Turve kuuluu suohon
×
Turpeenpoltosta luopuminen saattaa olla helpoin ilmastoteko, jonka Suomi voisi tällä hetkellä tehdä. Irti turpeesta -kansalaisaloitekampanja pyrkii turpeen energiakäytön kieltämiseen lailla.
Vaikka turve-energialla tuotetaan vain 4–7 prosenttia Suomen energiasta, se aiheuttaa 12–15 prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Turve-energian vuotuiset päästöt Suomessa ovat yhtä suuret kuin henkilöautoliikenteen. Lisäksi turpeen kaivuusta syntyy päästöjä maankäyttösektorilla. Toisin kuin turpeen energiakäytön lobbaajat usein väittävät, turvetta ei voida pitää uusiutuvana energianlähteenä vaan ilmastovaikutukset vastaavat fossiilisia polttoaineita. Turpeen polttaminen saastuttaa jopa enemmän kuin kivihiilen.
Eroon turpeenpoltosta
Turpeenpolton lopettamista on vaadittu jo vuosia, mutta toisin kuin muuta fossiilista energiaa, Suomi ei ole ollut valmis vähentämään turpeen energiakäyttöä. Turve-energiaa on puolusteltu vedoten muun muassa huoltovarmuuteen, turveteollisuuden työllisyysvaikutuksiin sekä siirtymän vaivalloisuuteen. Turpeelle on kuitenkin olemassa vaihtoehtoja.
– Turpeesta voidaan siirtyä hyödyntämään erityisesti polttoon perustumattomia uusiutuvia, kuten lämpöpumppuja, aurinkoa, tuulta, syvälämpöä, geotermistä energiaa ja energiansäästöä. Myös biokaasu ja kestävyyskriteerit täyttävä biomassa kuten puru ja kuori tulevat kyseeseen, kertoo suojeluasiantuntija Hanna Aho Suomen luonnonsuojeluliitosta.
Tällä erää turve-energian hintaa ohjataan verotuella, joka ylläpitää keinotekoisesti sen taloudellista kilpailukykyä. Muita fossiilisia energianlähteitä rokotetaan hiilidioksidiverolla, mutta kivihiiltäkin pahemmin saastuttavaa turve-energiaa vero ei koske. Jos verotuesta luovuttaisiin, turpeenpoltto ei olisi enää taloudellisesti kannattavaa.
– Turpeenpolton lopettamiseen tarvitaan sekä hintaohjausta että turpeenpolton kieltävä laki. Laki toisi perälaudan eli varmuuden siitä, että turpeenpoltto päättyy, Aho sanoo.
Siirtymävaiheessa energiayhtiöitä voitaisiin tukea investoinneissa korvaaviin energiamuotoihin. Ettei turpeesta luopumista tehtäisi kuitenkaan metsien hiilinielujen kustannuksella, tulisi ohessa huomioida myös metsäbiomassan energiakäytön verotus.
Suoluonnon suojeluntarve
Suomen suoluontotyypeistä jopa 54 prosenttia on arvioitu uhanalaisiksi ja 20 prosenttia silmälläpidettäviksi. Soiden eliölajeista noin 200 on uhanalaisia. Uhanalaistumisen syistä merkittävimpiä ovat soiden ojittaminen ja turpeenotto.
Turvetuotannolla on katastrofaaliset vaikutukset suoluontoon. Kun turpeenotto aloitetaan, suon eliöyhteisö tuhoutuu täysin. Suo kuivataan ojittamalla ja sen kasvillisuuskerros poistetaan. Kasvit eivät pääse kasvamaan takaisin turvetuotantoalueelle ennen kuin turpeen kaivaminen lopetetaan. Turpeenoton päätyttyä kasvillisuus alkaa palautua, mutta hyvin hitaasti, sillä maan siemenpankki ja suolle tyypillinen vesitalous on menetetty. Koska turvekerros ja lajisto ovat muodostuneet tuhansien vuosien aikana, suo ei turpeen kaivuun jälkeen palaa koskaan ennalleen.
Turpeenkaivuu heikentää myös ympäröivän luonnon tilaa. Ojitus samentaa ja rehevöittää vesistöjä. Luonnontilaiset suot tasaavat vesistöjen tulvimista, joten soiden ojittaminen pahentaa tulvahuippuja. Myös pohjaveden laatu voi turvetuotannon myötä paikallisesti heiketä.
Suomen soista 13 prosenttia on suojeltu, mutta suojelualueista valtaosa sijaitsee Pohjois-Suomessa. Eteläisemmän Suomen soista on suojeltu vain 3,2 prosenttia. Suomella riittää vielä työnsarkaa soiden suojelutavoitteiden saavuttamisessa.
– Viimeistään vuoteen 2030 mennessä on saavutettava kansainvälisten sopimusten mukainen 17 prosentin suojelutavoite myös suoelinympäristöjen osalta. Suojelutavoitetta tulee nostaa kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti, joista neuvotellaan parhaillaan. Olennaisinta on suojella viimeiset luonnontilaiset suot, ennallistaa jo heikentyneitä soita ja varmistaa suolajien ja -elinympäristöjen säilyminen, Aho sanoo.
Hyväkuntoisista, ojittamattomista soista on ihmiselle sekä suoraan että välillisesti merkittävää hyötyä niin kutsuttujen ekosysteemipalveluiden muodossa. Suot sitovat ja varastoivat hiiltä, mikä auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Ne suodattavat ja puhdistavat vettä sekä vähentävät tulvia. Ne tarjoavat myös marjoja, riistaa sekä virkistysmahdollisuuksia. Kun panostetaan suoluonnon tilanteen kohentamiseen, panostetaan myös ihmisten hyvinvointiin.
Suon kuokkimisesta ilmastokriisiin
Suomessa soita on raivattu jo satoja vuosia sitten maatalousmaaksi, ja turvetta on nostettu kotitarvekäyttöön karjasuojien kuivikkeeksi ja energiapolttoon. Perinteinen turpeenkäyttö oli kuitenkin niin paikallista ja pienimuotoista, ettei se juuri haitannut soiden vesitaloutta.
Soita alettiin muokata laajamittaisesti 1900-luvun jälkipuolella metsäteollisuuden tarpeisiin – ojitetuista soista uskottiin tulevan tuottavia talousmetsiä. Teollinen turpeennosto nousi nykyisiin mittasuhteisiin 1970-luvulla energiakriisin myötä, ja siitä on tullut merkittävin uhka suoluonnolle.
Turvetta käytetään energiapolton ohella edelleen muun muassa kuivikkeena sekä viljely- ja puutarhakasvien kasvualustoissa. Suomessa nostetusta turpeesta kuitenkin 90 % poltetaan energiaksi huomattavin kasvihuonekaasupäästöin. Suomen soista jo noin 110 000 hehtaaria on valjastettu turvetuotantoon.
Suomen Ilmastopaneelin mukaan maamme pitäisi saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä, jotta pysyisimme mukana tavoitteessa pysäyttää ilmaston lämpeneminen kriittiseen 1,5 asteeseen. Tämä tarkoittaa, että päästöt pitäisi kymmenen vuoden sisällä leikata sellaiselle tasolle, että hiilidioksidia vapautuu ilmakehään saman verran kuin sitä sitoutuu esimerkiksi metsiin ja soihin. Turpeenpoltosta luopuminen olisi yksi kustannustehokas ja suhteellisen yksinkertainen keino päästöjen vähentämiseen.
Hanna Aho muistuttaa, että ilman kunnon ohjauskeinoja turvetta voitaisiin polttaa vielä 2040- ja 2050-luvuillakin ja Suomen olisi vaikeaa tai jopa mahdotonta saavuttaa edes nykyistä tavoitettaan hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä.
– Jos Suomen kaltainen vauras ja koulutettu maa ei tee osaansa kuumenemisen rajaamiseksi 1,5 asteeseen, olemme todella vaikeuksissa. Tällä hetkellä uutiset ilmaston kuumenemisen etenemisestä ovat todella huolestuttavia, sillä ennätykselliset maastopalot riehuvat Kaliforniassa ja Grönlanti sulaa, Aho sanoo.
Kampanjointia ja kansalaisvaikuttamista
Suomen luonnonsuojeluliitto aloitti laajan yhteistyöverkostonsa kanssa Irti turpeesta -kampanjan elokuussa. Tavoitteena on saada kasaan 50 000 allekirjoitusta kansalaisaloitteeseen turpeenpolton kieltämiseksi lailla. Valtakunnalliseen kampanjaan liittyvää toimintaa järjestetään ympäri Suomen.
– Korona vaikuttaa tietenkin siihen, miten voimme kampanjoida, eli katukampanjointi on pienemmässä roolissa, kuin muussa tilanteessa olisi. Koronarajoitukset huomioiden kampanja on kuitenkin näkynyt esimerkiksi Suomen luonnon puolesta -mielenilmauksessa, joita nähtiin noin kymmenellä paikkakunnalla syyskuun alussa, Aho kertoo.
Kampanjatyötä tehdään myös niin perinteisen median kuin sosiaalisen mediankin välityksellä. Aho painottaa, että kuka tahansa voi auttaa kampanjan viestin levittämisessä.
– Kerro kansalaisaloitteesta ystävillesi, perheellesi ja vaikka harrasteryhmällesi ja kannusta heitä allekirjoittamaan. Jaa tietoa sosiaalisessa mediassa tai kirjoita mielipidekirjoitus paikallislehteen. Voit myös järjestää suoretken omalla paikkakunnallasi ja kannustaa osallistujia allekirjoittamaan.
Aho arvioi, että aloitteella on realistinen mahdollisuus menestyä, sillä enemmistö suomalaisista kannattaa turpeenpolton lopettamista. Eduskunnan puolueistakin enemmistö kannattaa päättymispäivää turpeelle.
–Mikäli turpeelle ei saada selkeää päättymispäivää, ala ja ilmastotoimet jäävät epävarmuuteen. Tekeekö Suomi osansa kuumenemisen rajaamiseksi 1,5 asteeseen? Turpeen verotuksella ja uusiutuvan energian tuilla turpeen käyttöä voidaan ohjata, mutta sekin vaatii poliittista tahtoa toimia. Siispä kampanjointi on tärkeää.
Irti turpeesta -kampanjan jälkeenkin riittää tekemistä. Keväällä 2021 pidettävät kunnallisvaalit ovat hyvä tilaisuus jatkaa keskustelua. Aktiivinen kansalainen voi esimerkiksi ottaa yhteyttä kuntavaaliehdokkaisiin ja painottaa näille asian merkitystä – tai hakeutua itse ehdokkaaksi.
– Mikäli omalla paikkakunnallasi on turvevoimala, voit vaikuttaa energiayhtiöön ja sen omistajiin turpeen polton lopettamiseksi. Voit myös osallistua Luonnonsuojeluliiton piirien työhön uhattujen soiden suojelemiseksi turpeen kaivuulta, Aho vinkkaa lisää vaikuttamismahdollisuuksia.
Teksti: Milla Aalto
Kuvat: Aino Huotari
Linkki artikkelin sivulle
Nyt on pakko tilkitä ympäristörintaman repeämät
×
Nykypäivän ympäristöliikkeeltä ja ilmastopolitiikalta edellytetään ilmasto-oikeudenmukaisuutta, valmiutta puolustaa ekologian lisäksi luovuttamattomia ihmisoikeuksia. Intersektionaalinen ympäristöliike pureutuu luonnon riistämisen juurisyihin – kolonialismiin ja rasismiin.
PURA SORTAVIA RAKENTEITA YMPÄRISTÖLIIKKEESSÄ. Näin hehkuu vaatimus Intersectional Environmentalist -sivuston bannerilla. Isoin kirjaimin kirjoitettu teksti leijuu öljymäisesti toisiinsa läikytettyjen värien pinnalla. Kipakka käsky on tärkeä muistutus yhdenvertaisen tulevaisuuden rakentamiselle.
Mutta mistä kritiikki on itänyt ja mihin kaikkeen se kohdistuu?
Luontorakkautta laput silmillä
Ympäristöliikehdintä on sparrannut maailmaa kohti ekotietoisuutta monissa muodoissa. 60- ja 70-luvuilla vastakulttuuriliike pönkitti ekoideologiaa lääkkeenä kapitalistiselle kerskakulutukselle. Kuohuttavia epäkohtia olivat maanviljelyssä käytetyt kemikaalit, eliölajien uhanalaistuminen, öljyvuodot ja ilmansaasteet. Gandhin johdolla puunhalaajat protestoivat metsäkatoa, ja vihreitä puolueita perustettiin ympäri demokraattista maailmaa.
Vaikka jo 2500 vuotta vanhoista Intian jainalaisista teksteistä löytyy perusta ympäristöä kunnioittavalle elämäntavalle, eikä ympäristöliike ole laajasti ymmärrettynä tuore ilmiö muidenkaan filosofioiden tai uskontojen keskuudessa kautta maailman, on 70-luvulta lähtien liikkeen näkyvinä johtotähtinä ollut kuitenkin pääosin valkoisen keskiluokan edustajia. Ympäristöliike romantisoi luontoa, mutta halvensi alkuperäiskansoja ja katsoi heidän sortoaan sivusta.
Vähävaraiset ja vähemmistöt jäivät edellisvuosisadan lopussa yksin kamppailussaan ympäristöriskien kuten heidän asuinalueilleen sysätyn kaatopaikkajätteen aiheuttamien saasteongelmien kanssa. Hazel M. Johnson nosti ympäristöoikeudenmukaisuuden nimissä asiasta haloon, mutta hänen työtään ei valtavirta juuri muista tai edes tunne.
Tänäkin päivänä ympäristökeskusteluun kytkeytyy rasismia ja epäoikeudenmukaisuutta. Valtakulttuuristen ja etuoikeutettujen ryhmien katsantokannat korostuvat. 17-vuotias toimittaja-aktivisti Zahra Karimy toivoo, että puhuttaisiin entistä enemmän ilmastonmuutoksen vaikutuksista kaikista haavoittuvaisimmassa asemassa oleviin ihmisiin.
Kaiken kaikkiaan valkoiset puheenvuorot ovat olleet liian pitkään yliedustettuina ja valkoisten tarpeet etusijalla. Yhdysvaltalaisaktivisti Wawa Gatheru muistuttaa Glamourin verkkokolumnissa, että ”Syöpäkuja”, pääosin mustien asuttama, syövälle kaikista eniten altistava alue Yhdysvaltain Louisianassa, on edelleen olemassa.
Kaiken kaikkiaan valkoiset puheenvuorot ovat olleet liian pitkään yliedustettuina ja valkoisten tarpeet etusijalla.
Moniäänisyyttä ja mukaanottavuutta
Intersektionaalinen ympäristöliike on aktivisti Leah Thomasin kehittämä käsite ryhmittymälle, joka tunnustaa kolonialistisen maailman rikkoneen häikäilemättömästi ihmisoikeuksia ja tuhonneen samalla tuottavuuden ja kehityksen nimissä planeettaa. Intersektionaalinen ympäristönsuojelu viittaa ympäristöliikkeen (historian ja nykypäivän) sisäisiä epäkohtia esiin tuovaan, mukaanottavaan, ympäristöä, ilmastoa sekä luonnon ja kulttuurin monimuotoisuutta varjelevaan työhön.
Erityisesti ne alueet, joilla haavoittuvaiset ja vähäosaiset ihmisryhmät elävät, ovat kokeneet varakkaiden valtioiden ahneuden ekokatastrofaalisessa mittakaavassa. Siksi intersektionaalinen näkökulma tuo esille epämiellyttävän ja usein sivuutetun totuuden siitä, kuinka ihminen teoillaan on sortanut luontoa ja ihmisiä omaa etuaan tavoitellen ja sysännyt liikkeelle kompleksisen ilmasto- ja luonnonmonimuotoisuuskriisin.
Moninaiset taustat, eri tavoin muuttuvat elinolosuhteet ja menneisyyden traumat ovat eriyttäneet ympäristöliikehdintää ja tulleet sivuutetuiksi politiikassa pitkän aikaa. Vimma pelastaa planeetta on yhteinen, mutta vimma turvata ihmisyys on jakanut näkemyksiä ja voimavaroja. Ympäristöoikeudenmukaisuuden tutkimuksen myötä esimerkiksi rodullistumista ja luokkaa on alettu huomioida paremmin ekorintamalla.
Ilmastotunteita ympäri maailmaa
Ilmastotuskan käsitteellä viitataan erityisesti rodullistettujen ihmisten ja alkuperäiskansojen väkevään suruntäyteiseen kokemukseen ilmastokriisistä. Koska tunnetason kytkös ympäristöön on läpikotainen ja erottamaton, säteilee luonnon kipu yhteisöihin. Kokemusta on sivuutettu valtamediassa jo kauan.
Lisäksi pelko valkoisen hegemonian sortavista seuraamuksista ei-valkoiselle väestölle ilmastonmuutoksen edetessä on suuri. Jo nyt ilmastonmuutos ja sen lieveilmiöt vaikuttavat eniten juuri rodullistettuun väestöön. Päiväntasaajalla ilmastopakolaisuus on alkanut. Arktiset alkuperäiskansat kuten saamelaiset tuovat usein esille kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa heidän elinkeinoihinsa. Inuitit tekivät jo vuonna 2005 ilmastovalituksen, jota Ilmastopaneelin pääsihteeri Heta-Elena Heiskanen pitää pioneeritapauksena.
Ympäristöministeriön erityisasiantuntijana toimiva Heiskanen kokeekin, että eri ilmastosuunnitelmia valmistellessa olisi tärkeää turvata moninaisen joukon osallistuminen, sillä ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan erilaisista taustoista tuleviin eri lailla – oli kyse iästä, terveydestä tai koulutuksesta. Saamelaisten havaitsemista ilmastonmuutoksen vaikutuksista heidän asuinalueillaan ja heidän perinnäisiin elinkeinoihinsa on tehty alkuvuodesta laaja tutkimus, jonka avulla laadittiin suosituksia arktisen alkuperäiskansan huomioimiseen ilmastopolitiikassa.
Risuja ja ruusuja ilmastopolitiikalle
Nykyisen hallituskauden aikana suomalainen ilmastopolitiikka on kehittynyt kohti moninäkökulmaisempaa suuntaa. Valmisteilla olevassa ilmastolaissa on mietitty sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja osallistamisen kysymyksiä sekä prosessi- että sisältönäkökulmista.
– Ilmastolakia valmistellessa ollaan kuultu saamelaisia esimerkiksi erilaisissa temaattisissa keskusteluissa ja avoimella kyselyllä, joka on saatavilla kolmella saamelaiskielellä. Saamelaisnuorille oli oma kuulemistilaisuutensa. Erätauko-keskusteluihin on etsitty eritaustaisia ihmisiä. Nuorten osallistumista esimerkiksi lainvalmistelussa tutkivan All Youth -hankkeen kautta taas on saatu muutama nuori kommentoimaan, ja Nuorten Agenda – ja YK-tapaamisissa on ollut suoraa vuoropuhelua eri sukupolvien välillä, ympäristöministeriön erityisasiantuntija Heiskanen kuvailee.
Zahra Karimy, aktivisti ja Nuorten Ääni -toimittaja, ajattelee ilmastopoliittisen vaikuttamisen kuuluvan kaikille, myös nuorille. Aikuisilla on vastuu ottaa heidät mukaan.
– Aikuisten tulee antaa nuorille työkaluja vaikuttamiseen. Nuoria saa osallistumaan tarjoamalla oikeellista, ajankohtaista ja helposti saavutettavaa informaatiota, Karimy tiivistää.
Heiskanen analysoi osallistavan ja ihmisoikeusnäkökulman syventyneen nykyisellä hallituskaudella, vaikka petrattavaa on. Erityishuomiota hän antaa tuoreelle ilmastopolitiikan pyöreälle pöydälle. Sen kokoonpanossa on turvattu edustajuus muun muassa nuorille ja saamelaisille. Ylisukupolviset kysymykset ja ilmastotoimien hyväksyttävyys ovat pyöreän pöydän keskeisiä käsittelyaiheita. Silti ilmastotoimien toimeenpano ei ole mutkatonta.
– Ilmastopolitiikka kohtaa haasteita äärioikeistopopulismin ja vallitsevan länsimaalaisen ajattelun takia, jossa keskiössä ovat yksilön tarpeet ja huolet. Valeuutiset ja kritiikitön tapa tutkailla mediaa lisäävät misinformaation leviämistä, Karimy luonnehtii.
Pride -tapahtuman osallistujia vuonna 2019. Queer- ja ilmastoaktivismin risteytymässä on voimavara.
Huomaamaton sateenkaari?
Ympäristöliikkeen sisällä on pitkään vaiettu queer-ihmisten osasta luonnonsuojelussa ja mediahuomio on niukkaa. HLBTQ2S+-yhteisöön identifioituvat sitoutuvat joidenkin kyselyiden mukaan vihreisiin arvoihin paremmin ja toimivat mukana ympäristöaktivismissa todennäköisemmin kuin muu väestö. Joissakin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoissa tavattavat sekä feminiinisyyttä että maskuliinisuutta kokevat Two Spirit -aktivistit ovat olleet vahvasti mukana maaoikeuksien turvaamisessa.
Queer-näkökulmaa on alettu käyttää myös biologian tutkimuksessa, jolloin päämääränä on purkaa luontoon liittyviä heteronormeja, kahtiajakoja ja rajoittuneita ennakko-odotuksia sekä avartua ympäristön moninaisuudelle.
Sateenkaarevasti suuntautunut ilmastoliike huolehtii sateenkaariystävällisten ympäristöjen turvaamisesta ja kunnioittaa queer-ääniä esimerkiksi alkuperäiskansojen perinteisissä tavoissa. Queer- ja ilmastoaktivismin risteymässä on voimavara.
Tätä esimerkiksi vaikuttaja Izzy McLeod (@muccycloud) on hyödyntänyt haastaessaan kuluttajia mukaan Pride- tuotteiden vastuullisuutta vaativaan kampanjaan. Samoin drag queen ja ilmastoaktivisti Pattie Gonia rikkoo lasikattoja ekologisella drag-tyylillään ja Everything to Lose -kannanottovideollaan. Myös eräharrastuksiin niveltyneet maskuliniisuuden normit saavat Pattie Gonian myötä kriittistä huomiota: luonnon pitäisi olla kaikille yhteinen, sukupuolittamaton tila.
Sateenkaariyhteisön haavoittuvaisuus on jäänyt heteronormatiivisen ympäristöaktivismin varjoon. True Colors Fund -järjestön mukaan sateenkaarinuoret ovat 120 % alttiimpia joutua kodittomiksi. Ilmaston muuttuessa kodittomien turvattomuus lisääntyy ja on riski, että he jäävät ilman yhteiskunnan huolenpitoa. Trans- ja muunsukupuoliset ovat erityisen alttiita heitteillejätölle.
Vihreän kapitalismin ekotrendit
Tällä hetkellä ympäristöliikkeellä näyttäisi olevan fokuksena toisaalta yhteiskuntarakenteen täysremontti ja toisaalta yksilöiden elämäntapamuutokset. Kaikilta ei voida silti odottaa saman näköistä aktivismia.
– Jos on kroonisesti sairas, liikuntarajoitteinen tai kärsii esimerkiksi ahdistuksesta tai sosiaalisten tilanteiden pelosta, ilmastomarsseihin osallistuminen voi olla hankalaa. On tärkeää tähdentää ihmisille, että vaikuttamisen tapoja on monenlaisia, jotta jokainen löytäisi oman tapansa auttaa ja tuntisi olonsa tervetulleeksi, muistuttaa maantiedettä ja kestävää kehitystä Skotlannissa opiskellut aktivisti Elsa Kivinen.
On myös huomattava, että monet länsimaisissa ekotietoisissa piireissä suosiossa olevat suuntaukset kuten zero waste, kiertotalous ja veganismi ovat olleet BIPOC-yhteisöjen kulttuurisia elämäntapoja, kirjoittaa Queer Brown Vegan -yhteisön Isaias Hernandez. Hän kertoo Instagram-tilillään eläneensä lapsuudessa ympäristöystävällisesti selviytyäkseen ja joutuneensa koulukiusatuksi muun muassa siksi, että pukeutui käytettyihin vaatteisiin.
Nyt samoja elämäntapoja saatetaan soveltaa kapitalismin tai viherpesun välineinä. Zero waste-elämäntavasta on tullut paikoin varakkaiden etuoikeus ja vegaanisen ruoantuotannon eettisyys voi hyvin nuhraantua alipalkkaamalla rodullistettuja työntekijöitä.
– Zero wastesta tulee toisaalta mieleen ihmiset, jotka haluavat elää mahdollisimman roskattomasti, ja toisaalta Instagram-vaikuttajat, jotka haluavat ostaa uusia, täysin muovittomia tuotteita. Jälkimmäinen on aika kulutuskeskeinen elämäntapa, eikä kovin inklusiivinen. On muistettava, että vain ”ympäristöystävällisiksi” leimattujen tuotteiden kuluttaminen ei silti ole itsessään tapa, jolla ylikulutus ja systeemiset epäoikeudenmukaisuudet, esimerkiksi pikamuodin tuotantoon liittyvät ongelmat, saataisiin ratkaistua, Kivinen kritisoi.
Yikes-podcastin Can lifestyle change save the planet -jaksossa Mikaela Loach ja Jo Becker kuvaavat aitoa kestävää muutosta disruptiona fossiilisessa ja kulutuskeskeisessä systeemissä: jos esimerkiksi innovaatio, kulutusvalinta, elämäntapa tai poliittinen päätös tukee yhteiskunnassa olemassa olevia epätasa-arvoisia valtarakenteita, ihmisten mahdollisuuksien epäoikeudenmukaista jakautumista, se ei ole aidosti kestävä ratkaisu.
Esimerkkeinä Loach ja Becker nostavat uudelleen brändätyn second hand -muodin, lähiruokatorit ja zero waste -kulttuurin. Systeemitason muutokset vaativat heidän mukaansa yhteiskunnan moninaisuuden tunnistamista ja siihen reagoimista: muutoksen tulisi tarjota kaikille mahdollisuus kestävään valintaan. Tarjolla ei ole yhtä ainutta ratkaisua, ja siksi eri yhteisöjen ja ihmisryhmien kuuleminen ja sisällyttäminen päätöksenteossa on erittäin tärkeää.
Nykyinen vihreään kapitalismiin lankeava yhteiskuntarakenne ei siis tue yksilön elämäntapamuutoksia kokonaisvaltaisen kestävällä tavalla. Systeemi kaipaisi myllerrystä, jotta niin mikro- kuin makrotasolla ilmastokriisiä torjuttaisiin pätevästi. Zahra Karimy asettaakin ilmastopolitiikalle tavoitteeksi kestävämmän ja toimivamman kapitalistisen järjestelmän.
– Nykykapitalismi mahdollistaa syrjivät rakenteet, ja sitä kautta esimerkiksi halpatyövoiman käytön. Jos maailma heräisi siihen, miten kestämätön elämäntyyli vaikuttaa ihmisoikeuksien toteutumiseen negatiivisesti, se saattaisi viedä ilmastonmuutoskeskustelun konkreettisemmalle tasolle, Karimy puntaroi.
Black Lives Matter -mielenilmauksia järjestettiin Suomessa Helsingissä, Turussa, Kuopiossa, Tampereella, Jyväskylässä ja Lahdessa. Kuva Turun mielenilmauksesta 13.6.
Päämääränä solidaarinen tulevaisuus
Rodullistettujen yhteisöjen, sateenkaariväestön ja alkuperäiskansojen lisäksi ilmastoliikkeen solidaarisuuden tulisi ulottua myös muille liikkeen ja poliittisen päätöksenteon toisinaan unohtamille ja poissulkemille: vammaisille, lapsille – erityisesti globaalin etelän naiset ovat riskiryhmää – ja vähävaraisille.
YK on selvittänyt hyviä käytänteitä vammaisten tukemiseksi ilmastonmuutoksessa. Heta-Elena Heiskanen kertoo, että tällä hetkellä Suomen ilmastopolitiikassa pyritään kehittämään viittomakielistä ja selkokielistä materiaalia esimerkiksi uuden ilmastolakiprosessin tiimoilta.
Hän muistelee, ettei viisi vuotta takaperin ilmastonmuutoskysymyksiä nostettu juuri esille ihmisoikeusliikkeen parissa. Hänen mukaansa vasta viime vuosina asiassa on tapahtunut käänne. Yhtäältä perus- ja ihmisoikeudet ovat valtavirtaistuneet osaksi ilmastokeskusteluja, ja toisaalta globaalit ilmastoasiat ovat nyt Amnestyllä ja Ihmisoikeusliitolla keskiössä. Aktivisti Elsa Kivinen toivoo ympäristöliikkeen tehokkuuden ja tavoittavuuden kannalta kansalaisjärjestöjen keskinäisen toiminnan hiomista ja vielä rohkeampaa otetta kansalaisten aktiiviseen osallistamiseen, jotta ilmastoasioiden organisointi ei jäisi vain oma-aloitteisimmille tarjotuksi mahdollisuudeksi.
Intersektionaalinen ympäristö- ja ilmastopolitiikka kohtaa vielä hidasteita. Heiskasen mielestä taustalla on se, ettei päättäjiä ja virkahenkilöitä ole välttämättä koulutettu systemaattisesti ihmisoikeusasioissa.
– Syy [hidasteille] palautuu pitkälti ihmisoikeuksien tunnistamiskysymykseen. Jos on vaikka erikoistunut työkoneiden päästöihin tai tuulienergian kannattavuuteen, ei välttämättä tunnisteta, että helleaikana on turvattava vaikeasti liikkuvan vanhuksen tai vammaisen evakuointi tai riittävä tiedonsaanti, Heiskanen pohtii.
Vaatimus ympäristöliikkeelle ja ilmastopolitiikalle on selkeä: nyt on pakko tunnistaa ja tilkitä valta- ja vähemmistökulttuurien sekä etuoikeutettujen ja haavoittuvaisten ihmisryhmien väliset repeämät, jotta luontoa ja ihmistä kunnioittava liike eheytyisi tulevan kohtaamiselle. Ilmastopoliittisesta keskustelusta ei voi koskaan erottaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ulottuvuutta.
Jos olet kokenut syrjintää, voit kääntyä yhdenvertaisuusvaltuutetun puoleen (syrjinta.fi). Luonto-Liittoon ollaan nimeämässä häirintäyhdyshenkilö, johon voi myös ottaa yhteyttä.
Oma toiminta puntariin!
Miten omia ympäristötekoja voi muokata intersektionaalisesta näkökulmasta? Ensimmäinen askel on reflektio. Yikes-podcastin Can lifestyle change save the planet -jaksossa vinkataan kysymyksiä, joiden avulla voi pohtia yksilötason valintoja. Erilaisten ympäristötekojen kohdalla kannattaisi miettiä, muuttaako oma toiminta olemassa olevaa laajempaa systeemiä konkreettisesti kestävämpään suuntaan vai mukautuuko se vihreän kapitalismin tarpeisiin.
1. Onko valintasi osa tietyn alan tai toiminnan viherpesua?
2. Avaako valintasi samanlaisia tilaisuuksia ja vaihtoehtoja myös vähemmän etuoikeutetuille henkilöille?
3. Alleviivaako valintasi alistavia rakenteita yhteiskunnassa niitä kyseenalaistaen?
Lue ja kuuntele lisää:
glamour.com – Want to be an environmentalist? Start with antiracism.
grist.org – Why are gays more eco-friendly?
ruskeattytot.fi – We should all be vegans.
vice.com – People of color experience climate grief more deeply than white people.
ilmastotoiminta.fi – Löydä oma tapasi vaikuttaa.
Yikes-podcast
Teksti: Eeva-Leena Karihtala
Kuvat: Nora Sayyad ja Aino Huotari
Linkki artikkelin sivulle
Taidehaukka: And Action!
×
Ekoelokuva uudelleenkouluttaa katsetta, saa ajattelemaan ja sytyttää toimimaan
Aktivistitaide herättää tunteita puolesta ja vastaan. Puolustajat muistuttavat, että taide on kautta historian heijastellut aikaansa. Vastustajat moittivat aktivistitaidetta liian ilmeisistä sisällöistä ja moralistisesta otteesta: taiteen tulisi olla monitulkintaista, ristiriitaista, outoa, kokemustamme kyseenalaistavaa. Vaikka taide on aina ollut monenlaista yhtä aikaa, tämä karkea jakolinja aktivismiin ja olemassaolon tutkiskeluun näkyy myös niin sanotussa ekologisessa elokuvassa.
Ekologisella elokuvalla (ecocinema) ei tarkoiteta vain elokuvia, joissa välitetään ympäristötietoisuuden sanomaa tai luonnontietoa, vaan laajaa skaalaa elokuvia Hollywoodin valtavirrasta indie- ja avantgarde-taide-elokuvaan sekä eri genrejä luontodokumenteista kauhu- ja road movie -kategorioihin. Artikkelikokoelmassa Ecocinema: Theory and Practice tutkija Scott McDonaldin mukaan ekologisen elokuvan perustavin tehtävä ei ole vain tarjoilla ympäristötietoisuutta edistäviä kertomuksia vaan vaihtoehtoisia katsomisen ja kokemisen tapoja, jotka saattaisivat auttaa kehittämään ympäristöajattelutapoja ja luontosuhteita.
Perinteisessä kaupallisessa elokuvassa luonnonmaisemat ovat lähinnä taustaa ”etualan” ihmisdraaman tapahtumille. Katsojat on vaivihkaa ehdollistettu näkemään elokuvien maisemat ja ei-inhimillinen luonto toisarvoisina ja verrattain merkityksettöminä, ei jonain, mikä ansaitsee kestävän huomion ja etualan. Sen sijaan esimerkiksi Andrej Zdravičin jokielokuvassa Riverglass (1997) joki on pääosassa ja audiovisuaalinen kerronta pyrkii osoittamaan, että pelkkään jokeen keskittyminen on kaiken huomion arvoista. Nimi Riverglass viittaa myös itse elokuvauksen tapahtuman näkyväksi saattamiseen: joissain kuvissa vesi tekee kameran näkyväksi loiskumalla sitä suojaavaa lasilaatikkoa, ikään kuin linssiä vasten. Tämän voi nähdä kuvastavan luonnon prosessien ja teknologian kirjaimellista yhteentörmäystä. McDonaldin mielestä ekologisen elokuvan tehtävä voi olla tarjota sellaisia kärsivällisyyden ja tietoisuuden ominaisuuksia, jotka ovat olennaisia luonnon syvän arvostamisen edistämiseksi. Ekologiset elokuvat ovat siis kaupallisen nykymedian vastakohta, jossa kuvia kulutetaan hysteerisesti maksimimäärät minuutissa, ja sama kuvastaa myös kulutussuhdettamme luonnonympäristöön. Hidas katsominen on täten poliittinen kannanotto ja koulutusprojekti, aktivismia itsessään.
Kuten muissakin taiteenlajeissa, myös elokuvan suhteen on pohdittu, onko kuitenkin toiveajattelua uskoa, että syvempi aistitietoisuus johtaa parempaan käyttäytymiseen ympäristöä kohtaan. Lisäksi väite, että tietyt elokuvalliset tekniikat kuten hidas tempo ja pitkät otot maisemista edistäisivät korkeampaa ekologista tietoisuutta katsojassa, on usein ripustettu tutkimattomiin oletuksiin elokuvan katsojuudesta, erityisesti liittyen katsojien alttiuteen ja koulutukseen. Hitaiden maisemaelokuvien tapauksessa saatetaan tarvita katsojan edeltävää harjaannutusta, jotta elokuvat osattaisiin tulkita ekologisena elokuvana, eikä vain pitää puuduttavina.
Mutta onko taiteen tehtävä ylipäänsä välittää selkeitä suoria viestejä, jotka katsoja omaksuu sellaisenaan ja voimaantuu toimintaan kuin salamaniskusta? Taiteen merkitys on oikeastaan aina moniselitteisempi ja avoimempi. Se ei ole kuitenkaan sattumanvaraista ja täysin avointa, teokset ovat aina teoksia jostakin. Elokuvatutkija David Ingram toteaa, että elokuvan ekologisesti tiedostavaa vaikutusta tarkasteltaessa, tai siihen pyrittäessä, pitäisi ennemminkin painottaa katsojissa käynnistyvää oivaltamisen ja kriittisen ajattelun prosessia.
Eikä elokuvan tyylin ja vaikutuksen suhdekaan ole aina ilmeinen. Tutkija Steven Shaviron mielestä niin sanotut roskaelokuvat kommentoivat nykyistä uusliberalistista yhteiskuntaa tehokkaammin kuin esteettiset, moralistiset ja hyvää makua edustavat taide-elokuvat. Maailmassa, jossa kulttuuri ja talous kietoutuvat toisiinsa erottamattomasti, mainosmaailma käyttää rutinoituneesti kaikkia taiteenkin keinoja, ja shokista on tullut perusvaikutuskeino. Silloin koko kysymys kumouksellisuudesta taiteessa ja kulttuurissa pitää ajatella uudestaan.
Riippuu katsojayksilöstä, tekeekö scifi- tai clifi- eli climate fiction -elokuvan dystooppinen kuvaus tulevaisuudesta suuremman vaikutuksen kuin vuonna 2006 megahuomion saanut Epämiellyttävä totuus -ilmastonmuutosdokumentti. Ja mihin vaikuttava elokuvakokemus lopulta johtaa, tai voiko taideteoksen merkitystä määritellä sen tuloksellisuuden mukaan, edes niin sanotun aktivistielokuvan? Lappilaisesta ympäristöaktivisti Riikka Karppisesta kertova dokumenttielokuva Aktivisti (2017), radikaalia Earth Liberation Front -järjestöä seuraava If a Tree Falls (2011), yksilön öljytöntä arkea kuvaava Katastrofin aineksia (2008) sekä Hollywood-draamaelokuva Erin Brockovich (2000) kertovat kaikki ympäristöaktivismista omalla tavallaan, ehkä hieman eri yleisöille, ja tämä ympäristöaktivismiesikuvien moninaisuus on arvokasta sinänsä.
Levitystapansa ansiosta elokuvalla on lopulta poikkeuksellisen hyvä mahdollisuus puhutella suurta, maailmanlaajuista yleisöä. Siinä missä muidenkin taiteenlajien ja teosten, myös elokuvan kohdalla voi miettiä sen ympäristöjalanjälkeä. Kalifornian osavaltiossa elokuvateollisuus on ollut toiseksi suurin päästölähde heti petrokemianteollisuuden jälkeen. Suomessakin on vastikään laadittu audiovisuaalisen alan eko-opas, joka on kattavaa ja kiinnostavaa luettavaa kenelle tahansa. Elokuvallinen ympäristötoiminta on siis siirtymässä katsomisen ja aiheiden tiedostavuudesta myös tuotantojen materiaaliseen kestävyyteen.
Teksti: Kaisa Illukka
Kuvitus: Suvi Suitiala
Linkki artikkelin sivulle
