Nuorten Luonto

Ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä – ja niitäkin harkiten

Alppien jylhät maisemat houkuttelevat vuosittain miljoonia vaeltajia.

Luontomatkailu on voimakkaimmin kasvava turismin ala. Luonnonsuojelu ja luontomatkailu ovat käyneet pitkään käsi kädessä: Esimerkiksi Suomen kansallispuistoverkosto on luotu pitkälti luontomatkailua silmälläpitäen. Luontomatkailusta kertyvät rahavirrat hyödyttävät luontoa sekä suoraan erilaisten suojeluprojektien muodossa että epäsuorasti luonnon arvostuksen kasvun kautta, kun villi luonto matkailukohteena nähdään tuottavampana ja kestävämpänä tulonlähteenä kuin esimerkiksi maatalouden käyttöön valjastettu. Eko- ja seikkailumatkailun suosion viimeaikainen nopea kasvu on lisännyt kuitenkin erityisesti herkästi haavoittuviin elinympäristöihin kohdistuvaa painetta.


Puuttomat alueet kuten dyynit, tundra ja tunturit ovat erityisen alttiita eroosiolle. Esimerkiksi karun kauniissa, lähes täysin puuttomassa Islannissa matkailun aiheuttama eroosio on paikoin melkoinen riesa. Sisämaassa moniin paikkoihin pääsee vain syvät urat maastoon jättävillä maastureilla, mutta myös suosittu ratsastusvaellus on ongelmallista hevosen kavion pienelle pinta-alalle jakautuvan suuren painon vuoksi. Hevosten lannan mukana maaperään voi myös kulkeutua ylimääräisiä ravinteita ja vierasperäisten kasvien siemeniä.

Sankat kävijäjoukot kuluttavat tunturi- ja vuoristoalueita

Myös oma pohjoinen tunturiluontomme on erityisen herkkä matkailun vaikutuksille. Puuttomuuden lisäksi arktisille ja subarktisille alueille tyypilliset lyhyet, vähälajiset ravintoketjut lisäävät haavoittuvuutta, sillä yhdenkin lajin muutos heijastuu helposti muihin. Suurin osa maamme luontomatkailusta kohdistuu kuitenkin juuri pohjoiseen: Metsähallituksen mukaan luontomatkailu tuo vuosittain Lappiin satoja miljoonia euroja.



Toisinaan Lapin suosituilla retkeilyalueilla, esimerkiksi suurelta osin paljakalla kulkevalla Hetta-Pallas -reitillä, näkeekin polkuja, jotka ovat tuhansien kulkijoiden vaikutuksesta pahoin kuluneet.


Ohut kasvillisuuspeite kuluu retkeilijöiden askelten alla, jolloin suojaton pintamaa voi huuhtoutua veden mukana pois. Poluilla maa voi myös pakkautua niin tiiviiksi, ettei se enää kykene imemään vettä. Vettynyt polku on mutainen ja liukas kulkea, jolloin retkeilijät ohjautuvat polun sivuun, pahentaen maaston kulumista entisestään. Kulumista vastaan on koitettu taistella rakentamalla kuluneimpiin kohtiin pitkospuita tai soraa.



Retkeilijöiden jätteet voivat pilata ympäristöä ja olla vaaraksi eläimille. Erityisesti pohjoisilla alueilla ja suosituilla vuoristovaellusreiteillä esimerkiksi Nepalissa ja Alpeilla biojätteetkin voivat olla lähes ikuinen ongelma, sillä maatuminen on hidasta. Toisaalta jätteiden poisvientikään ei ole ongelmatonta: suurten jätemäärien noutaminen raskailla ajoneuvoilla ei käy jälkiä jättämättä.

Turismi voi tuhota herkän elinympäristön – mutta myös edesauttaa sen suojelua

Arktisten ja subarktisten alueiden lisäksi vaarassa ovat eristyneet elinympäristöt, kuten saaret.  Galapagos-saaret ovat monen luonnonystävän toivekohde, mutta turismi on saarten ainutlaatuiselle
luonnolle myös vakava uhka. Matkailijoiden mukana saarille on levinnyt mm. Culex quinquefasciatus-hyttynen, joka voi levittää saarten eristyksissä eläneille, vastustuskyvyttömille eläinlajeille kohtalokkaita tauteja.

Sukellusturismi on merkittävä tulonlähde erityisesti kehittyvissä maissa. Sen suosion kasvu on johtanut monissa paikoissa merenalaisten kansallispuistojen perustamiseen sekä riuttojen eliöyhteisöille tuhoisan dynamiitti- ja syanidikalastuksen kieltämiseen. Toisaalta usein samoilla alueilla rantaresorttien aiheuttamat ravinnepäästöt samentavat vettä heikentäen korallien elinmahdollisuuksia.

Pahimmillaan koralliriuttojen tuho voi vaikuttaa myös maalla. Kun koralliriutan muodostama luonnollinen aallonmurtaja tuhoutuu, ranta altistuu eroosiolle, mikä entisestään lisää maa-aineksen ja samentavien ravinteiden kulkeutumista meriin ja sitä myöten korallien tuhoa – ja noidankehä on valmis.

Katsoa saa, vaan ei koskea

Erityisesti aloitteva laitesukeltaja voi silkalla kömpelyydellään aiheuttaa melkoista tuhoa. Koralli kasvaa vain noin sentin vuodessa, joten pienenkin irronneen palan korvautuminen vie aikaa. Jopa
varomaton räpylänisku pohjahiekkaan voi olla kohtalokas: Jos koralli peittyy hiekkatomulla, sen sisällä symbioottisena elävä, korallin elinvoimaisuudesta vastaava levä ei valon puutteen vuoksi pysty yhteyttämään, vaan koralli kuolee.

Virkistyssukellusta harrastetaan useimmiten veneestä käsin. Veneiden ankkurit ja propellien aiheuttamat virtaukset voivat olla tuhoisia koralleille joko suoraan riuttaa kolhimalla tai
pohjasedimenttiä pöllyttämällä. Esimerkiksi Egyptissä vastuulliset sukellus- ja snorklausretkien järjestäjät ovatkin kiinnittäneet yhteistuumin sukelluskohteiden lähelle poijuja, jotta ankkureista on voitu luopua. Myöskään kalojen ruokinta ei kuulu ammattitaitoisesti järjestettyihin sukellus- ja snorklausretkiin. Sukeltajat eivät ole riutoille pelkkä riesa, vaan tekevät myös arvokasta työtä raportoimalla riutan eliöyhteisön tilasta.

Vinkkejä vastuulliselle luontomatkailijalle

-Pysy merkityillä poluilla erityisesti liikkuessasi eroosiolle herkille alueilla, kuten tunturissa ja dyynialueilla.

-Vältä moottoriajoneuvoja ja muita ympäristölle vahingollisia tapoja kulkea.


-Vie mukanasi kaikki tuottamasi jätteet. Moni vastuullinen retkeilijä ja sukeltaja on ottanut tavakseen kerätä mukaansa myös muiden jättämät roskat.


-Toisinaan matkanjärjestäjät ja oppaat käyttävät eko-termiä katteettomasti. Suosi vastuullisten matkanjärjestäjien palveluita ja vaadi eko:lle vastinetta!


-Kerro kokemuksistasi – niin hyvistä kuin huonoistakin – myös muille.

Teksti ja kuva Hemi Malkki

Vauhtimatkalla Japanissa

Superjuna Shinkansen kiidättää turistia Japanin laidalta toisella nopeudella ja täsmällisyydellä, joista suomalainen junamatkustaja saa yleensä vain haaveilla. Nopea matkanteko antaa samalla aikaa pysähtyä.

Kansain lentokenttä – Kioto

Virkailijaa vaihtaa kuponkimme kiiltäviiin Japan Rail Passeihin. Suuren aallon kuvalla koristeltu läpyskä näyttää enemmän onnittelukortilta kuin kahden viikon rajattomaan matkustukseen oikeuttavalta junalipulta.

Asemalaiturilla asettelemme matkalaukkumme jonon jatkoksi sille kohtaa, mihin vaunun numero 3 on merkitty pysähtyvän (ja pysähtyykin, kymmenen sentin tarkkuudella!).

Sisällä junassa kilistelemme vihreä tee -pulloilla. Matka Japanin rautateillä on alkanut!

Kioto – Nara – Kagoshima

Kioton ja Naran temppeleiden tultua tutuksi odotamme innolla pääsyä shinkansen-luotijunan kyytiin. Kuuden päivän aikana olemme ajaneet vain paikallisjunilla, joten on korkea aika ottaa passeistamme hyödyt irti.

Osakassa luotijuna pysähtyy kaupungin pohjoispuolella omalla Shin-Osakan asemallaan. Pääsemme shinkansenien laiturialueelle Japan Rail Passeja vilauttamalla. Lippumme ovat sen verran hyvä diili, että niitä ei ole myynnissä Japanissa asuville matkustajille. Yksi pitkä, edestakainen luotijunamatka tulee jo kalliimmaksi kuin noin 350 euron hintaiset passimme.

Junamatkustaminen on Japanissa erittäin suosittua hintavuudestaan huolimatta. Maan vilkkaimmalla reitillä Tokion ja Osakan välillä liikkuu vuosittain yli 65 miljoonaa matkailijaa – enemmän kuin kaikilla maailman nopeilla rautatiereiteillä yhteensä.

Matkaevääksi sieppaamme Osakan aseman kuuluisat kahdeksankulmaiset ekibenit eli asemilla myytävät lounasrasiat. Ne ovat kuin pieniä taideteoksia lukuisine ruokalajeineen. Jokaisella asemalla on omat, paikallisista tuotteista kootut ekibeninsä.

Juna kiihdyttää vauhtiin niin, että korvat menevät lukkoon. Shinkansenit kulkevat yli 300 kilometrin tuntinopeudella. Tämähän on kuin lentokoneessa!

Paikkalipuista näemme, että meidän on vaihdettava junaa Shin-Yatsushirossa. Aikataulu alkaa hirvittää: vaihtoaikaa on vain 3 minuuttia. Aliarvioimme Japanin rautateiden täsmällisyyden: vaihto on suunniteltu niin, että harppaamme laiturialueen yli vastakkaisella raiteella olevan junan meitä lähinnä olevaan vaunuun. Kätevää!

Kagoshima – Nagasaki

Japanin Napoliksi kutsuttu rento Kagoshiman kaupunki ja sen naapuri, aktiivinen tulivuori Sakurajima jäävät taa, kun kahden viikon lomamme kääntyy loppupuolelleen ja suuntaamme takaisin kohti kaakkoa.

Varaamme paikkaliput Hiroshimaan, mutta kuinka ollakaan, junassa istuessa ajatus Nagasakista alkaa kiehtoa. Ei muuta kuin ulos junasta ja vaihtoyhteyden kyytiin. Odotella ei tarvitse, eikä paikkalippujakaan välttämättä kannata varata: tiheä vuoroväli ja paikkaliputtomille tarkoitetut vaunut helpottavat ex tempore -reissaajan elämää.

Junat ovat täynnä japanilaisia naisseurueita, perheitä ja yksinäisiä liikemiehiä. Japanilaiset matkailevat kotimaassa etenkin uuden vuoden aikaan ja loppukevään kultaisella viikolla. Silloin paikkaliput ja hotellit on varattava hyvissä ajoin etukäteen.

Nagasaki ­– Hiroshima – Osaka

Haikeana käännyn katsomaan taakseni ennen kuin käännymme kulman ympäri nagasakilaisella sivukadulla. Majapaikkamme isäntä seisoo yhä hyvästelemässä meitä ryokaninsa ovella. Ihmisten ystävällisyys tekee matkanteosta Japanissa miellyttävää, yhteisen kielen puutteesta huolimatta.

Matkalla Hiroshimaan tuijatan ulos junan ikkunasta ja toivon ajan pysähtyvän. Maisema kiitää ohi pikakelauksella. Kahdessa viikossa ehtii nähdä paljon, mutta liian vähän ymmärtääkseen Japania. Matkailija joutuu tyytymään tarkkailijan osaan.

Viimeinen etappi Osakan kautta lentokentälle vie meidät vielä Dotonborin ostoskadun kautta, jossa kiteytyy japanilaisen kulutuskulttuurin syvin olemus. Sydän ei jää Japanin valosmainosten sykkeeseen, vaan pikkukaupungin puutarhaan, jonka maiseman taustan muodostaa savua puhkuva tulivuori.

Kaukomatkasta jää iso hiilijalanjälki

Junamatkailu on ilmaston kannalta rutkasti lentämistä harmittomampaa. Reilun 2500 kilometrin ajelut Japanin rautateillä vastasivat korkeintaan kymmenesosaa matkan kokonaispäästöistä.

Lentomatkojen hiilijalanjäljestä internetin hiililaskurit antoivat reippaasti eroavia tuloksia. Laskurit huomioivat eri tavoin muun muassa koneen reitin, tyypin, täyttöasteen sekä muut hiilidioksidin ohella ilmastoa lämmittävät päästöt. Korkeimman päästöarvion antaneen Lentolaskurin tulokseen on laskettu myös muut ilmastopäästöt hilidioksidiksi muutettuna.

Matkan CO2-päästöt kahdelta hengeltä:

Lennot: 2288–6648 kg (Suorat lennot, 15500 km)

Hotellit: 415 kg (14 yötä)

Junamatkat: 300 kg (2500 km)

* Vaihteluväli eri laskurien antamista luvuista

Yhteensä: 3003–7363 kg hiilidioksidia

www.lentolaskuri.fi – Sivustolta lötyy laskurin lisäksi kattava lista muista hiililaskureista

Hiilidioksidipäästöjen kompensointi vaikeaa

Matkustamisesta aiheutuneita hiilidioksidipäästöjä voi yrittää kompensoida vapaaehtoisilla maksuilla organisaatioille, jotka rahoittavat metsien istuttamista, uusiutuvan energian tuotantoa, ekotehokkuuden lisäämistä tai ympäristöjärjestöjen ilmastotyötä. Kompensointi on kuitenkin ongelmallista monista syistä.

Lentämisestä aiheutuvat päästöt alkavat lämmittää ilmakehää heti, joten kompensoinnissa pitäisi ottaa huomioon kertyvä ”velka”. Esimerkiksi puita istuttamalla hiili sitoutuu ilmakehästä hitaasti – eikä mikään takaa ettei istutettua metsää kaadettaisi ja sen varastoima hiili päätyisi uudestaan kiertoon. Yksi vaihtoehto onkin tukea jo olemassaolevien metsien suojelua.

Jos kompensointia tehdään investoimalla rahaa uusiutuviin energialähteisiin, riskinä on ettei uusi energianlähde korvaa uusiutumattomia energianlähteitä, vaan ainoastaan lisää energiantuotatoa ja siten myös energiankulutusta.

Vaikka päästönsä kompensoisi, peruuttamaton on jo tapahtunut: Lentomatkustuksen päästöt ovat lähtöisin fossiilisista polttoaineista, eikä miljoonia vuosia sitten maaperään sitoutunutta hiiltä enää saada pois ilmakehästä takaisin maankuoren kerrostumiin.

www.lentomaksu.fi

www.sll.fi/tuejatoimi/metsakampanja/index_html

www.luontoliitto.fi/metsa/vaikuta/tuetoimintaa.html

Teksti Liisa-Maija Aukia

Kuva Ismo Puustinen

Liikkeessä

Mistä kumpuaa kaukokaipuu ja halu lähteä muualle? Mihin perustuu tarve matkustaa? Uusia paikkoja, maisemia, ihmisiä, kulttuureita – niitä matkalta löytää. Ja siksikin lähdetään, että olisi helpompi levätä ja irrottautua arjesta, edes hetkeksi.

Mutta eikö koko maailma ole jo tässä ja nyt? Tutulla pihalla, näissä kotimatkan puissa, kotipaikan ihmisissä? Mitä meidän pitää lähteä hakemaan kaukaa? Pitääkö meidän?

Ehkä salaisuus onkin liikkeessä. Monissa elää tarve liikkua, ja välillä se voimistuu niin, ettei koti enää kiehdo.

Ehkä ihmiset muinoin Kaksoisvirranmaassa sittenkin erehtyivät, silloin kun asettuivat viljelemään maata. Ehkä onkin niin, ettemme vieläkään ole suostunut seisahtumaan pysyviin asumuksiin. Keräilijä-metsästäjä meissä tahtoo edelleen lähteä kohti uusia niemennokkia ja metsiä. Kun enää ei tarvitse liikkua ruoan perässä, hamuammekin uutta hengenravintoa muilta mailta.

Liikettä on monenlaista. On eri asia matkustaa lentokoneella ja kulkea jalan, enkä tarkoita nyt matkustamiseen kuluvaa aikaa, valintoja ilmaston puolesta, ekologisia jalanjälkiä tai edes rahallisia matkakuluja.

Liikkeen tuntu muuttuu, kun liikkumiseen ei tarvita lihaksia. Maisema vaihtuu niin nopeasti, ettei sitä ehdi hengittää. Esimerkiksi ympäristöesteetikko Kaia Lehari on kirjoittanut siitä, miten eri tavalla kävelijä ja autossa istuja kokee maiseman – tai paremminkin siitä, ettei autoilija lainkaan koe maisemaa. Autossa istuvalle maisema on vain ohikiitävä kuva.

Kävelijä tuntee matkan joka solullaan. Hän elää maisemaa.

Minusta on aina tuntunut luonnottomalta astua lentokoneeseen ja ihan kohta ollakin jo jossakin aivan muualla. Vasta hitaasti matkustaminen – jalan tai pyörällä – tekee välimatkoista tuntuvia. Jokaisella askeleella on tarinansa. Sopivalla mielenlaadulla matka pihan yli voi olla seikkailu.

Hanna Savisaari

Matkailun vaikeat valinnat

Matkailu tunnetusti avartaa ja lomalla on kiva tehdä muutakin kuin olla kotona. Mutta millainen matka rasittaisi mahdollisimman vähän ympäristöä – ja omatuntoa?

Kaikki matkailu kuormittaa ympäristöä jossain määrin, eikä luonto- tai eko-etuliite automaattisesti tee matkasta ympäristöystävällistä ja kestävää matkailua. Kansainvälinen ekomatkailujärjestö määrittelee ekoturismin sellaiseksi vastuulliseksi matkailuksi luonnontilaisille alueille, joka edistää luonnonsuojelua ja tukee paikallisten ihmisten toimeentuloa.

– On siis hyvä huomata, että kaikki luontomatkailu ei ole ekoa! Esimerkiksi luonnossa tehtävät kävely-, pyöräily-, autoilu- tai moottoripyöräretket eivät välttämättä täytä näitä kriteerejä, vaikka voivat toki olla luonnon kannalta parempi vaihtoehto kuin jokin muu. Muutenkin mielestäni on tärkeä puhua siitä, miten kaikenlainen matkailu saataisiin noudattamaan kestävämpiä käytäntöjä, sanoo Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtaja Mari Mero. Hän myös vetää omaa reiluun matkailuun erikoistunutta matkatoimistoaan.

Kotimaanmatkailu on lähes aina ulkomaanmatkailua ympäristöystävällisempää, kunhan kotimaanmatkaa ei tehdä lentäen. Matkailun ympäristörasituksista huomattava osa syntyy nimittäin lentomatkasta. Lyhyet lennot ovat suhteessa pitkiä lentoja haitallisempia, sillä valtaosa lentokoneen polttoainekulutuksesta syntyy nousukiidon aikana, ja matkalento tiettyyn etäisyyteen asti on huomattavasti vähemmän kuluttavaa. Olennaista on kuitenkin myös päästöjen kokonaismäärä.

Talvimatkailu on Suomessa taloudellisesti erittäin tärkeä jakso, jonka aikana hankitaan huomattava osa vuotuisista matkailutuloista. Luonnonsuojelun kannalta esimerkiksi perinteinen hiihto on lähes täysin haitatonta. Kesämatkailu kotimaassa tarjoaa myös matkailijalle monia ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja. Esimerkiksi pyöräily ja leirintämatkailu eivät juurikaan luontoa rasita. Vesillä melko haitattomia ovat soutaminen, melonta ja purjehdus.

Seuramatka vai omatoimimatka?

Joskus haluaa tehdä lomalla muutakin kuin pyöräillä kotimaassa. Äkkilähtö etelänmatkalle ei välttämättä rasita paljoa kukkaroa, mutta kuinka kalliiksi matka tuleekaan ympäristölle? Onko tavanomainen seuramatka automaattisesti omatoimista ekomatkaa ympäristön kannalta huonompi vaihtoehto?

– Asia ei ole niin yksinkertainen kuin äkkiseltään ajattelisi. On huomattava, että varsinkin luontoon suuntautuva matkailu helposti myös kuluttaa luontoa paljon enemmän kuin rakennetussa ympäristössä tapahtuva, joten kestävä luontomatkailu isossa mittakaavassa on itse asiassa vaativampaa kuin kestävä massamatkailu, Mari Mero kertoo.

Matkan ympäristöystävällisyyteen vaikuttavat monet muutkin seikat, kuten käytetyn majoituksen taso ja kuinka paljon majoituskohde, esimerkiksi hotelli, käyttää energiaa ja vettä. Myös matkan kesto, kulkuneuvo ja se kuinka paljon käytetään paikallisten ihmisten tuottamia palveluita ja tuotteita vaikuttavat matkan ekologisuuteen.

– Sinänsä rajatulla kohdealueella tapahtuva massamatkailu, eli perinteiset seuramatkat, ovat helpommin hallittavissa kuin laajoille alueille levittäytyvä omatoimimatkailu. Huolimatta tästä edusta ympäristöasioista ei seuramatkakohteissa ollenkaan aina huolehdita sen paremmin! Esimerkiksi jätevesien käsittely on yhä alkeellista monissa kasvavissa rantalomakohteissa muun muassa Karibialla ja Kaakkois-Aasiassa, vaikka Välimeren matkailualueilla on jo opittu, mihin tämä pidemmän päälle johtaa.

Meron mukaan massamatkailun kuormittavuutta lisää myös sesonkiluonteisuus: hotelleja, teitä, lento- ja golfkenttiä joudutaan ylläpitämään vajaakäytössä ympäri vuoden, vaikka sesonki kestää vain muutaman viikon.

– Tästä huolimatta omatoimi- tai pienryhmämatkailu ei mitenkään automaattisesti tee matkustamisesta kestävämpää. Se vain siirtää isomman osan vastuusta yksittäiselle matkailijalle. On hänen valinnoistaan kiinni, minkälaisen jäljen hän matkakohteeseen jättää.

Matkailun vaikutukset eivät ole kuitenkaan pelkästään negatiivisia. Matkailu tuo taloudellista hyötyä kohdealueelleen. Matkailu voi myös edistää luonnon tai jonkin eläinlajin suojelua tuomalla suojeluun rahoitusta ja muun muassa lisäämällä paikallisväestön kiinnostusta ja arvostusta alueen luontoa kohtaan.

Teksti Tuuli Turtola

Katso myös Reilun matkailijan ohjeet Reilun matkailun yhdistyksen sivuilta:

www.reilumatkailu.fi

Luomusti lomalla

Luomumatkailu on ympäristöä kunnioittavalle matkailijalle hyvä vaihtoehto. Matkailu tuo lisätuloja tiloille tehden luonnonmukaisesta viljelystä yrittäjälle kannattavampaa.

Omatoimimatkalle lähteminen vaatii vähän vaivaa, jonkin verran uskallusta ja ripauksen seikkailuhenkeä. Yksi esimerkki vaihtoehtoisesta matkailumuodosta on luomumatkailu. Se on maaseutumatkailua, jossa matkailija yöpyy esimerkiksi luomutilalla, ympäristövastuullisessa majatalossa tai ekokylässä.

Monissa luomumatkakohteissa on tarjolla eritasoisia majoitusvaihtoehtoja telttapaikasta täysihoitoon. Monilta tiloilta voi ostaa luomutuotteita ja usein on myös mahdollista osallistua tilan työntekoon. Töitä tehdessä oppii uusia asioita perinteistä ja ekologisesta elämäntavasta, ja voipa työnteolla myös pienentää matkailusta aiheutuvia kustannuksia.

Luomumatkailu säilyttää maaseudun työpaikkoja ja tukee ympäristöystävällistä maataloutta. Eurooppalaista luomumatkailua edistämään on perustettu kansainvälinen verkosto ECEAT – European Centre for Ecological and Agricultural Tourism. Se toimii yli kymmenessä Euroopan maassa pyrkien parantamaan kestävää kehitystä matkailupalveluissa.

ECEAT myöntää jäsenilleen sertifikaatin, joka toimii matkailijalle todistuksena siitä, että hänen valitsemansa matkakohde on sitoutunut vaalimaan luonnonympäristöä ja kulttuuriperintöä. ECEAT- kohteissa kiinnitetään huomiota esimerkiksi vastuulliseen veden- ja energiankulutukseen, jätteensynnyn minimointiin sekä paikallisten raaka-aineiden käyttöön.

Vapaaehtoistyötä luomutiloilla

Luomuviljelyssä ei käytetä keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita, ja viljely vaatiikin suhteellisen paljon työvoimaa. Useat luomutilat ovat valmiita ottamaan vastaan vapaaehtoisia, joille ne tarjoavat maksutta majoituksen ja ruuan työpanosta vastaan.

WWOOF – World Wide Opportunities on Organic Farms on kansainvälinen järjestö, joka välittää luomutiloille vapaaehtoista työvoimaa. WWOOF:n kautta voi halutessaan lähteä luomutilalle vapaaehtoiseksi vaikkapa Ruotsiin tai Intiaan. Matkailija maksaa itse matkakustannuksensa sekä pienen jäsenmaksun WWOOF:n kansalliselle toimistolle.

Wwooferi oppii vierailunsa aikana paljon luomuviljelystä sekä paikallisista tavoista ja kulttuurista. Luomutilat voivat itse päättää, koska ne haluavat ottaa vastaan vapaaehtoisia. Eniten työvoimaa kaivataan kauden alussa sekä lopussa sadonkorjuun aikaan. Vierailujen vaadittava minimikesto vaihtelee yleensä yhden päivän ja kuukauden välillä.

Joillakin tiloilla saatetaan vaatia pitkiäkin työpäiviä ja -viikkoja, jolloin loma voi käydä täydestä työstä. Wwoofaamista ei voikaan suositella rentouttavaa lomaa kaipaavalle. Pienen budjetin matkailijalle se voi kuitenkin olla oiva tilaisuus, ja pidempään matkustavalle hyödyllinen välipysähdys.

Frantsilan Hyvän Olon Keskus

Frantsila on yksi ECEAT -luomumatkakohteista. Hämeenkyrössä sijaitsevassa keskuksessa mm. tarjotaan luomuvoittoista ruokaa ja siellä voi helliä itseään luontaishoidoilla. Hyvän Olon Keskuksessa järjestetään myös erilaisia kursseja ja koulutuksia. Yrttipuodista voi ostaa Frantsilan

luomuyrttitilan valmistamia luontaistuotteita ja luonnonkosmetiikkaa. Toisinaan luomuyrttitilalle otetaan talon töihin mukaan reippaita talkoolaisia majoitusta ja ruokaa vastaan. Myös koulujen harjoittelijat ovat Frantsilassa tuttu näky.

Teksti Jonna Niiniaho

Luonnon monimuotoisuuden vuosi johdattaa Kevätseurannan seikkailulle lähiluontoon

Tänä vuonna Luonto-Liiton Kevätseurannan teemana on luonnon monimuotoisuus, jota LUMO2010 -vuosi juhlistaa. Kevätseurannan yhteistyökumppani Suomen luonnonsuojeluliitto kysyykin vuoden kunniaksi, mikä meidät luonnossa lumoaa? Lumoutumiseen liittyy taikaa ja tenhoa; sellaista sanattomaksi vetävää kauneuden ja ainutlaatuisuuden kokemusta, jota ei tarvitse lähteä kotipihaa kauempaa hakemaan.

Alkanut vuosi on omistettu luonnon monimuotoisuudelle myös kansainvälisesti. YK:n kunnianhimoiset tavoitteet pysäyttää luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin köyhtyminen vuoteen 2010 mennessä eivät toteutuneet, ja uusi pyrkimys onkin nostaa aihe tuoreena takaisin pöydälle – tasavertaiseksi haasteeksi ilmastonmuutoksen kanssa. Koska päättäjät ovat pitkän soutamisen ja huopaamisen jälkeen ryhtyneet ottamaan ilmastonmuutoksen vakavasti, olisi aika tehdä sama luonnon monimuotoisuudelle, jottei sen säilyminen kaatuisi ainakaan huonoon politiikkaan.

Luonnon monimuotoisuus tarkoittaa paitsi lajien sisäistä perinnöllistä muuntelua, myös lajien kirjoa ja monimuotoisia elinympäristöjä. On luonnollista, että uusia lajeja syntyy ja vanhoja häviää, kun evoluutio muovaa elämää maapallolla. Myös massasukupuutot ovat luonnollisia, sillä kukapa olisi voinut estää meteoriitin törmäyksen reilut 65 miljoonaa vuotta sitten, ja sitä kautta dinosaurusten valtakauden päättymisen. Maamme on jo viidestä suuresta sukupuutosta selvinnyt, ja aina on uusia lajeja syntynyt ja menestynyt. Ihmislajille on menestys kuitenkin noussut pahasti päähän. Aiheutammeko kulutuksemme ylilyönneillä seuraavan tuhon, jossa samalla tuhoamme itsemme?

Minne menet, monimuotoisuus?

Kuudes sukupuuttoaalto on jo käynnissä. Eliölajeja häviää maapallolta sata, jopa tuhat kertaa nopeammin kuin ilman ihmisen vaikutusta. Lukemattomat lajit kokevat loppunsa joka päivä, ja kaikista tunnetuista lajeista lähes 40 % on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Monet katoavat ennen kuin olemme niitä edes löytäneet! Suomen luonto- eli elinympäristötyypeistä yli puolet on uhanalaisia, ja häviämisuhan alla olevia lajeja arvioidaan olevan yli 1500. Vaikka Suomessa on paljon metsiä, sisältävät ne kovin vähän erilaisia elinympäristöjä.

Elinympäristöjen tasapuolistuminen, kun esimerkiksi metsänhoidossa tai maanviljelyssä keskitytään tavoittelemaan pelkästään taloudellista hyötyä, on yksi syy luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen. Elinympäristöjä lisäksi hävitetään kokonaan sekä pirstotaan niin pieniksi laikuiksi, etteivät eliöt niillä pysty tai mahdu elämään. Saastuttaminen ja erilaiset häiriöt taas heikentävät jäljellä olevien elinympäristöjen laatua, jolloin vain sitkeimmät selviävät. Ihmisen mukana leviävät aggressiiviset vieraslajit valtaavat alaa alkuperäiseltä lajistolta, ja ilmastonmuutos siirtää lajien levinneisyysalueita, kun olosuhteet muuttuvat ja vaikeutuvat.

Ei ole meille ihmisillekään yhdentekevää, säilyykö luonnon monimuotoisuus. Terveet ja toimintakykyiset luonnonympäristöt takaavat ravintokasvien pölyttymisen, ilman ja veden puhtauden, hiilen sidonnan, kalakantojen elinvoimaisuuden ja raaka-aineiden saannin. Luonto suojaa meitä tulvilta ja ilmastonmuutoksen vaikutuksilta sekä luo toimeentuloa ja virkistysmahdollisuuksia. Näitä kaikkia kutsutaan luonnon palveluiksi eli ekosysteemipalveluiksi, jotka ylläpitävät yhteiskuntaamme. Luonnon arvo on paljon enemmän kuin voimme rahassa mitata.

Arvaamattomia ihmeitä lähiluonnosta

– Yksi tärkeistä LUMO2010-vuoden teemoista on lähiluonto. Lähiluonto on jokaista lähellä ja siihen voi jokainen vaikuttaa. Aivan tavallinen lähiluonto, kuten kaupunkipuro ympäristöineen tai niitty, voi olla tärkeä luonnon monimuotoisuuskeskittymä, muistuttaa LUMO2010 -koordinaattori Hannele Ahponen Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Tulevassa Kevätseurannassa voi päästää oman sisäisen luonnontutkijansa valloilleen. Kevätseurantaan voi ilmoittaa kaikista havainnoista, jotka ovat havainnoitsijan itsensä mielestä erityisen jännittäviä, harvinaisia, hauskoja tai mieleenpainuvia. Oli kyseessä sitten keskustakadulle eksynyt kuparinhohtoinen maakiitäjäinen tai lähikosteikolla vilahtanut rupikonna, tai ehkä hakkuuaukean aarre korvasieni, kevään omapäinen sienivieras. Luonnossa voi törmätä mihin vain, kun katsoo riittävän tarkkaan!

Eräs monimuotoisuutta erityisesti kuvaava kevätilmiö on pajun kukinta. Suomen luonnonsuojeluliiton valitsema vuoden laji on raita, yksi Suomen yli 20 luonnonvaraisesta pajulajista. Raita (Salix caprea) on pajuistamme suurin ja näyttävin. Se kukkii huhti-toukokuussa ennen lehtien ilmestymistä. Ensin putkahtavat esiin pitkänpuikeat nuput, pajunkissat, ja kukinta huipentuu keltaisiin hede- ja vihreisiin emikukintoihin.

Raita on muiden pajuserkkujensa tavoin kaksikotinen, joten heteet ja emit löytyvät eri yksilöiltä. Nimensä raita on saanut siitä, että vanhetessaan sen kaarna halkeilee pitkittäissuuntaisiksi viiruiksi. Raita on tärkeä elinkumppani lähiympäristönsä muille eliöille. Sen aikainen kukinta turvaa muun muassa pölyttäjähyönteisten ravinnonsaannin heti niiden herättyä. Raidan rungolla viihtyvät myös harvinaisen monet käävät, jäkälät ja sammalet.

Tienpientareelta joutomaalle

Kevätseurannan voi aloittaa vaikka koulumatkalla, kun kevään ensimmäiset auringonpilkut, leskenlehdet, tunkevat läpi harmaan asvaltin. Takapihalta voi bongata iloisesti lurittelevan peipon ja puutarhasta kohmeisena siipiään lämmittelevän mantukimalaisen. Kaupunkiniityt, joutomaat, metsiköt ja purot ympäristöineen kätkevät sisäänsä jännittäviä ja harvinaisiakin lajiyhteisöjä.

Lumoudutaan kaikki yhdessä keväästä ja luonnon kauneudesta!

Kuva Kaisa Erkkilä

Teksti Titta Lassila

Kirjoittaja on tämän vuoden Kevätseuranta-vastaava.

Kevätseuranta 2009: Kevät hiipi kedoille ja niityille

Kevät ei totisesti marssi suoraviivaisesti ja määrätietoisesti Suomen halki. Talven taitteessa etenemisvauhti on vielä hidasta ja jähmeää. Kylmyys kurittaa armottomasti aikaisia kevään airuita. Mutta yhtäkkiä aurinko pilkahtaa esiin. Elohopea nouseekin yli viiteentoista asteeseen!

Leppeä lounaistuuli saattelee lintuparven toisensa jälkeen ikiaikaisille pesimäpaikoilleen. Lumi sulaa solisten, ja paljasta maata täplittävät ensimmäiset kevätkukat. Tuntuu jo niin kesäiseltä, että keväistä elämää seuraava retkeilijä luopuu pitkähihaisesta paidastaan ja ihailee perhosten lehahtelua niityllä. Vaan ilo on liian varhaista. Hymyilevä aurinko vetäytyykin pian tummien pilvien varjoon, ja takatalven räntäsade piiskaa t-paidassaan hytisevää retkeilijää. Vaihtelevaa. Sitä on Suomen kevät.

Kevätseurannassa ennätysmäärä havaintoja

Kevätseurantaan osallistui 1080 eri-ikäistä luontoharrastajaa. Nuorin ikänsä ilmoittanut harrastaja seurasi ansiokkaasti elämänsä kuudetta kevättä. Seurannan veteraani oli puolestaan jo viettänyt 82-vuotispäiväänsä, mutta yhä edelleen hän seurasi innokkaasti kevään tuloa kotipihalleen.

Yksittäisiä kevätseurantahavaintoja kertyi tänä vuonna huikeat 8572 kappaletta. Ehdoton valtaosa havainnoista oli täytetty suoraan verkkoon. Perinteisiä kevätseurantalomakkeita tai muita kirjallisia seurantaraportteja lähetettiin Luonto-Liittoon 177 kpl.

Havaintoja kertyi 274 kunnasta aina Hangosta Utsjoelle asti. Eniten havaintoja lähetettiin Helsingin, Turun ja Tampereen välisestä kolmiosta, jossa asuu suuri osa suomalaisista. Mukavasti havaintoja kertyi myös Oulun suunnalta ja Pohjanmaalta.

Terminen kevät = vuorokauden keskilämpötila ylittää pysyvästi 0 °C.

Keskimäärin terminen kevät alkaa Ahvenanmaalla jo 26.3., etelärannikolla 31.3., Jyväskylän korkeudella 10.4., Oulussa 15.4. ja Utsjoella vasta 1.5.

Tavallisesti terminen kevät on varsin lyhyt vuodenaika: se kestää vain 6-7 viikkoa.

Terminen kesä = vuorokauden keskilämpötila ylittää + 10 °C.

Keskimäärin terminen kesä alkaa Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa 20.5. Kesäkuun alkuun mennessä kesä on valloittanut Suomen jo Oulun korkeudelle asti. Pohjois-Lapin tuntureilla kesää saa yleensä odotella 19.6. saakka.

Lähde: Ilmatieteen laitos

Hyisistä maaliskuun öistä toukokuun helteisiin

Kevään säätila oli sanalla sanoen vaihteleva. Maaliskuun yöt olivat harvinaisen kylmiä. Arktisinta oli 27.3., kun elohopea painui 20 pakkasasteen alapuolelle eteläisintä Suomea myöten. Päivälämpötilat kohosivat kuitenkin lähelle keskiarvoa, ja niinpä terminen kevät ei myöhästynyt Etelä-Suomessa kuin muutaman päivän pitkän ajan keskiarvosta.

Kevään tuloa joudutti keskiarvoa hieman lämpimämpi huhtikuu. 25.4. saatiin Etelä- ja Keski-Suomessa nauttia yli 20 asteen lämmöstä. Lopullisesti kevät rynnisti pohjoisimpaan Suomeen asti 22.4. mennessä, eli Lapissa kevät alkoi jopa hieman tavanomaista aikaisemmin.

Toukokuu oli lämpötiloiltaan lähellä pitkän aikavälin keskiarvoja. Tosin aivan viimeisinä päivinä päästiin hellelukemiin monella paikkakunnalla. Korkeimmillaan lämpötila oli Hämeenlinnassa ja Puumalassa, joissa helle helli asukkaita lähes +29-asteisena.

Terminen kesä alkoi Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa 13.5. eli jopa viikkoa ennen keskimääräistä alkamisaikaa. Oulun korkeudelle asti kesä ennätti toukokuun loppuun mennessä. Pohjoisimmassa Lapissa kesä alkoi vasta juhannuksena eli muutamaa päivää tavanomaista myöhemmin.

Kesäkuu oli ilmoiltaan vaihteleva. Kuun alussa ja puolessavälissä oli paikoin varsin koleaa, mutta loppukuusta lämpötila kohosi jopa helle-ennätyslukemiin.

Kevät toi, kevät toi orvokin…

Ensimmäisenä pälvipaikoille kiirehti tuttuun tapaan leskenlehti, joka aukaisi kirkkaankeltaiset kukkansa Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa jo ennen maaliskuun puoltaväliä. Varhaisimpia kukkijoita oli myös sinivuokko, joka kilpaili tänä vuonna tasavahvasti leskenlehden kanssa ensimmäisen kukkijan arvonimestä. Valkovuokko puolestaan tyytyi suosiolla kolmanteen sijaan. Kenties maaliskuun lopun hyisen kylmät yöt myöhästyttivät valkovuokon kukintaa.

Huhti-toukokuun vaihteessa koivut saivat hennon viherryksen. Nopeimmillaan lehdet paisuivat Pohjanmaalla, jossa lehdet kasvoivat muutamassa päivässä kaksinkertaisiksi. Tuohon ajankohtaan länsirannikolle osuikin varsin lämmin jakso, joka vauhditti mukavasti koivunlehtien kasvua. Toinen kevätseurannan puu, tuomi, kukki myöhemmin kuin viime vuonna. Ehkäpä toukokuun vaihteleva säätila ei kannustanut kylmänarkaa, eteläistä puulajia kiirehtimään kukintaansa.

Kevätseurannan ainoa itiökasvi peltokorte heräsi ensimmäisen itiötähkän muodostamiseen hieman myöhemmin kuin vuonna 2008, vasta 24.4. Alkuun päästyään korte kiihdytti tahtiaan matkatessaan halki Suomen ja päätyi Lappiin samaan aikaan kuin viimekin vuonna. Vielä hurjemman loppukirin otti keltakukkainen ojien ja purojen koriste rentukka. Etelärannikon rentukat aloittivat kukkimisen jopa pari viikkoa tavanomaista myöhemmin, mutta siitä huolimatta rentukka ehätti kukkia Lapissa reilusti aiemmin kuin vuonna 2008.

Myöhäisistä kukkijoista kielon matka Suomen halki kesti lähes kuukauden päivät. Hätäisimmät kellokukat avautuivat etelärannikolla toukokuun alkupuolella, kun taas Lapissa kielon kukkimista sai odotella hyvän matkaa kesäkuulle asti. Käenkaali oli vain hiukkasen nopeampi: ensimmäiset yksilöt kukkivat etelässä vapun tienoilla, viimeisimmät pohjoisessa helatorstaina. Mustikan kukinta alkoi tänä vuonna selvästi myöhemmin kuin vuosi sitten, jolloin varhaisimmat mustikankukat havaittiin jo huhtikuussa. Tänä vuonna mustikka palaili lähemmäs pitkän aikavälin keskiarvoaan ja aloitti kukintansa koko Suomessa 7.–23.5. välisenä aikana. Kukinnan aloituskilpailussa jumbosijalle jäi kiistatta oravanmarja. Paikoin toukokuu ennätti vaihtua kesäkuuksi, ennen kuin arvoisa huntupää suvaitsi edes harkita kukkimisen aloittamista.

Kuu kiurusta kesään?

Osa karaistuneimmista muuttolinnuista sinnitteli koko talven Suomessa. Vesistöjen sulapaikoissa uiskenteli harvakseltaan laulujoutsenia, ja pääkaupunkiseudun ruokintapaikoilla vieraili talvella muutamia urheita punakylkirastaita sekä peippoja. Etelänmatkaajista ensimmäisinä palasivat kiurut, laulujoutsenet, kottaraiset ja töyhtöhyypät, joista kiireisimmät saapuivat jo ennen maaliskuun puoltaväliä. Varhaisten palaajien ensimmäinen varsinainen muuttoaalto nähtiin maaliskuun 15. päivän tienoilla, kun ympäri Suomea ihailtiin kurkiauroja ja kuulosteltiin naurulokkien räkätystä.

Hyönteissyöjät odottelivat tapansa mukaan hieman pitempään ennen Suomeen uskaltautumistaan. Ensimmäiset västäräkit tosin heiluttelivat pyrstöään Suomen kamaralla jo reilusti maaliskuun puolella, mutta kirjosieppojen ja pajulintujen pääjoukkoa sai odotella huhti-toukokuulle asti. Kesän airuina pidetyistä pääskyistä ensimmäiset haarapääskyt saapuivat viikkoa ennen vappua, jolloin sää oli vielä kaikkea muuta kuin helteinen. Tarkempia kesän tulon ennustajia lienevät tervapääsky ja käki, jotka palasivat pari viikkoa myöhemmin, monin paikoin muuttolinnuista viimeisten joukossa.

Horrostajat heräävät

Pihojen sympaattinen tuhisija, siili, havahtui horroksestaan tavoilleen uskollisena huhtikuussa. Muutama virkeä otus oli hereillä eteläsuomalaisissa kaupungeissa jo viikkoa tai paria aikaisemmin. Citysiilin talvipesä rakennusten alla voi olla lämpimämpi kuin maalaisserkun kolo, joten kaupunkien piikkipallot lähtevät liikkeelle aikaisemmin.

Lepakoiden kevätseuranta aloitettiin vasta vuosi sitten, mutta jo nyt havaintoja oli kertynyt huomattavasti enemmän kuin viime kerralla. Kenties kevätseuraajat ovat ymmärtäneet iltaretkeilyn viehätyksen. Tänä vuonna suurin osa maamme nahkahiiristä heräsi hyönteisjahtiin samoihin aikoihin kuin viime vuonna. Itäsuomalaiset lepakot tosin vetelivät hirsiä viikon tai pari pitempään.

Monet sammakot ja matelijat viipyivät tänä vuonna suosiolla talvipesissään edellisvuotta pitempään. Sammakoiden kurnutusta päästiin tosin kuulemaan samaan aikaan kuin viime vuonna. Ylimääräisen horrosviikon viettivät esimerkiksi sisiliskot, jotka päättivät sitten herätä yhtä aikaa lähes koko Suomessa: huhtikuun puolessavälissä liskot jo vilistelivät iloisesti aina lounaisrannikolta Kainuun korpiin saakka. Samaan vauhtiin intoutuivat kyyt. Etenkin huhtikuun lopun lämpöiset päivät kannustivat käärmeitä kevätpuuhiin.

Kevätseurannan matelijoista vaskitsa- ja rantakäärmehavainnot jäävät joka vuosi selvästi vähäisemmiksi kuin kyy- ja sisiliskoilmoitukset. Näin kävi tälläkin kertaa. Vaskitsojen huomattiin heränneen huhtikuun lopulla mm. Uudellamaalla, Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Tämän jälkeen koitti pitkä vaskitsaton kausi: esimerkiksi Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa ensihavainnot kuparinvärisistä luikertelijoista tehtiin vasta kuukautta myöhemmin. Rantakäärmeitä nähtiin niin ikään Lounais-Suomessa jo ennen vappua, kun taas keskisuomalaiset käärmeet onnistuivat välttelemään keväänseuraajia aina juhannukselle asti.

Ötökän elämää

Hyönteiset voivat herätä horroksestaan jo varsin varhaisessa vaiheessa. Kohmeisia kekomuurahaisia nähtiin aurinkoisena päivänä lämmittelemässä keollaan ennen maaliskuun puoltaväliä, Lapissa tosin vasta kuukautta myöhemmin. Myös varhaisimmat seitsenpistepirkot olivat liikkeellä maalis-huhtikuussa. Mantukimalaiset viivyttelivät töihin lähtöään tänä vuonna jopa pari viikkoa pitempään. Ehkäpä aikainen liikkeelle herääminen vuonna 2008 osoittautui kehnoksi valinnaksi, ja tänä vuonna kimalaiset päättivät palata huhtikuulla havahtuvien joukkoon.

Retkeilijän kannalta kesän huono puoli ovat hyttyset. Inhojen itikoiden ininää kuultiin ensimmäisen kerran etelärannikolla jo maaliskuun puolella. Lapissa sääskiarka vaeltaja säästyi paukamilta yli kuukauden pitempään.

Kevättä kedoilla

Vuonna 2009 Kevätseurannan teemana olivat perinnemaisemat. Vielä joitain kymmeniä vuosia sitten niittyjä ja ketoja olisi riittänyt isonkin keväänseuraajajoukon ihailtavaksi. Nykyään niittyjen määrä on romahtanut murto-osaan perinnemaisemien kulta-aikaan verrattuna, mikä vaikutti kevätseurantahavaintojenkin lukumäärään. Valitettavan monessa lomakkeessa ilmoitettiin, ettei lähistöllä pidetä sen enempää lehmiä kuin lampaitakaan. Silti laiduntavia eläimiä näkyi siellä täällä keväänseuraajien iloksi. Eteläisimmässä Suomessa lehmät ja lampaat pääsevät laitumelle toukokuun alussa, kun Itä- ja Pohjois-Suomessa niiden on odotettava pari viikkoa pitempään.

Varhaisimmat kevään airuet saapuvat niityille kauan ennen laiduntavia kotieläimiä; jo silloin, kun lumi vasta sulaa. Maaliskuun aurinko lämmittää Etelä-Suomeen saapuvia töyhtöhyyppiä, kottaraisia, kiuruja ja kuoveja sekä herättelee lempeästi suotuisissa paikoissa talvehtineita nokkos- ja sitruunaperhosia. Huhtikuussa oraat alkavat työntyä maasta ja niityt saavat hennon viherryksen. Ilmassa sujahtelee nuolennopeita tuulihaukkoja.

Vähitellen niittykasvit alkavat herätä kevääseen. Keto-orvokki aukaisee kolmiväriset kukkansa huhti-toukokuussa, itäisessä ja pohjoisessa Suomessa muutamaa viikkoa myöhemmin. Kirkkaankeltainen kullero puolestaan kansoittaa Lapin niittyjä ja värittää perinnemaisemaa toukokuun loppupuolella. Kun omenapuun kukat alkavat tuoksua, on Suomeen tullut kesä.

Tekti Mari Wikholm

Kuva Irma Kortekallio

Maailman suurimmassa viherpesukokouksessa

Kööpenhaminan ilmastokokous sai minutkin lähtemään Tanskaan joulukuun puolivälissä. Osallistuin mielenosoituksiin ja seminaareihin. Miten voisimme ratkaista ilmastokriisin sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla?

EU:n vapaat sisärajat turvaava Schengen-sopimus on purettu kokouksen ajaksi, joten minua ja matkatovereitani jännittää, pääseekö bussi rajan yli. Joitakin Saksasta tulleita autoja on käännytetty. Me pääsemme, mutta poliisiauto kurvaa silti luoksemme Kööpenhaminassa. Henkilöpapereita kysytään ja reppuja tarkastetaan ystäviltäni kadulla vielä usean kerran viikon mittaan. Minulta ei kertaakaan: ilmeisesti poropiponi ja punaiset housuni tekevät ihmisestä näkymättömän.

Ensimmäinen aamupäivä kaupungin keskustassa yllättää. Mainostaulut ja metron seinät ovat täynnä Hopenhagen-nimellä varustettuja kaupallisia tiedotteita, joissa Coca-Cola, Siemens ja Toyota lupaavat yhtenä rintamana torjua ilmastonmuutosta.

Hetkinen, eivätkö nämä yhtiöt ole näihin päiviin asti halunneet kaiken mahdollisen pohjaveden ja sähkön käyttöönsä ja estoitta edistäneet fossiilisiin polttoaineisiin pohjautuvaa elämäntapaa? Eikö tällaisten tahojen pitäisi pelätä kulutuskriitikoita ja ilmastoaktivisteja?

Yhtiöt ovatkin kaapanneet ilmastokysymyksen tyylikkäästi haltuunsa ja saaneet ilmastosopimuksen edistämään omia etujaan. Viherpesu ei jää mielenosoittajilta huomaamatta. Kokouksen aikana moni mainoksista saa päälleen punaisen ”tämä yhtiö on yhtä vihreä kuin tämä tarra” varoituksen.

Foodsystem change!

Eräs iloisimmista mielenosoituksista, johon osallistun, on maatalousbisneksen vastainen kulkue. Kansainvälinen pienviljelijöiden verkosto Via Campesina ja nuoret kasvissyöjät sikapuvuissaan vaativat yhdessä teollisen lihantuotannon loppua. Aihe on mitä olennaisin myös Kööpenhaminassa, koska eläintuotanto aiheuttaa mittavat kasvihuonekaasupäästöt. Olen mukana oman banderollin kanssa ja osallistun myös lentolehtisten jakamiseen.

Mielenosoitus sulkee hetkeksi yhden keskustan marketeista. Niihin ei ole paikallisten pienviljelijöiden ja -jalostajien tuotteilla sisäänpääsyä, vaan myytävä ruoka tulee pitkien matkojen takaa. Voimakkaat isot kauppaketjut kilpailuttavat hinnat mataliksi, ja viljelijöiden osuus myyntihinnasta jää joka tapauksessa muutamaan prosenttiin.

Vaihtoehdon osoituksena kaupan edustalla jaetaan kaikille halukkaille luomukasvispurilaisia. Orgaanisen aineksen eli hiilen määrätietoinen sitominen maaperään luomuviljelyn keinoin on nimittäin todellinen tapa tarttua ilmastokriisiin. 50 vuodessa jopa reilut 2/3 ilmakehän ylimääräisestä hiilidioksidista voitaisiin kaapata peltomaahan tehden siitä samalla hedelmällisempää. Edellytyksenä on ruoantuotannon paikallistaminen.

Kulkue kurvaa myös erään huoltoaseman luokse. Siellä muistutetaan, että nykyisenkaltainen biodieselin suurmittakaavainen tuotanto tapahtuu metsien ja ruokapeltojen kustannuksella. YK:n edustaja on varoittanut, että peräti 60 miljoonaa ihmistä voi pian joutua pakolaisiksi palmuöljyplantaasien ja vastaavien vuoksi.

Ilmastovankina nippusiteissä

Toiveikkain, mutta samalla kurjin päivä on 16.12. Yhteiskunnalliset liikkeet järjestävät Reclaim the Power -kansalaistottelemattomuustapahtuman, johon osallistuu useita tuhansia ihmisiä. Näkyvimmin liehuvat Via Campesinan vihreät liput.

Tapahtuman päämääränä on pitää konferenssikeskuksessa kansankokous, jossa vaaditaan fossiilisten polttoaineiden jättämistä maahan, ekologisen velan maksamista Etelän kansoille ja energian- ja ruoantuotannon paikallistamista. Sisään ei päästä, mutta kokous pidetään konferenssirakennuksen ulkopuolella.

Joudun pidätetyksi, kun olen pyrkimässä konferenssikeskukseen, vaikka olen siitä vielä yli puolen kilometrin päässä. Osa aktivisteista saa poliisilta pippurikaasua naamaansa ja polkupyöräilijöiden blokin tielle lasketaan vapaana juoksevia poliisikoiria. Meitä kohdellaan todella nöyryyttävästi. Joudun istumaan pakkasessa ja pidätyskeskuksen lattialla seitsemän tuntia nippusiteissä, minkä jälkeen on vielä muutaman tunnin odotus putkassa. Vessaan on vaikea päästä, eikä juomavettäkään anneta ennen kuin putkassa.

On törkeää, että me joudumme vangituiksi, mutta öljy-yhtiöiden etua ajavat ilmastorikolliset lobbaavat ongelmitta konferenssikeskuksen sisällä. Nykyisen järjestelmän väkivaltaisuus näyttäytyy yleensä epäsuorasti, mutta joskus myös tällä tavoin suoraan. En sentään saa pampusta, kuten esimerkiksi ne ihmiset, jotka pyrkivät osallistumaan kansankokoukseen konferenssin sisältä. Mukana on myös Bolivian hallituksen delegaation jäseniä.

Ilmastokokousta varten Kööpenhaminassa tehtiin lakimuutos, minkä mukaan poliisi sai valtuudet pidättää aktivisteja ennaltaehkäisevän toiminnan nimissä. Parin viikon aikana poliisi otti noin 2000 ihmistä kiinni ilman minkäänlaisia rikossyytteitä. Vankilaan korjattiin etukäteen miltei kaikki Reclaim the Power -tapahtuman pääpuhujat.

Bisnes jatkukoon ennallaan

Odotukseni eivät ole korkealla, mutta Kööpenhaminassa tehty ilmastosopimus onnistuu silti yllättämään epädemokraattisuudellaan. Lopullista sopimusta on tekemässä vain 26 valtion edustajia. Loput melkein 150 maata syrjäytetään.

Päätöksentekotavoiltaan YK alkaa muistuttaa yhä enemmän Maailman kauppajärjestö WTO:ta, mutta niin sopimuksen sisältökin. Se antaa suuryrityksille lisää investointimahdollisuuksia päästökaupan avulla. Köyhien maiden ilmastotoimia aiotaan tukea Maailmanpankin kautta, jolla ei ole Etelässä hyvä maine. Lämpeneminen rajoitettaisiin kahteen asteeseen, vaikka Kööpenhaminassa miltei kaikki näkemäni kansalaisjärjestöt vaativat katoksi 1,5 astetta.

On myös hyvin epäselvää, päästäänkö valituilla keinoilla tähänkään. Sopimuksessa ei ole puhettakaan talouden rakenteiden muuttamisesta, kulutuksen ja tuotannon – eli energiantarpeen – vähentämisestä. Talouskasvua ei uskalleta kyseenalaistaa. Sopimus puhuu päästökaupasta, joka ei ole toistaiseksi vähentänyt kasvihuonekaasuja globaalilla tasolla. Esimerkiksi Iso-Britannian päästövähennykset selittyvät lähinnä sillä, että teollisuustuotantoa on siirretty Kiinaan.

Päästökauppa lisää sitä velkataakkaa, joka Pohjoisen mailla on Etelän ihmisille ja luonnolle. Päästökauppahankkeissa investoidaan esimerkiksi eukalyptuspeltoihin tai valtaviin vesivoimaloihin niin sanotuissa kehitysmaissa. Nämä hankkeet ovat ajaneet alueen alkuperäisasukkaat pois mailtaan, vieneet heidän vetensä ja saastuttaneet ympäristön kemikaaleilla. Tuulivoimalapuistokaan ei ole järin eko, kun se rakennetaan maissipellon päälle.

Ratkaisujen todeksi eläminen

Kun reissuväsymys on nukuttu ohi, huomaan kuitenkin innostuneeni Kööpenhaminan jäljiltä. Yhteiskunnallisten liikkeiden piirissä vallitsi vahva ilmasto-oikeudenmukaisuutta vaativa tunnelma, jota ei Suomessa yleensä pääse aistimaan. Jaksan taas kirjoittaa mielipidekirjoituksen lehteen ja järjestää keskustelutilaisuuden gm-soijaviljelmien haitoista, kun tapasin ihka elävinä näistä kärsiviä ihmisiä. Olen vastuussa heille ja luonnolle.

Kööpenhamina osoitti myös, että ilmastokriisin ratkaisut ovat jo olemassa. Köpis on joskus valittu maailman pyöräilypääkaupungiksi ja siellä todella tuntui, että pyöräilijänä olen tasaveroinen liikkuja autojen rinnalla. Keskustan liikennevalojen vihreä aalto on kuulemma trimmattu polkijoiden vauhdin mukaiseksi.

Liioin mielenosoitusten kapitalismin vastaiset iskulauseet eivät jääneet kasaksi kauniita sanoja: esimerkiksi joukko nuoria ruotsalaisia kasvatti kesällä Skånessa ison kasvimaallisen purjoa, perunaa ja montaa muuta ainesta. Niistä valmistetulla sopalla kyseinen Mykorrhiza-kollektiivi ruokki mielenosoituksissa kulkevia ihmisiä. Majapaikoissakin ruokahuolto pelasi vapaaehtoispohjalta toimivien kansankeittiöiden voimin. Ylellisyydeksi leimattu luomuruoka on kaikkien ulottuvilla, kunhan jakelu- ja tuotantotapoja muutetaan.

Teksti Päivi Mattila

Kuva Kris Krug