Nuorten Luonto

Uusi koti avaruudesta

Hemi Malkki
Kuva Emmi Malkki

Kun maapallon luonnonvarat on käytetty loppuun ja ilmastonmuutos on ryöstäytynyt käsistä, katseet kääntyvät taivaalle.

Koko ihmiskuntaa ei noin vain voi pakata rakettiin.

Ketkä lähtisivät matkalle? Rikkaimmat? Terveimmiksi testatut? Jos ihmiskunnan tulevaisuus tähtientakaisissa aurinkokunnissa riippuisi vaikkapa vain tuhannesta perustajasta, perinnöllisten sairauksien kantajilla tuskin olisi asiaa matkaan. Koko ihmiskunnalle avaruusmatkailusta ei siis ole pelastukseksi. Mutta voisiko pieni joukko uudisraivaajia matkustaa tähtien tuolle puolen, toisia planeettoja asuttamaan?

Tähtitieteilijät ympäri maailman jahtaavat Maan kaltaisia eksoplaneettoja, siis oman aurinkokuntamme ulkopuolisia planeettoja, joilla voisi olla edellytykset elämään. Sopivia kotiplaneettoja on kuitenkin sangen harvassa. Suurin osa planeetoista on aivan liian kuumia tai kylmiä, ja moni on jatkuvan meteoriittipommituksen kohteena. Maankaltaista planeettaa happipitoisine ilmakehineen, makean veden varastoineen ja runsaine luonnonvaroineen emme ehkä koskaan onnistu löytämään. Toisaalta avaruus on mittaamattoman laaja – luulisi sieltä nyt jotakin löytyvän.

Avaruuden laajuus asettaa omia rajoitteitaan. Hiljattain tähtitieteilijät tiedottivat uudesta eksoplaneetasta, joka on ennätyksellisen lähellä meitä, vain 20 valovuoden päässä. Hetkinen – siis lähellä?

Jos valoltakin kuluisi 20 vuotta päästä perille, kauanko meiltä menisi? Lasketaanpa.

Huimimman hetkellisen nopeuden ihmisen valmistamista esineistä on saavuttanut Aurinkoa tutkinut Helios-luotain, jonka Aurinko linkosi parhaimmillaan huimaan 250 000 kilometrin tuntivauhtiin. Melkoista haipakkaa, mutta tätäkin vauhtia perille pääsyyn kuluisi yli 80 000 vuotta! Vertailun vuoksi voi ajatella vaikkapa, että 80 000 vuotta sitten Eurooppaa vallitsivat Neandertalin ihmiset ja jääkausi. Avaruusinsinööreillä on siis vielä paljon töitä paiskittavana, ennen kuin valovuosien pituisista matkoista tulee avaruusmatkailun arkipäivää.

Sinne, minne ihminen ei ole aikaisemmin mennyt…

Lyhyempiinkin avaruusmatkoihin liittyy monenlaisia ongelmia. Avaruusasemien heikko painovoima on aiheuttanut astronauteille luukatoa jo muutaman kuukauden mittaisten visiittien aikana. Kukaan ei vielä tiedä, millainen vaikutus pitemmällä oleskelulla avaruudessa on ihmiskeholle, saati kehittyvälle sikiölle.

Dramaattisimmat vaikutukset saattavat kuitenkin kohdistua kehon sijasta mieleen. Miltä sinusta tuntuisi joutua suljettuun tilaan saman pienen ihmisjoukon kanssa vuosiksi tai kenties koko loppuelämäksi? Useita sukupolvia kestävän tähtienvälisen avaruusmatkan aikana aluksessa voi tapahtua mitä tahansa, vaikkapa vallankumous.

Kaukaisten maankaltaisten planeettojen asuttamiseen liittyy muutama muukin ongelma. Meille soveliailla planeetoilla saattaa olla elämää jo ennestään. Jos se on älykästä, se ei välttämättä innostu ajatuksesta kotiplaneettansa jakamisesta! Mitenkäs sitten suu pannaan, jos uudisraivaajat huomaisivat tehneensä pitkän matkan avaruuden halki vain huomatakseen, että uudeksi kodiksi kaavailtu planeetta onkin jo varattu? Takaisinkaan tuskin olisi enää kääntymistä.

Alkeellisemmatkin elämänmuodot voisivat aiheuttaa pulmia. Kenties joku huomaamattomista pieneliöistäkin voisi olla meille vaarallinen. Entä miten suojeltaisiin uuden asuinplaneetan biodiversiteettiä? Ihminen saattaisi toiminnallaan suistaa uuden kotiplaneettansa ekosysteemin raiteiltaan, ja edessä olisi jälleen uuden kodin etsintä.

Biosfääri 2: Suuri floppi

Tulevaisuudessa ensimmäisenä asutetaankin todennäköisesti naapuriplaneettamme Mars. Siis jos asutetaan. Siirtokuntien perustaminen ei nimittäin välttämättä ole aivan yksinkertaista. Parikymmentä vuotta sitten tutkijat rakensivat Arizonan aavikolle Biosfääri 2:n. Valtavaa kasvihuonetta muistuttavan suljetun ekosysteemin oli tarkoitus mallintaa omaa maapalloamme. Biosfääri 2:een asettui asumaan kourallinen ihmisiä, tarkoituksenaan elää siellä omavaraisesti muutamia vuosia.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan niin kuin piti. Asukkaat kärsivät ruuan ja hapen puutteesta ja ajautuivat keskinäisiin riitoihin. Lopulta osa asukkaista alkoi jopa sabotoida projektia. Vaikeudet alkoivat jo ensimmäisen vuoden aikana. Tässä vaiheessa urheat uudisraivaajat eivät olisi päässeet vielä edes laskeutumaan Marsiin.

Tätä nykyä Biosfääri 2:ssa tutkitaan kasvihuoneilmiön vaikutuksia. Itse kokeen aikana hiilidioksidipitoisuudet nousivat niin korkeiksi, että lähes kaikki selkärankaiset ja pölyttävät hyönteiset kuolivat. Aivan hukkaan koe ei kuitenkaan mennyt: opimme paljon siitä, miten vaikeaa omavaraisen ekosysteemin ylläpitäminen on.

Maapallon säilyttäminen elinkelpoisena on helpompaa kuin vieraiden planeettojen asuttaminen.

Elämää vuonna 2110

Titta Lassila
Kuva Jean-Pierre Dalbéra

Tulevaisuus voi näyttäytyä paitsi pelottavana ja epätoivoisena, myös toivontäyteisenä ja jännittävänä. Teknologia kehittyy, mutta kehittyykö ihminen? Osaammeko antaa periksi sille tosiasialle, että elämäntapamme ovat kestämättömiä? Toiveikkuus auttaa ajattelemaan, että olemme sadan vuoden kuluttua oppineet virheistämme ja kyenneet rakentamaan vähemmän kuluttavan, mutta onnellisemman yhteiskunnan.

Alkaessani pohtia, mitä elämämme voisi olla sadan vuoden päästä, tajusin pian tehtävän mahdottomuuden.

Olemmeko kehittyneet post-ihmisiksi, osin keinotekoisiksi ja ominaisuuksiltamme tähän päivään verrattuna ylivertaisiksi? Parannammeko (ja ehkäisemmekö) sairauksia nanoteknologialla? Käytämmekö metamateriaaleja, joiden avulla asioista tehdään näkymättömiä? Töllötetäänkö joka kodissa kolmiulotteista televisiota, vai onko koko laite silloin jo antiikkia?

Koostuvatko metsämme keinotekoisista puista, jotka keräävät ilmasta hiilidioksidia yhteyttäen koneellisesti? Suojaammeko lämmennyttä maapalloamme avaruuteen sijoitettujen aurinkosuojien tai pilviä muodostavien laitteiden avulla? Onko merissämme enää muuta elämää kuin mitä ihmiskunta niissä kasvattaa? Löytyykö Suomesta enää mäntymetsiä, susista puhumattakaan?

On aivan mahdotonta arvailla, miltä maailma ja Suomi tulevat näyttämään, kun teknologinen ja informatiivinen kehitys laukkaavat päättömästi kohti uusia keksintöjä. Ihminen on luotu keksimään, emmekä ikinä ole tyytyväisiä nykytilaamme. Nämä ominaisuudet ylläpitävät jatkuvaa etenemisen tarvetta.

Eteneminen ei silti tarkoita samaa kuin edistys, eikä se suinkaan aina suuntaudu kohti jotakin parempaa. Ehkä varminta on se, ettei perusluontomme muutu tai ihminen viisastu, vaikka lajimme ominaisuudet ja älykkyys kehittyisivätkin.

Mutta siitä, miltä arkemme tulee näyttämään, voi aina esittää utopioita. Tässä omani.

Kaupunkiviidakossa

Loppuvuodesta 2110 sana kaupunkiviidakko merkitsee jotakin aivan muuta kuin vuonna 2010. Ylhäältä päin katsottuna kaupungit näyttävät vihreiltä, sillä katot ovat puutarhojen ja kasvimaiden peitossa. Puistot, puut ja viherkäytävät ovat olennainen osa kaupunkikuvaa. Niiden merkitys viihtyisyyden ja terveyden lisäämisessä on laajalti tunnustettua. Yksityisautojen aiemmin valtaama tila on annettu luonnolle ja ihmisille. Julkinen liikenne on ilmaista ja ulottuu lähes kaikkialle.

Taloyhtiöillä tai kaupunginosayhdistyksillä on omat viljelypalstansa ja kasvihuoneensa, joissa viljellään mm. tomaatteja, kesäkurpitsoja, perunoita, juureksia ja yrttejä. Taloyhtiöllä saattaa myös olla oma sähköauto, joka on kaikkien asukkaiden lainattavissa. Sähkö menopeliin saadaan omista aurinkopaneeleista, pientuulivoimalasta tai maalämmöstä.

Talot ovat pienenergiantuotannon, älykkään arkkitehtuurin sekä tehokkaan eristyksen ansiosta niin energiatehokkaita, että ne jopa tuottavat energiaa. Omaa energiatasapainoaan pystyy seuraamaan reaaliaikaisesti verkossa ja pientalon omistaja voi myydä ylijäämäenergiansa yleiseen käyttöön.

Kaupunkilaiset asuvat erittäin tiivisti. Henkilökohtainen tila on totuttu korvaamaan yhteistiloilla ja viihtyisillä pihoilla. Hukkatilaa ei jää, kun asunnot on suunniteltu lämmityksen ja käyttötarkoitusten suhteen optimaalisesti. Rakennusmateriaalina suosituin on kotimainen puu, joka koristaa niin asuin-, toimisto- kuin kulttuurirakennuksia. Tukkipuun niukkuus asettaa kuitenkin haasteita puurakentamiselle ja vaatii luovia ratkaisuja kestävien rakenteiden luomiseksi.

Ikkunat ovat suuria ja luonnonkiveä käytetään lasin ohella mielikuvitusta säästelemättä. Kaikessa rakentamisessa suositaan paikallisia luonnonmateriaaleja ja monet katot on valmistettu esimerkiksi ruo’osta, joka kestää hyvin pohjoista ilmastoa. Raskaista rakenteista on siirrytty keveämpiin, vähemmän raaka-aineita vaativiin materiaaleihin. Rakennuksista löytyy paljon pyöreitä muotoja ja kupolikattoja.

Vaikka asuminen on pääosin keskittynyt kaupunkeihin, on niiden ympärillä omavaraisuuteen pyrkiviä kyläyhteisöjä, jotka toteuttavat ekologista elämäntapaa sen puhtaimmassa merkityksessä ja yhdistävät luovasti vanhat perinteet uusiin keksintöihin.

Maailmalle leväenergian voimalla

Junamatkustuksen nopeus ja edistyksellisyys sekä yksinkertaisemman elämäntyylin leviäminen eivät ole muuttaneet ihmisten kaipuuta lentämiseen ja maailmanmatkailuun. Lentomatkustus onkin onneksi muuttunut päästöttömäksi, sillä lentokoneiden polttoaine tuotetaan levä-, vety- ja aurinkoenergialla.

Bioenergia tarkoittaa paitsi merilevien, myös bakteerien tuottamaa biomassaa sen sijaan, että tuhlattaisiin arvokkaita puuvarantoja energiantuotantoon. Turpeesta, hiilestä ja ydinenergiasta on luovuttu jo aikaa sitten.

Kulutuskulttuurista kohtuutalouteen

Vielä 2010-luvulla ihmiset altistuivat jatkuvalle mainospommitukselle niin kotonaan kuin kaikissa julkisissa tiloissa. Materialismin aikakauden mielikuvissa meidän täytyi lakkaamatta tarvita ja haluta lisää, enemmän, uudempaa ja tehokkaampaa, jotta voisimme olla onnellisia. Ihmisen arvo yhteiskunnassa määrittyi siitä, miltä hän näyttää, mitä kaikkea omistaa ja mitä hyödyllistä saanut aikaiseksi. Jälkimaterialistisessa maailmassa suurempi arvo annetaan tiedoille, taidoille ja aineettomille asioille.

Koko hyödyllisyyden määritelmä on kokenut sadassa vuodessa suuren muutoksen. Ihmisillä on enemmän aikaa, sillä työaikoja on lyhennetty ja monet tekevät töitä osa-aikaisesti. Yhteiskunnassa on hyväksytty ajatus, että kaikki välttämättömät työt tulevat tehdyksi vähemmälläkin stressaamisella ja juoksemisella. Myös vuorotyöt ovat lisääntyneet ja työajat joustavampia kuin ennen. Monilla voi olla kaksikin hyvin erilaista ammattia.

Erilaisista aatteista, elämänkatsomuksista ja -tavoista tuskin on puutetta. Virtuaaliyhteydet ulottuvat kaikkialle maailmaan. Suomessa saattaa myös ilmastonmuutoksen aiheuttaman muuttoliikkeen vuoksi olla hyvin monentaustaisia asukkaita. Äärimmäisten sääilmiöiden raju lisääntyminen 2000-luvun aikana säikäytti koko ihmiskunnan ja pakotti monet vaihtamaan elinpaikkaansa.

Käsityksiä toimivasta yhteiskunnasta on jouduttu muuttamaan radikaalisti. Vapaan markkinatalouden hajottua omaan mahdottomuuteensa, on Suomikin siirtynyt kohtuutalouteen, jossa kasvun sijaan keskitytään hyvinvointiin ja maapallon kantokyvyn rajoissa elämiseen. Sen voisikin aloittaa jo nyt.

Mitä syömme vanhoina?

Maija Taka

Tulevaisuudessa saatamme syödä koeputkessa tuotettua lihaa tai pilleriksi puristetun lounaan ja hakea vihanneksemme omalta kattokasvimaalta.

Suomalainen ruokakulttuuri muuttui 1900-luvun aikana niukkuudesta yltäkylläisyydeksi. Elintaso nousi, lihan kulutus kasvoi ja siirryimme tuottajista kuluttajiksi. Nyt huomio on alkanut kiinnittyä ruoan ympäristövaikutuksiin. Vaan miten käy tulevaisuudessa?

Tässä jutussa kuvatut tulevaisuusvisiot pohjautuvat Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tuloksiin. Mirhami 2030 –tutkimusryhmä on tarkastellut tulevaa muun muassa hyvinvoinnin ja ekologisen kestävyyden näkökulmista.

Lihasta proteiinivalmisteisiin

Suomalaiset kuluttavat nykyään paljon lihaa. Visioiden mukaan tulevaisuudessa lihan kulutusta laskee paitsi globaalin lihan kysynnän kasvu, myös vakavat eläintaudit. Lihasta tulee kalliimpaa ja sen myyntiä rajoitetaan. Kasvisruoka ei silloin olisi enää erityisruokavalio, vaan meistä jokainen söisi pääasiassa kasvisruokaa. Lihan tilalle lautaselle tulevat uudet proteiinikeksinnöt, jotka jäljittelevät lihaa niin maussa kuin koostumuksessakin.

Villeimpien ideoiden mukaan lihaa voisi tulevaisuudessa tuottaa ruoaksi keinotekoisesti laboratorioissa ilman, että se olisi ikinä ollut osa mitään eläintä. Lisäksi halvat lihatuotteet on saatu muunneltua lihan kaltaisiksi hyvin pienellä lihamäärällä. Kun keinotekoisia lihanmakuisia tuotteita voidaan tulevaisuudessa tuottaa helposti ja halvalla, raja luonnollisen ja keinotekoisen välillä hälvenee. Eläinten oikeudet otetaan tulevaisuudessa todennäköisesti yhä enenevissä määrin huomioon, ja lihankulutusta aletaan pitää epäeettisenä.

Lounaaksi pilleri?

Tämänhetkinen trendi ostaa raaka-aineiden sijaan valmistuotteita jatkunee myös tulevaisuudessa. Mitä nuorempi ikäluokka, sitä vähemmän raaka-aineita se ostaa. Hedelmien sijaan ostetaan mehuja ja tomaattien sijaan valmiskastikkeita.

Koska kiireinen elämäntapa jatkunee tulevaisuudessa, tulemme arvostamaan helppoa ja nopeaa ruokaa jonka voi nauttia vauhdissa. Tulevaisuuden ruokaa säilötään jauheina ja puristeina, ja kiireessä aterian voikin korvata yhdellä pillerillä. Muutenkin ruokamme on muuttumassa välipalamaisemmaksi. Arvioiden mukaan ruokamme tulee myös tulevaisuudessa sisältämään paljon kemikaaleja.

Kasvinviljelyssä muuntogeenisten ja kestävien lajikkeiden suosio kasvaa, ja geenimuunnellusta ruoasta tulee arkipäivää. Viljelyssä tarvitaan entistä vähemmän lannoitteita ja torjunta-aineita. Globalisaation myötä lautasillemme päätyy uusia tuotteita, kuten nyt on käynyt riisin ja pastan syrjäyttäessä perunan.

Ruokaa omalta katolta

Vaihtoehtoisten tulevaisuusvisioiden mukaan tuotanto- ja kuljetuskustannusten kasvaminen saa meidät arvostamaan lähiruokaa. Kaukaa tuodun ruoan määrä vähenee, ja siirrymme suosimaan esimerkiksi kotimaista kalaa ja kasviksia.

Yhteisöllisyys lisääntyy kaupungeissa, joissa perustetaan yhteisiä viljelmiä puistoihin, talojen katoille ja joutomaille. Syömistämme tulevat ohjaamaan vuodenajat ja sesongit. Ruoan valmistaminen suurissa erissä säästää energiaa, aikaa ja rahaa. Toisaalta valmistuotteet edellyttävät pitkää kylmäketjua.

Ruoan hintaa puolestaan nostavat huonot satokaudet ja ympäristötuhot. Joidenkin tulevaisuuskuvien mukaan niukkuus lisääntyy ja joudumme tinkimään elintasostamme. Esimerkiksi ympäristöä kuormittavan juuston kohdalla kova hinta vähentää kulutusta. Samalla palataan kunnioittamaan vanhoja ruoan tuotanto- ja säilytysmenetelmiä sekä perinteisiä ravintokasveja, kuten herneitä ja kaalia.

Niukkuuden myötä asenne ruokaa kohtaan tulee muuttumaan. Kun syöminen on nyt rutiini ja kiireellinen tankkaus, niukkuuden myötä ruoasta tulee jälleen elämys ja nautinto.

Älyjääkaappi ohjaa

Tulevaisuuden ruoka pakataan älypakkauksiin, jotka osaavat tunnistaa tuotteista terveydelle vaaralliset bakteerit. Lisäksi pakkaus ilmoittaa ruoan vanhenemisesta. Jääkaappi taas huomauttaa meille, kun ruoka on loppumassa tai vanhenemassa. Lisäksi kodinkoneiden näyttöruudut ohjaavat ruoanlaittoamme ja kertovat vaihtoehtoisia ruoanlaittovinkkejä. Tulevaisuuden keittiössä kaikki kyetään kierrättämään, eikä jätettä juuri synny.

Ruoan tulevaisuudessa on tärkeää siirtyä kohtuullisuuteen ja vähentää ruokajätteen määrää. Olisi mielenkiintoista vaikkapa oppia isovanhempien kotona käyttämiään perinteisiä menetelmiä – nämä konstit kun ovat jo aikoinaan hyväksi havaittuja.

Lähteet:
Kirveennummi Anna, Riikka Saarimaa & Johanna Mäkelä (2008). Syödään leväpullia pimeässä. Tähtikartastoja suomalaisten ruoan kulutukseen vuonna 2030. Tulevaisuuden tutkimuskeskus.
Mäkelä, Johanna, Johanna Varjonen & Mirja Viinisalo (2008) Muuttuva syöminen muuttuvassa maailmassa. Hyvinvointikatsaus 4/2008. Tilastokeskus.
Viinisalo, Mirja – Nikkilä Marita & Varjonen, Johanna (2008) Elintarvikkeiden kulutusmuutokset kotitalouksissa vuosina 1966–2006. Kuluttajatutkimuskeskus, Julkaisuja 7.

Tulevaisuus on täällä

Jutta Setälä
Kuva: Jules Verne 1995: Pariisi 1900-luvulla. Helsinki: Otava.

Tulevaisuus on kiinnostanut ihmisiä kautta aikojen. Millaisia ihmiset ovat sadan vuoden päästä ja millaista elämä silloin on? Entä millaiseksi meidän aikamme on kuviteltu 50 tai 100 vuotta sitten?

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Jo kymmenessä vuodessa maailma muuttuu paljon, ja kehityksen suuntaa on mahdoton etukäteen tietää. Menneisyydessä toiset uskoivat, että meidän aikanamme kaikki ihmiskunnan ongelmat on ratkaistu, ja toiset pelkäsivät, että vaaralliset keksinnöt johtavat ihmiskunnan väistämättömään tuhoon tai vähintään kammottavaan riistoyhteiskuntaan.

Isoveli valvoo

Pessimistisimmissä menneisyyden tulevaisuuskuvitelmissa uudet keksinnöt ja tekniikan kehitys on nähty pelottavina. Esimerkiksi höyryveturin keksiminen herätti aikoinaan pelkoa, ettei ihminen voi mitenkään kestää junan luonnottoman kovaa vauhtia. Myös polkupyöräilyä on aikoinaan pidetty hulluutena.

Englantilaisen George Orwellin vuonna 1949 julkaistu romaani Vuonna 1984 on tulevaisuuden kauhukuvitelmien klassikko. Kirja kuvaa epäonnistunutta yhteiskuntaa, jossa kansalaisten valvonta on viety äärimmilleen:

Isoveli-niminen diktaattori valvoo kansalaisten kaikkia liikkeitä heidän yksityisyydestään välittämättä. Jopa vääränlaisten ajatusten ajatteleminen on rikos ja kaikista rikoksista seuraa vakava rangaistus. Usein ihmiset vain haihdutetaan. Menneisyyttä muokataan jatkuvasti vallanpitäjille mieleiseksi kirjoittamalla uudelleen vanhoja tekstejä ja alkuperäinen historia tuhotaan.

Kirjan maailma on ensisilmäykseltä kaukana nykytodellisuudesta, mutta myös meidän maailmassamme teknologiaa käytetään ihmisten tarkkailuun. Kännykän avulla ihmiset voidaan paikallistaa ja kamerat tallentavat kuvaa julkisissa tiloissa ja kaupunkialueella. Internetissä surffailusta jää muistiin tietoja ja kauppojen asiakaskorttien avulla kuluttajista ja heidän ostoksistaan kerätään profiileja.
Voidaanko joskus tulevaisuudessa kuunnella ihmisten ajatuksia tekniikan avulla?

Ratkaiseeko tekniikka ihmiskunnan ongelmat?

Kaikki tulevaisuuskuvitelmat eivät suinkaan ole olleet uhkaavia. Kun toiset pelkäsivät kauhuissaan uusia keksintöjä, toiset kohdistivat uuteen teknologiaan suuria toiveita.

Kun höyrykone keksittiin 1600–1700-lukujen taitteessa, kuviteltiin että se ratkaisee kaikki ihmiskunnan ongelmat. Samoin uskottiin sähköstä 1800–1900-lukujen taitteessa ja tietokoneista 1970-luvulla.

Näin esimerkiksi James Martin uskoi elektroniikan ja tietokoneiden parantavan maailmaa teoksessaan Wired Society (1978): ”Nyt on mahdollista rakentaa maailma, jossa ei ole saasteita, luonnonkauneuden massiivista tuhoamista, inhimillistä raadantaa ja jossa tuhoavia kulutusmuotoja vältetään.”

Valitettavasti kehitys on harvoin niin yksisuuntaista, että uudesta keksinnöstä syntyisi vain hyvää. Niin höyrykonetta, sähköä kuin tietokoneitakin on käytetty myös sodankäynnissä ja rikollisuudessa.

Maanpäällinen paratiisi vuonna 2000

Yhdysvaltalainen kirjailija Edward Bellamy kirjoitti vuonna 1888 romaanin nimeltään Vuonna 2000, jossa päähenkilö Julian West käy nukkumaan vuonna 1887 ja herää 113 vuoden hypnoosiunen jälkeen vanhentumattomana vuonna 2000.

Kirja kuvittelee meidän aikamme ihanneyhteiskunnaksi, jossa kaikki ihmiskunnan ongelmat on ratkaistu – ei kuitenkaan teknisen kehityksen ansiosta, vaan ihmisten itsensä.

Westin näkemässä tulevaisuudessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Raha on muuttunut tarpeettomaksi eikä enää ole rikkaita tai köyhiä. Korkeatasoinen koulutus on kaikille avoin ja kaikki kansalaiset opiskelevat kunnes he aloittavat 24-vuotiaana työnteon. Kaikilla on mahdollisuus valita, mitä työtä he haluavat tehdä ja tasapuolisuuden vuoksi raskasta tai epämiellyttävää työtä tekevien työpäivät ovat muita lyhyempiä. Hyvin ansaitulle eläkkeelle siirrytään jo 45-vuotiaana.

Koska rahaa ei ole, työstä ei myöskään saada palkkaa. Työtä tehdään yhteiseksi hyväksi ja oman panoksensa antamista pidetään kunnia-asiana. Jokainen kansalainen saa samanarvoisen ”luottokortin”, jolla hän hankkii haluamansa tavarat valtion varastoista. Yrityksiä ei ole olemassakaan, eikä kenenkään tarvitse yrittää tehdä voittoa. Edes kotitöitä ei ole, sillä ruoka valmistetaan yleisissä keittiöissä ja vaatteet pestään yleisissä pesuloissa. Myös rikollisuus on hävinnyt maailmasta lähes kokonaan.

Kun Orwellin teoksessa tekniikkaa käytetään ihmisten valvontaan, Bellamyn teoksessa keksinnöt tekevät ihmisten elämästä miellyttävämpää. Esimerkiksi kun ulkona myrskyää, teiden päälle lasketaan veden- ja tuulenkestävä suoja, eikä kenenkään tarvitse käyttää enää sateenvarjoja.

Kaasuvaunuja, rautalankavaatteita ja maailman kattava lennätinverkko

Vaikka tulevaisuuteen on mahdotonta nähdä, joskus kuvitelmat osuvat lähelle oikeaa. Ranskalaista kirjailija Jules Verneä voi pitää varsin taitavana ennustajana, sillä monet hänen 1800-luvulla kuvailemistaan keksinnöistä ovat myöhemmin toteutuneet. Verne esimerkiksi ennusti, että ilmaa raskaammat lentolaitteet, kuten lentokoneet tulevat olemaan suurempi menestys kuin ilmaa kevyemmät kuumailmapallot.

Vernen kuoleman jälkeen julkaistu romaani Pariisi 1900-luvulla sisältää paljon nykyajan tekniikkaa, vaikka teksti on kirjoitettu jo vuonna 1863. Kirjassa kevyet ja nopeat junat kuljettavat tuhansia matkustajia ympäri kaupungin kymmenen minuutin välein paineilman ja magneettien avulla. Kaasuvaunut ovat korvanneet hevoskärryt ja kulkevat lähes äänettömästi jopa ylämäessä.

Viestejä voidaan lähettää sähkölennättimellä suoraan lähettäjältä vastaanottajalle ja valokuvalennätin mahdollistaa piirrosten ja tekstien sähköisen lähettämisen. Lennätinverkko kattaa koko maailman ja on poistanut välimatkojen merkityksen tiedonvälityksessä. Lisäksi Vernen teoksessa kuvataan muun muassa pilvenpiirtäjiä, taskulaskimia, televisioita ja ilmastoituja huoneistoja – tosin ilman niiden nykyaikaisia nimiä.

Kaikki Vernen kuvitelmat eivät ole toteutuneet vielä meidän aikanamme ja osa niistä kuulostaa ennemmin taikuudelta kuin todelta. Hän esimerkiksi kuvitteli rautalangasta valmistetut vaatteet, jotka ovat ”käteen pehmeää kuin kashmirvilla”, mutta kulumattomat ja ikuisesti uudelleen hiottavissa ja muodin mukaisesti maalattavissa.

Tulevia tulevaisuuksia odotellessa

Monet tulevaisuuskuvitelmat kertovat enemmän niiden kirjoitusajankohdasta kuin meidän nykyisestä maailmastamme. Niin kauhukuvia kuin kuvauksia tulevaisuuden ihanneyhteiskunnasta voi pitää kritiikkinä sen aikaisille epäkohdille, mutta monet kuvitelmista ovat ajankohtaisia vielä nykyäänkin.

Vielä vuonna 2010 pelkäämme, että tulevaisuudessa ihmisten elämää tarkkaillaan ja rajoitetaan liikaa, että kaupungit hukkuvat saastepilviin ja että kaiken kauniin, yksinkertaisen ja tärkeän arvostus katoaa.

Toisaalta usko, että 50 tai sadan vuoden kuluttua ihmiset ovat vihdoin ymmärtäneet, mikä elämässä on merkityksellistä ja unohtavat sotimisen, tuhoamisen ja turhan omaisuuden haalimisen, elää edelleen.

Kirjallisuutta:
Bellamy, Edward 1888: Looking Backward: 2000–1887 (suom. Vuonna 2000)
Martin, James 1978: Wired Society
Orwell, George 1949: Nineteen Eighty-Four (suom. Vuonna 1984)
Verne, Jules 1994 (käsikirjoitus kirjoitettu v. 1863): Paris au XXe siècle (suom. Pariisi 1900-luvulla)

Monimuotoisuus vaarassa

Teksti ja kuva Johanna Karhu

Ympäristöbiologian opiskelija Helsingin yliopistosta oli kevään 2010 työharjoittelussa YK:n biodiversiteettisopimuksen sihteeristössä, Montrealissa, Kanadassa. YK:n yhtenä haasteena on suojella luonnon monimuotoisuutta.

Faktaa:

Vaikka melkein kaikki maat ovat allekirjoittaneet YK:n biodiversiteettisopimuksen ja tunnustaneet luonnon monimuotoisuuden tärkeyden, luonnon köyhtymistä ei kuitenkaan ole pystytty hidastamaan.

Yksikään valtio ei saavuttanut sopimuksen tavoitetta vähentää merkittävästi monimuotoisuuden hupenemista vuoteen 2010 mennessä, ja luonto köyhtyy yhä kiihkeämmällä vauhdilla. Tästä negatiivisesta kehityksestä kärsivät myös ihmiset, sillä luonnon köyhtyminen heikentää meille tärkeitä palveluja, kuten puhtaan veden saatavuutta ja ravinnon tuotantoa.

Olin opintoihini liittyen työharjoittelussa kevään 2010 biodiversiteettisopimuksen sihteeristössä, Montrealissa, missä sopimusta käytännössä pyöritetään. Sihteeristössä oli hektisen kiireistä muun muassa juhlavuoden tapahtumien ja tiedotuksen vuoksi, kansainvälisten neuvotteluiden järjestämisessä ja maailman biodiversiteetin tilaa käsittelevän teoksen kokoamisessa.

Suojelualueet elintärkeitä monimuotoisuudelle

Työni sopimuksen sihteeristössä liittyi luonnonsuojelualueisiin ja niiden rahoittamiseen kehitysmaissa. Luonnonsuojelualueiden merkitys luonnon monimuotoisuuden suojelussa on kiistaton. Suojelualueet eivät vain suojele lajeja ja ekosysteemejä, ne myös tarjoavat yli 1,1 miljardille ihmiselle elinkeinon sekä yli kolmannekselle maailman suurimmista kaupungeista juomaveden.

Suojelualueet ovat tyypiltään hyvin erilaisia. Maailman luonnonsuojeluliitto (IUCN) jakaa suojelualueet kuuteen kategoriaan, jotka vaihtelevat tiukasti suojelluista alueista sellaisiin, joilla mahdollistetaan luonnonvarojen kestävä käyttö. On kuitenkin selvää, että suojelualueet yksinään eivät riitä suojelemaan luonnon monimuotoisuutta, vaan niiden rinnalle tarvitaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa ja biodiversiteetin huomioimista kaikessa päätöksenteossa ja ihmisten valinnoissa.

LifeWeb -hanke, jonka parissa tein töitä, rahoittaa uusia suojelualuehankkeita kehitysmaissa, joiden alueella valtaosa maailman monimuotoisuudesta sijaitsee. Suomi on yksi hankkeen tukijoista.

Haasteita tuleville neuvotteluille

Suurimpana haasteena vuoden 2010 neuvotteluissa on sopia uusista kansainvälisistä tavoitteista suojella monimuotoisuutta. Ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä tulisi myös käsitellä samanarvoisina, toisiinsa sidoksissa olevina kysymyksinä, jotka vaikuttavat myös ihmisten hyvinvointiin.

Ilmastonmuutos on yksi ratkaisevista luonnon monimuotoisuutta köyhdyttävistä tekijöistä, johon ei tulisi etsiä ratkaisuja ottamatta monimuotoisuutta huomioon. Tästä esimerkkinä on monimuotoisuutta uhkaava palmuöljyn tuotanto. Palmuöljy parhaimmassa tapauksessa tarjoaa ilmastoystävällisen vaihtoehdon fossiiliselle öljylle, mutta sen tuotanto köyhdyttää trooppisten alueiden lajirikkautta.

Lisäksi luonnonsuojelun paikallistasolla tulisi ottaa huomioon alkuperäisväestön toimeentulo ja mahdollisuus osallistua suojeluun, sekä oikeudenmukainen hyötyjen jako. Ilman paikallista tukea luonnonsuojeluhankkeet usein kaatuvat hyvästä tarkoituksesta huolimatta.

Lisätietoa:

http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=327839&lan=fi&clan=fi
http://www.environment.fi/default.asp?contentid=361409&lan=fi&clan=fi
http://www.cbd.int/2010/welcome/
http://www.unep.org/iyb/
http://www.cbd.int/
http://gbo3.cbd.int/
http://www.cbd.int/protected/

Äänisen niemimaan ikimetsät suojeltava

Teksti ja kuva Anna Kotaviita

Tämän jutun otsikko on Luonto-Liiton ja arkangelilaisen nuorten ympäristöjärjestön Aetasin elokuussa järjestämän Onežskoe Pomorje – pomorskij mir -luontoleirin sanoma. Pomorien asuttaman alueen metsäluonto on ainutlaatuista koko Euroopassa.

Vaellus hakkuille oli Teemu Mustasaarelle pysähdyttävä kokemus.

Äänisen niemimaa sijaitsee Vienan meren rannalla Arkangelin alueella Luoteis-Venäjällä. Seutu on ollut noin 1000-luvulta pomorien asuttama. Pomoreita ei ole virallisesti tunnustettu alkuperäiskansalaisiksi, mutta heidän identiteettinsä on vahva. Metsä ja meri ovat perinteitä vaalivan kulttuurin perusta.

Luontoleiri oli osa Aetaksen ja Luonto-Liiton hanketta, joka edistää kestävää luontomatkailua ja luonnonsuojeluliikettä Barentsin alueella. Leirille osallistui parikymmentä ympäristöjärjestöläistä teini-ikäisistä keski-ikäisiin.

Leirin aikana paikalliskylissä järjestettiin kaksi tiedotustilaisuutta alueen metsiä uhkaavista hakkuista. Lisäksi viikon aikana työstettiin GPS-luontopolku niemimaan pohjoisosan luonto- ja kulttuurinähtävyyksistä.

Leiri järjestettiin Lopšengan kylässä. Kymmenentuntinen matka Arkangelista on vaivan arvoinen. Metsät ovat koskematonta taigaa ojittamattomine soineen ja naavan peittämineen puineen. Perinteiset käsityötaidot näkyvät alueen rakennuskulttuurissa.

Luontokokemuksia ja yhteishaasteita

Leirille osallistuneen luontoliittolaisen Teemu Mustasaaren, 19, leiri toi ensimmäistä kertaa Venäjälle. Teemu kuvailee metsän tuntuneen suomalaiselta kuusimetsältä, jossa kuitenkin jokin oli erilaista.

– Metsässä tuntui kuin aika olisi pysähtynyt jo kauan sitten. Maa oli täynnä sikin sokin kaatuneita puunrunkoja. Ihan kuin metsä olisi elänyt omaa lahoamisen ja kasvamisen kiertoaan ikuisuuden.

Teemu osallistui leirin aikana 40 kilometrin patikointimatkalle hakkuualueelle.

– Ikuiselta tuntunut metsä oli yhtäkkiä kadonnut! Kostea kuumuus vaihtui esteettömästi maahan porottavaan aurinkoon. Käsittämättöntä, kuinka luonto voisi koskaan toipua näin suuresta muutoksesta!

Leiriä järjestäneet Sveta Ushakova ja Birthe Weijola muistuttavat, että onnistuneen leirin jälkeen työ kansallispuiston perustamisen puolesta jatkuu muun muassa tiedottamalla paikallisille ja metsäyhtiöille.

Svetan mukaan kansainvälinen yhteistyö ja tiedonvaihto edistää metsien suojelua ja luontomatkailua.

– Venäjällä olisi mahdollisuus oppia historiasta katsomalla Suomea ja suojella vielä luonnontilaiset metsänsä. On kuitenkin muistettava, että elämme globaalissa maailmassa ja nämä ongelmat ovat yhteisiä.

Faktatietoa:

Äänisen niemimaa kuuluu suojelualueohjelmaan, jonka tarkoituksena on perustaa Venäjälle kansallis- ja luonnonpuistoja vuoden 2010 loppuun mennessä. Metsät ja pomorikulttuuri ovat kuitenkin vaarassa, sillä venäläinen Onegales tekee alueella hakkuita. Se myy puuta kotimaan lisäksi Eurooppaan.

Aluehallinnon tukemat hakkuut ovat edenneet jo suunnitellulle suojelualueelle, jota on supistettu 500 000 hehtaarista 300 000 hehtaariin.

Vuosi 2010 on YKn kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden teemavuosi. Luoteis-Venäjällä suojelualueiksi odottavat Äänisen niemimaan lisäksi Suomenlahden saarilla sijaitseva Inkerinmaan luonnonpuisto sekä Karjalan tasavallan Laatokan luotojen kansallispuisto. Kymmen vuotta sitten allekirjoitettu sopimuksen täytäntöönpano olisi täydellinen päätös kuluvalle vuodelle.

Sankarikuluttaja näkee mainoksen taakse

Titta Lassila

Kuva Mona Ikonen

Elämme mainonnan kyllästämässä maailmassa. Tarvitsemme, tahdomme ja himoitsemme. Haemme onnea ja tyytyväisyyden tunnetta mielikuvista, joita mainokset meille luovat. Mainoskupla syntyy tyhjistä lupauksista, harhauttavista väitteistä, liioittelusta ja keinotekoisista tarpeista.

Luonto-Liiton Mainoskupla-kilpailu ottaa vuosittain kantaa mainosten moraaliin. Vastamainokset parodioivat oikeita mainoksia käyttämällä niiden omia keinoja, kuten epämääräisiä lupauksia ja mustavalkoista maailmankuvaa. Parhaimmillaan vastamainos tavoittaa pilkan kohteeksi joutuneen kohteensa sanomasta jotakin todella olennaista ja usein piilotettua.

Tänä vuonna kilpailussa keskitytään yritysten vihertymisbuumiin ja sitä väistämättä seuraavaan viherpesuun, kun teemana on kirkkaanvihreät arvot. Lähes kaikkihan on nykyään vihreää. Yhä useammat myyntiartikkelit on koristeltu ylevillä etuliitteillä eko tai bio, tai astetta varovaisemmin sanoilla luonnollinen tai ympäristöystävällinen. Mutta mitä kaikkea luonnollisella oikein voidaan tarkoittaa?

Viherpesun monet konstit

Vihreillä maaleilla huiskiminen voidaan tehdä joko näyttävästi tai tietoisen huomaamattomasti. Ostajan vastuulle jää pohtia, löytyykö vihreyden alta oikeita arvoja ja ympäristötekoja vai pelkkää voitontavoittelua. Kuluttajalta vaaditaan usein tuhannen nurkan taakse kurkistamista, ennen kuin yrityksen aidot tarkoitusperät selviävät – jos sittenkään. Totuushan on, että yleensä yrityksen (ja mainostoimiston) ainoa tavoite on tehdä voittoa, eikä siihen kuulu ympäristö- tai sosiaalinen vastuu.

Miten viherpesu oikein ilmenee? Tyypillisimmillään se piilottaa tuotteen vihreän ominaisuuden alle useita, usein merkittävämpiä, ei-niin-vihreitä seikkoja. Jotakin tuotetta saatettaisiin esimerkiksi mainostaa ympäristöystävälliseksi sen 100 %:n kierrätettävällä pakkausmateriaalilla, vaikka itse tuote olisi kuluttanut valmistusvaiheessaan valtavasti luonnonvaroja ja olisi täysin kertakäyttöinen.

Toisaalta tuotetta voidaan mainostaa ekologiseksi tai vaikka ilmastoystävälliseksi ilman minkäänlaisia todisteita. Harvapa jaksaa niitä yrityksen verkkosivuilta lähteä kaivelemaan. Kolmas tapa vihertää on olla epämääräinen; esimerkiksi kukkasin kuvitettu väite ”luonnollisuudesta” voi johtaa kuluttajaa pahasti harhaan.

Neljäntenä keinona todistaa vihreyttään on esittää väitteitä, jotka ovat ehkä totta, mutta ympäristön kannalta täysin epäolennaisia. Sitä, että jotakin vaarallista kemikaalia ei ole tuotteen valmistuksessa käytetty, ei pitäisi tarvita erikseen mainita. Tämän kaltainen mainonta kuitenkin lisää tietämättämme tunnetta siitä, että tuote on turvallinen ja siten myös hyväksi ympäristölle.

Mainonnassa voidaan myös vedota siihen, että tuote on ”parempi kahdesta pahasta”. Esimerkkinä turve: se on lähienergiaa ja aina ympäristöystävällisempää kuin venäläinen hiilivoima – siis vihreä valinta. ”Tälle ei ole vaihtoehtoa” -ajattelu kukoistaa sekä myyntipuheissa että politiikassa.

Näkyykö sertifikaatti?

Uusin tapa myydä vihreydellä on keinotekoisten sertifikaattien luominen. Nykypäivän kuluttajat on opetettu luottamaan sertifiointeihin, ympäristömerkkeihin ja valvottuun tuotantoon, mitä käytetään hyväksi erityisesti tuotteiden pakkausmerkinnöissä.

Ruokaostoksilla silmiini osui esimerkiksi alumiinitölkki, jonka kyljessä komeili vihreä ympyrä, joka erehdyttävästi muistutti sertifikaattia. Siinä kerrottiin tuotteen olevan ”valmistettu luonnollisista aineksista”. Toisin sanoen… ilmeisesti tuote on ainakin syötäväksi kelpaavaa, jos ei muuta. Muita mainintoja ekologisuudesta ei tuoteselosteesta löytynyt.

Miten viherpesun sitten voi tunnistaa? Edellä mainittujen kepulikonstien tarkkailu voi auttaa. Sen lisäksi kannattaa kyseenalaistaa, kysyä ja tehdä selvitystyötä. Kuluttajalla on suuri vastuu, mutta sitä kautta myös yllättävän paljon valtaa. Kuten Reilun kaupan mainoslause kuuluu, ”maailma muuttuu ostos kerrallaan”. Sankarikuluttajaksi ryhtyminen kannattaa.

Näkymättömyysviitta ja muita ihmeellisiä keksintöjä

Sofia Virtanen

Mihin tekninen kehitys meitä tällä vuosisadalla vie? Mitkä mielikuvitukselliset keksinnöt auttavat ratkomaan ympäristöongelmia, mitkä taas pahentavat niitä? Mitkä eivät hetkauta maailmaa suuntaan tai toiseen muuta kuin hauskuuttamalla ihmisiä ihmeellisyydellään?

Osittain tulevaisuus on jo täällä ihmeellisine innovaatioineen. Me kaikki osaamme käyttää nettiä, olemme joskus hyötyneet modernista lääketieteestä ja tottuneet mukana kulkevaan puhelimeen. Kurkistakaamme nyt kuitenkin arkipäiväistä eksoottisempiin keksintöihin, joista osa on jo olemassa, osa vasta kehitteillä tai tutkijoiden unelmissa.

Veikkaa, mitkä kuudesta keksinnöstä ovat totta jo nyt! Vastaukset ja lisätietoa kustakin on jutun lopussa.

1. Sähköinen tupakka. Tupakalta näyttävä ja maistuva muovinkappale. Myrkytön, toisin kuin tavallinen tupakka, eikä savua; tuottaa vain savun näköistä vesihöyryä. Voi auttaa tupakoitsijoita pääsemään irti riippuvuudestaan.

2. Keinotekoinen fotosynteesi. Mahdollistaa energian sitomisen auringon säteilystä samalla periaatteella kuin kasvit yhteyttävät, tämä vain tapahtuu ihmisen kehittämien keinotekoisten viherhiukkasten avulla. Toisin kuin kasveissa, energia ei varastoidu solukkomassaan tai kulu elintoimintoihin. Se voidaan varastoida vetynä, joka on valmiina poltettavaksi.

3. Näkymättömyysviitta. Kangas, joka ohjaa siihen osuvat valonsäteet viitan alla olevan esineen ympäri. Lopputuloksena on kokonaan näkymätön tai hyvässäkin valaistuksessa tuskin lainkaan näkyvä kohde, kuin Harry Potterissa ikään!

4. Maistiaiskeittokirja. Kun selaat kirjaa, voit maistaa, millaista ruoasta pitäisi tulla jo ennen kuin aloitat sen valmistamisen. Vältyt käyttämästä reseptejä, joiden lopputuloksesta et pidä.

5. Avaruushissi. Päiväntasaajan kohdalla pyörii suuri satelliitti maapallon ympäri 36 000 kilometrin korkeudella, jolloin se pysyy maahan nähden taivaalla aina samassa kohdassa. Vahvasta materiaalista valmistettu vaijeri ”roikkuu” satelliitista maahan. Vaijeria pitkin voi hilata tavaraa satelliittiin ja päinvastoin.

6. Sähköä syövä mikrobi. Auttaa ratkaisemaan yhden uusiutuvan energiantuotannon suurimmista ongelmista. Aurinko- ja tuulivoiman tuotantomäärä on ajasta riippuvaista (vuorokaudenaika, tuuliolosuhteet jne.) ja energiantarve on joskus suurimmillaan silloin, kun tuotantoa on vähän (esimerkiksi vähätuulisena pakkaspäivänä). Sähkönsyöjämikrobi varastoi energiaa edullisesti metaaniksi, ja ylimääräistä energiaa voidaan käyttää silloin kun sitä eniten tarvitaan.

Vastaukset:

1. Totta jo nyt. Sähkötupakkaan voi ostaa nikotiiniampulleja, jolloin ”tupakka” ei ole enää myrkytöntä, mutta muilta tupakan myrkyiltä kuitenkin välttyy. Sähkötupakkaa myydään Suomessakin, mutta nikotiiniampullien myynti ei ole täällä sallittua.

2. Ei totta ainakaan vielä. Aiheeseen liittyvää tutkimusta on tehty muun muassa Turun yliopistossa Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Keinotekoisia viherhiukkasia on kyetty valmistamaan, mutta prosessin loppupää, vedyn tuottaminen ei vielä onnistu. Toteutuessaan menetelmä voisi aiheuttaa todellisen ”energiavallankumouksen”. Silti yhteyttämisprosessit ovat käsittämättömän monimutkaisia, ja luonnon matkiminen tässä asiassa kaikkea muuta kuin helppoa. Läpimurrosta ollaan vielä kaukana – jos sellainen joskus tulee.

3. Totta jo nyt. Näkymättömyysviitan periaate keksittiin vuonna 2006 Englannissa professori John Perdyn tutkimusryhmässä. Alle vuotta myöhemmin Yhdysvalloissa tutkijat onnistuivat valmistamaan viitan käytännössä englantilaisten julkaisemien piirustusten pohjalta. ”Viitta” on oikeastaan pallomainen suoja, jonka keinotekoiset materiaalit taittavat valoa kirjaimellisesti ennennäkemättömällä tavalla. Yhtä täydellisen kolmiulotteisesti kuin kirjojen taikaviitat oikea näkymättömyysviitta ei vielä kohdetta kätke. Kehittelytyö jatkuu.

4. Totta jo nyt. Keittokirja oli mukana Yhdysvaltalaisen International Design Excellence Awards (IDEA) -keksintökilpailun parhaimmistossa. ”Kirja” on oikeastaan sähköinen, ja siinä on eräänlainen ”makutulostin”, jossa aromiaineampullit tuottavat saman maku- ja tuoksukokemuksen kuin oikeaa annosta syödessä. Resepteissä on myös säätövaraa: erilaisia ainesosa- ja mausteversioita.

5. Ei totta ainakaan vielä. Yhdysvaltain avaruushallinto NASA on kerännyt vuosina 2005–2010 ideoita avaruushissin toteuttamiseksi. Monissa teknisissä yksityiskohdissa ollaan jo pitkällä. Varsinaista hissiä saataneen vielä odotella tovi.

6. Totta jo nyt. Keväällä 2009 Yhdysvalloissa tutkijat kehittivät Methanobacterium palustre -arkista muunnoksen, joka ”syö” pelkkiä elektroneja ja muuttaa ilmakehän hiilidioksidia metaaniksi, jota voidaan polttaa energiakäyttöön. Arkit ovat yksisoluisia eliöitä, bakteerien ja meidän monisoluisten ohella yksi kolmesta eliökunnan suuresta ryhmästä. Meidän kannaltamme ne ovat ”kuin bakteereita”, vaikka todellisuudessa yhtä läheistä sukua meille itsellemme kuin varsinaisille bakteereille. Poltettaessa Methanobacteriumin tuottamaa metaania syntyy hiilidioksidia, mutta päästöt on oikeastaan valmiiksi neutraloitu, koska metaania tuotettaessa hyödynnettiin sähköä ja ilmakehän hiilidioksidia.

Tulevaisuus on vaihtoehtojen kirjoa

Tuuli Turtola

Kuva Patrik Johansson

Kautta aikain ihmisiä on kiinnostanut nähdä tulevaisuuteen. Tulevaa on ennustettu ja ennustetaan milloin eläinten, planeettojen asentojen, numeroiden kuin unien, ja jopa teenlehtien avulla.

Tulevaisuudentutkimuskin kuulostaa äkkiseltään lähes science fictionilta. Kuinka sellaista voi ylipäätään tutkia, mitä ei ole vielä olemassakaan?

– Tulevaisuudentutkimus ei ole mitään kristallipalloon katsomista. Tulevaisuudentutkimus on tiedonala, joka nykyisin pyrkii olemaan myös oma tieteenalansa, ja se pysyy täysin erillään esimerkiksi astrologiasta, kertoo Sirkka Heinonen.

Heinonen toimii Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen professorina. Tutkimuskeskus on organisoinut Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemian, jonka kautta yhdeksässä yliopistossa ja korkeakoulussa annetaan alan opetusta.

Tulevaisuudentutkimus selvittää yhteiskunnallisten ilmiöiden mahdollisia, todennäköisiä, toivottavia ja ei-toivottavia tulevaisuuskuvia. Kaikista muista tieteenaloista tulevaisuudentutkimus poikkeaa siinä, että tulevaisuustietoa ei voida testata nykyhetkessä, koska se ei ole vielä tapahtunut.

Tulevaisuudentutkijat eivät ole mitään selvännäkijöitä, vaan tyypillisesti heillä on esimerkiksi yhteiskunnallinen, humanistinen, taloudellinen tai taideteollinen koulutus. Varsinaisia tulevaisuusennustuksia tekevät usein muut kuin tulevaisuudentutkijat itse.

Mahdollisia maailmoja

Hieman yllättäen tulevaisuudentutkimuksen perusideana on, että tulevaisuutta ei voi ennustaa, jolloin myöskään tarkkoja ennusteita ei voi tehdä. Ei ole myöskään vain yhtä tulevaisuutta, vaan tulevaisuus on vaihtoehtojen kirjo, joista jotkut osat totetuvat. Lisäksi tulevaisuuteen voi vaikuttaa, sillä tulevaisuus tehdään nykyhetken valinnoilla ja päätöksillä, Heinonen selvittää.

– Tulevaisuutta ei voi täsmällisesti mitata ja siksi sitä ei myöskään tarkkaan ennusteta, vaan ennakoidaan eli luodataan mahdollisia maailmoja, Heinonen sanoo.

Tulevaisuus sinänsä on vaikeasti määriteltävä käsite, toisaalta tulevaisuutta on kaikki aika tästä eteenpäin. Kuinka pitkälle tulevaisuutta voi ennustaa?

– Tulevaisuudentutkimuksen aikajänne voi olla hyvinkin pitkä, jopa satoja vuosia. Tyypillisesti se on kuitenkin 15–40 vuotta. Esimerkiksi hallituksen uusin tulevaisuusselonteko eduskunnalle energia-ja ilmastopoliittisista asioista tähtää vuoteen 2050 saakka.

Heinosen mukaan jälkikäteen voidaan arvioida, ovatko ennusteet tai ennakoinnit osuneet kohdalleen.

– On kuitenkin huomattava, että myös toteutumatta jäänyt tulevaisuuskuva on tärkeä silloin, jos kyseessä on ollut negatiivinen kehityskulku, joka onkin saatu ehkäistyä tai hillittyä juuri tuon tulevaisuusnäkemyksen esittämisellä.

Astrologiakaan ei ennusta tulevaa

Horoskoopeissa on kumma vetovoima. Kaikki niitä lukevat ja silti kukaan ei tunnusta uskovansa niihin!
Astrologia perustuu uskomukseen, että auringosta, kuusta ja planeetoista maahan virtaava energia vaikuttaa niin elolliseen kuin elottomaankin luontoon.

– Astrologiaa käytetään yritysten, valtioiden ja yksityisten ihmisten ajanlaadun tutkimiseen. Jotkut astrologit ovat perehtyneet myös luonnonilmiöiden ennakoimiseen, astrologi Seppo Tanhua kertoo.

Älä pelästy, jos horoskooppi ennustaa jotain epämiellyttävää. Nykyisen astrologisen käsityksen mukaan ihmisen kohtalo ei ole ennalta määrätty, ja toisaalta horoskooppeja voivat kirjoittaa astrologiaan perehtymättömät henkilötkin.

– Astrologian tai minkään muunkaan menetelmän avulla ei voi ”ennustaa” tulevaisuutta. Pikemminkin sen avulla voi ymmärtää menossa olevaa aikaa hiukan paremmin.

Astrologiassa uskotaan, että avaruudesta virtaava energia ainoastaan vaikuttaa niihin yksilöllisiin ominaisuuksiin, joiden puitteissa ihminen toimii. Loppujen lopuksi ihminen kuitenkin luo itse oman elämänsä ja tulevaisuutensa.

Vaikuttaa siltä, ettei millään menetelmällä voi varmuudella raottaa tulevaisuuden verhoa – mikä ehkä onkin hyvä asia.

Naiivin naisen tulevaisuuspohdintaa

Johanna Jämsä

Minä en ajattele tulevaisuutta.

Olen saanut huomata, että hetkessä elävä ja huoleton ihminen saa helposti naiivin ja vastuuttoman ihmisen maineen. Silti olen ehdottomasti sitä mieltä, että elämästä nauttii eniten keskittymällä nykyhetkeen. Aina en kuitenkaan ole ollut näin vastuuton.

Joskus tapanani oli suunnitella paljon ja luoda kuvia tulevasta. Mietin polkuani eteenpäin ja kävin juoksemassa tienviittoja valmiiksi paikoilleen, että osaisin sitten tehdä oikean valinnan risteyksen tullessa tielleni.

Silloin en vielä ymmärtänyt, kuinka nopeasti ihminen muuttuu, jos muutokselle uskaltaa antaa tilaa. Vielä nykyäänkin huomaan törmääväni polullani entisen – tulevaisuuteen tähtäävän – itseni rakkaudella asettelemiin, jo sammaleen peittämiin tienviittoihin. Niiden sanoma on lähes poikkeuksetta auttamattoman vanhentunut. Voi olla myös, etten enää edes ymmärrä, mitä kyltissä lukee. Olen saattanut ottaa jo kokonaan uuden kielen käyttöön.

Kaikki muuttuu. Sanotaan, että vain muutos on ikuista. Nykyään pidetään oletusarvona, että ihmiset tähyilevät pitkälle tulevaisuuteen. Teemme ei vain viisi- tai kymmenvuotissuunnitelmia, vaan ennustamme ja mallinnamme esimerkiksi ilmaston muuttumista tuhansia vuosia eteenpäin. Asetamme itsemme vastuuseen paljosta: ympäristön tilasta, lastemme tulevaisuudesta, urastamme, ystävyyssuhteiden kestämisestä…

Vastuu tuntuukin olevan taikasana, joka saa meidät luopumaan nykyhetkestä. Ja kuitenkin, elämä on nyt. Tässä sinulle hyvin vastuuton ehdotus: luota elämään. Valmiiksi tallattuja polkuja on ehkä helpompi kulkea, mutta elämän ihmeellisyys aukeaa todella vasta, kun eläytyy täysin tähän hetkeen. Tee päätökset sydämelläsi risteyksen tullessa vastaan. Uskalla olla kyltittämättä polkuasi valmiiksi.