Pekka Hyysalo – tahdonvoimalla takaisin
Teksti ja kuvat: Hanna Heikkilä Pekka Hyysalo eli 19-vuotiaana unelmaansa, kun hän opiskeli Kuusamon Rukan Alppilukiossa ja oli freestylehiihdon huipulla. Kaikki muuttui kuitenkin hetkessä. Huhtikuussa 2010 Pekka joutui vaikeissa olosuhteissa onnettomuuteen lyhytelokuvan kuvauksissa. Kypärä pelasti
[Lue lisää]
Pekka Hyysalo – tahdonvoimalla takaisin
×
Teksti ja kuvat: Hanna Heikkilä
Pekka Hyysalo eli 19-vuotiaana unelmaansa, kun hän opiskeli Kuusamon Rukan Alppilukiossa ja oli freestylehiihdon huipulla. Kaikki muuttui kuitenkin hetkessä.
Huhtikuussa 2010 Pekka joutui vaikeissa olosuhteissa onnettomuuteen lyhytelokuvan kuvauksissa. Kypärä pelasti Pekan hengen.
Pekka sai onnettomuudessa vakavan aivovamman ja oli koomassa 17 vuorokautta. Lääkärit olivat jo menettää toivonsa Pekan toipumisesta. He ennustivat, että Pekka olisi jalkeilla aikaisintaan kahden vuoden kuntoutuksen jälkeen. Pekka itse oli päättänyt toisin.
– Asetin itselleni tavoitteen ja päätin, että kävelen vuodenvaihteeseen mennessä. Niin myös tein.
Työmäärä nykykuntoon pääsemiseksi on ollut valtava. Pekan oli käytännössä opeteltava kävelyn lisäksi myös puhuminen uudestaan. Lukuisat kuntoutusjaksot ja terapiat ottivat koville.
– Olin syksyllä 2010 viikon verran aivan masentunut, kun olin kuntoutusjaksolla Helsingin Käpylässä. En tehnyt muuta kuin mietin syitä jatkaa elämää. Olin luennoilla ja terapiaistunnoissa läsnä fyysisesti, mutta kaikki meni aivan ohi. Viikko kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta siinä on monta tuntia aikaa miettiä.
Pekka sai paljon tukea läheisiltään, mutta lopulta kaikki alkoi omasta halusta toipua.
– Itse nostin itseni pystyyn. Eräänä aamuna päätin, että ryhdyn jälleen iloiseksi ihmiseksi. Onhan eläminen kuitenkin niin siistiä, Pekka hymyilee pilke silmäkulmassa.
Elämäniloa arjen tekemisestä
– Fysiikkani on muuttunut. Voisin jopa sanoa, että se ei ole mitään verrattuna entiseen. Saan kuitenkin iloa ja energiaa kaikenlaisesta tekemisestä, vaikka se onkin vamman aiheuttamien rajoitteiden vuoksi välillä hieman hidasta.
Tällä hetkellä Pekka treenaa fyysistä kuntoaan ja harjoittelee juoksua. Mies pystyy jo ottamaan juoksuaskeleita, mutta ei ole itse tuloksiin tyytyväinen.
– Asetan itse kuntoutustavoitteeni korkealle. Kehittymisen pitää olla jatkuvasti mahdollisimman tehokasta, ja juoksemiseni taso ei vielä tällä hetkellä kelpaa itselleni.
Monta rautaa tulessa
Pekalla on tällä hetkellä useita projekteja meneillään. Hän on kirjoittanut itse selviytymistarinastaan kirjan, joka on tällä hetkellä oikoluettavana. Pekka toivoo monen löytävän kirjastaan apua ja vielä useamman viihdettä, kunhan se saadaan julkaistua.
– Minulla ei ole mitään hävettävää. Näin vain kävi. Olen ollut onnettomuuden jälkeen kaikki ovet ja ikkunat auki, avoimesti ja huumorillakin onnettomuuden jälkeisistä tapahtumista kertova Pekka sanoo.
Kirjan lisäksi Pekan elämästä tehdään dokumentti, joka käsittelee hänen elämäänsä lapsuudesta onnettomuuden jälkeiseen toipumiseen saakka. Kaikki sai alkunsa, kun pekka kapusi jo yksivuotiaana isänsä murtomaahiihtosuksien päälle ottamaan tuntumaa. Jatkoa seurasi, kun Pekka aloitti pikkupoikana laskettelun Turun Hirvensalon rinteillä.
– Minua on aina kiehtonut se, mitä kaikkea sukset jalassa voi tehdä. Ja minulla on erittäin syvä rakkaus puuterilumeen.
Pekka on myös lanseerannut oman FightBack-brändin.
– FightBack-tuotemerkki luotiin tukemaan omaa kuntoutustani. Se auttaa kaikkia muita samaan tilanteeseen joutuneita. FightBack pätee niin potkut kuin pakitkin saaneille, Pekka virnistää.
Pekka on erittäin kiitollinen saamastaan tuesta. Kaverit eivät ole juurikaan kadonneet. Hän tietää, että kaikki rinnalla säilyneet ystävät tulevat pysymään siinä jatkossakin.
Seuraa Pekan blogia osoitteessa: www.pekkahyysalo.com
Linkki artikkelin sivulle
Vuodenaikakateus
Teksti: Hanna Kärppä, kuvitus: Eero Astala Syksyllä, keskellä masentavan marraskuun pimeitä päiviä, varaan kaukomatkan Thaimaahan. Äärimmäisen epäekologisen lentomatkan palmujen juurelle. Joululomaksi matkustin Kuopioon ja Kemiin. Pakkanen paukkui mittarissa parhaimmillaan -25 asteessa. Huomasin kuitenkin uuden
[Lue lisää]
Vuodenaikakateus
×
Teksti: Hanna Kärppä, kuvitus: Eero Astala
Syksyllä, keskellä masentavan marraskuun pimeitä päiviä, varaan kaukomatkan Thaimaahan. Äärimmäisen epäekologisen lentomatkan palmujen juurelle.
Joululomaksi matkustin Kuopioon ja Kemiin. Pakkanen paukkui mittarissa parhaimmillaan -25 asteessa. Huomasin kuitenkin uuden puolen itsessäni: nautin hyisestä talvi-ilmasta.
Onnistuneen joululoman jälkeen pohdin, voisiko muutkin lomat viettää Suomessa? Perheellämme on mökki meren rannalla, isovanhemmillani taas Kittilässä. Entä jos en matkustaisikaan Aasiaan, vaan etsisin lomafiilistä kotimaastani?
Sillä kuka sanoo, että mökillä täytyy viettää kaksi viikkoa putkeen sukulaisten seurassa ärsyttävyyteen asti? Kuka sanoo, että mökillä täytyy kärvistellä ilman netin suosikkisarjoja ja Facebookia?
Lomastaan voi tehdä juuri sellaisen kuin itse haluaa. Talviseen mökkilomaani kuuluisivat ainakin hiihtäminen meren jäällä, saunominen, kuuman kaakaon juominen, yhteinen aika perheen kanssa ja lautapelit.
Suomalaisia vaivaa krooninen vuodenaikakateus. Haemme rusketusta ympäri vuoden solariumista, ja talvisin matkustamme etelään. Viileällä kesällä kiroamme sitä, miksi synnyimme juuri Suomeen.
Aivan kuin olisimme unohtaneet vuodenaikojemme rikkauden. Vaikka vuodenajat vaihtuvat joka vuosi, tuntuu niistä jokainen alkaessaan kuin uudelta. Näinkö linnut laulavat keväällä? Tältäkö tuntuu uida ensimmäistä kertaa kesällä järvessä? Miten nopeasti syksy vaihtuu talveen?
Väitän, että meidän tulisi kohentaa suhtautumistamme vuodenaikoihin. Onko talvi lopulta niin kurja ja pimeä? Auttaisivatko päivittäinen liikunta, ystävien näkeminen ja mielekkäät harrastukset talvimasennustamme pitkien etelänmatkojen sijaan?
Ensimmäistä kertaa harkitsen vakavasti matkaa Suomeen.
Kirjoittaja opiskelee Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa journalismia.
Linkki artikkelin sivulle
Kylmä sukellus mieleen
Teksti ja kuvat: Lauri Lähteenmäki Avantouinnilla ja kylmäharjoittelulla voi harjoitella myös kestävyyttä ja mielenhallintaa. Moni pitää avantouintia kärjistäen vanhemman väen harrastuksena. Kuusijärven ulkoilukeskuksen ikäjakauman silmävaraisella tarkastelulla sen kyllä huomaakin. Tai ei ehkä sittenkään. Vanha herra
[Lue lisää]
Kylmä sukellus mieleen
×
Teksti ja kuvat: Lauri Lähteenmäki
Avantouinnilla ja kylmäharjoittelulla voi harjoitella myös kestävyyttä ja mielenhallintaa.
Moni pitää avantouintia kärjistäen vanhemman väen harrastuksena. Kuusijärven ulkoilukeskuksen ikäjakauman silmävaraisella tarkastelulla sen kyllä huomaakin. Tai ei ehkä sittenkään. Vanha herra kättelee ja sanoo:
– Kuulutteko te porukkaan? hän kysyy tarkoittaen omaansa.
– Terve, minä olen Risto, mies esittelee itsensä.
Tänne ovat nuoremmatkin tervetulleita.
Energiasyöppö sähkösauna on ahdettu täyteen, ja osa joutuu tyytymään seisomapaikkaan kiukaan vierellä. Mustuutta hehkuvat savusaunatkaan eivät tarjoa myönnytyksiä, vaan kovimmat saunojat istutetaan kiukaan eteen kaiteelle tilanpuutteessa. Kun vartalo on kauttaaltaan rento ja lämmin, ja kun kaikki jännitykset ovat tiessään, koittaa aika pulahtaa avantoon.
Ei pelkkää huvia
Jaakko sukeltaa humuksen ruskeaksi värjäämään veteen, jonne myös leijailevat lumihiutaleet päätyvät. Minä seuraan kankeana perässä. Kun olen päässyt pahimmasta tunnemyrskystä yli ja rantautunut hätäiseltä räpiköinniltäni lähimmille tikkaille, huomaan ystäväni uiskentelevan kuin hänellä ei olisi vuodenajasta tietoakaan. Hänelle tämä on jo tuttua kylmäharjoittelunsa kautta, vaikka avannossa käynti on meille kummallekin lähes uusi kokemus.
Jaakolle kylmäharjoittelu ei ole vain pintapuolinen harrastus, vaan sen vaikutukset pureutuvat syvälle mieleen ja antavat osansa elämään. Tappeihinsa väännetyistä suihkuhanoista ja marraskuisissa säissä pelkän t-paidan turvin vietetyistä hetkistä ei ole tarttunut mukaan vain kyky kestää kylmää, vaan myös kyky hallita mieltä.
– Kylmäharjoittelun kanssa samoihin aikoihin aloittamallani meditaatiolla lienee myös osuutta asiaan, Jaakko sanoo.
Jaakolle kylmäharjoittelu tarjoaa pelkän huvittelun ja fyysisen kestävyyden kasvattamisen lisäksi mielenhallintaa ruumiin avulla, kehon ja mielen tuntemuksilla kun on tiivis suhde. Joogasta tai taijista selvillä olevalle äskeinen kuulostaakin luultavasti tutulta.
Harjoittelusta apua jännittyneisyyteen
Harjoitellessaan Jaakko pyrkii havainnoimaan kehonsa tuntemuksia intensiivisesti ja pakoilematta. Hän antaa niiden syntyä, elää ja poistua rauhassa. Samalla tarkkailee itseään, aivan kuten meditoidessaankin. Näin karttuu käsitys oman mielen toimintamekanismeista.
Erityisesti jännittyneisyyden ja ahdistuneisuuden käsittelyssä kylmäharjoittelusta on apua.
– Nämä tunteet heijastuvat lihasjännityksessä, tai ne ovat ainakin kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Kylmä aiheuttaa halua jännittää, jonka harjoittelulla oppii tunnistamaan.
Samalla oppii tunnistamaan myös jännitysten muodostumisen ja olemassaolon ja tarvittaessa hallitsemaan niitä.
– Nykyään pystyn katkaisemaan ahdistavat ajatuskehät helpommin. Niillä tarkoitan erityisesti itseään ruokkivaa keskittymistä tiettyyn tunnetilaan, tässä tapauksessa ahdistuneisuuteen.
Lopulta Jaakkokin saa tarpeekseen minun näkökulmastani manaattimaisesta kylpemisestään. Kapuamme märkien askeleiden jäädyttämää kinttupolkua pitkin ylös saunalle.
Lauteilta löytyy taas hädin tuskin paikat joukollemme. Järin ympäristöä kuormittavasta toiminnasta ei liene näissä olosuhteissa ole kyse. Meitä kovemman luokan kylmäharjoittelijat ja avantouimarit jättävät saunomiset tietenkin saunomatta. Eteisen ilmoitustaululla avantouintiseura kertookin jälkilämmittelyn olevan jokaisen oman päätäntävallan alla.
Linkki artikkelin sivulle
Lämpenevä Arktis – katoavat kulttuurit
Teksti: Kati Tiitola, kuvitus: Eero Astala Ilmastonmuutos aiheuttaa ennusteiden mukaan ympäristöllemme suuren mittakaavan muutoksia. Kaikista rajuimmin muutokset tulevat näyttäytymään arktisella alueella. Tällä hetkellä ilmaston ennustetaan lämpenevän arktisella alueella jopa 5–7 astetta. Näin raju muutos luonnonoloissa
[Lue lisää]
Lämpenevä Arktis – katoavat kulttuurit
×
Teksti: Kati Tiitola, kuvitus: Eero Astala
Ilmastonmuutos aiheuttaa ennusteiden mukaan ympäristöllemme suuren mittakaavan muutoksia. Kaikista rajuimmin muutokset tulevat näyttäytymään arktisella alueella.
Tällä hetkellä ilmaston ennustetaan lämpenevän arktisella alueella jopa 5–7 astetta. Näin raju muutos luonnonoloissa muuttaa ekosysteemiä radikaalisti ja uhkaa tappaa useita alueen lajeja sukupuuttoon. Sulava ikirouta ja pienenevät jäätiköt avaavat uusia mahdollisuuksia alueen luonnonvarojen, esimerkiksi öljyn, mittavammalle hyödyntämiselle, mikä taas nopeuttaa ilmastonmuutosta. Mutta miten käy alueen alkuperäiselle ihmisväestölle, jonka kulttuuri on vahvasti sidoksissa ympäröivään luontoon?
Luonnon lukutaito – elämän edellytys
Arktisella alueella asuu yhteensä noin puoli miljoonaa alkuperäisväestöön lukeutuvaa asukasta. Tähän lukuun sisältyy monia eri kansoja, joiden kulttuurit, kielet ja elinkeinot poikkeavat toisistaan. Arktisen alueen perinteisiin elinkeinoihin kuuluvat metsästys, kalastus, keräily sekä poronhoito. Kaikkia arktisen alueen alkuperäiskulttuureja yhdistää tuhansien vuosien saatossa karttunut syvällinen luonnontuntemus, joka on mahdollistanut karuissa olosuhteissa selviytymisen.
Arktisen alueen alkuperäiskansojen perinteiset elämäntavat ovat tähän saakka ainakin jossain määrin selvinneet monista haasteista, kuten kolonialismin tuomista muutoksista ja assimilaatiopolitiikasta, vaikka uuden länsimaisen elämäntavan kohtaaminen onkin tuottanut paljon kärsimystä. Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että ilmastonmuutos on osoittautumassa ikivanhoille elämäntavoille ylitsepääsemättömäksi esteeksi. Arktiset alkuperäiskulttuurit ovat perinteisesti eläneet osana ympäröivää luontoa. Mitä jää jäljelle kulttuureista, joiden elämä elannon hankinnasta taiteeseen on täysin sidoksissa luonnon olosuhteisiin ja sen rytmissä elämiseen?
Arktisen alueen alkuperäiskansat ovat vuosituhansien saatossa oppineet tuntemaan alueen sääolot tarkasti, ja he osaavat ennustaa sääolosuhteet esimerkiksi eläinten käyttäytymisestä. Viime aikoina monet alkuperäiskansat ovat raportoineet, että luonto ei ole enää entisensä. Vanhat merkit eivät pidä paikkaansa, eikä sääoloja pysty enää entiseen tapaan ennustamaan. Tämä on aiheuttanut hämmennystä ja epätoivoa ihmisille, jotka tähän saakka ovat voineet luottaa omaan vankkaan kokemukselliseen tietoonsa luonnonilmiöistä.
Elinkeinot vaarassa
Lämpenevän ilmaston ja nopeasti vaihtelevan säätilan on jo nyt raportoitu aiheuttaneen vaikeuksia poronhoidolle, jota arktisella alueella harjoittavat perinteisenä elinkeinonaan esimerkiksi saamelaiset, komit, nenetsit, tsuktsit, hantit, nganasanit, enetsit ja dolgaanit. Porojen on entistä vaikeampi kaivaa lumen alta jäkälää, joka on niiden ensisijaista ravintoa. Jäkälä myös uusiutuu hitaammin kuin ennen. Myös puurajan siirtyminen pohjoisemmaksi voi aiheuttaa poroille vaikeuksia ravinnonhankinnassa. Se myös lisää painetta arktisen alueen metsähakkuille, jotka vaikuttavat kielteisesti porojen laidunmaihin.
Grönlannin, Kanadan ja Alaskan inuiitit, Yup’ik-eskimot ja Siperian tsuktsit ovat viime aikoina kokeneet, miten perinteisen elinkeinon harjoittaminen on vaikeutunut merijään heikentymisen vuoksi. Tulevaisuudessa näiden kansojen vuosituhansia kestävästi metsästämät lajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, koska niiden elinympäristö katoaa. Esimerkiksi Grönlannin inuiittien perinteinen merijäällä tapahtuva mursun ja jääkarhun metsästys on lähitulevaisuudessa mahdotonta. Meri jäätyy myöhemmin ja sulaa aikaisemmin, ja jää on heikompaa kuin ennen. Näistä muutoksista on jo nyt seurannut suuria sosiaalisia ongelmia inuiittiyhteisöissä. Itsemurhat ja alkoholismi lisääntyvät, kun elämältä ja kulttuurilta viedään äkkiä pohja.
Lumoavan kauniin arktisen luonnon tuhoutumisen lisäksi ilmastonmuutos uhkaa tuhota alueen alkuperäiskansojen kulttuurit. On lähes mahdotonta keksiä, miten arktiset kansat voisivat sopeutua ja säilyä, jos niiden kulttuurin ydin ja pohja häviävät. Arktisten alueen kulttuurit ovat osoittaneet esimerkillään, että ekologisesti kestävä kulttuuri on mahdollista tänäkin päivänä. Heidän kohtaamansa vaikeudet kertovat sen tosiasian, että kun tuhoamme ympäristömme, tuhoamme myös tulevaisuutemme ihmiskuntana.
Lähde: http://ilmasto-opas.fi
Linkki artikkelin sivulle
Talviretkien saaristot
Teksti ja kuvat: Teemu Saloriutta Kesällä valtaosa vesistöistä jää veneettömän ulottumattomiin, mutta talvella retkeilijälle avautuu uusia maailmoja. Jääretkeily on helppoa ja hauskaa, kunhan turvallisuus asetetaan aina etusijalle. Helmikuinen iltapäivä on taittumassa illaksi, kun luontoliittolaiset hiihtäjät
[Lue lisää]
Talviretkien saaristot
×
Teksti ja kuvat: Teemu Saloriutta
Kesällä valtaosa vesistöistä jää veneettömän ulottumattomiin, mutta talvella retkeilijälle avautuu uusia maailmoja. Jääretkeily on helppoa ja hauskaa, kunhan turvallisuus asetetaan aina etusijalle.
Helmikuinen iltapäivä on taittumassa illaksi, kun luontoliittolaiset hiihtäjät saapuvat Hankoniemen pohjoispuoliseen saaristoon. Kesän veneralli loistaa poissaolollaan, ja mökkiläisistä vain harvat oleilevat alueella talvisaikaan. Saaristo on kauriiden, kettujen ja rusakoiden valtakuntaa.
Hiihtäminen sujuu luistavalla lumella vauhdikkaasti. Jututamme sinnikästä pilkkijää, joka jaksaa kökkiä avantonsa äärellä ilkeästä itätuulesta huolimatta. Kalaa ei ole tullut, mutta se ei häntä lannista.
Suuntaamme kohti pientä saunamökkiä, joka sijaitsee Bengtsårin leirisaarella. Kesäinen lastenleirihulina tuntuu kaukaiselta. Tiedossa on rauhaisa kevättalvinen viikonloppu saaristoidyllin keskellä.
Kohteita kaikkialla
Jää valtaa suojaisat metsälammet jo syksyn ensipakkasilla. Kun talvi etenee, jäätyvät hiljalleen suuremmat sisävedet ja pian myös Itämeren rannat. Viimeisenä pysyvät sulina kosket ja muut virtapaikat sekä suuret selkävedet. Jääretkikohteista ei ole Suomessa pulaa. Jokaisen lähiympäristössä sijaitsee varmasti jokin sopiva vesistö.
Jäätyminen avaa hiljaisia, jopa erämaisen oloisia retkikohteita yllättäviin paikkoihin. Esimerkiksi Espoon ja Sipoon saaristot sijaitsevat aivan suurkaupungin tuntumassa, mutta kaupungin hälinä ei merellä juuri häiritse. Yleisestikin jäällä pääsee kauemmas tieliikenteen melusta kuin kuivan maan alueilla.
Jääretkeily onnistuu helpoiten suksilla, elleivät olosuhteet ole erityisen otolliset retkiluisteluun. Jotkut viilettävät jäällä potkukelkallakin. Retkelle voi mainiosti lähteä myös jalkaisin, jos jäällä ei ole paksusti lunta. Kun jään päällä on paksu lumikerros, kävelystä tulee raskasta taaperrusta.
Jäällä voi harrastaa kaikenlaista retkeilyä parin tunnin päiväpyrähdyksistä usean vuorokauden vaelluksiin. Vaivattomin tapa aloittaa harrastus on lähteä tutulle järvelle kokeneemman kaverin seurassa. Pikku hiljaa jäätä oppii lukemaan paremmin ja turvallisuus lisääntyy kuin itsestään.
Järki käteen
Retkeilijän suurimmat uhat ovat jäätä heikentävät virtaukset. Ennen vieraalle jäälle menoa on parasta selvittää vesistön vaaranpaikat esimerkiksi kysymällä paikallisilta ihmisiltä. Etenkin pilkkijöillä on usein vankka tietämys heikon jään alueista. Kansallispuistojen ja muiden Metsähallituksen ylläpitämien retkikohteiden jäätilanteen voi tarkistaa soittamalla paikalliseen luontokeskukseen.
Kun käyttää tervettä järkeä, selviää jo pitkälle. Jos välttää teräviä niemenkärkiä, kapeita salmia ja suuria selkiä sekä kiertää sulapaikat kaukaa, on suurimmat riskit jo eliminoitu. Lisäksi vältettäviä paikkoja ovat ruovikot, joiden kohdalla jää on kuin seula.
Lumettomissa, tyynehköissä olosuhteissa vesi jäätyy tiiviiksi teräsjääksi, joka jo viisisenttisenä kantaa ihmisen. Lumen sataminen jäätymisen aikaan voi kuitenkin synnyttää hauraampaa kohvajäätä. Joskus jään päällä oleva raskas lumikerros voi aiheuttaa jäähän halkeamia, joista lumen ja jään väliin nousee vettä. Siitä seuraava sohjo tarttuu ikävästi suksenpohjiin, mutta ei sinänsä tarkoita jään olevan vaarallisen heikkoa.
Keväällä aurinko alkaa haurastuttaa jäätä, jolloin kulkija voi holahtaa paksunkin jääkerroksen läpi. Varmin tapa välttää jäihin putoaminen on seurata sääennusteita ja ajoittaa retki riittävän varhaiseen kevääseen.
Naskalit, köysi ja vaihtovaatteet
Pakolliseen varustukseen kuuluvat jäänaskalit, jotka on pidettävä aina kaulassa, kun liikkuu jäällä. Lisäksi mukana on oltava vesitiiviisti pakatut vaihtovaatteet jäihin putoamisen varalta. Ryhmässä on hyvä olla heittoliina eli pelastusköysi, jonka avulla avantoon pudonnut voidaan vetää ylös.
Muuten selviää tavallisilla talviretkivarusteilla: kerrospukeutumisella, tuulenpitävällä uloimmalla kerroksella ja lämpimällä vaatetuksella taukoja varten. Avoimella jäällä kasvot on muistettava suojata viimalta paremmin kuin metsässä. Onneksi aina välillä voi pujahtaa saarten suojiin lämmittelemään, jos tuuli äityy kovaksi. Lisäksi kirkkailla keväthangilla tarvitaan aurinkolasit eikä aurinkorasvakaan ole liioittelua.
Hiihtopäivä saaristossa
Aamu valkenee Hankoniemen saaristossa kireässä pakkassäässä. Kun aamu sarastaa, lähdemme hiihtämään mökkisaaremme ympäri.
Hetken päästä horisontissa näkyy liikettä, ja neljä valkohäntäkaurista loikkii kaukana siintävän salmen poikki. Jäällä näkyy paljon eläinten jälkiä. Onkohan tästä mennyt kettu? Vastaus tulee välittömästi, kun oranssiturkkinen repolainen jolkottaa esiin niemenkärjen takaa.
Ihmisistä ei näy jälkeäkään, ja eilinen pilkkijäkin on tiessään. Vain autiot kesämökit ja ”Santalan jättiläiset”, mantereella sijaitsevat tuulivoimalat, muistuttavat ihmiskunnan läsnäolosta.
Jäämme syömään eväitä suojaisaan lahdenpoukamaan. Keskipäivän aurinko lämmittää mukavasti hiihtäjien poskia. Aamun pakkanen on poissa. Hiljaisuus hallitsee äänimaisemaa, ja välillä korpit raakkuvat jossain kaukana. Kaadan kuksaan toisen kupillisen kuumaa kaakaota ja nautin kevätauringosta. Kannatti taas lähteä.
JÄÄRETKEILIJÄN TURVAOHJEET
• Pidä aina jäällä liikkuessasi jäänaskalit kaulassa.
• Ota lyhyellekin retkelle mukaan vesi-tiiviisti pakatut vaihtovaatteet.
• Vältä potentiaalisia virtapaikkoja, kuten kapeita salmia. Jos jokin kohta epäilyttää, kierrä.
• Älä lähde retkelle yksin.
• Ryhmällä tulisi olla mukana vähintään yksi heittoliina (pelastusköysi).
Linkki artikkelin sivulle
Luonto-Liitto 70 vuotta: Aktivismia, elämyksiä ja elinikäisiä ystävyyssuhteita
Teksti: Kati Tiitola, kuvat: Ritva Kovalaisen kotialbumi Valokuvataiteilija Ritva Kovalainen muistelee aikaansa Luonto-Liiton aktiivina. Valokuvataiteilija Ritva Kovalainen on käsitellyt töissään syvällisesti ihmisen suhdetta luontoon. Seitsemänkymmentäluvun Luonto-Liitto-aktiivi kertoo luontoliittolaisuuden vaikuttaneen voimakkaasti herkän luontosuhteen kehittymiseen ja sitä
[Lue lisää]
Luonto-Liitto 70 vuotta: Aktivismia, elämyksiä ja elinikäisiä ystävyyssuhteita
×
Teksti: Kati Tiitola, kuvat: Ritva Kovalaisen kotialbumi
Valokuvataiteilija Ritva Kovalainen muistelee aikaansa Luonto-Liiton aktiivina.
Valokuvataiteilija Ritva Kovalainen on käsitellyt töissään syvällisesti ihmisen suhdetta luontoon. Seitsemänkymmentäluvun Luonto-Liitto-aktiivi kertoo luontoliittolaisuuden vaikuttaneen voimakkaasti herkän luontosuhteen kehittymiseen ja sitä kautta taiteilijuuteen. Luontoliittolaisia puhuttelevia ajankohtaisia kysymyksiä 1970-luvulla olivat muun muassa vesistöjensuojelu, kansallispuistot ja ydinvoima. Myös kulttuuri ja luonnon elämyksellinen kokeminen olivat vahvasti ajan hengessä mukana. Vuosikymmentä voisi kuvata vahvan idealistisuuden ajaksi, jolloin ympäristönsuojelulliset kysymykset nousivat uudella tavalla pinnalle.
Zodiak-kerhosta Luonto-Liiton hallitukseen
Ritva Kovalainen tutustui Luonto-Liiton toimintaan Kirkkonummen Zodiak-kerhossa 1970-luvun alkupuolella. Myöhemmin hän vaikutti myös Uudenmaan luontopiirin sekä Luonto-Liiton hallituksessa. Luontoharrastuskipinä oli syttynyt tulevan taiteilijan sydämeen.
– Luonto-Liitolla on ollut suuri vaikutus elämääni. Monet ystäväni sieltä ovat säilyneet tähän päivään saakka. Teini-ikä oli herkkää aikaa, jonka kokemukset ovat jääneet vaikuttavina mieleen, Kovalainen kuvailee omaa Luonto-Liitto-aikaansa.
Seitsemänkymmentäluvulla luonnonsuojelullisesti pinnalla oli etenkin vesistöjensuojelu. Järjestettiin Saimaa-soutu ja kampanjoitiin Pohjanmaan jokiluonnon puolesta. Kansallispuistoja ei vielä tuohon aikaan Suomessa ollut montaa, ja uusien puistojen perustaminen oli ajankohtainen haaste. Ajalle leimallista oli voimakas yhteishenki.
– Yhteenkuuluvuuden tunne oli vahva ja tunnelma rento.
Suurena elämyksenä on jäänyt mieleen erityisesti Luonto-Liiton järjestämä vaellusretki Lappiin, nykyisen UKK-puiston alueelle. Kovalainen oli tuolloin 16-vuotias.
– Se oli ensimmäinen kunnon luontoretkeni, jossa yövyttiin useampi yö maastossa ja oltiin syvällä erämaassa.
Omissa töissään hän on nostanut esille etenkin metsiensuojeluun ja ihmisen luontosuhteeseen liittyviä aiheita. Yhdistystoimintakin on säilynyt entisen luontoliittolaisen elämässä. Tällä hetkellä Kovalainen on kotipaikkakuntansa Kemiönsaaren luonnonsuojelijoiden varapuheenjohtaja.
Luonto-Liitto täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Järjestön perustava kokous pidettiin 16. lokakuuta 1943.
Lisää Luonto-Liiton historiasta: Kaaro & Heimonen (toim.): Luonto-Liiton historia 1943–1998.
Linkki artikkelin sivulle
Nykyaikaista naapuriapua
Teksti: Erika Weckström, kuvitus: Lauri Lähteenmäki Aikapankeista löytyy palveluja ja hyvällä tuurilla ystäviäkin. Eikä lompakkokaan kevene! Aikapankkitoiminnassa palveluja vaihdetaan aikaan, ei rahaan. Kun ottaa vastaan palvelun, sitoutuu tarjoamaan jollekulle toiselle vastaavan määrän aikaansa. Vastapalveluksen voi
[Lue lisää]
Nykyaikaista naapuriapua
×
Teksti: Erika Weckström, kuvitus: Lauri Lähteenmäki
Aikapankeista löytyy palveluja ja hyvällä tuurilla ystäviäkin. Eikä lompakkokaan kevene!
Aikapankkitoiminnassa palveluja vaihdetaan aikaan, ei rahaan. Kun ottaa vastaan palvelun, sitoutuu tarjoamaan jollekulle toiselle vastaavan määrän aikaansa. Vastapalveluksen voi tehdä kenelle tahansa toiselle aikapankkilaiselle. Järjestelmä on joustava. Siinä ei ole aikarajoja, joiden sisällä palvelukset pitäisi korvata. Myös miinusta tai plussaa saa olla kymmeniä tunteja. Ei siis tarvitse stressata, jos ei ehdi tekemään muille palveluksia juuri nyt.
Monissa suomalaisissa aikapankeissa on käytössä tuntia vastaava aikapiste nimeltään tovi. Yksi tunti työtä vastaa yhtä tovia, riippumatta siitä mitä tehdään. Tunti lakineuvontaa oikeuttaa yhden tovin korvaukseen siinä kuin tunti kotisiivoustakin.
– Aikapankissa aika on valuuttaa. Voit vaihtaa tekoja, kertoo Jyväskylän aikapankin ylläpitäjä Pia Pale.
Kertyneistä ja kuluneista toveista pidetään kirjaa internetissä Community exchange systemin verkkotorilla. Täällä voi myös katsella pyyntöjä ja tarjouksia.
Kaikki osaavat jotakin
Jokaisella aikapankkilaisella on oltava vähintään yksi avoin tarjous. Tarjouksia ja pyyntöjä saa olla toki useitakin. Mukana on eri alojen ammattilaisia, harrastajia ja tavallisten arkiaskareiden tekijöitä. Tarjolla on esimerkiksi käännöspalveluja, kalusteiden entisöintiä, ruoanlaittoa, ompelua, yrttien tunnistusopastusta, remonttiapua, atk-apua ja hyvinvointipalveluja. Meissä tavallisissa ihmisissä piilee suuri määrä osaamista ja halua auttaa.
– Monen ensireaktio on se, että “enhän minä osaa mitään”, mutta jokainen osaa takuuvarmasti jotain. Aina erikoistaitoja ei edes tarvita. Joskus pelkkä läsnäolo voi olla tärkeintä.
Pale kannustaakin kaikkia kiinnostuneita tulemaan rohkeasti mukaan. Hän kertoo itse innostuvansa erityisesti asioista, joita voi tehdä perheen läsnäollessa.
– Voisin esimerkiksi tarjota arkiaterian jollekulle, pöytäkeskusteluineen kaikkineen.
Vaihtoja suomessa ja maailmalla
Aikapankkiin liitytään paikallisen aikapankin kautta. Kaikki saman järjestelmän sisällä toimivat aikapankit voivat tehdä vaihtoja keskenään. Jyväskylän aikapankin jäsen voi tehdä vaihtona vaikka verkkosivut vaasalaiselle aikapankkilaiselle.
Suomessa on vajaat neljäkymmentä aikapankkia. Niiden aktiivisuus vaihtelee kuitenkin melkoisesti. Aikapankin idea on Suomessa uusi ja vielä vieras. Me olemme myös tunnetusti melko sisäänpäin kääntynyttä kansaa, joten kynnys ottaa yhteyttä vieraaseen ihmiseen saattaa olla korkea.
– Ihmisten innostus hyvästä ideasta ja helposta systeemistä muuttuu hitaasti toiminnaksi. Joku henkinen kynnys on ensin ylitettävä.
Yhteydenottoa toiseen aikapankkilaiseen on kuitenkin turha arkailla. Jokainen on mukana vapaaehtoisesti ja tarjoaa vain sellaisia palveluja, joita oikeasti on valmis tekemään.
Maailmalla on myös runsaasti aikapankkenja. Erityisesti Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Yhdysvalloissa ja Espanjassa on paljon paikallisryhmiä. Suomen aikapankkilaisetkin voivat tehdä vaihtoja ulkomaille. Järjestelmän kautta voi myös etsiä yösijaa liikkuessaan maailmalla.
Uutta yhteisöllisyyttä
Aikapankki vastaa moneen tarpeeseen. Se tarjoaa mahdollisuuden saada palveluja, joita ei olisi varaa ostaa. Se on tapa helpottaa arkea. Toinen aikapankkilainen voi tehdä valmiiksi ruokaa pakastimeen, vahtia lapsia, auttaa Kelan papereiden kanssa, vaihtaa autoon renkaat tai pestä ikkunat. Jos ystävät ja sukulaiset asuvat toisella paikkakunnalla, voi tämä apu paikata puutteellisia turvaverkkoja.
Aikapankilla on myös yhteiskunnalista ulottuvuutta. Se luo yhteisöllisyyttä juuri nyt, kun ihmisten yksinäisyydestä ja pahoinvoinnista puhutaan paljon. Aikapankin yhteisöllinen tapa tuottaa palveluja voikin olla luomassa humaanimpaa ja turvallisempaa arkea, vähentää yksinäisyyden tunnetta ja lisätä hyvinvointia. Pale kertoo, että juuri yhteisöllisyys on hänelle tärkein peruste olla mukana aikapankkitoiminnassa. Järjestelmän voi myös nähdä poliittisena kannanottona rahatalouden ja kerskakulutuksen kulttuuria vastaan. Kaikkea ei ole aina pakko ostaa rahalla tai vieraalta palveluntuottajalta.
Kiinnostuitko? Katso lisätietoja:
www.community-exchange.org ja www.aikapankit.fi
Linkki artikkelin sivulle
Minne kalat katosivat?
Teksti: Outi Immonen, Kuvat: Hanna Heikkilä Kalat ja valtameret ovat vaarassa. Laiton liikakalastus kukoistaa etenkin Afrikassa. Emma Kari ja Kukka Ranta kirjoittivat kirjan Kalavale – Tyhjenevä meri ja ihmiset sen rannalla, joka panee lukijan miettimään
[Lue lisää]
Minne kalat katosivat?
×
Teksti: Outi Immonen, Kuvat: Hanna Heikkilä
Kalat ja valtameret ovat vaarassa. Laiton liikakalastus kukoistaa etenkin Afrikassa.
Emma Kari ja Kukka Ranta kirjoittivat kirjan Kalavale – Tyhjenevä meri ja ihmiset sen rannalla, joka panee lukijan miettimään ihmisen ahneuden seurauksia. Idea kirjan kirjoittamisesta syntyi pikkuhiljaa.
Sekä Ranta että Kari olivat törmänneet kirjan teemoihin jo kauan ennen kirjoittamisprojektin alkua.
– Olin Barcelonassa tekemässä kuvareportaasia alueen siirtolaisista. Tutustuin silloin Länsi-Afrikasta kotoisin oleviin entisiin kalastajiin, ja kuulin heidän tarinansa. Se herätti kiinnostukseni, Ranta kertoo.
Suomessa hän päätyi puhumaan asiasta ystävänsä Emma Karin kanssa. Yhdessä he päättivät tehdä asialle jotain.
– Tulen vanhasta kalastajasuvusta, joten tämä aihepiiri koskettaa läheltä. Isoisäni on kalastaja, joka on jäänyt ilman elinkeinoa, kun Kymijoen lohet ovat kuolleet sukupuuttoon, Kari kertoo.
Ranta ja Kari huomasivat, ettei Suomessa ole kirjoitettu aiheesta kirjoja. He päättivät yhdistää osaamisensa ja alkoivat työstää Kalavaletta. Kari on opiskellut luonnonsuojelutieteitä ja työskentelee eduskunnassa. Ranta on toimittaja sekä valokuvaaja, joka on itse nähnyt mitä liikakalastus aiheuttaa.
”Ihmiset olivat jo kauan halunneet puhua asiasta”
Kirjoittajat kertovat, että tietoa kalojen huonosta tilanteesta ja liikakalastuksesta tuli välillä suorastaan tulvimalla. Kari ja Ranta antoivat ihmisille tilaisuuden puhua, ja tämä tilaisuus otettiin halukkaasti vastaan.
– Tapasimme ihmisiä, jotka olivat jo kauan halunneet puhua asiasta. Kun joku nyt kysyi heiltä aiheesta, he kertoivat enemmän kuin mielellään, Kari kertoo.
Barcelonassa entiset kalastajat arvostivat sitä, että joku halusi kuulla heidän tarinansa. Nämä kalastajat ovat itse kokeneet laittoman liikakalastuksen seuraukset, joten heillä on uskomattoman paljon tietoa asiasta, Ranta jatkaa.
Molemmat toteavat välillä ahdistuneensa kaikesta siitä masentavasta tiedosta, jota kalojen tilasta ja liikakalastuksesta heille selvisi.
– Ennen viimeisen luvun kirjoittamista oli pakko pitää pieni paussi ja hengähtää, Kari huokaisee.
Hänen mukaansa pahinta on kuitenkin vaipua epätoivoon. Maailmassa on paljon pahaa, mutta on siellä myös hyvääkin. Kirjan viimeisen luvun nimi on ”Toivo”. Siihen Kari ja Ranta kokosivat kaikki ne positiiviset asiat ja mahdollisuudet, joita meillä on. Myös Ranta muistuttaa, että kaikkea toivoa ei ole vielä menetetty.
– Kalastuskiintiöt pitäisi asettaa luonnontieteellisten arvioiden mukaan. Lisäksi suojelualueita tulisi lisätä, jotta kalat voisivat lisääntyä rauhassa. Haitallisten kalastusmenetelmien, etenkin pohjatroolauksen, kitkeminen on myös olennaista, Kari listaa.
Rannan mukaan myös kalapakkausten merkintöihin pitäisi saada muutoksia.
– Nyt paketeissa lukee yleensä tuotteen prosessointimaa alkuperäisen kalan pyyntimaan sijaan. Tämä ei taas edistä kuluttajien informointia yhtään.
Molemmat painottavat myös tiedon levittämistä. Mitä useampi asiasta tietää, sitä useammat osaavat vaatia kestävämpää kalastuspolitiikkaa. Suomessa on parhaillaan menossa täydellinen kalastuslain uudistus, jonka toivotaan tuovan asioihin ratkaisuja. Suomessa useat kutujoet ovat padottuja ja saastuneita, joten niiden palauttaminen takaisin alkuperäisiin olosuhteisiin olisi tärkeää. Yksi toivonpilkahdus nähtiin, kun eduskunta tyrmäsi maa- ja metsätalousministeriön esittämät kalastuskiintiöt. Vaikka eduskunnan päätös ei vielä ehtinyt muuttaa suuria kuvioita, se on jo suuri askel. On tärkeää, että asiasta ollaan nyt huolestuneita myös politiikassa.
Kalojen puolesta
Ympäristöjärjestöt, ammatti- ja vapaa-ajankalastajat, julkkikset ja tavalliset ihmiset ovat alkaneet kampanjoida kalojen puolesta. Politiikassa tapahtuu, ja muutosta on ilmassa. Mutta painetta tarvitaan lisää, jotta saadaan aikaan pysyviä vaikutuksia.
– Me toivomme, että kirjamme edesauttaa tiedon leviämistä. Mitä useampi vaatii muutosta, sitä varmemmin sitä saadaan. Emme kuitenkaan vaadi täyttä kalastuskieltoa, koska kalastajien toimeentulo pitää kuitenkin turvata. Sen sijaan voimme saada kalakannat kasvamaan ja merien tilanteen paranemaan, jos säätelemme kalastuskiintiöitä, Kari kertoo.
– Tämä aihe on selvästi alkanut kiinnostaa yhä useampaa. Politiikassa tapahtuneet muutokset ovat mahtava juttu. Nyt tätä alkanutta muutosta täytyy vain puskea eteenpäin, Ranta sanoo.
Kari ja Ranta muistuttavat, että me emme ole vain kuluttajia. Me olemme kaikki kansalaisia, ja meillä on oikeus antaa äänemme kuulua. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin
Linkki artikkelin sivulle