Nuorten Luonto

Rakkauden evoluutio

Teksti Jutta Setälä, kuvat Emilia Nypelö

Mikä saa ihmisen etsimään kumppania ja hankkimaan lapsia? Entä mikä saa meidät tuntemaan kiintymystä ja jopa rakkautta puolisoamme kohtaan? Perimmäinen syy saattaa löytyä geeneistämme.

Geenien tärkeimpänä tavoitteena on lisääntyä ja siirtyä seuraavaan sukupolveen. Ne saavuttavat päämääränsä vain, kun ihminen parittelee vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin kanssa ja saa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, jotka taas löytävät sopivat puolisot ja lisääntyvät ja niin edelleen. Ovatko suuret tunteet, kuten rakkaus ja mustasukkaisuus vain evoluution kehittämiä juonia päästä päämääräänsä? Kuinka paljon geenimme oikeastaan vaikuttavat siihen, että rakastumme?

Sen oikean etsintä

Tavallinen tarina, poika tapaa tytön ja he rakastuvat toisiinsa. Poika sanoo rakastuneensa ensi silmäyksellä. Tytön mielestä poika on se oikea. Sen vain tuntee, tyttö selittää. Miksi juuri he kokevat olevansa luotuja toisilleen? Miksi kuka tahansa ei ole se oikea?

Ihmisen geenit ovat kaukonäköisiä. Niille ei riitä, että ihminen parittelee, vaan ne tähtäävät mahdollisimman onnistuneeseen parinvalintaan. Geenit haluavat varmistaa, että parittelusta syntyy varmasti lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä. Suuret tunteet ovat ehkä kehittyneet esihistoriallisella ajalla auttamaan parinvalintaan liittyvien ongelmien ratkaisussa.

Ihastumisen ja rakastumisen tunteet sekä seksuaalinen kiinnostus saattavat olla evoluution kehittämä nerokas juoni, jonka tarkoituksena on turvata yksilön ja hänen geeniensä lisääntymistä geenien kannalta sopivan puolisoehdokkaan osuttua kohdalle. Ehkä siksi rakastumista ei aina osaa selittää tai perustella, puoliso vain tuntuu oikealta.

Ah, hän on niin kaunis!

Mihin vastakkaisessa sukupuolessa ihastutaan, jos geenit saavat sen päättää? Tyttö on pojan mielestä kaunis. Tytöllä on pitkät hiukset ja vihreät silmät. Tyttö pitää pojan urheilullisuudesta eikä hän voi vastustaa pojan hymyä.

Evoluution tavoitteena ei ole ollut varmistaa onnellista elämää, vaan onnistunut lisääntyminen. Siksi geenit ohjaavat meitä viehättymään miellyttävästä ulkomuodosta. Kaunis ulkonäkö ei kerro, kuinka sopuisaa parin yhteiselämä tulee olemaan, mutta se paljastaa jotain terveydestä, hedelmällisyydestä ja sopivista geeneistä. Geenien tehtävä on ohjata meitä löytämään mahdollisimman lisääntymiskykyinen puoliso. Miehet pysyvät hedelmällisinä varhaisteinistä vanhukseksi asti, mutta naisten kohdalla kannattaa olla tarkempi.

Saattaakin olla juuri geenien syytä, että kaunis ja nuorekas ulkonäkö vetoaa erityisesti miehiin. Miehet eivät pysty kantamaan, synnyttämään tai imettämään lasta, joten esihistoriallisen ajan ihmiskoiraiden kannatti kumppania valitessa varmistaa, että naaras on hedelmällisessä iässä ja terve. Nuoresta iästä kertoi sileä iho ja pitkät hiukset olivat merkki hyvästä terveydestä. Isot rinnat todistivat, että nainen ei ole nälkiintynyt. Miehen kannatti myös pitää huoli siitä, ettei nainen jo kanna lasta toiselle miehelle ja hoikka vyötärö oli tästä näkyvin todiste.

Jokaiselle stereotyyppiselle kauneusihanteelle tuntuu löytyvän selitys evoluutiosta. Onko geeneillä todella näin suuri merkitys siihen, mitä pidetään kauniina ja seksikkäänä?

Elämän tärkein valinta

Poika saa tytön nauramaan. Hänen mielestään tyttö on hellä ja suloinen. Tytön mielestä pojasta tulee jonain päivänä hyvä isä.

Valitessamme kumppania itsellemme, valitsemme samalla vastapareja omille geeneillemme ja geenejä jälkeläisillemme. Siksi sopivan kumppanin valitseminen on niin monimutkainen tehtävä ja haluamme löytää juuri sen oikean.

Onneksi ulkonäön lisäksi myös sisäisellä kauneudella on väliä evoluution kannalta. Geenien tavoitteena ei kuitenkaan ole onnellinen parisuhde, vaan hoivan, suojan ja ravinnon varmistaminen jälkikasvulle. Ehkäpä siksi molemmat sukupuolet etsivät kilttejä, älykkäitä ja rakastavia kumppaneita.

Rakastatko myötä- ja vastamäessä?

Tyttö ja poika ovat seurustelleet vasta vuoden, mutta he aikovat olla yhdessä ikuisesti. Ostamme yhteisen asunnon ja menemme naimisiin, poika suunnittelee yhteistä tulevaisuutta. 80-vuotiaina kävelemme käsikädessä vanhainkodin käytävillä, tyttö haaveilee.

Miten geenit suhtautuvat vakituiseen parisuhteeseen? Jos miehen tärkein tehtävä on siittää mahdollisimman monta jälkeläistä, hänen ei kannata sitoutua vain yhteen naiseen. On kuitenkin todisteita siitä, että evoluutio suosii yhteishuoltajuutta. Kun molemmat vanhemmat sitoutuvat toisiinsa ja syntyvään jälkeläiseen, lapsen selviytymismahdollisuudet parantuvat. Vastasyntyneet ihmislapset ovat avuttomia ja vaativat jatkuvaa huolenpitoa. Esihistoriallisen ajan synnyttäjä ja imettävä äiti ei pystynyt metsästämään ja hankkimaan ruokaa, joten miehestä oli apua ja turvaa. Jälkeläisen selviytyminen on aina ollut myös isän ja tämän geenien etu.

Esihistoriallisella ajalla kysyntä uskollisille ihmiskoiraille oli suuri. Ihmisnaaraat etsivät merkkejä sitoutumisesta ja vain uskollisuuttaan ja uhrautuvuuttaan vakuuttavat koiraat pääsivät lisääntymään. Tästä syystä evoluutio on ilmeisesti saanut miehet rakastumaan keskimäärin naista nopeammin. Toisaalta esihistoriallisten ihmiskoiraiden arvostamat ominaisuudet, kuten nuoruus ja ulkonäkö ovat nopeammin arvioitavissa kuin uskollisuus ja luotettavuus.

Luonnon ehkä nerokkain juoni saada puolisot pysymään yhdessä oli piilottaa ihmisnaaraiden ovulaatio eli munasolun irtoaminen. Kun kumpikaan, ei nainen eikä mies tiennyt, milloin hedelmöitys tapahtuu, heidän oli kannattavaa pysyä yhdessä ja paritella säännöllisesti. Vain näin mies saattoi olla varma, että syntyvä jälkeläinen oli hänen omansa. Samoihin aikoihin seksistä tuli nautinnollista ja sitä alettiin harrastaa muilta salassa. Yhdynnän tarkoituksena ei enää ollut ainoastaan hedelmöittäminen vaan uskollisuuden, luottamuksen ja rakkauden osoittaminen.

Mustasukkaiset geenit

Poika on mustasukkainen, kun tyttö lähtee juhlimaan ystäviensä kanssa. Tyttöäkin joskus harmittaa, kun poika juttelee entisen tyttöystävänsä kanssa. Mustasukkaisuus aiheuttaa välillä riitoja, mutta niistä selvitään.

Rakkaudeksi kutsumamme tunteen tarkoituksena saattaa olla ollut muodostaa vakituinen parisuhde. Parinvalinta ei kuitenkaan ole ohi, kun kumppani on löydetty. Tässä suhteessa esihistoriallinen aika muistutti meidän aikaamme. Rakkauden lisäksi kumppanin syrjähyppyjä estämään ja parisuhdetta suojelemaan onkin ehkä kehittynyt mustasukkaisuus.

Evoluution näkökulmasta miesten ja naisten mustasukkaisuuden täytyy olla erilaista, koska heillä on erilaiset tarpeet parisuhteelle. Esihistoriallisen ihmiskoiraan geenien kannalta pahin uskottomuuden muoto oli puolison seksuaalinen uskottomuus. Mikäli nainen oli paritellut vieraan miehen kanssa, puoliso ei voinut olla varma isyydestään. Hän riskeerasi vuosikausien investoinnit vieraan koiraan jälkeläiseen.

Nainen sen sijaan voi aina olla varma, että jälkeläinen on hänen omansa. Niinpä esihistoriallinen ihmisnaaras piti pahempana uhkana sitä, että hänen puolisonsa sitoutuisi toiseen naiseen ja tämän jälkeläisiin. Tällöin oli vaarana, että naaras menettäisi oman koiraansa tarjoamat resurssit itseltään ja lapsiltaan.

Geenit vastaan kondomit

Jos tyttö ja poika olisivat tavanneet ja rakastuneet esihistoriallisella ajalla, tyttö olisi todennäköisesti tullut jo raskaaksi ja synnyttänyt lapsen. Pojan täytyisi metsästää ja hankkia ruokaa sillä välin kun tyttö hoitaisi kotona lasta.

Vaikka geenit ovat olleet kaukonäköisiä, niillä ei kuitenkaan ole ollut ennustajan lahjoja. Ne eivät ole osanneet ottaa huomioon nykyajan tehokkaita ehkäisymenetelmiä tai sitä, kuinka hyvin lajimme pääsi selville lisääntymisfysiologiastaan. Siispä tyttö ei vielä olekaan raskaana, vaan opiskelee matematiikkaa yliopistossa. Poika valmistuu pian sairaanhoitajaksi. Tyttö aikoo opiskella vielä monta vuotta, jonka jälkeen hän haluaa löytää hyvän työpaikan. Lapsille ei ole vielä aikaa.

Pystymmekö sittenkin vastustamaan geeniemme halua lisääntyä? Vai keksivätkö geenimme taas uuden, vielä nerokkaamman juonen huijata meitä?

Lähde:

Osmo Tammisalo 2005: Rakkauden evoluutio. Ihmisen parinvalinnan biologiaa. Terra Cognita.

Intohimona sarjakuva

Teksti ja kuva Emilia Pippola

Sarjakuvapiirtäjä-kuvittaja-graafikko Milla Paloniemi puolustaa eläinten oikeuksia ja rakastaa piirtämistä, sarjakuvahahmojaan, valaita sekä kolmea lemmikkiään: koiraa, kissaa ja poikaystävää.

Helsingin Ala-Malmi on joulukuisena maanantaina kaunis. Puut notkuvat lumisina, aurinko pilkistelee. Sarjakuvapiirtäjä Milla Paloniemen ruskea puutalo häämöttää lumikinosten takaa. Millan lisäksi ovelle vastaan tassuttelevat Veera-koira sekä Monni-kissa. Eteisessä törmään vielä talon neljänteen asukkiin: Millan poikaystävään Jussiin.

Kohta istumme värikkäässä olohuoneessa höyryävät teekupit käsissämme. Pöydällä lojuu Millan toimittama uunituore vegaaninen Sarjakuvakeittokirja. Milla on juuri palannut Itä-Suomen kiertueelta, kaksi siilikirjaa on työn alla, blogi päivittyy tiuhaan tahtiin ja muitakin rautoja on tulessa.

– Kirjat pitäisi saada helmikuuksi valmiiksi. Olen jo nyt myöhässä, mutta kiirettä ei ole, kun sitä ei ajattele, Milla toteaa.

Tarinankertoja pienestä pitäen

Jalasjärveltä kotoisin oleva 27-vuotias Milla on parhaiten tunnettu Kiroileva siili -sarjakuvastaan. Ensimmäisen siilikirjan hän teki graafisen suunnittelun opintojen lopputyönä. Suositun siilisarjakuvan lisäksi Milla tekee paljon muutakin.

– En kerta kaikkiaan halua piirtää vain yhtä sarjista, kun useaan samanaikaiseen projektiin kerran on mahdollisuus. Sarjakuvien lisäksi teen myös logoja ja taittoja, mutta ne eivät ole päätyöni, Milla kertoo.

Sarjakuva on kiinnostanut Millaa aina. Jo viisivuotiaana hän täytti vihkoja tarinoilla.

– En varsinaisesti ole valinnut sarjakuvaa. Mun on vain ollut pakko tehdä niitä. Enkä malta pysähtyä yhteen kuvaan. Kaikella on oltava tarina.

Milla löytää aiheita ja inspiraatiota mistä vain, ja tekeminen innostaa tekemään aina vain lisää.

– Kun pitää silmät auki eikä aseta itselleen liikaa paineita, into välittyy kuvaan. Luulen, että se on valttini – en yritä liikaa, Milla pohtii.

Lumoavat valaat

Milla on mukana Luonto-Liiton Salakaadot seis -kampanjassa, jonka inspiroimana syntyi sarjakuva isosta pahasta sudesta. Aiemmin hän on tehnyt Luonto-Liitolle siili-aiheisia sarjakuvakortteja Itämeren suojeluun. Milla haluaa vaikuttaa sarjakuvillaan – jatkuvasti enemmän ja varsinkin eläinten oikeuksien puolesta.

– Kiroileva siili oli aluksi hauskanpitoa, mutta pikkuhiljaa siiliinkin on alkanut tulla omaa arvomaailmaani mukaan.

Luonto ja eläimet ovat aina olleet Millan sarjakuvien aiheina. Eläimistä valaat ovat hänen intohimonsa. Hän on nähnyt valaita kolme kertaa ja yrittänyt piirtääkin niitä.

– Valaat ovat mystisiä. Niistä ei tiedetä hirveästi, ja niillä on omanlaisensa maailma. Varsinkin miekkavalailla on omat sosiaaliset ympyrät. Ne ovat myös tosi fiksuja: käyttävät omaa kieltä ja niillä on eri kulttuureja.

Kettu ja minä

Millan tekemisiin voi helposti tutustua hänen omaelämänkerrallisessa sarjakuvablogissaan ja nettisivuillaan. Painetuista teoksistaan hän suosittelee Kettu ja minä -kirjaa.

– Toivoisin, että jokainen ostaisi kettukirjani omakseen. Siitä tulee valmis vasta, kun sinne on pistänyt omia ajatuksia väliin.

Sarjakuvan tekemisestä haaveilevia nuoria Milla kannustaa unohtamaan paineet.

– Sarjakuvaan ei ole olemassa sääntöjä. Voi kokeilla mitä tekniikkaa tahansa, eikä kalliita välineitä tarvita. Inspiraatiota voi hakea arjen asioista. Sarjakuvan ei tarvitse olla hauskaa! Myös vakavia ja koskettavia asioita voi kertoa sarjakuvan keinoin.

Linkit

► norpatti.sarjakuvablogit.com

► www.norpatti.fi

► www.kiroilevasiili.fi

Juuri oikeenlaista kemiaa

Teksti: Hemi Malkki

Kuvitus: Emmi Malkki

Sydän hakkaa ja kädet tärisevät. Kouluun tai mihinkään muuhunkaan keskittyminen tuntuu mahdottomalta, sillä ajatuksiisi mahtuu vain yksi ihminen. Vilauskin hänestä saa kokonaisen perhosparven lepattelemaan vatsassa. Öisin makaat valvella ajatellen vain häntä. Olet kertakaikkisen rakastunut – mutta miten se vaikuttaa kehoosi ja aivoihisi?

Mielesi täyttävät romanttiset tunteet, mutta aivotutkijoiden näkökulmasta rakastuminen vaikuttaa aivoihin tavalla, jossa on piirteitä mm. stressistä, riippuvuudesta, masennuksesta ja pakko-oireisesta häiriöstä. Rakastuneen keho ja mieli ovat stressitilassa, mikä näkyy levottomuutena, unettomina öinä ja ruokahalun katoamisena. Lisäksi rakastuminen vaikuttaa aivojen viestinviejäaineiden tasapainoon.

Lisääntynyt dopamiinin eritys vastaa rakastumisen riippuvuudenkaltaisista oireista; tiedetäänkin, että kokaiinin kaltaiset huumeet vaikuttavat dopaminergiseen viestintään aivoissa. Samalla toisen välittäjäaineen, serotoniinin määrä aivoissa on vähentynyt hieman samaan tapaan kuin masennuksesta tai pakko-oireisesta häiriöstä kärsivillä. Arvostelukyky ja suhteellisuudentaju heikkenevät. Mielen täyttää vain ihastuksen kohde ja kuinka saavuttaa hänen suosionsa.

Tunteita ja tuoksuja

Mikä hänessä sitten on niin ihmeellistä? Ei ehkä mikään – paitsi hänen ominaistuoksunsa. Hikeen erittyvät feromonit vaikuttavat alitajuisesti kumppaninvalintaan. Sekä eläinten että ihmisten on havaittu pitävän puoleensavetävimpinä kumppaneita, joiden kanssa pariutuminen tuottaisi immuunijärjestelmältään mahdollisimman vastustuskykyisiä jälkeläisiä. Feromonit kertovat juuri tästä ominaisuudesta.

Entä mitä tapahtuu, jos unelmiesi kohde vastaa tunteisiisi? Onko elämä sitten yhtä ruusuista kuin haaveissasi? Todennäköisesti – mutta vain hetken. Ajan mittaan kehon ja aivojen kemikaalimyrsky tasoittuu. Kun toinen on vierellä joka päivä, häneen ei enää osaa suhtautua kuin maailman suurimpaan ihmeeseen – sitä paitsi arvostelukykyä sumentaneen serotoniinivajeen korjaannuttua alat huomata kumppanissasi myös ne ärsyttävät puolet… Niinpä moni suhde katkeaa rakastumisen ensihuuman haihduttua.

Kemiallisesta romanssista kestävään kiintymykseen

Jotkut jäävät kaipaamaan ensihuuman tunnetta niin, että etsivät aina vain uusia valloituksia. Heiltä jää kokematta rakastumisen muuttuminen rakkaudeksi. Siihen vaikuttavat ainakin oksitosiini ja vasopressiini. Oksitosiini on hormoni, jonka on pitkään tiedetty vaikuttavan äidin ja lapsen väliseen kiintymykseen.  Se lisää luottamuksen ja hyvinvoinnin tunnetta ja vähentää pelkoja: et enää pelkää rakkaasi jättävän sinut hetkenä minä hyvänsä. Molekyylirakenteeltaan samankaltainen vasopressiini puolestaan saa miehet sitoutumaan kumppaniinsa.

Entä mitä tapahtuu, jos rakkaus loppuu? Tutkijoiden mukaan äskettäin eronneiden aivoaktiivisuus on lisääntynyt niillä aivojen alueilla, joiden tiedetään säätelevän mielihyvää ja riippuvuutta. Ehkä heitä auttaisi ajatella, että rakkaus on vain kemiaa, ja eroahdistus johtuu riippuvuudesta rakastumisen kohteeseen – tai hänen aiheuttamiinsa aivotoiminnan muutoksiin. Niin tai näin, ajan myötä aivotoiminta palaa ennalleen ja asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Rakkauden kemian aakkoset

Feromonit erittyvät hikeen ja viestivät kumppanin immuunijärjestelmän ominaisuuksista. Naiset kokevat viehättävimmäksi sellaisten miesten hienhajun, jolla on mahdollisimman erilainen immuunipuolustus kuin heillä itsellään – näin jälkeläiset voivat periä molempien vanhempien immuunijärjestelmän vahvuudet ja ovat siten vastustuskykyisempiä.

Serotoniini on välittäjäaine, jonka vähäisyys on yleistä masennuspotilailla ja pakkoneurootikoilla. Kun olet rakastunut, serotoniinin puute saa ajatuksesi pyörimään pakkomielteisesti ihastuksesi kohteen ympärillä. Suhteellisuudentaju hämärtyy ja saatat jopa vaipua epätoivoon.

Fenyletylamiini  saa väsymyksen ja nälän unohtumaan ja rakastuneen toimimaan ylikierroksilla. Ei ihme, että jotkin huumeet muistuttavat sitä vaikutuksiltaan. Se myös lisää noradrenaliinin ja dopamiinin tuotantoa.

Noradrenaliini saa sinut tuntemaan olosi hermostuneeksi. Ihastuksesi astuessa huoneeseen sydämesi alkaa tykyttää ja kätesi vapista ja hikoilla. Kuulostaako enemmän pelottavaan kuin ihanaan asiaan reagoimiselta? Itse asiassa noradrenaliinin vaikutukset korostuvatkin stressaavissa ja vaarallisissa tilanteissa. Rakastuminenkin on eräänlainen stressitila.

Dopamiini liittyy läheisesti motivaatioon: se saa sinut keskittymään itsepintaisesti ihailusi kohteen tavoitteluun. Kaikki muu tuntuu yhdentekevältä.

Oksitosiini on yhteydessä kiintymyksen ja empatian tunteisiin. Sen tiedetään vaikuttavan äidin lastaan kohtaan kokemaan syvään kiintymykseen, mutta se säätelee myös muita ihmisten välisiä suhteita. On myös esitetty ajatus, että se liittyisi myös ihmisten lemmikkejään kohtaan tuntemaan kiintymykseen.

Vasopressiini on tärkeä nestetasapainoa säätelevä hormoni, mutta viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet sen vaikuttavan miehillä oksitosiinin tavoin, lisäten sitoutumista kumppaniin.

Etänä suhteessa eli miten selvitä kaukorakkauden kanssa

Sannukka Pekkala

Etäsuhde jakaa ihmiset kahtia kuin tumma suklaa. Ensimmäinen kansanosa ymmärtää, toinen ei todellakaan. Mutta millaista on elää etäsuhteessa, seurustella enemmän yksin kuin yhdessä? Siitä kertovat kaukosuhteen kokeneet parit.

1. Etäisyys kirkastaa ajatukset. Etäsuhteessa elävä voi tarkastella elämäänsä ikään kuin välimatkan takaa. Asioihin saa etäisyyttä, joka tavallisessa seurustelusuhteessa ei useinkaan ole mahdollista. ”Välimatka antaa mahdollisuuden pohtia suhteen mielekkyyttä ja suuntaa – onko tämä kaiken vaivannäön arvoista? On hyvä, ettei suhde ole itsestäänselvyys, vaan molemmat joutuvat tekemään työtä sen eteen”, sanoo etäsuhteessa aloittanut pari.

2. Yhteiset pelisäännöt luovat luottamusta. Luottamus on ihmissuhteiden perusta, ja etäsuhteissa ehkä entistäkin tärkeämpää. Kun ei nähdä joka päivä, toiseen on voitava luottaa perinpohjaisesti.

3. Tunteiden näyttäminen. Jos molemminpuolinen luottamus on ihmissuhteiden peruskivi, tulee tunteiden näyttäminen varmasti kintereillä. On hyvä varmistaa, että toinen tajuaa (sanattomatkin) viestit. Yhdelle pusut ja halaukset ovat tärkeitä, toiselle taas pelkkä yhdessä olo on rakkauden tunnustuksista suurin.

4. Etärakastaja on innovaatiomestari. Etäsuhde opettaa kekseliäisyyteen samalla tavalla kuin miltei tyhjänä kaikuva jääkaappi tekee ruuanlaittajasta luovan kokin. Tosielämässä rakastavaiset eivät aina kohtaa kaarisillalla tai kukkakedolla. ”Tapasimme parkkipaikalla, kun toinen oli ohikulkumatkalla. Ei se paljon ollut, mutta jotain kuitenkin”, toinen etäpari kertoo.

Paremman puutteessa voi kohdata myös virtuualisesti. Netin välityksellä keskustelu on kätevää, mutta väärinymmärryksiä saattaa olla vaikeampi selvittää kuin kasvotusten kohdattaessa. ”Kaukosuhteessa tarvitaan ehdottomasti puhelin ja netti. Pikaviestiohjelmat, puhelut ja tekstiviestit täydentävät toisiaan, ja muodostavat omanlaisensa kuvan toisessa päässä olevasta kumppanista. Kuva on kuitenkin kokonainen vasta kun tapaa toisen ja voi kommunikoida vapaasti.”

5. Jousta kuin sidostesukka. Tytöllä oli tärkeä harrastus. Niin tärkeä, että välillä se meni seurustelun edelle. ”Jos sä et ymmärrä tätä mun juttua, voit lähteä.” Poika ymmärsi, ja seurustelu jatkui – kunnes molemmat huomasivat, että yhteistä aikaa ei ollut.

Joustaminen helpottaa etäsuhteessa. Joustaminen ei tarkoita omasta elämästä luopumista, vaan sitä, että toisinaan on jätettävä omia juttuja väliin suhteen vuoksi.

6. Ystävät ja harrastukset. Jos kyhjöttää nojatuolissa villasukkaansa imeskellen, ikävä painaa hartiat kasaan. Jos taas jatkaa omia arkiaskareitaan niin kuin aina ennenkin – tapaa ystäviään, pyöräilee liukkailla kaduilla, nuokahtelee luennoilla, käy töissä tai kaupassa, lukee aamun lehteä kahvikupillisen kanssa – ikävän ote heltiää. Kaipuu ei häviä mihinkään, eikä sen tarvitsekaan. Oman elämän draivi tempaa mukaansa ja näyttää, että elämässä on paljon muutakin nauramisen aihetta kuin oman rakkaan naamanvääntelyt tai sekainen aamutukka.

7. Puhuminen. Kun viimein kohdataan, hetken huuma vie helposti mukanaan. Epämukavista tai muuten vain vakavista asioista ei tee mieli puhua. Vaikka hetkeen heittäytyminen on taidoista tärkeimpiä, mielen perukoille hautautuneet asiat eivät suinkaan katoa vaan kasaantuvat yhä törkyisemmäksi kasaksi. Siksi on hyvä puhua kaikesta – tyhmistä epäilyistä, hassuista päätelmistä ja väärinkäsityksistä. Puhuminen – riitelykin sopivassa määrin – puhdistaa ilmaa ja kärrää kottikärryin mieltä vaivanneet asiat tunkiolle.

8. Kaikille etärakkaus ei sovi. ”Etäsuhde ei sovi läheisyysriippuvaisille ihmisille tai kontrollifriikeille, jotka haluavat valvoa toisen menemisiä ja tulemisia. Meille kaukosuhde ei sopinut – sitä kesti kolme kuukautta. Tilanne oli kestämätön ja välimatka osoittautui liian pitkäksi. Jotain piti tehdä asialle ja päädyimme muuttamaan yhteen”, sanoo sittemin avioitunut etäpari.

9. Unohda kaikki neuvot ja keksi omasi. Hyviä neuvoja voi jakaa kuin pääsiäismunia palmusunnuntaina, mutta loppujen lopuksi jokainen suhde on yhtä ainutlaatuinen kuin sen osapuoletkin. Yhteinen tapa seurustella löytyy vain yhdessä elämällä – ja jos ei löydy sittenkään, aika, paikka tai ihmiset eivät ehkä ole oikeita.

Kirjoitusta varten kysyttiin kahden etäsuhteessa elävän tai eläneen parin mietteitä. Ensimmäinen pariskunnista hylkäsi kaukorakkauden kestämättömänä kolmen kuukauden jälkeen, muutti yhteen ja elää onnellista avioelämää. Toinen pari jatkaa reissaamista etelän ja pohjoisen välillä.

Lue myös kertomus kaukorakkaussuhteesta

Välimatka vahvistaa

Sinä lähdit elokuussa Ruotsiin. Minä lensin västäräkkien matkassa Tansaniaan.

Teksti ja kuva Emilia Raunio

Sinä lähdit Ruotsiin ja jätit minut odottamaan syyskuun sateita. Pimeät illat saapuivat ja kaipuun kyyneleeni peittyivät sateen sekaan ja työtaakan alle. Kun västäräkit suuntasivat lentonsa Afrikkaan, minä muutin niiden perässä Tansaniaan taivaan alle. Matka välillämme kasvoi entisestään. Silti joka ilta olit vierelläni, kun suljin silmäni. Ja aamulla, kun avasin silmäni. Mielessäni koko ajan.

Jakamisen kaipuu

Uuteen kulttuuriin muuttaminen on kuin lapsuuden joulu, joka on täynnä satumaisia yllätyksiä. Kun uusia huumaavia ärsykkeitä kohtaa jokaisessa hetkessä, ei ikävälle jää tilaa. Afrikassa hurmaannuin luonnon monimuotoisuudesta ja ihmisten arkisesta nokkeluudesta, ystävällisistä hymyistä ja vieraanvaraisuudesta. Lähdin Afrikkaan hakemaan vastauksia moniin kysymyksiin. Matkan varrella kysymyksien määrä kasvoi entisestään ja vastauksia sain vain muutamiin pohdintoihini.

Kaipasin keskusteluja kanssasi, vaikka kotona maailman vääryyksien pohdintatuokiot ajoivat minut toisinaan hulluuden partaalle. Miksi länsimaat vuokraavat maata Afrikasta ja kylvävät ne täyteen kasvinsuojeluaineita ja lannoitteita rehevöittäen joet ja myrkyttäen ympäristön? Miksi Afrikassa on kymmeniä ellei satojatuhansia lapsisotilaista? Miksi sisällissodat jatkuvat? Miksi länsimaat jatkavat kehitysmaiden riistämistä? Ja toisaalta mikä on ajanut Afrikan maat riippuvuuteen avustustyöstä? Miksei kansa nouse omille jaloilleen?

Samaan aikaan näen laulavia lapsia, pieniä poikia pelaamassa jalkapalloa itsetehdyllä rättipallolla, naisia kantamassa hedelmäkoreja päänsä päällä ja vapaita lehmiä ja vuohia laiduntamassa tienpientareella. Monia kokemiani ihmeitä olisin halunnut jakaa kanssasi.

Kaipuu läheisyydestä ja arjen pienistä ihmeistä

Varsinkin viikonloppuisin, kun näen perheitä yhdessä puistossa, matkalla torille, konserttiin tai jalkapallopeliin, tunnen kaipuun kaivertavan sisintäni.

Kaipaan sitä, että rapsutat niskasta ja otat kainaloon. Elämä kaukana sinusta saa minut ymmärtämään jokaisen pienen hetken tärkeyden arjessa. Se, miten kokoat voileipäsi tai miten sinulla on tapana pitää eriparisia sukkia jaloissasi.

Välimatka tuo varmuutta yhteiseen elämään. Tunne vahvistuu päivä päivältä. Ja päivät menevät nopeasti. Tilanne olisi ollut varmasti toinen, jos olisin jäänyt Suomeen muuttolintujen seuraamisen sijaan. Välimatka ei vahvistanut sinua ja minua vain yhdessä, vaan myös meitä yksilöinä. Yksinäinen susi sisälläni pääsi seikkailemaan, kasvamaan ja kenties kukoistamaankin.

Sinä ja minä yhdessä on varmaa

Rakastan lähtöjä. Heräämista aamuyöllä, bussiin nousemista ja junaan astumista. Ikkunasta maiseman tuijottamista. Ajatusten vapautta sielun sisällä.

Sinä ja minä olemme yhdessä tässä hetkessä kilometreistä huolimatta.

Metrit vähenevät jatkuvasti ja olemme yhdessä aina, missä päin maailmaa tahansa. Rakastan odotusta tulevasta, vaikka vain tämä hetki on varmaa ja sinä ja minä.

Me aina yhdessä. Perillä.

Lue myös vinkit etäsuhteessa selviämiseen

Homoseksuaalisuus eläinmaailmassa – yllättävän yleistä

Teksti Sofia Virtanen, kuvitus Eero Astala

Koiramaista rakkautta

Teksti Tuuli Turtola

Kuva Emilia Pippola

– Kolja on enemmän kuin lemmikki tai pelkkä seuralainen, minulle se on perheenjäsen, kertoo Luonto-Liiton järjestöpäällikkö Sami Säynevirta. Hänen arviolta 3,5 vuotias Kolja-koiransa on löytökoira Viipurista.

Koira on tunnetusti ihmisen paras ystävä. Monet koiranomistajat mainitsevatkin koiran parhaiksi puoliksi juuri sen uskollisuuden ja pyyteettömän rakkauden, jota se omistajaansa kohdistaa. Koira kiintyy voimakkaasti omistajaansa, koska se on laumaeläimelle tyypillistä käyttäytymistä.

– Verrattuna ihmisiin, koiran rakkaus on jotenkin yksinkertaisempaa ja mutkattomampaa. Koira on uskollinen. Jotkut ajattelemattomat ihmiset voivat jättää koiransa, mutta koira itse ei ikinä jättäisi omistajaansa, Sami sanoo.

Käytännön tekoja

Lemmikkieläimet tuovat omistajansa elämään sisältöä ja iloa, mutta vaativat sitotumista. Sami on saanut Koljasta seuraa niin lenkille kuin mökille.

– Edellisen koirani kuoltua elämä tuntui kummalliselta ja tyhjältä, kun vanhat rutiinit koiran myötä katosivat, Sami muistelee.

Samin rakkaus Koljaan näkyy arjessa koiran tarpeiden huomioimisena.

– Minulle on tärkeää antaa koiralle aikaa ja huolehtia siitä, että sillä on kaikki hyvin. Asetan koiran etusijalle suunnitelmissani. Jos on tulossa joku reissu, selvitän, voiko koiran ottaa mukaan sinne tai saako sille hoitajan kotiin. Jos se ei onnistu, jätän reissun mieluummin väliin.

Sydämen asialla

Samilla on tarve pitää huolta koirista ja auttaa etenkin kodittomaksi jääneitä koiria. Eläinrakkaus merkitsee hänelle kuitenkin muutakin kuin lemmikinpitoa tai rakkautta koiriin.

– Minulle eläinrakkaus on kaikkien eläinten arvostamista. En esimerkiksi syö lihaa tai muita eläinkunnan tuotteita. En arvosta tai luottaisi ihmiseen, joka hylkää eläimen.

Samia ärsyttää eläinten eriarvoistaminen söpöyden perusteella.

– Eläinrakkaus kohdistetaan vain tietyn rotuisiin tai lajisiin eläimiin. Myös lajien suojelussa tuntuu, että päähuomion saavat esteettisesti miellyttävät lajit ja ”rumat” lajit unohdetaan tai ne ovat vähemmän tärkeitä.

Kevätseuranta 2010: Kevään kauneus korosti luonnon monimuotoisuutta

Teksti: Titta Lassila, kuva: Teemu Saloriutta, taulukko ja kartat: Eero Astala

Katso tästä: Kevätseurantahavainnot 2010 – taulukko ja kartta

Kevät alkoi lumikinosten ja paukkupakkasten keskellä. Kyseltiin, miten luonto mahtaisi edes selvitä ennätyskylmästä talvesta. Tulevatko ne peipot ollenkaan takaisin?

Kunnon talvi teki hyvää kasveille, joiden siemenet säilyivät lumen alla paremmin kuin mustassa routamaassa, sekä ainakin metsäkanalinnuille, jotka viihtyivät talvisaikaan lumihankeen kaivamissaan pedeissä, kiepeissä. Talviaktiivisille nisäkkäille sekä pikkulinnuille talvi saattoi olla vaikea, mutta ihmisten ruokinta-avun turvin nekin voivat selviytyä hyvin. Suomen luontoon sopeutuneiden eläinten ei sovi hätkähtää talvien kylmyyttä, vaikka ihmiset lumimassoja manaisivatkin.

Varovaisesti alkanut kevät kääntyi kuitenkin pian häkellyttävän kauniiksi. Myös suurilta kevättulvilta vältyttiin. Vauhtiin päästessään kevät laukkasi kuin kesävarsa, eikä kukaan edes muistanut millaiselta maisema oli näyttänyt paria kuukautta aiemmin. Vuonna 2010 saatiin Suomessa nauttia todellisesta vuodenaikojen vaihtelusta – sekä luonnon monimuotoisuudesta.

Kevät loikki ja viivytteli

Kevättä leimasi suuri muutos kylmästä lämpimään. Terminen kevät, jolloin vuorokauden keskilämpötila nousi pysyvästi yli nollan, alkoi Ilmatieteen laitoksen mukaan Etelä- ja Keski-Suomessa maaliskuun lopussa. Lappiin kevät ehti heti huhtikuun alussa eli lähes kuukauden tavanomaista aiemmin. Kevään keskilämpötila oli 1,7 astetta, mikä on 0,9 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Toukokuun puolivälissä Suomessa nautittiin poikkeuksellisesta hellejaksosta. Kouvolassa hellepäiviä oli yhteensä kahdeksan ja Pohjanmaan Kruunupyyssä mitattiin parhaimmillaan 29,6 astetta. Terminen kesä – vuorokauden keskilämpötila ylittää 10 astetta – alkoi Lapissa paikoin jopa kuukauden etuajassa eli hyvissä ajoin ennen Kevätseurannan päättymistä.

Vaikka seurannan alussa saatiinkin odotella havaintoja melkoisesti, näkyi kevään nopea eteneminen monien lajien osalta jo maaliskuussa. Nokkosperhoset heräilivät horroksestaan kaksi viikkoa aikaisemmin kuin vuosina 2005–09 keskimäärin. Myös valkovuokot kukkivat varhain. Sinivuokoista sen sijaan saatiin etelässä ensihavainto jo 18.3., mutta niiden kukinta viivytteli pitkään ennen yltämistä maan pohjoisosiin.

Pajunkissoista karhuun

Vuosi 2010 oli kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden vuosi, joten Kevätseurannassakin havainnoitiin vakiolajien ohella luonnon koko kirjoa. Yhteensä havaintoja kirjattiin yli 220 eri lajista, joiden joukkoon mahtui niin arkisia tuttavuuksia kuin harvinaisuuksiakin.

Ainoan valmiiksi asetetun teemalajiryhmän, pajujen, kukintaa seurattiin ahkerasti ja ne kukkivatkin huhtikuusta alkaen upeasti. Raidan kukinnoilta pystyi helposti myös bongaamaan kevään ensimmäiset hyönteisvieraat. Sekä mantukimalaisia että sitruunaperhosia havaittiinkin maan keskiosissa pari viikkoa edellisvuotta aiemmin. Seitsenpistepirkot eivät sen sijaan olleet aikaisessa. Useat näyttävät perhoset, kuten suruvaippa, koivutyttöperhonen ja herukka- eli liuskaperhonen värittivät lehdettömiä pajukkoja jo huhtikuun alkupuolella.

Kevätseurantaan ilmoitettiin yksi erittäin uhanalaiseksi vuonna 2010 luokiteltu laji, suokukko. Se nähtiin toukokuun alussa juuri muutolta palanneena Lapualla, Etelä-Pohjanmaalla. Vaarantuneista muuttolinnuista tavattiin mm. mustakurkku-uikku, sepelrastas ja sinisuohaukka. Ahvenanmaalta ilmoitettiin yksi havainto uhanalaisesta kangaskäärmeestä ja Etelä-Karjalassa iloittiin sen harvinaistuneen maakuntakukan kangasvuokon toukokuisesta kukinnasta.

Kiinnostavien lintubongausten ohella huomattava osa havainnoista tehtiin erilaisista perinneympäristöjen lajeista, joiden elinympäristöt ovat uhanalaistuneet maassamme voimakkaasti.

Törmäsivätpä keväänseuraajat myös moniin metsiemme nisäkkäisiin. Varsinais-Suomessa bongattiin maaliskuussa talviunilta heränneitä mäyriä ja Lappeenrannasta ilmoitettiin jopa karhuhavainto.

Peippo pitää pintansa

Jälleen kerran eniten havaintoja, noin 950 kappaletta, kerättiin peipoista. Ne saapuivat Suomeen varhain maaliskuun alussa ja ehtivät Lappiin asti kuukautta myöhemmin. Toiseksi eniten havaintoja saatiin laulujoutsenista, joiden muutto seuraili normaaliaikataulua. Helsingin yliopiston mukaan viimeisen 20 vuoden aikana voimakkaasti taantunutta pajulintua kuultiin verrattain vähän, vaikka se saapuikin pari viikkoa edellisvuotta aikaisemmin.

Selvästi vähiten kevään aikana nähtiin rantakäärmeitä, lepakoita ja vaskitsoja. Rantakäärmeet heräilivät eteläisessä Suomessa huhtikuun alussa, vaskitsoja havaittiin liikkeellä kolme viikkoa myöhemmin. Ensimmäinen lepakko löydettiin jo maaliskuun viimeisenä päivänä Hämeenlinnassa, mutta runsaampaa lentelyä päästiin näkemään vasta huhti-toukokuun vaihteessa.

Lumoava luonto innosti monia

Kevätseurantaan osallistui noin 980 suomalaista, eli sata vähemmän kuin edellisvuonna. Luonnontarkkailijat olivat kuitenkin ennätyksellisen ahkeria, sillä yksittäisiä havaintoja rekisteröitiin reippaasti yli 15 000! Valtaosa havainnoista palautettiin Luonnontieteellisen museon Hatikka-järjestelmän kautta sähköisellä lomakkeella. Perinteisen postin kautta Luonto-Liittoon saapui reilut 150 havaintolomaketta tai muuta -ilmoitusta.

Lajihavaintoja saatiin yhteensä 259 kunnasta joka puolelta Suomea. Ahkerimmat luonnonharrastajat löytyivät Uudeltamaalta, Varsinais-Suomesta, Pirkanmaalta ja Keski-Suomesta, kun taas vähiten havaintoja tehtiin Ahvenanmaalla ja Etelä-Savossa.

Osallistujien ikähaarukka oli jälleen laaja, yltäen kokonaisista päiväkotiryhmistä eläkeläisiin. Myös nuoria oli runsaasti.

Osallistu Kevätseurantaan tänä keväänä! Katso tarkemmat ohjeet Kevätseurannan nettisivuilta

Kolumni: Rakkaus ja aktivismi

Teksti Päivi Mattila, kuvitus Eero Astala

Uskovaiset sanovat rinta kaarella, että Jeesus rakastaa jokaista, mutta oletko kuullut luonnonsuojelijan paasaavan rakkaudesta? Tuskin. Väitän kuitenkin, että kaikki ympäristöaktivistitkin käristyvät rakkauden tulessa. Vanha kuusimetsä tai lokin siipi on häkellyttävän kaunis, ja mikä lämpö ihmisten sisällä hyrrääkään, kun taivaalla paistaa aurinko viikkojen tauon jälkeen. Lisäksi tiedämme, että meidän elämämme on tikattu erottamattomasti yhteen muun luonnon hyvinvoinnin kanssa. Mikseipä tätä kutsuttaisi rakkaudeksi.

Rakkauksia on monenlaisia, eivätkä ne kaikki vaadi fyysistä läheisyyttä. Silti ainakin minulle luontorakkaus on myös kehollinen asia. Haluan sukeltaa järveen, kuulla mustarastaan laulun ja nukkua silloin tällöin taivasalla. Liki kaikki muutkin suomalaiset tahtovat toisinaan kaivaa varpaat syvälle hiekkaan tai tuntea lumituiskun kasvoillaan. Hyvä niin. Ympäristökasvattaja Risto Willamo on sanonut, että luontosuhde vaatii hoitoa ihan samalla lailla kuin parisuhde. Luontodokumentin katsominen ei riitä, vaan luonto on kohdattava, koettava ja aistittava itse.

Rakkauden merkitystä ei kannata vähätellä. Jopa karskina vallankumouksellisena tunnettu Che Guevara puhui siitä, että hänen voimansa on rakkaus. Mikäli tuntee empatiaa kärsivää kohtaan, olipa tämä uraanikaivoksesta kärsivä ihminen tai lintu, haluaa muuttaa maailman sellaiseksi, että kärsimys poistuu. Ihmiset ovat valmiita tekemään lähes mitä vain lastensa vuoksi. Yhtä lailla moni on valmis, tunteja laskematta, nakuttamaan vimmatusti sähköposteja ja järjestämään yleisötilaisuuksia, jotta vaikkapa sudet saisivat elinmahdollisuuden. Rakkauden teoista siinäkin on kysymys. Kun tarve vaatii, antaa juuri rakkaus uskallusta esimerkiksi kahliutua törkeyksiin ryhtyneen yhtiön ulko-oveen.

Rakastan koko maailmaa

Teksti ja kuva Nelli Heinimo

Ihminen voi rakastaa paitsi toista ihmistä, myös eläimiä, luontoa ja itse elämää. Mutta mitä on universaali rakkaus? Olisiko siinä avain maailman kärsimysten voittamiseen?

– Tv:ssä ja viihdekulttuurissa rakkaus nähdään yleensä romanttisessa mielessä, vaikka se on paljon muutakin, huomauttaa 23-vuotias teologian opiskelija Piia Rytilä.

Piia on pohtinut rakkauden luonnetta paljon. Rakkauden filosofia liittyy myös hänen opintoihinsa, jotka johdattavat tutkimaan kristinuskon maailmaa. Hengellisyys on Piialle tärkeää, mutta hän ei halua määritellä itseään tiukasti minkään tietyn maailmankatsomuksen edustajaksi vaan löytää oivalluksia useiden suuntausten parista.

Jos jokin määritelmä rakkaudelle on annettava, se on Piian mielestä luonnonlaki, vetovoima, joka pitää elämän liikkeellä.

– Rakkaus kertoo siitä, että olen liittynyt johonkin asiaan, oli se sitten perheeni tai koko ympäröivä maailma. Rakkaus on se tila, jossa asioiden kuuluu olla, se, mikä tuntuu kaikkein oikeimmalta.

Sopusoinnussa universumin kanssa

Ympäröivän maailman rakastaminen kuulostaa hankalalta, vaikkei rakkaudella tarkoittaisikaan perinteistä romanttista rakkautta. Voiko ihminen rakastaa koko maailmaa? Miltä se mahtaa tuntua?

– Universaalin rakkauden käsite kuvaa hyvin kokonaisvaltaista ja laajaa rakkautta. Siihen kuuluu kokemus siitä, että olen yhtä kaiken kanssa ja kuulun universumiin, Piia sanoo.

Hänen mukaansa tällaista rakkautta opetellakseen tarvitsee vain olla avoin ympäröivälle maailmalle ja uskaltaa kokea sen herättämiä tunteita, myös surua ja tuskaa. Buddhalaisessa perinteessä sitä kutsutaan myötätunnoksi maailmaa kohtaan.

Entä, kun maailma näyttää kovin synkältä? Pahat asiat olisi paljon helpompi sivuuttaa ja kiinnittää huomiota pelkästään siihen, mikä on kunnossa.

– Juuri tämän vuoksi ihmisiä on vaikea saada kollektiivisesti muuttamaan elämäntapojaan, Piia arvelee.

– Ihmiset haluavat mieluummin uskotella itselleen, että kaikki on ympärillä hyvin.

Avain koko maailman rakastamiseen voisikin olla siinä, että uskaltaa katsoa ympärillä olevaa tuhoa ja antaa sen vaikuttaa itseensä. Kun epäkohtien herättämän surun kokee omakohtaisesti, syntyy halu tehdä jotakin tilanteen muuttamiseksi.

Varsinainen maailmantuskassa rypeminen ei kuitenkaan ole kannattavaa. Piia muistuttaa, ettei ihminen kestä sitä, jos yrittää jatkuvasti tiedostaa kaiken maailmassa tapahtuvan vääryyden. On muistettava etsiä myös hyvyyttä ja kauneutta.

Toivoa ja inspiraatiota taisteluun

Paremman maailman puolesta taistelevan ihmisen taakka tuntuu kovin suurelta. Piia tuntee ongelman, sillä hän toimii Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkostossa globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Verkosto työskentelee myös ympäristökysymysten parissa.

– Aktivismi yksinään uuvuttaa helposti, sillä työtä on paljon ja epäkohdat suuria. Hengellisyys tuo onneksi tähän taisteluun toivoa, voimaa ja sisäistä inspiraatiota. Nämä ovat tärkeitä, mitä tahansa tekeekin.

Piia ei ole kuitenkaan täysin tyytyväinen siihen, miten kirkko on käsitellyt ympäristöasioita ajan saatossa.

– On painotettu liikaa sitä, että kristinuskon mukaan ihminen on ”luomakunnan herra”. Meillä tosiaan on paljon valtaa luontoon, mutta se tuo mukanaan vastuun! Meidän pitäisi suojella luomakuntaa itseltämme. Unohdamme helposti, että luonto ja eläimetkin kuuluvat lähimmäisiimme.

Hädässä rakkaus tunnetaan

Paitsi luonnon ja eläimet, universaali rakkaus kätkee sisäänsä myös ihmisjoukot. Suloisten karvaturrien ja kauniiden maisemien rakastaminen saattaa kuitenkin tuntua helpommalta kuin toisessa maassa asuvien tuntemattomien ihmisten kärsimyksiin samaistuminen. Kaupassa käydessä voi olla vaikea muistaa, miksi pitäisi valita reiluuden sertifikaatilla merkitty tuote toisen edullisemman sijaan.

Itseään voi motivoida pieniin hyviin tekoihin esimerkiksi ajattelemalla, että jos yhdenkin ihmisen elinolosuhteet parantuvat minun tekoni ansiosta, on teko ollut sen arvoinen. Piian mukaan rakkautta on jo se, että osaa asettua toisen asemaan ja ajatella omaa napaa pidemmälle.

– Suurten luonnonmullistusten yhteydessä ihmisten myötätunto usein herää ja hyväntekeväisyyskeräyksillä saadaan kokoon suuria summia kaukaisten maiden hädänalaisten auttamiseksi. Tämäkin on eräänlaista rakkautta. Auttamisenhalu voi tosin kummuta myös syyllisyydestä, kun itsellä on niin paljon enemmän kuin muilla.

Piia uskoo, että ihmisessä on paljon piileviä kykyjä ja mahdollisuuksia. Siksi hänestä ei kuulosta ollenkaan mahdottomalta, että yhä suurempi osa ihmiskuntaa alkaisi katsella maailmaa rakastavien silmälasien läpi.

– Universaali rakkaus on tavoite, jota kohti on kuljettava ja joka on mahdollista saavuttaa. Se on kuitenkin vain idea ja mielikuva siitä, millainen maailma voisi olla.