Nuorten Luonto

Ville Malja: ”Luonto on positiivinen pakko”

TEKSTI: SANNUKKA PEKKALA, KUVAT: NICOLE MARIA WINKLER JA ©rairai

Ville Maljan mielestä ympäristönsuojelun tulisi olla luonnollinen osa yhteiskuntaa.

Lapko-yhtyeen solisti Ville Malja varttui Harjavallassa maaseudulla.

– Elin maalla, kaukana asfaltista. Lapsuuteeni liittyy vahvasti viljan tuoksu, se on arvokas muisto.

Maalla asumisen kautta Maljan suhde luontoon on mutkaton ja käytännönläheinen.

– Olen tosi huono lähtemällä lähtemään luontoon, vierastan koko ajatustakin. Mieluummin fillaroin mummomankelillani ympäriinsä ja nautin siten luonnosta ja maisemista.

Vaihtoehtorockia soittavan Lapkon keikat pitävät miehen kiireisenä, mutta aina tilaisuuden tullen Malja karkaa kesämökilleen Satakuntaan. Siellä odottavat saari, neljän neliömetrin sauna ja hieman saunaa suurempi mökki.

– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän paikkaa arvostan. Luonto on minulle positiivinen pakko. Välillä on päästävä ulos. Sen jälkeen on rauhallisempi olo, harmonia palaa elämään.

Kesämökillä hän kaivaa esiin myös pienen pyydysarsenaalinsa ja suuntaa kalavesille.

– Kalastaminen on hyvä indikaattori sille, miten itsellä menee. Jos en pysty olemaan kolmea tuntia yksikseni turpa kiinni, jokin on vialla.

Ei moralisointia 

Malja aloitti kasvissyönnin 15 vuotta sitten.

– Epätasa-arvo ärsyttää, se että jotkut ovat huonompiosaisia kuin minä itse. En halua olla etuoikeutettu urpo, joka kuormittaa ympäristöä omilla valinnoillaan vielä enemmän.

Maljasta ei kuitenkaan saa sormeaan heristävää saarnaajaa.

– En halua moralisoida, jokainen tekee omat valintansa. Sanotaan, että liha on yksi tasapainoisen ja terveen ihmisen rakennusaineista, mutta minulle se ei ole ollut välttämätön tai tärkeä asia.

Malja ajaa autoa mahdollisimman vähän ja kierrättää. Lapko on mukana myös Turkistarhaton Suomi -kampanjassa.

– Jokainen tekee mitä haluaa. Se on ihan jees, mutta itselleni ei tulisi mieleenkään vetää minkkiä niskaan. Turkiseläinten elämässä ei ole mitään järkeä, olisi sama asia jos minut laitettaisiin kahden neliön koppiin ja välillä heitettäisiin ruokaa sisään.

Muutos itää mielessä

Ympäristönsuojelun tulisi Maljan mielestä olla sisäänrakennettu osa yhteiskuntaa. Ilman puitteita homma ei toimi. Esimerkkinä voisi pitää Maljan omaa taloyhtiötä, jonka kierrätysjärjestelmässä on parantamisen varaa. Ennen kaikkea artisti vetoaa yksilön vastuuseen, muutos itää meissä.

– Kaikki voisivat ottaa takakenon ja miettiä omaa elämäänsä. Muutokset, jotka merkkaavat, tapahtuvat yksilötasolla.

Pienissä, arkisissa muutoksissa myös musiikilla voi olla näppinsä pelissä.

– En sano, että ostamalla Lapkon levyn maailma pelastuu, mutta parhaimmillaan musiikki voi herättää ajatuksia ja ohjata kohti vähemmän ympäristöä kuormittavaa elämää. Tahdon uskoa siihen, että musiikki voi muuttaa maailmaa ainakin yksilötasolla.

Artisti toteaa senkin, että kiertävällä bändillä on melkoinen hiilijalanjälki.

– Bändi tulee ja menee, lentää ja ajaa, mutta en menetä sen takia yöuniani. Luonto on kuin hyvä ruoka. Sitä pitää helposti itsestäänselvyytenä, mutta arvon ymmärtää nopeasti silloin, kun kaikki ei olekaan kunnossa.

Lapkon uusin levy ΓΟΛΕ ilmestyi toukokuussa.

Kansalainen vai kuluttaja?

TEKSTI: TOPIAS SALONEN

Elämme niin vahvasti kulutusyhteiskunnassa, että kuluttaminen on usein ottanut kansalaisaktiivin roolin yhteiskunnallisessa toiminnassa. Tämä taas nakertaa ihmisten muita tapoja vaikuttaa yhteiskuntaan. Olemme taipuvaisia määrittelemään yhteiskunnallista vaikuttamistamme sen perusteella, millaisia kulutustottumuksemme ovat.

Ajatellaan vaikka aikakauslehtien vinkkejä luonnonsuojeluun. Näin kierrätät, näin lomailet ekologisemmin, näin syöt ympäristöystävällisemmin, tätä ostamalla estät ilmastonmuutosta.

Mutta mietitäänpä perustuslakiamme. Se takaa kansalaisille tiettyjä perusoikeuksia ja antaa näin meille mahdollisuuden olla yhteiskunnallisesti aktiivisia.

Perustuslakimme sanoo, että meillä on oikeus käyttää sananvapautta, ilmaisuvapautta ja pitää mielenosoituksia. Nämä oikeudet ovat olemassa, jotta voisimme muuttaa yhteiskuntaa.

Mutta kuinka usein ympäristövinkkejä antava lehti kirjoittaa, että ota yhteyttä päättäjään, osallistu kansalaistoimintaan, lähetä vihaista palautetta yritykselle, kyseenalaista yhteiskunnallisia rakenteita, protestoi, ryhdy aktivistiksi? Ei, näitä vinkkejä ei ole. Onko syy se, että kulutusyhteiskunta ei halua kuluttajien aktiivisesti haastavan kulutusyhteiskuntaa?

Kuitenkin viime kädessä yhteiskuntaa muuttaa suuresti sen aktiivinen haastaminen. Mitä jos viidentuhannen ekologisen kuluttajan lisäksi meillä olisi viisituhatta ekoaktivistia, jotka ottaisivat osaa mielenosoituksiin ja lähettäisivät palautetta.

Kun ohjaamme vaikuttamisemme vain kulutuskulttuuriin, luovutamme samalla myös perustuslailliset oikeutemme vapaaehtoisesti. Passivoidumme miettimään ympäristöongelmia vain kaupan hyllyn tai biojäteastian äärellä. Voisimme mieluummin miettiä, miten välittää muille ihmisille, yrityksille ja päättäjille huolenaiheemme suoraan.

Kulutustottumuksemme ovat toki yksi vaikuttamisen kanava, ja on hienoa, että Suomessa moni vähentää esimerkiksi lihansyöntiä ympäristösyistä. Mutta kannattaa pitää mielessä, että meidän tulee olla ensisijaisesti tiedostavia ja aktiivisia kansalaisia, ei tiedostavia ja aktiivisia kuluttajia. Todellinen kansalaisvaikuttaminen ei ole pelkkää kuluttamista, vaan perustuslaillisten oikeuksiemme käyttämistä.

Kirjoittaja on ihmisten kuluttamisesta ja yhteiskunnallisesta käyttäytymisestä kiinnostunut Greenpeacen aktivisti.

Hautaan tai polttouuniin – jätteet ovat kulutuksemme vainajia

TEKSTI JA KUVAT: TAIJA RINNE

Luonto-Liiton kulutuskriittinen ryhmä tutustui keväällä kertakäyttökulttuurin huipentumaan, Espoon Ämmässuon jätteenkäsittelylaitokseen.

Kaatopaikalla ei pääse kulkemaan vapaasti, mutta siellä järjestetään opastettuja linja-autokierroksia. Opas, HFT Networks Oy:n Hanna-Liisa Järvinen lupaa, että pääsemme myös bussin ulkopuolelle.

Bussi pysähtyy ensimmäisen kerran kauas kaatopaikan alle. Kameran objektiivia saa pyörittää kunnolla, jos haluaa kuvia jätevuoren päällä mönkivästä kaatopaikkajyrästä. Muutama lokki leijailee jyrän yllä. Kaatopaikasta kielivää hajua ei ole havaittavissa.

Pohjoismaiden suurin kaatopaikka

Ämmässuo näyttää – varsinkin pienen lumivaipan alla, yllättävän siistiltä. Karu totuus on silti se, että kukkuloiden alle kätkeytyy 110 hehtaarin kaatopaikka.

– Ämmässuon jätteenkäsittelylaitos koostuu vanhasta 55 hehtaarin kaatopaikasta, sekä uudemmasta samankokoisesta. Lisäksi alueella toimii kaksi biojätteen kompostointilaitosta sekä kaasuvoimalaitos, jossa kaatopaikkakaasuja polttamalla tuotetaan sähköä, kertoo Järvinen.

Ämmässuolle menee pääkaupunkiseudun yli miljoonan asukkaan sekä 58 000 yrityksen jätteet. Päivittäin jätekuormia kipataan alueelle 300.

Metallinkeräys on kierroksen mielenkiintoisimpia aiheita. Kaikki metalli lajitellaan ja myydään joko Suomeen tai ulkomaille lajinsa mukaan. Kotitalouksien tinapeltipakkaukset, esimerkiksi säilyketölkit myydään pääosin ulkomaisen terästeollisuuden käyttöön. Alumiinipakkaukset, kuten kierrekorkit, päätyvät joko kotimaahan tai ulkomaille uusiokäyttöön. Pantilliset juomatölkit viedään ulkomaille, jossa niistä tehdään uusia tölkkejä. Kaupan ja teollisuuden teräspakkaukset, muun muassa tynnyrit ja rullakot hyödynnetään suomalaisessa terästeollisuudessa. Ämmässuolla metallia vastaanottaa Sortti-asema.

Kompostointilaitokselle päästyämme aromit ovat mielikuvien mukaisia. Huhut biojätteen päätymisestä kaatopaikalle voidaan nyt myös kompostoida: keräyksen alkuhankaluuksien jälkeen biojätteen keräys toimii nykyisin esimerkillisesti. Biojätteen keräys on myös todellinen ekoteko.

– Kompostointilaitoksella biojätteestä syntyy humusta, jota käytetään mullan raaka-aineena. Jos lajittelee biojätteen ja paperin, ne kattavat yhteensä jo 60% kaikesta kotitalouksien jätteestä, kertoo Järvinen.

Kaatopaikan ominaishajut voimistuvat edetessämme bussilla kaatopaikan reunaa. Bussi ajaa pysähtymättä suunnattomien jätevuorten ja lokkiparvien ohi, kun matkustajat yrittävät valokuvata lentoon pyrähtäviä lintuja ikkunan läpi.

Unohtaminen on helpompaa

Vuonna 2014 Vantaalla aloittaa uusi jätteenpolttolaitos, joka lopettaa pääkaupunkiseudun energiajakeen keräyksen siirtymäajalla.

– Energiajätteen lajittelusta pääkaupunkiseudun kotitalouksissa ei ole vastaavaa hyötyä kun jätevoimala saadaan käyttöön. Silloin sekajäte päätyy voimalaan, joka tuottaa sähköä ja kaukolämpöä. Toki sen jälkeen kun siitä on jo jätehuoltomääräystenkin mukaan lajiteltu hyötykäyttöön kelpaava erikseen, kertoo HSY:n jätehuollon neuvontayksiköstä ympäristöasiantuntija Seppo Kajaste.

Nykyisin pääkaupunkiseudun vähäinen energiajae viedään Keravalle, jossa siitä tehdään kierrätyspolttoainetta.

– Muovipakkausten kerääminen alueella on varsin vähäistä, koska täällä ei ole teollisuus- tai voimalaitoksia, jotka käyttäisivät muovista valmistettavaa kierrätyspolttoainetta. Muoviteollisuus ei myöskään osallistu keräykseen, toisin kuin paperi- ja kartonkiteollisuus, Kajaste sanoo.

Kulutuksemme tuottamien jäämien elämä voisi vielä jatkua, jos antaisimme niille mahdollisuuden.

– Maksamme jätteemme taloyhtiöiden ja yritysten jätemaksuissa. Sen pitäisi ohjata meitä kuluttajina tuottamaan vähemmän jätettä, mutta tämäkään kannustin ei toimi, ihmettelee Järvinen.

Lassila & Tikanojan toukokuussa 2012 teettämän tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia ihmisistä kannattaa jätteen materiaalihyödyntämistä. Vain kymmenen prosenttia vastaajista kannattaa jätteen polttoa.

Lajittelulla ja kierrätyksellä on myös suora vaikutus kasvihuonepäästöihin, mutta L&T:n mukaan tämän tiedostaa varsin harva suomalainen.

– Yksi lajiteltu jätekilo säästää saman verran CO2-päästöjä kuin 50 kilometrin ajaminen henkilöautolla tuottaa, muistuttaa L&T:n ympäristöhuollon asiantuntija Riikka Kinnunen.

Tarvitsemme siis lisää tietoa sekä arkisen kierrätyksen ja lajittelun helppoutta. Eikö meidän myös pitäisi kehitellä uusia kierrätystapoja ja -laitoksia uusien polttolaitosten sijaan?

Lähteet: HSY, Lassila & Tikanoja, Mepak-Kierrätys Oy

Tarvitsemme asenneilmastonmuutoksen!

Luonto-Liiton kulutuskriittisen ryhmän Nelli Heinimon, Vilma Wallinmaan ja Milla Turusen mielestä ajatus siitä, että tavaroista pääsee eroon kuoppaamalla ja peittämällä ne, on sairas.

– Ehkä sekajätteen jätemaksut pitäisi kasvattaa niin suuriksi, että lajittelu olisi kannattavaa. Tähän tarvittaisiin päättäjiltä iso asennemuutos: pitäisi nähdä, mitä hyötyä materiaalien uudelleenkäytöstä on meille ja planeetallemme, sanoo Heinimo.

– Asuin ennen Päijät-Hämeessä, jossa oli energiajakeen keräys joka taloyhtiön jätehuoneessa, myös pientaloissa! Lahden jätekeskuksessa on myös energia- ja puujätteen murskauslaitos, kertoo Wallinmaa.

Ryhmän mielestä jätteen polton sijasta kulutusta tulisi vähentää.

– Jätteiden polttaminen ei poista alkuperäistä ongelmaa, eli sitä, että luonnonvaroja käytetään liikaa. Tavaroiden elinkaari on myös liian lyhyt. Jätteen poltosta voi jopa tulla se mielikuva, ettei jätteen synty ole haitallista, kun se kuitenkin poltetaan, sanoo Turunen.

– Tavarat voi myös hankkia käytettynä kirpparilta, rikkinäiset tavarat korjauttaa ja vanhat muodistaa. Roskisdyykkaus saattaa kuulostaa hurjalta, mutta se on huippuhauskaa ja todellista jätteen hyödyntämistä, kertoo Heinimo.

www.kulutus.fi

Muovikauden ihmiset

TEKSTI: AURA YLISELÄ, KUVITUS: NANA SJÖBLOM

Historiassamme on ollut monia merkittäviä aikakausia, jotka ovat liittyneet käyttämiimme materiaaleihin. Elämmekö nyt muovikautta? 

Muovi on itse asiassa yleisnimitys useille eri yhdisteille, joiden helppo muovattavuus on antanut niille yleisnimen muovi.

Ekologisesta näkökulmasta on merkityksellistä, että muovi ei hajotessaan maadu, vaan se jää kerääntymään luontoon ikuisesti. Tähän asti on uskottu, ettei yksikään elollinen olio pysty hajottamaan muoviyhdisteitä. Ainoastaan aurinko hajottaa polymeeriyhdisteitä hitaasti pieniksi molekyyleiksi.

Koska muovi ei hajoa luonnossa, luontoon ajautuneesta muoviroskasta on tullut valtava haitta. Maailmassa tuotetaan vuodessa yli 90 miljardia kiloa muovia, josta kymmenen prosenttia päätyy meriin. Mereen päätynyneestä muovista 70 prosenttia uppoaa ja tuhoaa elämää merenpohjassa, loppuosa kerääntyy riutoiksi.

Tyynellemerelle on muodostunut jättimäinen jätepyörre, jota sanotaan myös maailman suurimmaksi kaatopaikaksi. Jätepyörre on joidenkin arvioiden mukaan jo Yhdysvaltojen kokoinen. Pyörre on kasvanut 40 viime vuoden aikana satakertaiseksi.

Ratkaisuja muoviongelmaan

Ekologinen kuluttaja tietää yhdeksi ratkaisuksi jäteongelmaan muovituotteiden välttämisen. Teflonpannun sijasta voi suosia vanhaa kunnon valurautapannua, keittiön muoviastiat ja -aterimet vaihtaa teräksisiksi ja puisiksi ja vaatetuksessa suosia luonnonkuituja. Luonnonystävä jättää muovipussin ostamatta kaupasta ja kuljettaa mukana omaa kangaskassia.

Muoviongelmaan voi kuitenkin tulevaisuudessa löytyä jännittävämpikin ratkaisu. Yalen yliopiston tutkijat ovat löytäneet Amazonin sademetsästä sienen, joka kykenee hajottamaan muovin polymeerisidoksia. Tämä Pestalotiopsis microspora -sieni kykeni hajottamaan polyuretaanimuovia jopa hapettomissa olosuhteissa.

Kestää kuitenkin kauan, että hajottajasieni saadaan valjastettua niin laajamittaisesti ihmisen käyttöön, kuin paisuva muoviongelmamme edellyttäisi.

Mihin muovi?

Muovia voidaan kierrättää, mutta muovilaatujen monipuolisuus vaikeuttaa kierrättämistä.

Kuluttajaviraston sivuilta löytyy lista muovimerkinnöistä ja ohjeita muovin kierrättämiseen:
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/eko-ostaja/ymparistomerkit/muovien-merkinnat/

Lähteet:

Helsingin Sanomat 9.5.2012: Tyynenmeren jätepyörre kasvoi satakertaiseksi 40 vuodessa
Wikipedia
Kuluttajavirasto

Villinä vihanneksiin, pähkinöinä pensaisiin

TEKSTI: TAIJA RINNE, KUVAT: TAIJA RINNE JA JOEL ROSENBERG

Villivihannekset ovat olleet kesän suosikkimuonaa. Syksyllä taas tekee mieli kypsyvien marjojen ja hedelmien äärelle. Kumpikin vuodenaika on otollinen urbaaniin sadonkorjuuseen.

Helsingin kesäluonnosta löytyy useita villivihannesapajia, mutta esimerkiksi Harakan saaressa niiden saloihin opastetaan kädestä pitäen. Opasta, kasvitieteilijä Adela Pajusta innostavat erityisen paljon juuri villivihannekset. Niitä on hienoa kerätä, kunhan tuntee tietyt säännöt.

– Ensimmäiseksi pitää tietää, mitä kerää. Tunnista siis kasvi. Toiseksi, poimi vain puhtaalta paikalta. Isolle tielle pitää olla matkaa useita satoja metrejä, mutta pienelle metsätielle riittää noin 50–100 metriä. Kolmas sääntö on, että kasvin tulee olla ehjä ja puhdas, Pajunen neuvoo.

Ehkä yksi tunnetuimmista syötävistä villivihanneksista on voikukka, joka muun muassa puhdistaa maksaa. Suomalaisten suosikin, nokkosen lehdet ovat täynnä vitamiineja, rautaa ja kalsiumia. Vinkkinä ensi kesään: nokkosesta saa satoa koko kauden, jos sitä niittää välillä.

– Nokkosen siemenillä voi vahvistaa munuaisia sekä hoitaa stressiä ja väsymystä. Elo–syyskuu on nokkosten siementen keruun aikaa, kertoo Pajunen.

Joka puolella on syötävää, kun tietää mitä etsii. Pajunen listaa kierroksellaan sekä teehen että villisalaattiin sopivia kasveja sekä lääkinnällisiä yrttejä.

– Maitohorsmasta, mansikanlehdistä sekä mustaherukka- ja vadelmapensaan lehdistä saa oivallista teetä, kun taas makeat orvokin kukat kaunistavat ruoka-annoksia. Kultapiisku auttaa virtsatientulehdukseen. Monelle saattaa myös olla yllätys, että esimerkiksi vuohenputkesta saa tärkeitä valkuaisaineita, sanoo Pajunen.

Rikkaruohona pidetty litulaukka maistuu sipulilta ja muhkealehtinen isomaksaruoho on mehukas lisä salaattiin. Joka puolella kukkiva maitohorsma on myös oiva ruokakasvi.

– Sen nuoret versot maistuvat parsan tapaan valmistettuina ja kukkia voi käyttää myös ruuanlaitossa, kertoo Pajunen.

Monet kesän antimet voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla, mutta tuoreesta sadosta pääsee nauttimaan myös syksyllä.

– Syyskuussa voi esimerkiksi kerätä nokkosen ja voikukan juuria, kertoo Pajunen.

Harakan saaressa järjestetään vilivihannesretkiä kesäisin, syksyllä muun muassa näyttelyitä ja energialuontopolku.

Puolivilli, urbaani sadonkorjuu 

Syksyn sadosta kaupunkilaisen kannattaa pitää mielessään myös julkiset ruokapuut ja -pensaat. Ympäristöjärjestö Dodon kaupunkiviljelijöiden Joel Rosenberg on laatinut verkossa toimivan Satokartan, joka esittelee Helsingin apajia. Syksyisin yhdistys järjestää myös urbaaneja sadonkorjuupyöräilyjä. Rosenberg piirsi satokartan aluksi paperille, verkossa se on ollut hieman yli vuoden.

– Toivon avoimen kartan rohkaisevan ihmisiä jakamaan omat satopaikkansa ja käyttämään urbaania satoa. Se on ekologista, terveellistä, tuoretta ja halpaa ravintoa. Urbaani sadonkorjuu vahvistaa kaupunkilaisten luontokokemusta ja suhdetta lähiympäristöön, sanoo Rosenberg.

Uskaltaako kaupunkivihanneksia syödä? Dodo on myös selvitellyt kasvisten turvallisuutta.

– Olisin enemmän huolissani siitä, että valtaosa syömästämme ruoasta on kaupasta ostettua, ei-luomua ruokaa. Helsingistä kerätyt hedelmät ja marjat kannattaa huuhtaista, eikä isoja määriä kannata kerätä vilkaasti liikennöityjen teiden varsilta, neuvoo Rosenberg.

Lisää julkisia ruokapuita!

Kartalla on perusomppujen lisäksi myös runsaasti esimerkiksi luumuja, tyrniä, aroniaa ja erilaisia pähkinöitä. Saako mitä tahansa kerätä mistä tahansa? Jokamiehenoikeuksissa puhutaan luonnonmarjoista ja -vihanneksista.

– Kysyin puistojen marjoista ja hedelmistä ympäristöministeriöstä, ja heidän asiantuntijansa mukaan julkisten paikkojen puut ja pensaat ovat vapaata riistaa. Vaikka hieman harmaalla alueella ollaankin niiden luonnonvaraisuuden kanssa.

Osa puista ja pensaista on Rosenbergin mukaan eläinten ”kylvämiä”, osa taas ihmisten aikaansaannosta joko vahingossa tai tarkoituksella. Vanhojen huviloiden puutarhoista saattaa muistuttaa yksinäinen omenapuu metsässä. Puistojen istutuksia hoitaa Helsingin kaupungin rakennusvirasto, joka on vastuussa muun muassa runsaista marja-aronia esiintymistä.

– Olen huomannut kysynnän kasvaneen, eikä ihme. Onhan kyseessä ilman torjunta-aineita kasvatettu lähiruoka. Kaupungin tulisi vastata kasvavaan kysyntään ja istuttaa lisää hedelmäpuita sekä marja- ja pähkinäpensaita puistoihin. En vastusta koristekasveja, mutta niiden osuus puistojen istutuksista on käsittämättömän suuri. Ei meillä ole ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen vähenemisen aikakaudella enää varaa tällaiseen tuhlaukseen, Rosenberg päättää.

Helsingin satokartta ja tietoa urbaanista sadonkorjuupyöräilystä osoitteessa: satokartta.net

Tampere sai oman satokarttansa elokuussa:
tampereensatokartta.net

www.harakansaari.fi

Jokaisen oikeudet

Luonnonvihanneksia koskevat jokamiehenoikeudet. Dodon selvityksen mukaan myös julkiset ruokapuut ovat vapaasti poimittavia, ellei opasteissa erikseen rajoiteta poimintaa.

Jokamiehenoikeudet pääpiirteittäin (katso koko lista osoitteesta: ymparisto.fi/jokamiehenoikeudet):

Saat:
­­– liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen luonnossa muualla kuin pihamaalla.
– poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia.

Et saa:
– aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille.
– kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita, ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta, varpuja, sammalta tms. toisen maalta.
– roskata ympäristöä.

Lähteet:
satokartta.net
ymparisto.fi

Vihdoin omaan kotiin!

TEKSTI JA KUVAT: HANNA HEIKKILÄ

Kallion ilmaisutaidon lukiossa neljättä vuotta opiskeleva 19-vuotias Jussi Rusanen löysi unelmiensa kodin idylliseltä Viidenneltä linjalta Kalliosta. 

Jussi oli kyllästynyt Sipoo–Helsinki -matkan päivittäisiin aikatauluhaasteisiin sekä matkaan tuhrautuviin tunteihin. Hän päätti hankkia oman kodin Helsingistä – tietenkin Kalliosta.

Jussi kertoo olevansa helpottunut siitä, että oma koti on nyt totta.

– Enää ei tarvitse murehtia siitä, millä pääsee kotiin ja voiko ylipäätään jäädä koulun jälkeen Helsinkiin. Nyt voi vain kävellä kaikkialle, koska asunto sijaitsee niin hyvällä paikalla.

Jussi ei aio kuitenkaan unohtaa Sipoota kokonaan, sillä hän on luvannut jatkaa maanantai-iltojen dekkariperinnettä äitinsä kanssa sekä hoitaa perheen kolmea koiraa tarvittaessa.

Määrätietoinen Jussi kertoo lukion jälkeen suorittavansa siviilipalveluksen ja hakevansa opiskelemaan Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelulinjalle. Inspiraatio alaan on syntynyt Kallion lukiossa suoritettujen kurssien myötä ja oman musiikkiharrastuksen kautta. Jussi kuuluu melankolista suomirokkia soittavaan Huomenharha-bändiin, jolta on ilmestynyt juuri nettialbumi.

Sisustuskärpäsen purema

Monilahjakas Jussi kirjoittelee musiikkiharrastuksen lisäksi runoja, eikä oman kodin verhojen ompelukaan tuota hänelle vaikeuksia. Jussi esittelee uuden verhokankaansa ja valottaa sisustuksensa taustaa.

– Lähes kaikki tavarat ja huonekalut ovat kirpputoreilta tai kierrätyskeskuksesta. Lakanatkin ovat siskon vanhat.

Jussi on valinnut asunnon valopilkuksi keltaisen värin, joka tulee toistumaan wc-tilan lisäksi myös olohuoneessa, kunhan hän ehtii maalaamaan.

– Sänky minulta vielä puuttuu, mutta sekin on noutoa vaille hankittuna nettihuutokaupasta. Korjailen sitä itse sen verran, että korotan sängyn jalat, jotta saan ”kiipparit” mahtumaan sen alle säilytykseen.

Jussin astiaston on hankkinut hänen siskonsa. Sisko oli ilmoittanut jo keväällä ostavansa Jussille astiaston, kunhan oma koti löytyisi. Jussin ainoa kriteeri astiastolle oli, että kaiken tulisi olla eri paria. Niinpä sisko oli kierrellyt kirpputoreja ja koonnut veljensä iloksi persoonallisen astiasarjan.

Valoisa kuudennen kerroksen asunto oli hieman kärsinyt edellisten asukkaiden jäljiltä, mutta Jussin onneksi vuokranantaja korjautti asunnon seinät jo ennen kuin Jussi ehti reklamoida asiasta.

– Pyykkitupaa tai kellarikomeroani en ole vielä onnistunut talon kellarin syövereistä löytämään, vaikka oikea avainkin minulla pitäisi olla. Luulisi pyykkituvan olevan kuivaushuoneen lähellä, mutta eipä ole vielä löytynyt, Jussi kummastelee.

Soitto isännöitsijälle on siis vielä paikallaan. Lisäksi Jussi aikoo hankkia pienen kotivakuutuksen ja matkatavaravakuutuksen musiikkilaitteilleen, sillä muuta arvokasta hänellä ei vielä ole.

Nettiyhteyden avaaminen tuotti hänelle myös hieman päänvaivaa palveluntarjoajan takkuavan palvelun vuoksi, mutta sekin asia on nyt kunnossa.

– Ja kyllä tuo kymmenen megan nettiyhteys tuntuu aika mukavalta, kun Sipoon kodissa oli äärimmäisen hidas modeemiyhteys, Jussi toteaa.

Taloyhtiön jätteenlajittelu- ja kierrätysmahdollisuuksiin Jussi on tyytyväinen, vaikka energiajaetta ei erikseen kerätäkään. Pihasta löytyvät roska-astiat seka- ja biojätteelle sekä paikat keräyspaperille ja -pahville.

Haaveissa pitkäaikainen koti

Jussin tarkoitus on asua asunnossa useita vuosia. Jussille tämä asunto – ja etenkin sen sijainti – on tärkeä myös siksi, että tavoitteissa siintävä Teatterikorkeakoulu sijaitsee kivenheiton päässä.

– Olen onnellinen, että löysin tämän asunnon näin helposti, sillä muuttaminen HOAS:n opiskelija-asuntoon ei ollut kohdallani mahdollista. Minulle selvisi, että opiskelija-asunnoissa ei saa asua siviilipalveluksen aikana, joten en todellakaan olisi halunnut olla vuoden kuluttua taas muuttamassa.

Rauhallisesta asunnosta hänelle mieluisan tekevät myös sisäpihalle puistoon suuntautuvat ikkunat, vanhat seinään upotetut komerot ja leveät istuskeluun soveltuvat ikkunalaudat.

– Tässä kelpaa syksyn tullen istuskella ja kirjoitella runoja, Jussi naureskelee.

Ruoan hintoja Jussi seurailee tarkasti, ja antaa muille omaan kotiin muuttaville kultaisen neuvon:

– Älä mene nälkäisenä kauppaan. Kun noudatat tätä sääntöä, niin ostat vain sen maidon mitä menit hakemaan.

Hän innostuu muistuttamaan myös toisesta tärkeästä asiasta.

– Äläkä unohda avaimia.

Jussi kertoo unohtaneensa avaimen sisälle asuntoon jo ensimmäisellä kauppareissulla. Sipoossa nuorimies oli tottunut siihen, että vara-avain on aina ulottuvilla. Tapahtuneen jälkeen Jussin kaveri neuvoi säilyttämään avainta asunnon oven sisäkahvassa, jolloin se ei yksinkertaisesti voi unohtua!

MUUTTAJAN MUISTILISTA: 

– Muuttoilmoitus postiin/maistraattiin aikaisintaan 1 kk ennen muuttoa tai viimeistään viikon kuluttua muutosta (www.posti.fi/muuttoilmoitus)

– Vaadi aina kirjallinen vuokrasopimus

– Taloyhtiön Isännöitsijälle/huoltoyhtiölle ilmoitus muutosta

– Kilpailuta sähkösopimus (selvitä myös ekosähkön mahdollisuus!)

– Hanki kotivakuutus, sillä se sisältää myös vastuuvakuutuksen

– Siirrä/hanki nettiliittymä ajoissa, koska siirtoajat voi olla palveluntarjoajasta riippuen jopa useita viikkoja

– Selvitä Kansaneläkelaitoksesta oletko oikeutettu etuuksiin (asumislisä, asumistuki)

– Tutustu taloyhtiön järjestyssääntöihin

www.kuluttajavirasto.fi -sivuilta löydät tärkeätä tietoa mm. vuokra-asunnon etsimisestä, vuokrasopimuksen vähimmäisehdoista ja vuokravakuuksista.

˜

˜

Luonto tulee kotiin

TEKSTI: TOPIAS SALONEN

Luontoa ei aina tarvitse mennä tarkkailemaan metsiin tai merten rannoille. Jotkut eliöt ovatsopeutuneet elämään myös kodeissamme.

Kun kylpyhuoneeseen laittaa valot päälle, saattaa nähdä sentin mittaisia hopeisia matomaisia hyönteisiä juoksevan äkkiä piiloon. Ne ovat sokeritoukkia (Lepisma saccharina), vikkeliä yöeläimiä, jotka elävät lämpimissä ja kosteissa paikoissa syöden melkein mitä tahansa eloperäistä materiaalia. Sokeritoukat kuuluvat kolmisukashäntäisiin, alkukantaiseen hyönteislahkoon, jonka tunnistaa kolmesta ulokkeesta takaruumiissa.

Sokeritoukilla on pitkä historia. Niitä voi sanoa lähes eläviksi fossiileiksi, sillä lahkoon kuuluvia hyönteisiä on elänyt jo satoja miljoonia vuosia. Sokeritoukat ovat myös melkoisen sinnikkäitä – ne pystyvät elämään useita vuosia. Vaikka nämä hyönteiset ovat melko harmittomia, voivat ne toisinaan järsiä tekstiilejä, papereita ja muuta pehmeää.

Värikkäät homeet

Kodin lämmöstä ja kosteudesta nauttivat myös homeet. Homeet ovat monisoluisia, luonnossa tärkeitä hajottajasieniä, joiden itiöitä leijuu jatkuvasti huoneilmassa. Itiöt vaativat kosteutta ja sopivan materiaalin kasvaakseen. Tästä huolimatta homeiden itiöt selvityvät pitkänkin ajan asunnossa ilman näkyviä homekasvustoja, mutta ne vain odottavat tilaisuutta kasvaa. Siksi melkein mikä tahansa kostea ja unohdettu vaate tai ruoka päätyy yleensä villamaisen kasvuston alle, vaikka kotona olisi muuten siistiä.

Homeita on tuhansia erilaisia, joten kotonakin voi törmätä leivän sinivihreästä homematosta kirkkaan oranssiin homeeseen kahvinsuodattimessa tai kylpyhuoneessa. Kun home valtaa talon rakenteita, saattaa huoneilma olla niin täynnä homeen itiöitä, että ne voivat vaarantaa terveyden.

Homeen lailla myös banaanikärpäset (Drosophila melanogaster) muistuttavat, jos hedelmät ovat unohtuneet kulhoon tai biojätteet ovat viemättä. Suomen oloissa banaanikärpänen ei elä ympärivuotisesti, joten keittiöihimme ne päätyvät yleensä kaupasta ostettujen hedelmien mukana. Banaanikärpäset käyttävät ravinnokseen pääasiassa hedelmien nesteitä, toukat taas syövät monipuolisemmin esimerkiksi biojätteitä.

Banaanikärpäset lisääntyvät pahamaineisen nopeasti: mitä lämpimämpää, sen nopeammin toukat kehittyvät. Naaraat munivat satoja munia, ja uusi sukupolvi saattaa syntyä jo viikon päästä munimisesta. Nopean ja runsaan lisääntymisen vuoksi banaanikärpänen on myös tieteelle korvaamaton laji. Sadan vuoden ajan banaanikärpästä on käytetty tieteessä mallieliönä ja sen kautta on saatu paljon tietoa eliöiden kehityksestä sekä geenien toiminnasta. Tämä on edistänyt myös lääketieteen kehitystä. Banaanikärpäsillä tehty tutkimus kromosomien roolista perinnöllisyydessä toi Nobel-palkinnon amerikkalaiselle Thomas Hunt Morganille vuonna 1933.

Siinä missä banaanikärpäsille kodin lämpö on Suomessa elinehto, joillekin hyönteisille kodit ovat vain kätevä majapaikka. Kellareissa ja ullakoilla saattaa nähdä ruskeita, kuivuneiden lehtien näköisiä huomaamattomia perhosia. Esimerkiksi nokkos- ja neitoperhoset talvehtivat toisinaan ihmisten asumuksissa ja käyttävät siipien alapuolen huomaamatonta väritystä sulautuakseen ympäristöönsä. Näistä kahdesta neitoperhonen on hieno esimerkki evoluution tuottamasta illuusioista: perhosen siipien neljä suurta silmää muistuttavat tuijottavaa eläintä ja karkottavat näin saalistajat.

Hyvät hämähäkit

Hyönteisten myötä kotiin saattaa syntyä jopa pieni ravintoketju. Suomesta tunnetaan yli 600 hämähäkkilajia, joista moni viihtyy asunnoissa. Vaikka hämähäkit aiheuttaisivat kylmiä väreitä, ovat suomalaiset kotihämähäkit itse asiassa hyödyllisiä ja vaarattomia asuinkumppaneita. Hyönteissyöjinä ne eivät käy käsiksi esimerkiksi tekstiileihin tai ruokaan, vaan käyttävät ravinnokseen kodin muita ötököitä. Siten ne toimivat asunnoissa luonnollisina tuholaistorjujina.

Kotiemme hämähäkeistä näyttävin lienee sentin mittainen mustanharmaa ja paksujalkainen huonehämähäkki (Tegenaria domestica). Se kutoo suppilomaisen seitin, jonka perukoilla se odottaa saaliin iskeytymistä verkkoon.

Huonehämähäkit olivat ennen sisätiloissa yleisempiä, mutta ovat harvinaistuneet vuosikymmenten myötä paremman ilmastoinnin ja lämmityksen takia. Sen sijaan huonehämähäkkiä pienemmät pallohämähäkit (muun muassa Steatoda bipunctata) ovat edelleen yleisiä kodeissa ja kutovat monenlaisia seittejä. Suomalaisten pallohämähäkkien sukulaisiin kuuluu myös ulkomailla elävä pahamaineinen mustaleski.

Hämähäkkien lisäksi kellareissa, autotalleissa ja ullakoilla viihtyy myös pitkäjalkaisia lukkeja (Opiliones), joita Suomessa tavataan 13 eri lajia. Lukit eivät kuitenkaan ole varsinaisia hämähäkkejä. Lukkien vartalo on vahvasti yhteensulautunut eivätkä ne kudo seittejä. Lukeilla on huono näkö, siksi ne ovat oppineet käyttämään etummaisia raajojaan tuntosarvina. Joskus saattaa törmätä lukkeihin, joilla on vähemmän kuin kahdeksan jalkaa: lukit pudottavat jalkojaan hädän hetkellä hämätäkseen saalistajia. Lukit ovat kaikkiruokaisia ja hämähäkkien tapaan harmittomia ihmisille.

Siinä missä jotkin eliöt katoavat kodeistamme, tulevat uudet tilalle. Kun pölypunkit harvinaistuvat, matkustamisen myötä lisääntyvät verta imevät seinälutikat. Luonto ei siis ole pelkästään kodin ulkopuolinen ilmiö, vaan se pyrkii sopeutumaan ja etsimään ekologisia lokeroita myös kodeistamme.

Paljakan metsiä juhlittiin kansainvälisellä leirillä

TEKSTI: BIRTHE WEIJOLA, KUVAT: ANDREI HUMENNY, ALEXANDRA BULYGINA, ALMA HEIKKILÄ

Kansainvälisellä metsäleirillä Hyrynsalmella heinäkuussa tutustuttiin Paljakan alueen luontoon ja pohjoiseen metsäkulttuuriin.

Satelliittikuvassa Paljakan luonnonpuisto ja sitä ympäröivät vaarametsät erottuvat tummana laikkuna vaaleampien talousmetsien joukossa. Google Earth -näkymä auttaa Mustarinda-seuran Antti Majavaa selittämään kansainvälisen leirin osallistujille, miksi Paljakan metsät ovat niin ainutlaatuisia ja säilyttämisen arvoisia.

– Paljakan luonnonpuisto ja sitä ympäröivät vaarametsät muodostavat 50 neliökilometrin suuruisen yhtenäisen vanhan metsäalueen. Se on tuo tumma laikku satelliittikuvassa. Luonnonpuiston eteläpuolella sijaitseva Paljakan tutkimusmetsä on Lapin eteläpuolella suurin suojelematon valtion omistama vanhan metsän alue, kertoo Majava.

Osallistujat nyökkäävät ymmärtävänsä. Heidän kotimaissaan Virossa, Valko-Venäjällä ja  Suomessa näin isot vanhan metsän alueet ovat harvinaisia. Vain venäläiset nuoret eivät ole yhtä vaikuttuneita.

– Meidän kotikylämme metsät ovat samanlaiset kuin Paljakassa, kertoo Alexandra Bulygina, joka on kotoisin Brin-Navolokin kylästä Arkangelin alueelta.

Kansainvälinen Discover the Old-Growth Forest -leiri järjestettiin taide- ja luontokeskus Mustarindassa. Leirillä tutustuttiin Paljakan alueen luontoon ja luontomatkailuun kymmenen päivän ajan retkillä ja työpajoissa.

Katerina Borsuk Valko-Venäjältä innostui leirin alussa tehdystä suoretkestä.

– Ei haitannut, vaikka kastuin sukkia myöten, koska pääsin astumaan suomalaiselle suolle. Sain tuntea suon pehmeyden ja tuoksun. Valko-Venäjän suot ovat täysin erilaisia, niillä ei voi kävellä, hän sanoo.

Ikimuistoinen oli myös työpaja, jossa työstettiin näytelmiä eri maiden metsiin liittyvistä kansanperinteistä luonnonmateriaaleja hyödyntäen. Ilmeisen luovassa prosessissa syntyi tuotoksia, joissa oli sekä tunnistettavia että keksittyjä piirteitä.

Metsäjuhla toi näkyvyyttä suojeluesitykselle  

Leiriläiset valmistelivat työpajoissa ohjelman elämykselliseen Metsäjuhlaan, joka järjestettiin Paljakan tutkimusmetsässä 12.7. Kaikenikäisten ilmainen retkitapahtuma tutustutti kävijät Paljakan tutkimusmetsän luontoon ja pohjoiseen metsäkulttuuriin.

Metsäjuhlan ohjelma koostui leiriläisten vetämistä luontoretkistä sekä luonto-ohjelmasta lapsille. Iltapäivän hämärtyvässä metsässä draamatyöpajaan osallistuneet esittivät slaavilaiseen kansantarinaan perustuvan näytelmän noita Baba-Jagasta ja muodonmuutoksista.

Metsäjuhlan yhteydessä pidettiin myös tuoreen Vaara-Kainuun kansallispuistoehdotuksen esittelytilaisuus. Kansallispuistoesitystä olivat valmistelleet Kainuun luonnonsuojelupiiri, Luonto-Liitto, Mustarinda-seura ja luontomatkailuyritys Nature Point Paljakka. Esitetty kansallispuisto sisältää valtion ja UPM:n omistamia maita Paljakan luonnonpuiston itä- ja eteläpuolella.

Metsäjuhlan avulla saatiin sellaista näkyvyyttä Paljakan alueen luontoarvoille, jota olisi ollut vaikea saavuttaa tavanomaisin keinoin. Erityisesti teatteriesitys houkutteli paikalle kymmeniä vieraita sekä paikallismedian edustajia.

Discover the Old-Growth Forest -leiri oli osa Luonto-Liiton vuonna 2009 alkanutta yhteistyöhanketta, joka edistää kestävää luontomatkailua nuorten ja kansalaisjärjestöjen keskuudessa Luoteis-Venäjällä. Leiri järjestettiin Euroopan komission Youth in Action -ohjelman tuella.

Vaara-Kainuun kansallispuistoesitys: http://www.luontoliitto.fi/metsa/ajankohtaista/2012/07/esitys-vaara-kainuun-kansallispuistoksi/

Jurtassa on outoa taikaa

TEKSTI: SANNUKKA PEKKALA, KUVAT: STEVE GOURLAY

Perinteisesti paimentolaisten asumuksena tunnettu jurtta taipuu moneksi. Se voi olla kesäkoti, telttasauna tai vaikka metsästysmaja. 

Kun jurtantekijä Steve Gourlay isännöi jurttakievariaan viime kesänä Turun Keskiaikaisilla markkinoilla, silmään pisti yksi vierailijoita yhdistävä seikka. Markkinoiden hälinästä jurttaan astuneet istahtivat alas, nauttivat kupillisen tulisijalla porissutta pannukahvia – ja rauhoittuivat silminnähden.

– Sellainen vaikutus jurtalla tuntuu olevan, kotonaan Kurussa jurttia käsityönä tekevä Gourlay miettii.

Ja miksi ei olisi, onhan jurtta oikea elämys. Ulkoapäin aika vaatimattoman näköinen jurtta yllättää kupukattonsa alle astujan. Päivänvalo kuultaa vaalean kankaan läpi, puinen seinäristikko ja kattokruunu ovat mitä taidokkainta käsityötä. Jurtan sydän on tulisija, jossa halot rapsahtelevat kotoisasti. Seinustoilla on porontaljoilla peitettyjä lavereita.

Jurtantekijälle paras palkkio taitaakin olla se, kun uudet omistajat astuvat asumukseensa ensimmäistä kertaa.

– Aika usein se on rakkautta ensisilmäyksellä, rauhallisen oloinen Gourlay kertoo.

Miestä on helppo uskoa, sillä Gourlayn FinGer-jurttien kysyntä on kasvanut sitä mukaa, kun mies on saanut jurttia valmiiksi ja myyntiin. Yksikin vakioasiakas odottelee jo neljättä jurttaansa; edelliset kolme toimivat vierasmajoina ja telttasaunoina.

Seitsemän vuotta sitten yrityksensä perustanut Gourlay hankkii nyt elantonsa yksinomaan jurttia tekemällä. Aikaisemmin jurtanrakennuskurssit saivat pihapiirin täyteen vilinää, mutta tänä vuonna kursseja ei ole vielä ollut – tilaukset pitävät miehen kiireisenä.

Taidekoulun kirjastosta eräopaskouluun

Gourlay kiinnostui jurtista kotimaassaan Skotlannissa 1990-luvun lopussa. Kierrellessään opiskelupaikkansa Glasgow Art Schoolin mahtavassa kirjastossa hän löysi opuksen nomadien asumuksista. Jurttia käsittelevä luku kolahti, ja Gourlay tiesi heti, mitä halusi. Hän rakentaisi jurtan omin käsin alusta loppuun.

– Kaikki loksahti paikoilleen yllättävän helposti. Löysin kaverin, joka oli rakentanut jurtan aikaisemmin. Hän auttoi minut alkuun, ja tein ensimmäisen jurttani kouluprojektina.

Kun Gourlay muutti Suomeen, hän pakkasi jurttansa mukaan kuin kelpo matkaaja konsanaan. Kurussa hän aloitti opinnot eräopaskoulussa ja pystytti jurttansa opiston takapihalle.

– Eräopaskoulu ja jurtassa asuminen sopivat mielestäni hyvin yhteen. Aivan koko opiskeluaikaa en jurtassa asunut, sillä retket veivät meitä ympäri Suomea ja Venäjälle, Gourlay nauraa nyt.

Tuona aikana majoite tuli kuitenkin läpikotaisin tutuksi. Siperia opetti, ja Gourlay keksi hienosäätää jurttaansa vastaamaan paremmin Pohjolan oloja. Katon kulma on hieman jyrkempi kuin perinteisessä jurtassa, jotta sade ja lumi valuvat vaivatta alas. Huopakankaan sijaan Gourlay käyttää käsiteltyä, puuvilla-polyesterikangasta, joka kestää hyvin vettä, hometta ja kipinöitä. Samoihin aikoihin syntyi ajatus jurttien valmistamisesta myyntiin ja FinGer-jurttayritys sai alkunsa.

Huippuunsa hiottua muotoilua 

Gourlayn mukaan kovin suuria muutoksia jurttaan ei voi eikä tarvitse tehdä. Vuosisatojen saatossa se on hioutunut miltei täydelliseksi. Mullistavia muutoksia jurtanrakennuksessa koettaneet visionäärit päätyvät yleensä tekemään jotain muuta, Gourlay kertoo.

– Jurtta on saavuttanut huippunsa, sitä ei vain voi tehdä paremmin. Rakenne on uskomattoman hieno. Vuosienkaan jälkeen en saa siitä tarpeekseni, hän huokaisee.

Jurtta on samaan aikaan helposti kuljetettava sekä pystyssä seisoessaan vahva, tuimimmatkin myrskyt kestävä. Se on monikäyttöinen, onnistunut kokonaisuus.

Jurtan rakentamisen Gourlay aloittaa lähimetsästä. Hän valitsee seinä- ja kattopuiksi koivua, pihlajaa ja pajua.

Seinäpuut kuoritaan ja taivutetaan höyryn avulla, jonka jälkeen ne käsitellään valkaisuaineella, pellavaöljyllä ja tervalla ennen kehikon solmimista. Kattopuut suoristetaan höyryn avulla ja suuremmat puuosat höylätään kattokruunuun tai oven osiksi. Puukehikon peittävä suojakangas räätälöidään jokaista jurttaa varten erikseen.

Läpimitaltaan viisimetristä jurttaa Gourlay nikkaroi noin kuukauden päivät. Kun vastavalmistunut majoite vaihtaa omistajaa, mies palaa takaisin metsään.

– Pidän siitä, että työ etenee vaiheittain. Työpajassa rakentamisen ja uusien omistajien tapaamisen jälkeen on aika palata metsään.

Jurtassa elämä on yksinkertaista ja sen sylissä on parhaimmillaan lämmintä ja viihtyisää. Luonto ja luonnon äänet ovat kankaan takana. Ei ihme, että monet jäävät koukkuun.

– Kesäasujat tuntevat olonsa jurtassa todella mukavaksi. He nauttivat niin paljon, että monella on syksyn tullen vaikeuksia siirtyä takaisin sisätiloihin, Gourlay nauraa.

Mutta ei syytä huoleen; kaminan kanssa jurtassa voi asua ympäri vuoden.

www.jurtta.com

Jurtta

Jurtta on ikkunaton, kehän muotoinen, puukehikosta ja sen peittävästä villahuovasta rakennettava paimentolaisten asumus. Sitä käyttävät useat mongoli- ja turkkilaiskansat Pohjois- ja Keski-Aasiassa. Asumuksen sydän eli tulisija toimii lämmönlähteenä ja hellalevynä. Matkaajalle jurtta on unelmamajoite: helppo pystyttää, kasata kokoon ja kuljettaa mukana. Jurtan pakkaaminen on vaivatonta, ja sitä voi kuljettaa vaikka hevosilla, kameleilla, jakeilla tai modernisti mönkijällä.

Unohdettujen huviloiden metsä

KUVAT JA TEKSTI: LAURI LÄHTEENMÄKI

Mutainen polku kuljettaa askeliani metsikön suuntaan. Keskiluokkaisuutta kaikuva, asteittain fiinimpikin omakotitaloalue vaihtuu luonnontilaiseksi metsäksi – keskellä Itä-Helsinkiä Kruunuvuoressa. Käpytikka lehahtaa suojaan, kun ylitän lahonneet pitkospuunlaiset.

Vielä puolivuosisata sitten huvilaidylli hallitsi tätä maisemaa. Alkujaan Suomen kansaakin sivistäneen Cygnaeuksen suvun rakennuttamat huvilat ovat sittemmin kulkeutuneet saksalaisen liikemiehen ja Neuvostoliiton omistuksen kautta suomalaiselle vuorineuvokselle. Kun vuorineuvoksen alueelle kaavailema rakennushanke kaatui 1960-luvun lopulla, huvilat jäivät käyttämättöminä lahoamaan sijoilleen.

Heitteillejättö toi mukanaan positiiviset puolensakin – aarnioituneesta huvilametsästä kaavaillaan luonnonsuojelualuetta. Toisaalta viereen rakennettava kerrostaloalue nielaissee palansa alueesta. Herää kysymys, saako pääkaupungissamme enää mikään olla rauhassa?