Nuorten Luonto

Oodi kaamokselle

Kaamos antaa luvan rauhoittua ja hidastaa tahtia. Luonnossa liikkujalle riittää silti ihmeteltävää ja etenkin tilaa, kun valoisan ajan ihmisvilinä loistaa poissaolollaan.

Teksti: Salla Rajala. Kuvat: Aino Huotari.

Hämärä kuusimetsä hohtaa vihreän eri sävyjä, sammal tuoksuu ja ikivanhat puut narahtelevat hiljaa tuulen huojuttaessa niitä. Metsäpolku on märkä, mutta kumisaappaat pitävät jalat kuivina ja sadetakki suojaa tihkusateelta. On marraskuu. Hämärästä huolimatta tämä on mitä parhainta aikaa ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen.

Mikä ihmeen kaamos?

Kaamos eli polaariyö on ajanjakso, jolloin aurinko ei nouse lainkaan näkyviin horisontin yläpuolelle. Aikaisimmillaan kaamos alkaa Suomessa Utsjoella marraskuussa ja päättyy viimeistään tammikuun puolessa välissä. Maassamme todellisen kaamoksen voi kokea vain pohjoisessa: raja kulkee suurin piirtein Sodankylän kohdalla.

Kaamosajan pimeyteen vaikuttaa muun muassa lumipeitteen määrä ja pilvisyys. Vaikka aurinko nouseekin Etelä-Suomessa pariksi tunniksi näkyviin, syksyn pilviset säät ja vähäinen, useimmiten olematon lumipeite tekevät maisemasta pimeän ja harmaan. Pohjoisessa lumi puolestaan helpottaa pimeyttä heijastamalla taivaalta siroavaa auringonvaloa sekä selkeinä öinä kuun loistetta.

Kaamos asettaa haasteita myös luonnolle

Kun keskilämpötila painuu yhä kylmemmäksi, ravinto peittyy lumipeitteen alle ja jatkuva pimeys sotkee vuorokausirytmin, on eläinten sopeuduttava haastavaan ajanjaksoon. Porojen silmät sopeutuvat pimeyteen muuttumalla kaamosaikaan kullankeltaisesta syvänsiniseen: eläin näkee paremmin hämärässä, kun sen silmät alkavat heijastaa paremmin sinisempää valoa, jota on luonnossa pimeään vuodenaikaan. Geenienmuunnokset auttavat esimerkiksi vuorokausirytmin hallinnassa silloin, kun poro ei voi päätellä sitä valon määrästä.

Ihminen on sen sijaan kehittynyt Afrikassa, ja olemme sopeutuneet täysin erilaiseen ilmastoon. Vaikka olemme eläneet pohjoisella pallonpuoliskolla jo kymmeniä tuhansia vuosia, tämä on evoluutiomme näkökulmasta hyvin lyhyt aika, eikä geneettisiä sopeutumia kaamokseen ole ehtinyt syntyä. Ihmisen täytyykin aktiivisesti sopeuttaa itseään pimeään vuodenaikaan.

Kaamosväsymystä voi helpottaa

Sohva vetää puoleensa, makea maistuu, yöuni lisääntyy, mutta väsymys vain jatkuu. Erilaiset kaamosväsymyksen oireet ovat varmasti monelle tuttuja.

Valo vaikuttaa silmien kautta aivoissa sijaitsevaan suprakiasmaattiseen tumakkeeseen, eräänlaiseen sisäiseen kelloomme. Tumake säätelee unihormoni melatoniinin tuotantoa valon mukaan. Jatkuvan pimeyden aikana tumake ei saa valoärsykkeitä, eikä se siten ehkäise melatoniinin tuottoa. Näin ollen unihormonin määrä elimistössä lisääntyy ja väsymys kasvaa.

Tumaketta voi onneksi huijata ja yksi parhaimmista keinoista siihen on kirkasvalolamppu. Kirkasvalolampun tehokkuus perustuu siihen, että se tuottaa tarpeeksi kirkasta valoa, joka puolestaan estää aivoissa melatoniinin tuoton. Mikä tahansa kirkas valo ei kuitenkaan auta, vaan lampun tulee olla sertifioitu lääkinnällinen laite, ja siitä pitää löytyä CE-merkintä. Tämä takaa sen, että lampun valaistusvoimakkuus on tarpeeksi kirkas eli vähintään 2500 luksia. Tavallisen lampun luksimäärä on yleensä noin 500 luksia, eli kirkasvalolamppu on huomattavasti tehokkaampi valaistusvoimakkuudeltaan.

Luonnon kauneus

Luonto säilyttää kauneutensa kaamoksenkin keskellä: metsässä pikkulinnut hääräävät ja keräävät ravintoa talven varalle, oravat säksättävät puissa ja vaihtavat turkkinsa pikkuhiljaa harmaaseen ja lehtipuut imevät ravinteet säilöön runkoihinsa. Vaikka usein kaamoksen ajatellaan olevan kuollutta ja pysähtynyttä aikaa, todellisuudessa luonto on silloinkin hyvin aktiivinen. Kaamos ei ole kasvun aikaa, mutta välillä täytyy levätä, voidakseen taas keväällä puhjeta kukkaan.

Syksyn tullen retkeilyalueet hiljenevät ihmismassoista, jolloin luonnossa voi rauhassa nauttia hiljaisuudesta ja pysähtyä tarkkailemaan talveen valmistautuvaa luontoa. Pakkaa luontoretkelle mukaan istuinalusta ja kuumaa juotavaa ja istu hetkeksi tarkkailemaan ympäristöä. Kun varusteet ovat kunnossa, tarpeeksi lämpimiä ja mahdollisesti vedenpitäviä, ei pieni sade tai tuulenvirekään haittaa.

Luontoliikuntaa voi harrastaa läpi vuoden valon määrästä riippumatta. Kokeile suunnistusta, mikä on syksyn tullen helpompaa, kun rastit eivät piiloudu lehtimassan alle. Tai jos suunnistus on jo tuttua, on syksyllä oivallista tutustua yösuunnistuksen saloihin, ilman, että tarvitsee valvoa keskiyöhön asti. Mikäli kaipaa voimakasta endorfiiniryöppyä, kannattaa ehdottomasti kokeilla avantouintia. Kylmä vesi saa hyvänolon hormonit hyrräämään – olo on pulahduksen jälkeen suorastaan euforinen. Lumen tullen voi harrastaa perinteisiä talviurheilulajeja kuten hiihtoa ja luistelua. Ulkoilu tuottaa hyvää mieltä ja karkottaa väsymyksen pimeänäkin vuodenaikana.

Kaamosaika tuo kauneuden lisäksi mukanaan mahdollisuuden ladata akkuja. Emme voi käpertyä talviunille karhujen tapaan, mutta itselleen on hyvä suoda mahdollisuus rauhoittua. Keitä kuppi teetä, ota hyvä kirja ja istu nojatuolin nurkkaan viltin alle kuuntelemaan sateen ropinaa.

Talvi kuuluu Suomen luontoon

Suomen luonto on sopeutunut vuodenaikojen vaihteluun. Kylmä vuodenaika on tärkeä ja jopa hyödyllinen vaihe normaalissa vuodenkierrossa.

Teksti: Tuuli Turtola. Kuvat: Antti Salovaara ja Aino Huotari.

Ahdistaako ajatus pimeästä ja kylmästä vuodenajasta? Muuttolinnut ovat lähteneet ja luonto vaikuttaa kuolleen – tai ainakin nukkuvan. Vaikka pohjoinen luontomme on sopeutunut lumiseen ja kylmään ajanjaksoon, sen merkitys luonnolle riippuu näkökulmasta: sopeutuminen ei välttämättä ole hyöty itsessään vaan välttämättömyys, jolla on positiivisia vaikutuksia niin eläinten kuin ihmisten elämään. Kylmä vaikuttaa vesien puhtauteen ja marjojen, kuten mustikan, satoon. Mutta miltä näyttää talvien tulevaisuus muuttuvassa ilmastossa? Suomessa lämpenevä ilmasto ajaa ahtaalle erityisesti ympäri vuoden pohjoisessa asuvat lajit, jotka ovat riippuvaisia kylmästä ja lumesta.

Talvi haastaa ja suojaa

Suomen luonnon eläimillä on erilaisia keinoja sopeutua ja valmistautua talveen. Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola nostaa esimerkiksi karhun, joka viettää talven nukkuen. Perimmäisin syy karhun talviuniin on sen ravinnonhankinta; talvella se ei yksinkertaisesti löytäisi luonnosta riittävästi sopivaa ravintoa.

– Havumetsien karhun tärkeimmät saaliseläimet olisivat talvella hirvieläimiä, joiden etsiminen ja saalistaminen kuluttaisi suurikokoiselta pedolta talvioloissa paljon energiaa. Sen sijaan jääkarhut eivät nuku talviunta. Jääkarhujen valtakunnassa liikkuminen ei ole yhtä raskasta kuin havumetsissä, joihin kertyy vielä nykyisinkin paksu kerros upottavaa lunta. Kesällä ja syksyllä karhu kasvattaa rasvavarastojaan paljolti turvautumalla marjoihin, joista tärkeimmät ovat mustikka ja variksenmarja. Talvella marjoja ei ole saatavilla, Kojola huomauttaa.

Kylmästä vuodenajasta on myös hyötyä kesään verrattuna: kylmä on omiaan rajoittamaan ulkoloisten määrää, eivätkä verta imevät hyönteiset kiusaa eläimiä talvella. Useat pohjoisen kasvit, esimerkiksi karhun ravintokasvi mustikka, tarvitsevat kylmäkäsittelyn kukkiakseen, mikä on edellytys marjojen syntymiselle.

– Talvi on haaste, mutta kaiken kaikkiaan pohjoisen eläimet ja kasvit ovat vuosituhansien saatossa sopeutuneet kylmään vuodenaikaan. Vahva lumipeite on kuitenkin myös tehokas eriste suojaamaan kylmältä esimerkiksi myyriä, Kojola painottaa.

Mikäli ilmastonmuutoksen seurauksena Suomen ilmasto muuttuisi pysyvästi ja merkittävästi lämpimämmäksi, olisi sillä monenlaisia vaikutuksia luontoon.

– Ilmaston lämpeneminen olisi negatiivinen asia ensisijaisesti sellaisille nisäkäs- ja lintulajeille, joiden esiintymisalue painottuu ympärivuotisesti pohjoiseen. Tällaisia todennäköisiä kärsijöitä olisivat muun muassa sopulit, naali, metsäpeura, riekko ja lapintiainen. Eteläisempi lajisto valtaisi vastaavasti alaa: metsäkauris pärjäisi ilman talviruokintaa ja kultasakaali saisi jalansijaa. Suurista petoeläimistä lumen rakastajana tunnetulla, arktiseksi hyeenaksi kutsutulla ahmalla olisi luultavasti heikoimmat edellytykset menestyä lämpenevässä ilmastossa. Karhun talviunikin varmasti lyhenisi. Jo nyt karhut hakeutuvat pesään jonkin verran aikaisemmin sellaisina vuosina, jolloin ensilumi sataa aikaisin, Kojola kertoo.

Vedet pysyvät puhtaampina

Talvisin kaikki Suomen järvet jäätyvät. Myös jokiin muodostuu jääpeite, mutta vesi jatkaa virtaamista jään alla, jonka vuoksi virtapaikat säilyvät sulina. Suomen järvet jäätyvät tyypillisesti marras-joulukuussa, kun taas jäidenlähtö sijoittuu yleensä eteläisimmässä Suomessa huhtikuulle tai vapun tienoille, Keski-Suomessa toukokuulle ja pohjoisimmassa Lapissa vasta kesäkuun alkupuolelle.

Sammakot talvehtivat pohjamutaan kaivautuneina tai kasvillisuuden seassa. Ne saattavat liikkua jonkin verran, mutta eivät ruokaile talven aikana. Ennen talvea, sammakot syövät paljon ja keräävät energiavarastoja talven varalle. Kalat liikkuvat ja syövät talvella vähemmän, ja kylmän veden takia niiden elintoiminnot ovat hitaita. Jään alla järvessä on hämärää tai aivan pimeää. Kalat liikkuvat tästä syystä eniten päivällä, jolloin jään allakin on jonkin verran valoa.

Talvella vesi, joka on lähimpänä +4 C°, painuu pohjaan ja pintavesi jäätyy. Kalat pysyttelevät jääkannen alla sulassa vedessä ja ovat näin turvassa jäätymiseltä. Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Jukka Aroviidan mukaan muuttuvan ilmaston lämmittävät vaikutukset näkyvät myös jään muodostumisessa.

 – Ilmastonmuutoksen takia jäänlähtö on aikaistunut, jäätyminen myöhentynyt ja jääpeiteaika lyhentynyt.

Kylmä ei ainoastaa luo turvaa vesistöjen lajistolle. Kunnon talvi ja vesien jäätyminen auttaa pitämään luonnonvedet puhtaampina ja hillitsee rehevöitymistä aiheuttavien ravinteiden valumia.

– Maa jäätyy Suomessa talvella vähemmän aikaa ilmastonmuutoksen takia. Talvella sataa myös enemmän vettä ja vähemmän lunta. Kun sade sataa sulaan maahan, se aiheuttaa talviaikana suurempaa valuntaa ja huuhtoumaa vesistöihin, etenkin, kun suuri osa Suomen metsistä on ojitettu. Valunnan mukana huuhtoutuu vesiin enemmän ravinteita ja muun muassa humusaineita, jotka muuttavat vedet tummemmiksi, Aroviita sanoo.

Talvella kasvien yhteyttäminen on yleensä lähes pysähdyksissä ja järvien ravinteiden pitoisuudet kasvavat jääpeitteen alla. Keväällä levien kasvulle onkin hyvät edellytykset. Jään alla eliöiden kulutus- ja hajotustoiminta kuitenkin kuluttaa happea ja se saattaa loppua vedestä. Tällöin kalat ovat vaikeuksissa ja voivat kuolla. Parhaiten hapettomia oloja kestävät ruutanat.

Aroviita alleviivaa kylmän vuodenajan merkitystä Suomen luonnolle sellaisena, kuin olemme sen täällä tottuneet tuntemaan.

– Suomen luonto on sopeutunut selkeisiin vuodenaikoihin. Kun ilmasto lämpenee, pohjoisten järvien ja jokien luonto muuttuu väistämättä. Lämpimämmissä oloissa pärjäävät lajit voivat levittäytyvät pohjoiseen; toisaalta kylmään sopeutuneet eliöt saattavat kärsiä ja harvinaistua. Myös vesien tummuminen muuttaa lajistoa ja kirkkaisiin vesiin sopeutuneet lajit voivat harvinaistua.

Toki luonto sopeutuu aina jotenkin, mutta joillekin lajeille talvi on kohtalon kysymys.

– Kyllä talvesta on hyötyä pohjoisiin oloihin sopeutuneille lajeille. Esimerkiksi saimaannorppa on suurissa vaikeuksissa, jos talvella ei kinostu tarpeeksi lunta jäälle ja rannoille.  Talvi on osalle lajeista välttämättömyys, Aroviita summaa.

Sopeutujat pärjäävät

Kasvit reagoivat kahdella tavalla lähestyvään talveen. Muutoksia solukoissa saavat aikaan sekä alenevat lämpötilat että lyhenevä päivänpituus. Nämä muutokset viestivät kasveille siitä, että ravinteet on syytä ottaa talteen kasvin oksistoon, runkoon tai juurakkoon.

Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Henry Väreen mukaan Suomen luonto tarvitsee myös lunta.

– Meidän oloissa talvi on etu, ja parasta olisi luminen talvi, sillä lumipeite suojaa kasveja viimalta ja pakkaselta. Lumettomina talvina pakkanen iskee maahan ja routa kehittyy äkillisesti. Silloin kun routa syntyy pienin erin, kasvit ovat siihen sopeutuneita. Äkillinen kylmyys vaikkapa syyskuussa voi aiheuttaa kasveissa pakkasvaurioita.

Keväällä kasveille voi aiheutua stressiä, jos maa on roudassa ja kasvukausi alkaa ennen roudan sulamista. Lämpötila on silloin riittävä yhteyttämiseen, mutta kasvi ei saa vettä jäätyneestä maasta. Tästä syystä puutarhurit suojaavat keväisin etenkin havupuita kankaalla, jolloin haihtuminen heikkenee.

Kun ilmasto muuttuu, muuttuu kasvilajistokin, tosin verkkaisesti.

– Kasvien levinneisyysrajat siirtyvät osalla lajistoa pohjoisemmaksi, samoin havumetsät. Tilalle tulee etelästä alkaen lehtipuuvaltaisia metsiä ja ajan myötä uusia lajeja. Haittakasvien määrä lisääntyy, sillä ennen Suomen talvet tekivät tuhojaan niille vieraslajeille, jotka pyrkivät täällä luonnonvaraisiksi, Väre kertoo.

Kaikki kasvit eivät kuitenkaan selviä pakkasista, ja niinpä ne talvehtivat juurakoina maan lämmössä usein lumen suojaamina. Yksivuotiset kasvit talvehtivat siemeninä, kun taas kaksivuotiset maanpinnan myötäisinä ruusukkeina ja juurakoina. Havupuita suojaa jäätymiseltä neulasten paksu vahapeite. Lehtipuiden on pudotettava lehtensä, sillä niissä ei ole vastaavaa vahasuojaa.

– Lämpimämmissä maissa lajimäärät ovat paljon suurempia. Jotta täällä pärjää, on sopeuduttava: luonnossa tyhjä tila täyttyy, kun se on mahdollista, Väre painottaa.

10 podcastia maailmantuskaan ja tiedonjanoon

Ympäristön ja ilmaston tila herättää monissa ihmisissä ahdistuksen sekä toivottomuuden tunteita, sillä kukaan ei voi välttyä toinen toistaan synkemmiltä raporteilta ja uutisilta. Toisaalta kiperät kysymykset ovat herättäneet monissa sammumattoman tiedonjanon: vastauksia kestävämpään kuluttamiseen, energiakysymyksiin sekä ympäristö- ja ilmastoasioihin haetaan herkeämättä. Lukemisen sijaan tietoa ja vinkkejä kestävämpään elämään voi nyt myös kuunnella tuntikaupalla! Kasvava podcastien eli kuunneltavien digitaalisesti jaettavien sarjojen suosio on tuonut mukanaan laajenevan kattauksen myös kestävään elämäntyyliin, ilmastoon, luontoon ja ympäristökysymyksiin painottuvia jaksoja. Nyt esittelyssä on kymmenen suomen-, englannin- ja ruotsinkielistä podcastia, joihin jokaisen kannattaisi tutustua.

Teksti: Juuli Lehtinen. Kuvitus: Maria Leskinen

1. Nollahukka 

Nollahukka-podcast on tunnetuksi nousseen Nollahukka-blogin kirjoittajien, Otso Sillanaukeen ja Aino Kämäräisen luotsaama podcast kestävämmästä elämästä. Sarja painottuu kulutus- ja zero waste -teemoihin, mutta tänä vuonna julkaistussa podcastissa puhutaan rennossa hengessä laajemminkin ympäristö- ja ilmastokeskustelun ytimessä olevista aiheista hostien ja välillä myös vaihtuvien vieraiden voimin.

Suosittelemme lämpimästi podcastin neljättä jaksoa, jossa trashionista, ekologisen kuluttamisen ja tee-se-itse -muodin puolestapuhuja Outi les Pyy, esittelee kestävän kuluttamisen tueksi suunniteltua arvohierarkiaa.

Podcast on kuunneltavissa ainakin Spotifysta ja SoundCloudista.

2. Valot päälle

Valot päälle -podcast käsittelee ympäristöä ja ilmastoa energiakeskeisestä näkökulmasta. Podcast on jatkumoa toisen isäntänsä energiatekniikan diplomi-insinööri Tuomas Vanhasen samaa nimeä kantavalle kirjalle. Vanhasen kanssa podcastia isännöi toinen energia-alan ammattilainen, Pentti Itkonen. Useimmissa jaksossa mukana on teemaan uutta näkökulmaa tuova vierailija.

Toimitus suosittelee kolmatta jaksoa, jossa sukelletaan elämän suurten kysymysten äärelle filosofi, tietokirjailija ja tutkija Frank Martelan kanssa.

Podcast on kuunneltavissa muun muassa SoundCloudista, Apple Podcasteista sekä osoitteesta player.fm.

3. Ympäristödialogeja

Ympäristötiedon foorumin Ympäristödialogeja-podcasteissa vaihtuvat keskustelijavieraat ottavat käsittelyyn globaaleja ympäristökysymyksiä ja kotimaisia ongelmakohtia. Vuosina 2017–2018 julkaistut jaksot ovat nauhoitteita Ympäristödialogeja-keskustelutilaisuuksista, joissa jokaisessa keskustelijoina on joukko alansa osaajia.

Suosittelemme jaksoa nimeltä ”Miten päättäjä puhuu luonnosta?”, joka antaa kuuntelijalleen uutta perspektiiviä politiikkaan.

Podcast on kuunneltavissa ainakin SoundCloudista.

4. Tulevaisuus hanskassa

Tulevaisuus hanskassa on Ylen ympäristö- ja ilmastoaiheinen podcast, joka on osa 2017 toteutettua Tehtävänä tulevaisuus -hanketta. Palkitun freelance-toimittaja Jari Hanskan vetämä faktapainotteinen podcast pureutuu päivän polttaviin kysymyksiin ilmaston ja ihmiskunnan tulevaisuudesta vaihtuvien asiantuntijavieraiden kanssa. Podcast tarjoilee haastattelujen lomassa mielenkiintoisia tulevaisuuden näkymiä ilmastonmuutoksen muokkaamasta maailmasta ääninäyttelijöiden luomissa katkelmissa.  Tämä podcast tuo toivoa ja kahmalokaupalla lääkettä ahdistukseen, sillä fokus on voivottelun sijaan ratkaisuissa!

Tästä podcastista suosittelemme erittäin perustavanlaatuista jaksoa: ”Me kuollaan kaikki”.

Podcast on kuunneltavissa Yle Areenasta.

5. Puhekupla

Puhekupla on Vihreä lanka -lehden poliittinen podcast, joka ottaa kantaa tärkeisiin yhteiskunnallisiin päätöksiin ja ajankohtaisiin aiheisiin myös ympäristönäkökulmasta. Edelleen pyörivässä, vuonna 2015 alkaneessa podcastissa näkemyksiään jakavat Vihreän langan päätoimittaja, politiikan toimittaja, ilmastotoimittaja sekä vierailevat asiantuntijat.

Toimitus suosittelee jaksoa ”Ilmastoraportti, talouskasvu, keskustatunneli ja demokratia”, joka iskee juuri tämänhetkisen yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen.

Podcast on kuunneltavissa esimerkiksi SoundCloudista, Apple Podcasteista sekä osoitteesta podtail.com.

6. Ruokakupla

Ruokakupla on nimensä mukaisesti ravitsemukseen keskittyvä podcast, joka käsittelee ympäristöystävällisiä ruokavaliota. Ruoka on suuri osa elämäämme ja hiilijalanjälkeämme, joten ympäristökeskustelussa on syytä kääntää katseensa myös ravitsemukseen. Studiossa toimittaja Noora Shingler ja kokki Ossi Paloneva pohtivat, miksi syöminen tuntuu nykyisin entistä kimurantimmalta ja mitä meidän oikeastaan kannattaisi syödä.

Toimituksemme suosittelee podcastin viidettä jaksoa, joka käsittelee aina ajankohtaista hävikkiä ja sen välttämistä.

Podcast on kuunneltavissa ainakin osoitteesta podtail.com

 7. #LukePodcast

Luonnonvarakeskuksen podcastissa asiantuntijat puntaroivat muun muassa ympäristöystävällistä ravitsemusta, palloamme uhkaavaa muoviongelmaa sekä köyhtyvää biodiversiteettiä. Asiapitoiset ”Näin tutkimukseni on muuttanut maailmaa” -jaksot raottavat kuulijoille verhoa myös tutkimusprosesseihin ilmiöiden taustalla.

Toimituksen vahva suositus tästä podcastista on mielenkiintoinen jakso, joka kantaa nimeä ”Muovin Jekyll ja Hyde – miten muoviongelmaa voidaan ratkaista?”.

Podcast on kuunneltavissa ainakin SoundCloudista.

8. Sustainable World Radio: Ecology and Permaculture Podcast

Englanninkielinen Sustainable world Radio: Ecology and Permacultre -podcast on asiantuntijavieraineen laadukas ja informatiivinen podcast niille, jotka haluavat sekä oppia lisää ilmasto- ja ympäristöongelmista että kehittää samalla kielitaitoaan. Vuonna 2004 alkaneessa podcastissa riittää kuunneltavaa ahkerallekin kuuntelijalle, sillä jaksoja on vuosien varrella julkaistu huomattava määrä.

Toimituksemme suosittelee jokaiselle jaksoa ”Earth Care: How Connecting with Nature Can Change Your Life”, joka sisältää mielenkiintoisia huomioita luontosuhteesta.

Podcast on kuunneltavissa esimerkiksi Apple Podcasteista sekä osoitteesta player.fm.

9. BBC Earth Podcast

Uutisjätti BBC:n oma englanninkielinen podcast tarjoaa tieteellisiä ja yhteiskunnallisia keskusteluja maailmasta sekä luonnosta. Podcast sisältää runsain mitoin tietoa, joka auttaa meitä ymmärtämään ympärillämme olevia ilmiöitä pintaa syvemmältä. Äänessä ovat podcastin emännät Emily Knight sekä Becky Ripley vierailevien asiantuntijavieraiden kera.

Suosittelemme kaikille omaan elämäänkin inspiraatiota antavaa jaksoa ”Speeding Up and Slowing Down”.

Podcast on kuunneltavissa muun muassa Spotifysta sekä Apple Podcasteista.

10. Klotet i Vetenskapsradion

Klotet i Vetenskapsradion on ruotsalainen suosittu ympäristöaiheinen podcast, joka ruotii raikkaalla otteella aikamme suuria pulmia ja kysymyksiä. Marie-Louise Kristolan luotsaamia podcastjaksoja julkaistaan edelleen viikoittain, ja niiden tekemiseen onkin mahdollista osallistua esimerkiksi lähettämällä toimitukseen omaa mieltä askarruttavia kysymyksiä.

Toimituksemme suosittelee jaksoa ”Upp till kamp för insekterna!”, joka sisältää paljon kiehtovaa tietoa hyönteisten merkityksestä ekosysteemeille.

Podcast on kuunneltavissa esimerkiksi Spotifysta, Apple Podcasteista sekä osoitteesta podtail.com.

Taidehaukka: Muissa maailmoissa – taide ja empatia

Taiteen eri muodot imaisevat meidät mukanaan tiloihin ja kuvitteellisiin todellisuuksiin, joita emme muuten pääsisi koskaan kokemaan. Hetki jonkun toisen lajin nahoissa voi opettaa meille jotain empatiasta ja tavastamme suhtautua luontoon.

Teksti: Kaisa Illukka. Kuvitus: Suvi Suitiala

Nurmikentällä vastaani ontuu räpylältään vioittunut valkoposkihanhi. Hanhen olemus surettaa kovin. Jokin hanhisäälissäni nostaa vanhoja tunnemuistoja pintaan, nimittäin Peukaloisen retkistä. Lapsena seuraamani animaatiosarja (Selma Lagerlöfin kirjan pohjalta) oli pakahduttava: kuinka fiktiivisiin hanhiin saattoikaan eläytyä ja kiintyä niin voimakkaasti!? Hanhet oli toki inhimillistetty ja laitettu puhumaan sujuvaa suomea, mutta se tuntui sivuseikalta sen rinnalla, että pääsi hanhien kokemusmaailmaan ja ymmärsi sitä. Kuluneena kesänä pääkaupunkiseudun hanhikeskustelua seuratessa mietin: lukekaa ystävät Peukaloisen retket, ja ehkä tunnette enemmän myötätuntoa hanhielämää kohtaan…

Lukemisen on tutkitusti havaittu lisäävän empatiaa eli kykyä samaistua, asettua toisen asemaan ja tuntea myötätuntoa. Kirjallisuuden väline on omiaan tähän: siinä pääsee usein tarkastelemaan maailmaa toisen pään sisältä ja kokemuksesta käsin. Sepite suo aika ihmeellisen mahdollisuuden leikkiä pääsevänsä pääsemättömiin maailmoihin, ja on sen vuoksi mitä parhainta samaistumisharjoittelua. Ei-ihmisten, erityisesti eläinten kuvitteellisesta näkökulmasta käsin on kirjoitettu jo kauan, etenkin lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Erämaan kutsu, Kalliovuorten kuningas, Ruohometsän kansa, Bim Mustakorva, Valtameren yksinäinen, Lokki Joonatan…

Fantasiagenressä ”muodonmuuttajat” eli ihmiset, jotka kykenevät muuttumaan muiksi eläimiksi, toisaalta purkavat lajienvälistä kuilua, ja samalla alleviivaavat samaistumiskykyä. Kiinnostavia ovat myös tilanteet, joissa lukija ei välttämättä heti tiedä, kenen silmin hän maailmaa katselee, kuten Anni Kytömäen romaanin Kultarinta alussa. Jos ihminen on saanut kuvitella hetken olevansa ja käyttäytyvänsä kuin karhu, suhtautuuko hän eläviin karhuihin elinpiireineen enää samalla tavalla? Parhaassa tapauksessa karhu – tai muu eliö – ei ole enää vain kokemuksellisesti kaukainen objekti, vaan samalla tavalla kuin ihminen oman maailmansa kokemuksellinen keskus, toimiva minä, subjekti.

Kirjallisuuden ohella muutkin taiteenlajit ovat tarttuneet empatian kysymykseen. Draamateatterin ajatuksena on antaa katsojan elää pari tuntia esitystapahtumien mukana, eläytyä päähenkilön kohtaloon ja kokea lopulta katharsis eli tunteiden puhdistuminen. Teatterilla on kuitenkin vielä kirittävää ei-ihmisten kohtaloiden käsittelyssä, vaikka esimerkiksi Virus-teatterin esitys Den Andra Naturen tasoitti lajikuilua parhaansa mukaan ja esitystaideryhmä Toisissa tiloissa on vienyt katsojat susi- ja porosafareille. Safarien ajatuksena on ollut johdattaa ihmiset toisten lajien kokemusmaailmoihin, vähän kuin eläinlarppauksena.

Tanssitaiteella on oma käsitteensä, kinesteettinen empatia, joka tarkoittaa kehollista liikkeeseen samaistumista. Empatian ei siis tarvitse olla tunne- tai järkilähtöistä, vaan jaettua ruumiillista kokemusta. Tanssijoiden tuottama liike saattaa tuntua katsojan kehossa. Näin siis ihmisruumiiden välillä, mutta entä kinesteettinen empatia kaukaisempiin sukulaisiimme? Teatterikorkeakoulussa opiskellut koreografiystäväni kertoi kurssista, joka keskittyi suteen: tutkittiin suden biologiaa, suden kulttuurihistoriaa, mutta ennen kaikkea suden liikettä. Miten kiinnostava lähtökohta – onhan suden anatomia ja liike aivan erilaisia kuin ihmisen! Kuinka kinesteettinen empatia onnistuu eliöön, jonka aistimaailma ja keho ovat niin erilaiset kuin ihmisen?

Koiraeläimet ja nisäkkäät ovat ei-ihmisistä ne, joiden maailmoihin taide meidät on useimmin laittanut, mutta missä kulkevat eläin- tai eliöempatian rajat? Millä ehdoin empatia punkkia tai hirvikärpästä kohtaan voisi onnistua? Se voikin olla haastavaa, ehkä pieni satu ”Puutiaisen joulu” voisi nostaa kyyneleen ötökkävihamielisimpäänkin silmään… Hyönteismaailmaan on päästy yllättävämmistäkin näkökulmista viime vuosina, esimerkiksi ruotsalaisen kuvataiteilija Henrik Håkanssonin videoteoksessa The Beetle möngittiin äärimmäisen harvinaisen halavasepikän maailmassa. Tällaisten ”kuriositeettien” tuominen nykytaiteen piiriin on teko sinänsä: näyttää muitakin merkityksellisiä maailmoja kuin vain ihmisten kokemukset.

Kulttuurintutkimuksessa ja filosofiassa on oltu toistakin mieltä: emme voi koskaan tietää mitään toisen, toislajisen, jos edes toisen ihmisen kokemuksesta! Ehkä emme yksilökokemustasolla, mutta evolutiivisessa mielessä olemme kaikki kaukaisia sukulaisia, emme siis niin absoluuttisen  ”toisia” toisillemme. Ihmisen samaistumiskyvylle on löydetty viime vuosina neurobiologinenkin selitys: aivojemme peilisolut, joiden tehtävä on jäljitellä sitä, mitä toinen olento tekee ja miltä se tuntuu. Ilman tätä fysiologista pohjaa empatiakin olisi ilmeisen mahdoton. Empatiakykymme nousee siis luonnosta, evolutiivisesta historiastamme. Empatianeuronejakin on silti hyvä treenata, taiteen, leikin, kuvittelun tai vaikka animismin avulla.

On hyvä, jos empatia johtaa tunteesta ja ymmärryksestä käytännön toimintaan. Designmuseon The Critical Tide -näyttelyssä tarkasteltiin muotoilun, meren ja empatian kolmiyhteyttä. Näyttely esitteli esimerkiksi muotoiluprojekteja, joissa pyrittiin ja onnistuttiinkin parantamaan merieliöiden elinolosuhteita. Korallit ottivat keinotekoiset tukirakenteet omakseen ja mitä erilaisimmat eliöt asuttivat uudenlaiset aallonmurtajat, joihin oli tehty niille sopiva pintarakenne. Ihminen on pilannut paljon, ja kompensointihommat tuntuvat usein lähinnä epätoivoiselta hyvittelyltä. Valokuvat aallonmurtajan vallanneista värikkäistä kummajaisista kuitenkin liikuttivat: miksi ne näyttivät niin iloisilta!? Miksi heijastelen inhimillisiä tunteitani merenpohjaan asti? Ovatkohan peilisoluni kalibroitu ihan oikein? Vai voisiko näidenkin eliöiden ajatella tuntevan perustavaa ”elämäniloa” siitä, että ne kykenevät ylipäänsä jatkamaan olemassaoloaan?

Mummoillen: Sylvian italialaiset jouluherkut

Suomalaisen joulun klassikko on Italiaan kaipaavan kerttusen eli Sylvian joululaulu. Mummoilija on sen verran arktisilla geeneillä varustettu, että kahlitun muuttolinnun kaukokaipuuseen on vaikea samaistua, paitsi syömisten osalta! Suomalaiset jouluherkut ovat olleet aina osin tuontitavaraa: riisipuuro, kaneli, piparkakut, suklaa… joten vaihteeksi voi kokeilla tiramisua ja cantuccineja.

Miss’ sypressit tuoksuu nyt talvellakin, istun oksalla uljaimman puun, miss’ siintääpi veet, viini on vaahtoavin ja sää aina kuin toukokuun. Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, ah, tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään, ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi, sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!

Teksti ja kuvat: Kaisa Illukka.

Joulumisu (gluteeniton ja vegaaninen)

Kakkupohja:

• 3 ½ dl vaaleita gluteenittomia jauhoja
• ½ dl sokeria
• 2 ½ tl leivinjauhetta
• 2 tl vaniljasokeria
• 100 g juoksevaa margariinia
• 1 dl omenasosetta
• 2 dl vissyä

Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään (jauhot, sokerit ja leivinjauhe) ja toisessa kosteat aineet (margariini, omenasose ja vissy). Yhdistä aineet kaatamalla kosteat aineet kuivien joukkoon ja kääntelemällä hellästi sekaisin. Levitä taikina leivinpaperille uunipellille ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 25 minuuttia. Pohjasta tulee lätyskämäinen, mutta älä säikähdä, se ei haittaa tiramisussa.

Täyte:

• 1 prk (2,5 dl) vispautuvaa soijakermaa
• 200-300 g soijatuorejuustoa
• ½ dl tomusokeria
• 1 dl kikhernetölkin lientä eli aquafabaa
• (1 tl piparkakkumaustetta)
• sokeritonta kaakaojauhetta (ns. leivontakaakao)

Espressosiirappi:

• 1 ½ dl espresso- tai vahvaa kahvia
• ½ dl sokeria
• ½ dl Marsala-viiniä (viinin voi myös jättää pois tai korvata muulla liköörillä kuten kahviliköörillä tai Amarettolla)

Aloita valmistamalla espressosiirappi. Mittaa kahvi ja sokeri kattilaan ja anna kiehahtaa sen verran, että sokeri sulaa. Jäähdytä ja lisää joukkoon viini tai likööri.

Vatkaa yhdessä kulhossa kikhernetölkin liemi kovaksi valkuaismaiseksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa yhtä lailla jämäkäksi vaahdoksi soijakerma, ja vispaa lopuksi mukaan tuorejuusto ja sihdattu tomusokeri. Kääntele aquafaba-vaahto mukaan varovasti. Ota puolet täytteestä toiseen kulhoon ja mausta se kolmella ruokalusikallisella (tai maun mukaan, mutta varo, ettei siirappi löystytä kermaseosta liikaa) espressosiirappia sekä piparkakkumausteella, sekoita.

Aloita tiramisun kokoaminen. Leikkaa tai revi noin puolet kakkupohjalevystä paloiksi ja lado ne kulhon pohjalle. Valele kakkupaloja espressosiirapilla niin, että ne kostuvat kunnolla. Lisää päälle maustamaton tuorejuustotäyte ja tasoita. Levitä toinen kerros eli loput kakkupalat ja kostuta jälleen. Lisää ja tasoita maustettu tuorejuustotäyte toiseen kerrokseen. Peitä kulho ja siirrä maustumaan jääkaappiin tarjoiluun saakka. Tiramisun voi valmistaa parikin päivää ennen tarjoilua; kakkupohja ehtii näin maustua kunnolla ja maut voimistua. Siivilöi tiramisun päälle kerros kaakaojauhetta ennen tarjoilua.

Vinkki: Tiramisun voi valmistaa lyhyemmän kaavan mukaan korvaamalla kakkupohja kekseillä (esim. digestiveillä, piparkakuilla tai gluteenittomilla kekseillä), jotka murskataan ja käytetään kakkupohjan tapaan tuorejuustokerrosten välissä ja kostutettuna. Myös aquafaban voi jättää pois.

Italialaiset manteli-appelsiinikorput eli biscottit eli cantuccinit (n. 10 kpl)

• 2 dl vehnäjauhoja TAI vaaleita gluteenittomia jauhoja
• 1 dl mantelijauhetta
• 1 tl leivinjauhetta
• ¼ tl suolaa
• 1,5 dl sokeria (ruokokidesokeri tuo rusehtavamman sävyn)
• 1 tl vaniljasokeria
• 2 rkl rypsiöljyä
• 3 rkl appelsiinimehua
• Yhden luomuappelsiinin kuori raastettuna (1-2 tl)
• ½ dl kuorittuja manteleita

Pese appelsiini huolella ja raasta kuori. Purista mehu. Rouhi mantelit terävällä veitsellä vähän pienemmiksi.

Yhdistä yhdessä kulhossa jauhot, leivinjauhe ja suola, sekä toisessa kulhossa sokerit, öljy, appelsiinimehu ja kuori. Sekoita kosteat aineet kuivien joukkoon. Pyöräytä lopuksi mantelit mukaan taikinaan.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Muotoile taikinasta ”kapea leipä” tai ”lihava käärme” (n. 6x25cm), litistä pötkylää hieman ja paista 20 minuuttia. Ota kakku uunista ja anna jäähtyä noin vartti. Leikkaa sitten pötköstä hieman vinottain 2 cm:n levyisiä paloja ja levitä ne pellille leikkauspinta peltiä vasten. Paista pikkuleipiä vielä 150-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Käännä uuni pois päältä ja anna korppujen kuivua jäähtyvässä uunissa.

Vinkki: Manteli on näiden korppujen klassikkomaku, mutta vaihtoehtoisesti taikinan sekaan voi heittää desin suklaahippuja, kaakaonibsejä, pistaasipähkinöitä tai kuivattuja karpaloita.

DIY: Ekolahjatehdas

Mistä on sydämellinen, ekologinen ja helppo lahja tehty? Tyhjät lasipurkit, langanjämät ja viime vuoden joulukortit ovat valmiina pelastamaan lahjapulmasi. Seuraavia ideoita yhdistelemällä saat aikaan monta nopeaa tai yhden näyttävämmänkin lahjan!

Teksti: Vilma Tammelin. Kuvat: Sofia Bister

Vinkki 1: Lasipurkillinen iloa

Tarvikkeet: lasipurkki, (leivin)paperia/kangasta, nauhoja, lankaa, sisältö purkille, muita koristeita.

1. Somista purkki nauhoilla tai haluamallasi tavalla.

2. Täytä purkki herkuilla, viestilapuilla tai muilla pikkuaarteilla. Voit myös valaa lasipurkkiin kynttilän (ohje Nuorten Luonnon numerossa 4/2015)!

3. Kiinnitä purkin päälle ohut paperi tai kangas langalla. Koristele esimerkiksi kulkusilla tai napeilla.

Vinkki 2: Jouluiset tulitikut

Tarvikkeet: tulitikkuaski, vanhoja joulukortteja, kynä, liimaa, muita koristeita.

1. Leikkaa joulukortista kaksi tulitikkuaskin kannen kokoista palaa. Käytä kynää apuna!

2. Liimaa palat askin molemmille puolille ja kiinnitä halutessasi muita koristeita.

Vinkki 3: Tupsuja siellä, tupsuja täällä

Tarvikkeet: langanjämiä

1. Pyöritä lankaa 5–10 cm levyisen pahvinpalan tai neljän sormen ympäri.

2. Vedä langanpää tämän vyyhden läpi ja vedä lanka uudestaan syntyneen lenkin läpi kuin alkaisit virkkaamaan ketjua, kiristä (ks. kuvat). Tee vielä toinen “ketjusilmukka” ja vedä lenkki sopivan mittaiseksi ripustuslenkiksi.

3. Pyöritä lenkin hännänpää 1–2 cm korkeudelle vyyhden yläreunasta ja tee solmu.

4. Leikkaa lenkit auki tupsun alareunasta.

Käytä tupsuja kuusenkoristeena, viirinä, korvakoruina, pakettikoristeena…