalevalan kansallispuiston perustaminen vihdoin sinetöitiin.

– Kansallispuiston perustaminen kesti lähes 11 vuotta ja oli varsinainen jännitysnäytelmä. Välillä näytti siltä, että koko alue vuokrataan hakkuukäyttöön, kansallispuistosuunnitelmista ja EU:n rahoituksesta huolimatta, Alexandr Markovsky muistelee.

– Saimme kuitenkin kansainväliset metsäyhtiöt kieltäytymään hakkuista alueella sekä sieltä tulevan puun ostamisesta, mikä varmasti vaikutti lopulliseen päätökseen.

Suojelua ilman suojelualueita

Uusien suojelualueiden perustaminen oli kiven alla metsäteollisuuden kehittyessä Karjalassa kovaa vauhtia. Kattavia karttoja Karjalan alueen niin kuin muunkin Venäjän vanhojen metsien alueista julkaistiin etenkin vuosituhannen vaihteessa, ja ne osoittivat yhä selvemmin Venäjällä vanhojen metsien ainutlaatuisuuden koko Euroopan mittakaavassa.

Paikallisen hallinnon raapiessa päätään järjestöt tiedemiehien avustuksella marssivat suoraan metsäalueita vuokraavien yhtiöiden puheille.

Ensimmäinen, tähän päivään asti kantanut sopimus hakkuumoratoriosta eli tietyn metsäalueen vapaaehtoisesta suojelusta allekirjoitettiin Tulosen alueesta vuonna 2003 Venäjän Greenpeacen ja Lenderski Lespromhoz-yrityksen kesken. Neuvottelut metsäalueista eri yhtiöiden kanssa ovat jatkuneet taukoamatta, ja vähitellen suojelualueiden ympärille ja ulkopuolelle jääneet metsäalueet on saatu sopimusten piiriin. Millä taikasanoilla sopimukset on oikein saatu aikaan?

– Motiiveja on yrityksillä tietysti hyvin erilaisia, tuumii Olga Il’ina, SPOK:n metsävastaava.

– Suuremmilla, maailmanmarkkinoilla toimivilla yrityksillä on jo usein omat ekologista kestävyyttä koskevat kriteerinsä, joita myös alihankkijoiden tulee noudattaa. Heidän kohdallaan täytyy vain sopia, miten kriteerit käytännössä toteutetaan. Toisinaan metsäyhtiöissä on töissä samoin ajattelevia ihmisiä kuin me. Kaikki ymmärtävät, että kyseessä on ainutlaatuisia alueita ja että niiden säästämiseksi täytyy löytää keinot.

SPOK alkoi työstää neuvotteluja virallisesti rekisteröidyttyään vuonna 2001, jolloin myös Olga aloitti työskentelyn järjestössä. SPOK:n toiminnan vahvistuessa Moskovasta ja Pietarista käsin toimivat järjestöt ovat hiljalleen vetäytyneet Karjalasta ja jättäneet areenan paikallisille toimijoille.

– Hakkuumoratiorioita oli jo saatu sovittua monille alueille kun aloitimme. Mutta SPOK:ssa päätimme heti, että työ täytyy aina pyrkiä viemään loppuun asti. Alueille täytyy saada virallinen suojelustatus, Olga jatkaa.

Metsiensuojelun ammattilaiset

Nykyään SPOK on jo tunnettu melkein kaikkien alueella toimivien yritysten parissa, mutta alussa oli enemmän selittelemistä. Vuosien työn jälkeen yhä useampi kuitenkin jo tietää, mitä ”vanhalla metsällä ” tarkoitetaan, eikä neuvotteluja tarvitse aina aloittaa metsäekologian perusteista.

Edelleen yrityksissä jaksetaan toisinaan ihmetellä, mikä näiden ihmisten motiivi on ja kuka heille mahtaa kaikesta tästä maksaa.

– Me tietysti vastaamme selittämällä ihan puhtaasti ideologisen taustan työllemme ja näyttämällä, että toimintamme on täysin avointa. Nettisivuiltamme voi esimerkiksi lukea työsuunnitelmamme, tulokset ja kenen kanssa teemme yhteistyötä, Olga selittää rutinoituneesti.

Nykyään yritykset jo saattavat pyytä SPOK:lta konsultointiapua. SPOK, niin kuin monet muutkin järjestöt Venäjällä, ei perustu niinkään vapaaehtoisten jäsenten toimintaan, vaan vaikuttamistyötä yritysten ja hallinnon parissa tehdään varsin ammattimaisesti. Suuri yleisö ei välttämättä ole aina kohderyhmänä.

Kansalaistoiminnan kentällä riittää vielä tilaa

Kun tärkeimmät kartat on jo laadittu ja suurimmat vanhanmetsän alueet saatu rajattua hakkuiden ulkopuolelle, suojelualueiden virallinen sinetöiminen työllistää SPOK:a eniten. Karjalan alueen viime vuonna julkaistuun yleiseen maankäyttösuunnitelmaan saatiin SPOK:in ja Karjalan tiedekeskuksen myötävaikutuksella listattua melkoisesti suunnitelmia uusista suojelualueista, mukaan lukien moratorioalueiden vanhat metsät.

Kansalaisjärjestöjä ei toistaiseksi ole Karjalassa jonoksi asti kommentoimassa hallinnon metsänkäyttösuunnitelmia, joten asiallisesti oikeaan aikaan esitetyt argumentit voivat viedä yllättävän pitkälle. Joskus voi olla jopa etu, ettei yhteiskunta ole vielä rutinoitunut aktiiviseen kansalaisvaikuttamiseen. Entä metsäyritysten lobbauskoneisto?

– Toisinaan myös yritykset saattavat kommentoida vaikka maankäyttösuunnitelmaa. Heillä taitaa kuitenkin olla paljon muutakin murehdittavaa, hymähtää Olga.

Konkurssit, fuusiot ja jatkuvasti muuttuva lainsäädäntö pitävät SPOK:laisetkin valppaina. Saavutetuista voitoista huolimatta laakereille ei auta jäädä lepäämään.

Teksti Sini Eräjää

Kirjoittaja on työskennellyt SPOK-järjestössä yhdeksän kuukautta European Voluntary Service –vapaaehtoisena.

KATSO MYÖS