Nuorten luontopolku puhuu Inarin metsien puolesta
Inarijärven alueen karu kauneus ja jylhät metsät tekivät vaikutuksen viikon Otsamotunturin läheisyydessä viettäneisiin suomalaisiin ja venäläisin nuoriin. Luontomatkailuun painottuneen leirin osallistujat toivovat alueen helmien – hienojen iäkkäiden metsäalueiden – säilyvän matkailijoiden nähtäväksi myös tulevaisuudessa. –
[Lue lisää]
Nuorten luontopolku puhuu Inarin metsien puolesta
×
Inarijärven alueen karu kauneus ja jylhät metsät tekivät vaikutuksen viikon Otsamotunturin läheisyydessä viettäneisiin suomalaisiin ja venäläisin nuoriin. Luontomatkailuun painottuneen leirin osallistujat toivovat alueen helmien – hienojen iäkkäiden metsäalueiden – säilyvän matkailijoiden nähtäväksi myös tulevaisuudessa.
– Kyllä täällä silmä lepää ja korvat nauttivat hiljaisuudesta, Tarmo Saastamoinen sanoo mietteliäänä.
Hän ja neljä muuta nuorta ovat saapuneet Inariin leirille Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piiristä. Osallistujia on saapunut myös Venäjän puolelta, Murmanskista ja Arkangelista sekä eri puolilta Suomea oppimaan ja pohtimaan luontomatkailua ja sen kestävän kehittämisen mahdollisuuksia sekä tutustumaan Inarin alueen luontoon.
Alueen luonnon kauneus on selvästi tehnyt leiriläisiin vaikutuksen.
– Täällä ympäröivä luonto on upeaa verrattuna mihin tahansa pohjoiseen kohteeseen, missä olen aiemmin vieraillut. Kotiseudullani Murmanskissakaan harvemmin löytää tällaisia maisemia; jäkäliä, luppoa, vanhoja männiköitä, tuntureja. Ihmetyttää tosin, ettei alueella ole enempää merkattuja reittejä tai palveluita luonnosta kiinnostuneille matkailijoille, kertoo PiM-järjestön (Priroda i Molodezh eli luonto ja nuoret) aktiivi, itsekin oppaana työskennellyt Roman Antipin.
Inariin valtion retkeilyalue
Leiriläiset olivatkin yhtä mieltä leirillä vierailleiden paikallisten asiantuntijoiden kanssa siitä, että Inarin retkeilyalueella on selvästi potentiaalia olla vielä nykyistä paljon merkittävämpi luontomatkailukohde. Leirin aikana julkaistiin leiriläisten ja Inarin luonnonystävien yhteinen kannanotto valtion retkeilyalueen perustamiseksi Inariin.
– Kunnan kaavoitukset tulevalla retkeilyalueella ovat keskeyttäneet suunnitelmat valtion retkeilyalueen perustamiseksi. Kaavoitusprosessi tulisi mielestämme saada päätökseen pikaisesti ja toteuttaa vahingoittamatta retkeilyalueen ainutlaatuista luontokokonaisuutta. Metsänhoito alueella tulisi tehdä jättäen viimeiset säästyneet metsät rauhaan, summaa Inarin luonnonystävien Vesa Luhta kannanoton sisältöä.
Uudenlainen luontopolku esittelee pieniä luontoelämyksiä
Havainnollistakseen alueen mahdollisuuksia luontoelämyksiin leirin osallistujat suunnittelivat viikon aikana Rovavaaralle, Otsamotunturin läheisyyteen elämyksellisen luontopolun. Rovajärven kämpältä lähtevän polun avulla leiriläiset haluavat nostaa esiin hienoja luontokohteita, jotka saattaisivat muuten jäädä huomiotta. Toisaalta haluttiin osoittaa, että hienoille metsäalueille on hakkuita parempaakin käyttöä.
Suuniteltu polku ei ole perinteistä mallia, vaan niin sanottu virtuaalinen luontopolku. Metsään ei ole pystytetty erityisiä rakenteita, eikä erillistä reittiä raivattu polkua varten. Polun rastien sijainnit, niiden tiedot ja rastien tehtävät laitetaan kaikki saataville internetistä löytyvään esitteeseen. Rasteihin tutustuva retkeilijä voi tarpoa metsässä omia reittejään ja rastien luokse suunnistamisesta tulee osa elämystä.
– Rovavaaran maisemat ovat liian hienoja poluilla ja kylteillä pilattaviksi, tuumaa polun suunnitteluun osallistunut unkarilainen Nikolett Katona.
Leiri oli osa Luonto-Liiton tänä vuonna alkanutta yhteistyöhanketta, joka keskittyy kestävän luontomatkailun edistämiseen nuorten ja kansalaisjärjestöjen keskuudessa Barentsin alueella. Venäjällä hanketta toteuttavat nuorten ympäristöjärjestöt Aetas ja PiM. Leirin järjestämisen mahdollisti Euroopan komission Youth in Action -ohjelman sekä ulkoasiainministeriön tuki.
Kannanotto: Inarin retkeilyalue perustettava viipymättä
www.luontoliitto.fi/metsa/ajankohtaista/2009/08/kannanotto-inarin-retkeilyalue-perustettava-viipymatta
Teksti ja kuva Sini Eräjää
Tee itse virtuaalinen luontopolku
Virtuaalisen luontopolun tekeminen on helppo ja hauska tapa tehdä arvokasta luontokohdetta tunnetuksi. Sen kautta voit kerätä tukijoukkoja suojelukohteellesi tai vakuuttaa kunnan päätöksentekijät siitä, että virkistys ja luontomatkailu ovat parempia käyttömuotoja lähimetsällesi kuin uuden ostoskeskuksen rakentaminen.
Luontopolun tekemiseen tarvitset GPS:n, kameran, suunnistustaitoja ja vähän luovuutta.
Tee näin:
1. Valitse alue, jonka suojelua haluat edistää. Sopiva kohde ei sijaitse liian kaukana asutuksesta ja palveluista, ja sinne pääsee julkisilla kulkuneuvoilla.
2. Löydä polun rastit. Etsi erikoisia/kauniita/kivoja paikkoja alueelta ja ota ylös niiden GPS-koordinaatit. Samalla niistä kannattaa ottaa edustavia valokuvia muistin tueksi ja esittelytarkoitukseen.
3. Tee rasteista lyhyet kuvaukset. Esim. ”pieni suo, jolle aurinko paistaa iltaisin”, tai ”satakielen asuttama koivikko” ovat kuvauksia, jotka saattavat houkuttaa ihmisiä tutustumaan alueeseen.
4. Kokoa kuvaustekstit ja koordinaatit esitteeseen tai nettisivulle. Voit käyttää esimerkiksi ilmaista Google Earth (http://earth.google.com) -ohjelmaa polun reitin merkitsemiseksi.
5. Julkaise luontopolkusi mahdollisimman näkyvästi, esimerkiksi lehdistötiedotteen avulla. Voit myös esittää luontopolkua suoraan sen mahdollisille käyttäjäryhmille (kouluille, luonto- ja asukasyhdistyksille, retkeilijöille jne).
Luonto-Liiton metsäryhmältä voit saada lisäohjeita luontopolun tekemiseen ja julkaisemiseen. Ajankohtaisia yhteistietoja löytyy metsäryhmän nettisivuilta: www.luontoliitto.fi/metsa
Teksti Birthe Weijola
Linkki artikkelin sivulle
Hevonkuusen kirjeenvaihtajalta
Muutosta on aikaa jo muutama kuukausi. Juna kuljetti meikäläisen, ompelukoneen ja polkupyörän Helsingin humusta Hyrynsalmen Paljakkaan, yli 20 kilometrin päähän kirkolta ja palveluista. Äläkä välitä, en minäkään osannut paikantaa tätä paikkaa aikaisemmin. Onhan tämä vähän
[Lue lisää]
Hevonkuusen kirjeenvaihtajalta
×
Muutosta on aikaa jo muutama kuukausi. Juna kuljetti meikäläisen, ompelukoneen ja polkupyörän Helsingin humusta Hyrynsalmen Paljakkaan, yli 20 kilometrin päähän kirkolta ja palveluista. Äläkä välitä, en minäkään osannut paikantaa tätä paikkaa aikaisemmin. Onhan tämä vähän kaukana.
Olen ollut vaikuttunut Kainuun mahtavasta luonnosta. Paljakan luonnonpuiston läheisyys takaa upeita lajilöytöjä suorastaan takapihalta, ja karhustakin on saatu useita havaintoja. Itse Kontio ei valitettavasti ole hennonnut näyttäytyä. Ilmeisesti metsässä liikkujan lauluntapainen pelottaa isommankin eläimen turvallisen matkan päähän, oli se sitten nuottikorvallinen ihminen tai joku vähemmän vaarallinen peto.
Upean luonnon ohessa on hevonkuusessa kehitettävä itse omat viihteet ja tekemiset. Kaupallista tarjontaa ei kerta kaikkiaan ole, kylän ainoa anniskeluravintolakin tuli tänä syksynä tiensä päähän. Kulttuuritarjonta on vähänlaista, ellei sitten varta vasten lähde käymään Oulussa tai Kajaanissa. Ulkona syöminenkin on hyvin harvinaista herkkua, vaikka Hyrynsalmen huoltoaseman burgeripuolelta saakin jonkinlaisen kasvispurilaisen. Itse tehty ruoka tulee helpommin, ja on usein myös aika maukasta ranskismuhjuun verrattuna.
Omassa ja luonnon rauhassa täällä kuitenkin viihtyy. Rahaa kuluu huomattavasti vähemmän kuin kaupungissa. Ihmisiä tavataan käymällä kylässä, ei neljän euron lattelasin äärellä, eikä päivittäisillä kulkureiteillä todellakaan tarjota mahtavia shoppailumahdollisuuksia. Olosuhteet pakottavat myös tietynlaiseen omavaraisuuteen, tai ehkä vähintäänkin omavarautumiseen: välillä lunta tulee niin paljon, ettei kotoa välttämättä pääse kylille vaikka miten olisi margariini tai polttopuu lopussa. Sama pätee myös muuhun liikkumiseen: jos tulossa on jotain tärkeää menoa, kannattaa tarkastaa säätiedotus etukäteen.
Olosuhteista johtuen täällä viihtyminen on lähinnä omasta itsestä kiinni. Kaupalliset tahot eivät tarjoa pakotteita eikä virikkeitä. Tee se itse -henkinen elämäntapa voi ajoittain olla vaativaa, mutta toisaalta palkitsevaakin. Ja vähintäänkin kokeilemisen arvoista.
Teksti Hanna Kaisa Hellsten
Linkki artikkelin sivulle
Pohjoinen metsätalous siirtyy etelään
Metsähallitus hakkasi tämän vuoden syyskuussa Helarasin arvokasta vanhaa metsää aivan Riuskan luonnonsuojelualueen lähellä Kainuussa. Tilanne on omituinen, sillä pohjoisen puun kysyntä on vähentynyt, sellutehtaita on suljettu ja suuret metsäyhtiöt ovat siirtymässä Etelän markkinoille. Näissä olosuhteissa
[Lue lisää]
Pohjoinen metsätalous siirtyy etelään
×
Metsähallitus hakkasi tämän vuoden syyskuussa Helarasin arvokasta vanhaa metsää aivan Riuskan luonnonsuojelualueen lähellä Kainuussa. Tilanne on omituinen, sillä pohjoisen puun kysyntä on vähentynyt, sellutehtaita on suljettu ja suuret metsäyhtiöt ovat siirtymässä Etelän markkinoille. Näissä olosuhteissa hakkuupaineiden luulisi helpottavan, erityisesti valtion mailla.
Asennemuutos metsätalouspuolella on kuitenkin hidas, ja suojelematonta ikimetsää on kaadettu jopa tienvarsien pöllipinoihin odottamaan “varmuuden vuoksi”. Muutosta ei kuitenkaan voi estää. Metsätalouden siirtyminen maapallon toiselle laidalle saattaakin ajan kanssa tehdä metsiensuojelusta helpompaa, kun on myös taloudellisesti entistä perustellumpaa hakea metsistä jotain muutakin kuin hakkuutuloa.
Suotuisat kasvuolot ja suotuisa politiikka
Metsätalouden siirtymiseen on useita syitä. Eräs niistä on puun kasvutahti: siinä missä täkäläiset puulajit kasvavat sellupatakokoisiksi 70–90 vuodessa, on eukalyptus korjuukelpoista jo 17 vuoden kasvatuksen jälkeen.
Kasvatettavat lajit ovat usein tuontitavaraa. Australialaista eukalyptusta kasvatetaan nopeakasvuisuutensa vuoksi niin Kaakkois-Aasiassa kuin Etelä-Amerikassakin alkuperäisen metsän tilalla. Puuta tuotetaan valtavilla yksilajisilla puuplantaaseilla, joiden hoitaminen vaatii suuria määriä kasvimyrkkyjä ja lannoitteita. Jalostustyössä käytetään myös yleisesti geenimuuntelua.
Metsäteollisuuden muuton taustalla vaikuttavat myös taloudelliset ja poliittiset syyt. Työvoima on monissa maissa edullista, ja mittaville tehdashankkeille on saatavilla Suomen valtion myöntämiä vientitukia. Vaatimukset ympäristön huomioimiselle ovat useissa kehitysmaissa varsin kevyitä, jolloin sademetsän muuttaminen puupelloksi on mahdollista hyvinkin laajalta alueelta. Myös sellutehtaiden päästöjen valvonta on usein olematonta.
Metsäteollisuus tuo ongelmia
Trooppiset metsät ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä alueita. Sademetsät kattavat maapallon pinta-alasta vain vajaat kuusi prosenttia, mutta niissä elää yli puolet maapallon eläinlajeista. Alueiden säilyttäminen olisikin tärkeää luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta, mutta ne pienenevät jatkuvasti. Vuosittain sademetsää hakataan noin 150 000 km2 eli noin puolet Suomen pinta-alasta. Yksi syy hakkuiden taustalla on metsäteollisuus. Vaikka hakatun sademetsän tilalle kasvatettaisiin puuta, ei se korvaa alkuperäistä lajistoa.
Plantaasi- ja tehdashankkeiden vaikutukset ympäristöön ja sitä kautta myös ihmisten elämään ovat suuria.
Brasiliassa Bahian osavaltiossa sijaitseva Veracelin sellutehdas plantaaseineen on vienyt paikallisilta viljelyalueen, ja jopa hautausmaan reunaan on istutettu sellupuuta. Viljelmien vaatimat kemikaalit ovat pilanneet joen, josta paikallinen väestö on aiemmin ottanut juomavetensä. Vesi on muutenkin vähentynyt, sillä eukalyptus vaatii paljon vettä kasvaakseen.
Tarina ei ole poikkeuksellinen: suuret selluhankkeet ovat vaikuttaneet ympäristöönsä samantapaisesti eri puolilla Etelä-Amerikkaa.
Veracelin taustalla on Brasilialaisen Aracruzin lisäksi Stora Enso. Tehtaan tuottama valtaisa sellumäärä menee pääasiassa vientiin: tuotteet menevät Pohjoiseen, haitat jäävät Etelään. Veden ja maan menetys ajaa ihmisiä pois kotiseudultaan, ellei hallitus ole ehtinyt raivata heitä jo valmiiksi hankkeen tieltä. Metsäkysymykset ovatkin tiiviisti kytköksissä ihmisoikeus- ja demokratiakysymyksiin.
Takaisin Pohjoiseen
Metsäteollisuuden siirtyminen kehitysmaihin aiheuttaa merkittäviä ympäristöongelmia, joihin liittyy myös inhimillisiä tragedioita. Eikö olisi sittenkin parempi antaa moton laulaa pohjoisessa ikikuusikossa?
Viimeisten vanhojen metsien hakkuut eivät riitä pelastamaan sademetsiä, sillä niitä on jäljellä enää vähän. Vanhojen luonnontilaisten tai sen kaltaisten metsien osuus on Suomen metsistä alle prosentin, ja niistä suojelun ulkopuolella on noin puolet. Näillä metsillä ei päästä edes kunnolla alkuun globaalin paperintarpeen täyttämiseksi. Monimuotoisuuden kannalta niiden arvo on kuitenkin merkittävä.
Etelän metsien tilaan vaikuttavat ratkaisut tehdään täällä boreaalisten metsien suojelusta riippumatta. Pohjoiset pankit ja valtiot rahoittavat tehdashankkeita, jotka jo kokonsa puolesta aiheuttavat merkittäviä muutoksia ympäristöön.
Myös tuotteet tulevat Pohjoiseen. Suomalaiset kuuluvat maailman kärkikastiin, kun katsotaan paperin ja kartongin kulutusta: World Resource Institutin mukaan kulutamme lähes 325 kiloa paperia ja kartonkia henkeä kohti. Ratkaisut globaaliin metsiensuojeluun lähtevätkin kulutuksen hillitsemisestä, sillä lähes puolet hakatuista metsistä päätyy paperiksi.
Paperia kulutetaan turhaan
Paperituotteiden kulutus on kuusinkertaistunut 1960-lukuun verrattuna. Kulutus on jakautunut epätasaisesti: noin kymmenen prosenttia maapallon väestöstä kuluttaa puolet paperista. Suurin osa tästä määrästä menee mainontaan – joko mainoksiin tai houkutteleviin pakkauksiin.
Kriittinen silmäys omaan tulostamiseen, mainoksista kieltäytyminen sekä ylipakattujen tuotteiden välttäminen ovat hyvä alku paperin tärväyksen välttämiseen.
Turhasta paperin käytöstä luopuminen on myös energiapoliittinen kannanotto: paperitonnin valmistus vie energiaa saman verran kuin terästonnin valmistaminen. Välttämättömissä paperihankinnoissa kannattaa suosia uusiotuotteita. Ostoksilla kannattaa olla tarkkana: uusiopaperi ei ole sama asia kuin esimerkiksi joutsenmerkitty tuote.
Teksti HK Hellsten
Linkki artikkelin sivulle
Metsien kartoittaminen sujuu aloittelijaltakin
Metsäkartoitukset ovat Luonto-Liiton metsäryhmän ydintoimintaa. Kartoituksilla kerätään tietoa suojelemattomista metsistä aina Etelä-Suomen METSO-alueelta pohjoisimpaan Lappiin tai jopa ulkomaille saakka. Metsäkartoittajan ei välttämättä tarvitse olla rautainen asiantuntija. Myös varsin vähäisillä pohjatiedoilla voi osallistua kartoituksiin tai kartoittaa itsenäisesti.
[Lue lisää]
Metsien kartoittaminen sujuu aloittelijaltakin
×
Metsäkartoitukset ovat Luonto-Liiton metsäryhmän ydintoimintaa. Kartoituksilla kerätään tietoa suojelemattomista metsistä aina Etelä-Suomen METSO-alueelta pohjoisimpaan Lappiin tai jopa ulkomaille saakka.
Metsäkartoittajan ei välttämättä tarvitse olla rautainen asiantuntija. Myös varsin vähäisillä pohjatiedoilla voi osallistua kartoituksiin tai kartoittaa itsenäisesti. Parhaassa tapauksessa kartoituksissa löydetyt hienot metsät päätyvät suojeluun – ja saattaahan kartoituksen lomassa välillä päästä vaikka saunaan.
Ensi kertaa kartoittamassa
Riina Kivilahti, 21, tanssin opiskelija, Joensuu
– Osallistumalla metsäkartoituksiin edistää metsien suojelua, oppii metsistä käytännössä ja saa olla luonnossa. Ummikkonakin voi lähteä mukaan, kunhan ennen kartoituksia hieman perehtyy metsätyyppeihin ja suunnistukseen, Riina Kivilahti kannustaa.
Riina osallistui ensimmäistä kertaa metsäkartoituksiin kesäkuussa. Viikon ajan hän liikkui kokeneempien kartoittajien mukana Metsä-Lapin suojelemattomissa metsäerämaissa Jooseppitunturin, Painopään ja Pokka-Puljun alueilla. Kartoituksissa tarkasteltiin metsän rakennepiirteitä sekä uhanalaisia ja vanhaa metsää indikoivia kääpiä.
– Pystyin auttamaan kartoittamisessa muun muassa kirjaamalla kääpähavainnot ja muita muistiinpanoja, Riina kertoo.
Aiempi toiminta ympäristöjärjestöissä antoi eväitä kartoittamiseen. Ennen kartoituksia Riina oli myös osallistunut viikonlopun mittaiselle METSO-kurssille. Kurssilla hän oppi, millainen on kartoituksen kulku, mitä piirteitä metsästä katsotaan sekä muita kartoittamiseen liittyviä käytännön asioita.
Lajien oppimisen vaikeus ja riemu
Kartoituskokemus Metsä-Lapissa rohkaisi Riinaa. Hän arvostaa muilta saamaansa kannustusta sekä tietoa ja taitoa.
– Huomasin, että lajien opettelu vaatii kärsivällisyyttä. Aloin kunnioittaa aiempaa enemmän heitä, jotka lajeja tuntevat, Riina toteaa.
– Mieleeni kartoitusreissulta on jäänyt hauskoja sanoja, esimerkiksi muhjustaminen. Samoin hetket, jolloin itse löysi ja tunnisti sirppikäävän, rusokantokäävän tai jonkun muun harvinaisen lajin, olivat merkittäviä.
Välillä reissulla tuli vastaan myös rankkoja kokemuksia.
– Mieleeni on vahvasti jäänyt hetki Jooseppitunturin Kirakkavaaroilla, kun vanhojen kilpikaarnaisten mäntyjen vierestä alkoi hakkuuaukea, jolla oli yhtä suurten mäntyjen kantoja. Kädet olisivat yltäneet kaadettujen mäntyjen ympäri, Riina suree.
Kartoitusreissuille Riina haluaa ehdottomasti uudelleen mukaan.
– Pohjoinen ja luonnontilaiset metsät kiinnostavat, mutta haluan myös oppia lisää Etelä-Suomen metsistä sekä METSO:sta.
Korpimetsät lumosivat
Tiina Jalkanen, 26, kirjallisuuden opiskelija, Oulu
– Pääsin tutustumaan metsäkartoitukseen kesällä 2008, kun Greenpeace ja Luonto-Liitto kartoittivat Metsä-Lapin suojelemattomia metsäerämaita muun muassa Kittilässä ja Sodankylässä, kertoo Tiina Jalkanen.
Hän oli viikon verran konkareiden mukana, ja palasi reissusta hämmentyneen riemuissaan: niin kauniita metsiä, niin paljon suojeltavaa – ja niin paljon opittavaa!
– Ensimmäisellä kerralla en tiennyt mistään mitään. Kirjurointi ja valokuvaaminen onnistuvat onneksi aloittelijaltakin. Samalla oppii yhtä sun toista lahopuujatkumosta, metsän erirakenteisuudesta sekä kaikenlaisista pohjanrypyköistä, mäntyraspikoista, riekonkäävistä ja muista.
Intoa sekä uskoa itseensä Tiina oli saanut samana keväänä Nuuksiossa järjestetyltä Luonto-Liiton metsäkartoituskurssilta. Sittemmin Tiina on tunkenut itsensä biologian kursseille yliopistossa sekä tutkinut ahkerasti kääpä- ja metsätyyppioppaita. Parhaiten hän kuitenkin myöntää oppivansa maastossa.
Salapoliisityötä ja hukkuneita kyniä
Tiina on ollut kolme kertaa kartoittamassa Metsä-Lapissa. Viime kesänä hän oli myös mukana kartoittamassa Oulun seudun metsiä METSO-kriteerein.
– Kaikki reissut ovat olleet huippuja! Ymmärsin, että Suomessa on vielä jonkin verran jäljellä arvokkaita metsiä, jotka kannattaa suojella. Tuli halu oppia lisää ja lisää, kun itse kartoituskin on niin kivaa, Tiina kertoo.
Joskus metsän katsominen tuntuu suorastaan salapoliisityöltä: mitä tässä metsässä on tapahtunut, onko tähän koskenut ihminen, kuinka vanhoja ovat nuo kannot?
Turhauttaviakin päiviä tulee joskus vastaan. Tuolloin hukkaa omat ja muiden kynät, ei muista mitään, tekee saman virheen yhä uudestaan, kamerasta loppuu patteri ja muutenkin kenkuttaa.
– Kerran oltiin rämmitty vesisateessa kolmatta päivää muistiinpanovihot muhjuna, auto sisältäkin märkänä sekä hirmuisen viluissaan. Ja kas! Metsän siimeksessä, pilvenraosta selviytyneen auringonvalon keskellä häämötti sauna! Ne olivat hyvät löylyt, muistelee Tiina lämmöllä.
Empimättä mukaan
Metsäkartoitusta Tiina pitää konkreettisena tapana vaikuttaa metsien suojeluun. Lisäksi metsissä kulkeminen on hauskaa puuhaa, jossa oppii paljon paitsi luonnosta, myös itsestään.
– Itse emmin turhaan vuosia ennen kuin tohdin lähteä mukaan. Aloittelijastakin on paljon apua! Tiina kannustaa.
– Tulevaisuudessa haluan oppia lisää Etelä-Suomen metsien kartoittamisesta ja yleensäkin sellaisista metsistä, joilla on metsänkäsittelyn historiasta huolimatta suojeluarvoa. Olisi kiva oppia myös lisää lajistoa ja soiden inventointia.
Ohjat omiin käsiin
Harri Kuokkanen, 24, matematiikan opiskelija, Helsinki / Joutseno
– Keväällä 2007 otin yhteyttä Luonto-Liiton nykyiseen puheenjohtajaan Mauno Särkkään, jonka olin kuullut kartoittavan Keski-Suomen metsiä sinä kesänä. Teimme toukokuussa yhdessä viikon reissun. Minä valokuvasin, Mauno huolehti varsinaisesta kartoittamisesta ja opasti minua, Harri Kuokkanen kertoo.
Seuraavana kesänä Harri osallistui vastaavalle reissulle. Kiinnostus jäi kytemään, ja tänä vuonna, kesäsuunnitelmien ollessa sopivasti auki, hän päätti rohkaistua ja aloittaa kartoitukset itsekseen. Kartoitusalueeksi valikoitui puutteellisesti kartoitettu Etelä-Savo.
Harri teki ensi kertaa kaiken alusta alkaen itse: kartta- ja ilmakuvatulkinnoista varsinaiseen kartoitukseen maastossa sekä kartoitusten kirjalliseen raportointiin. Kokemus oli opettavainen.
– Ilmakuvassa vanhan metsän erottaminen tiheästä kasvatusmetsästä on etenkin harjaantumattomalle silmälle vaikeaa. Jo ensimmäisillä maastokäynneillä huomasin ilmakuvien pohjalta tekemieni tutkimusrajausten puutteet, Harri toteaa.
Niinpä metsien perässä ajettuja kilometrejä kertyi arvioitua enemmän. Kilometrejä lisäsivät myös äskettäin hakatut metsät, jotka eivät näkyneet vanhentuneissa ilmakuvissa. Tällaisilta pettymyksiltä eivät edes kokeneet kartoittajat voi välttyä.
– Onneksi lähes jokaiselta reissulta on löytynyt edes jotakin arvokasta metsää, josta on saanut iloa ja voimaa.
Metsä lähentää
Harri teki ensimmäiset itse suunnittelemansa reissut yksin, jotta alkukankeus ei olisi turhauttanut kanssakartoittajaa. Hieman myöhemmin Heidi Kettunen lähti Harrin mukaan valokuvaamaan ja oppimaan.
– Kaverin ottamisessa mukaan on paljon hyviä puolia. Etenkin perättäiset pettymykset – vaikkapa juuri hakattu metsä tai toinen toistaan seuraavat onnettomat ruppametsät – eivät jaettuina syö voimia niin paljon. Toisinaan taas mustana kukkiva huumori voi selättää epätoivon, Harri kertoo.
– Lisäksi evästauoilla tai iltamurkinan äärellä käydyissä keskusteluissa on oma henkensä ja avoimuutensa. Metsä herkistää ihmistä ja lähentää kanssakulkijoita.
Valokuvia ja tekemisen meininkiä
Etenkin aloitteleville kartoittajille Harri korostaa valokuvien ottamisen merkitystä.
– Hyvä ja riittävä kuvamateriaali pelastaa viimeistään siinä vaiheessa, kun kuukausia reissun jälkeen pähkäilee vanhojen muistiinpanojensa kanssa, mitä alueesta oikein raporttiin kirjoittaisi. Valokuvat voivat myös auttaa jonkin seikan jäätyä epäselväksi, sillä kokeneemmat voivat kuvienkin perusteella auttaa ongelmissa.
Harri rohkaisee jokaista kartoituksista kiinnostunutta ottamaan yhteyttä Luonto-Liiton metsäryhmään ja ilmaisemaan kiinnostuksensa.
– Ryhmän asiantuntemus, tekemisen meininki ja hyvät, omistautuneet tyypit lienevät paras mahdollinen ympäristö päästä mukaan metsiensuojelutoimintaan käytännön tasolla.
Itse hän uskoo tekevänsä kartoituksia myös tulevaisuudessa – toivon mukaan jotakin oppineena ja siinä edelleen kehittyen.
Teksti Emilia Pippola
Kuva Jukka Ylikörkkö
Linkki artikkelin sivulle
Matkalla Jäämeren maisemassa
On vapaa elokuinen viikonloppu Oulun tienoilla. Matkaa Nuorgamiin ja Norjan rajalle on 722 kilometriä. Jäämerelle, pohjoiseen siis! Rajaton Varangi Reitti on tullut tutuksi jo aikaisemmilta reissuilta. Mietin, miksi päädyn aina juuri tähän Norjan kolkkaan –
[Lue lisää]
Matkalla Jäämeren maisemassa
×
On vapaa elokuinen viikonloppu Oulun tienoilla. Matkaa Nuorgamiin ja Norjan rajalle on 722 kilometriä. Jäämerelle, pohjoiseen siis!
Rajaton Varangi
Reitti on tullut tutuksi jo aikaisemmilta reissuilta. Mietin, miksi päädyn aina juuri tähän Norjan kolkkaan – sitä kun ei välttämättä pidetä maisemallisesti sinä jylhimpänä Norjana.
Varangin niemimaan karussa ja tasaisessa maisemassa meri vaihtuu maaksi, maa taivaaksi ja taivas mereksi, eikä elementtien välissä katse katkea mihinkään. Ajatukset muuttuvat maiseman tavoin rajattomiksi.
Auton ratissa on kuitenkin muistettava peltinen rajallisuutensa. Tien reunoilla laiduntavat lampaat toimivat parhaina nopeusrajoituksina. Niiden toiminta on päämääräsuuntautunutta verrattuna poroihin. Ne ylittävät tien ja menevät sopivalle ruohomättäälle epäröimättä hetkeäkään. Täällä lampaat ovat vapaina ja heinäpellot aidattuina, suojassa lampailta. Lampaiden pitkähäntäisyys jaksaa huvittaa kerta toisensa jälkeen.
Lammas lämmittää
Ensimmäisenä yönä sataa hiukan ja tuuli puhaltaa hyytävästi makuupussin vetoketjun läpi. Kumppanini ehdottaa, että hakisin lampaan kainalooni. Tyydyn kuitenkin lisäämään päälleni villapaidan, lammasta sekin. Aamulla paistaa jo aurinko, mutta Jäämeri muistuttaa itsestään. Keitämme puuron pipo syvällä päässä.
Vesisaaren jälkeinen Ekkeroy on hiljainen. Värikkäät talot vaikuttavat tyhjiltä. Kajavakolonia on merellä. Siksi onkin ainutlaatuinen tilaisuus tarkkailla asumattoman kolonian kasvillisuutta. Linnut lannoittavat pesiensä alustoja, ja kallioseinä on täynnä värikkäitä kukkaistutuksia.
Lammasemo karitsoineen katsoo meitä pitkään, mutta ei vaivaudu pakenemaan. Se raaputtaa villaista kylkeään opastetauluun, jossa ei lue mitään. Karitsat matkivat emoa kömpelösti ja hetken jatkettuaan näyttävät oivaltavan, mistä hommassa on kyse.
Viimeinen pihlaja
Ohitamme niemimaan kärjessä sijaitsevan Vuoreijan eli Vardön kääntymällä Hamningbergin kalastajakylään ennen Vuoreijan saarelle vievää tunnelia. Vuoreijassa kasvaa yksi puu, pihlaja, joka kääritään talveksi styroksiin. Se sinnittelee siellä turistinähtävyytenä, mutta ei edellisellä käynnilläni vaikuttanut voivan kovin hyvin.
Hamningbergin mutkaisella tiellä maisema muuttuu entistä karummaksi. Lampaat vaihtuvat poroiksi, kun ruoho vaihtuu jäkäliksi. En tiedä onko totta vai tarua, että James Bondin Kuuraketin kuukohtaukset olisi kuvattu näissä maisemissa, mutta helppoa se on kuvitella.
Tie Hamningbergiin on avoinna vain kesäisin. Norjalaiset rakentavat kesämökkinsä tänne. Aikaisemmin muistan hämmästelleeni norjalaisia turisteja, jotka saapuivat kesäisin Oulun hiekkarannoille etelänlomalle.
Täällä ei tarvitse eikä voi kilpavarustella naapurimökkien kanssa perennojen komeudella. Puut rakennuksiin on pitänyt tuoda kaukaa. Onneksi sentään tämä kylä oli liian vaikean taipaleen takana joutuakseen toisen maailmansodan jälkeisten tuhopolttojen kohteeksi.
Tuomisina turskaa
Nessebyn kohdalla merikotka jää liitelemään taakse jäävän Varanginvuonon päälle. Varanginvuono on osa Barentsinmerta, joka taas kuuluu Pohjoiseen jäämereen. Norjan ja Grönlannin välissä oleva Norjanmeri yhdistää Pohjoisen jäämeren Atlanttiin. Merireittiä pääsisi Itämeren kautta Pohjanlahdelle ja takaisin lähtöpisteeseen.
Turisteina meitä ei voi kehua. Muutaman viikon päästä reissusta posti toi Visa-laskun, josta selvisi, että olimme Norjan-käynnillämme törsänneet 3,50 euroa. Sen verran maksoi pieni pussi kuivattua turskaa. Nyt turska muistuttaa jääkaapissa olemassaolostaan puskemalla hajuaan muovin läpi. Seuraavalle retkelle otan sen evääksi.
Teksti ja kuva Jenni Miettunen
Linkki artikkelin sivulle
Lämmin talvi vie porolta jäkälän
Porovaljakko postikorttimaisemassa ja takuuvarma oikea talvi. Sellaisena useimmat meistä mieltävät talvisen Lapin. Ilmaston lämpeneminen vaarantaa niin poron ravinnonsaannin kuin Lapin hanget. – Joku viisas on sanonut, että kun eletään 50 vuotta eteenpäin, tammikuussa Lapissa sataa
[Lue lisää]
Lämmin talvi vie porolta jäkälän
×
Porovaljakko postikorttimaisemassa ja takuuvarma oikea talvi. Sellaisena useimmat meistä mieltävät talvisen Lapin. Ilmaston lämpeneminen vaarantaa niin poron ravinnonsaannin kuin Lapin hanget.
– Joku viisas on sanonut, että kun eletään 50 vuotta eteenpäin, tammikuussa Lapissa sataa vettä taivaalta lumen sijasta, sanoo Paliskuntain yhdistyksen porotalousneuvoja Inga-Briitta Magga.
– Ennen vanhaan kunnon talvi teki tuloaan jo lokakuun puolen välin jälkeen, jolloin lumi tuli maahan. Nyt viime vuosina ei lumen tulo ole ollut niin varmaa. Jopa Rovaniemellä, Joulupukin pääkaupungissa on ollut ongelmia lumen suhteen.
Ilmastonmuutos tulee jatkossa vaikuttamaan myös poronhoitoon. Porot laiduntavat vapaina ja ne syövät jäkälää, koivun lehtiä, heinää, varpuja ja ruohoa. Talvella, kun ravintoa on luonnossa vähemmän, porot etsivät ensisijaisesti jäkälää ravinnokseen. Porot suosivat erityisesti palleroporonjäkälää.
Porot ovat sopeutuneet hyvin pohjoisen erilaisiin sääolosuhteisiin: ne kestävät jopa neljänkymmenen asteen pakkaset, kesähelteet ja kovat tuulet. Poron ongelmaksi talvella saattaakin muodostua lähinnä ravinnonhankinta. Ilmastonmuutos voi hankaloittaa talvista ravinnonhankintaa entisestään.
– Ilmastonmuutos tulee muuttamaan poron ravintoketjua epäedulliseen suuntaan, arvelee Inga-Briitta Magga.
– Poron vuotuinen laidunkierto on pikkuhiljaa muuttumassa. Talvella jos lumisateet muuttuvat vesisateiksi, se tietää porojen perinteisen ruuan hankintatavan – kaivamisen – muuttuvan ongelmaiseksi.
Lumi kovettuu ja kaivaminen on mahdotonta. Laitumet peittyvät kovien hankien ja jäätiköiden peittämiksi. Tällöin porot lähtevät kulkemaan ja etsimään alueita, joilla ruuan kaivaminen ja hankkiminen olisi mahdollista.
Jos jäkälää ei löydy ravinnoksi, porot siirtyvät syömään naavaa, luppoa ja puiden rungoilla ja oksilla kasvavia jäkäliä. Magga kertoo että lisäruokinta helpottaa porojen selviytymistä talvesta.
– Poroille annetaan lisäruokaa alueilla, joilla on pakko. Poronhoitoalueen eteläisissä paliskunnissa lisäruokinta on yleisempää. Lisäruoaksi annetaan pyöröpaalissa säilörehua, kuivaa heinää, lehdeksiä, kortetta, jäkälää tai teollista rehua.
Maggan mukaan poroja joudutaan ruokkimaan, jos porojen laidunolosuhteet ovat kaventuneet tai muut maankäyttäjät, kuten metsätalous, matkailu tai kaivokset ovat pirstoneet laitumia pieniksi.
Ilmastonmuutos uhkaa myös poron ravintonaan käyttämiä kasveja. Pohjoisessa on tarjolla vain vähän kasvilajeja niitä syöville eläimille. Jäkäliä ei välttämättä enää kasva siellä, missä niitä ennen kasvoi. Jäkälän merkitys on suurin poronhoitoalueen pohjoisosissa, jossa porot pystyvät kaivamaan sitä lumen alta normaalitalvina kevääseen saakka.
Jäkäliköt vaikuttavat myös metsien ravinnekiertoon sekä maaperään. Suojaavan jäkäläpeitteen puuttuessa puiden juuret ovat alttiina pakkasvaurioille. Jäkäliköt uusiutuvat hyvin hitaasti, niiden kasvu kestää vuosikymmeniä.
Teksti Tuuli Turtola
Linkki artikkelin sivulle
Hiljeneekö haahkan nauru?
Miten ilmasto-olojen muuttuminen vaikuttaa Suomessa pesiviin lintuihin? Eksoottisten kuningaskalastajien määrä todennäköisesti kasvaa. Tapahtuuko jotain myös nykyisin yleisille lajeille, metsien teerille tai meren haahkoille? Äkkipäätään ajattelisi, että ilmastonmuutos meillä päin on yhtä kuin ankarien talvien väistyminen.
[Lue lisää]
Hiljeneekö haahkan nauru?
×
Miten ilmasto-olojen muuttuminen vaikuttaa Suomessa pesiviin lintuihin? Eksoottisten kuningaskalastajien määrä todennäköisesti kasvaa. Tapahtuuko jotain myös nykyisin yleisille lajeille, metsien teerille tai meren haahkoille?
Äkkipäätään ajattelisi, että ilmastonmuutos meillä päin on yhtä kuin ankarien talvien väistyminen. Lintujen kannalta se tarkoittaisi eteläisten lajien yleistymistä ja vastaavasti pohjoisten taantumista, kun tunturin huippua ylemmäs tai Jäämerta kauemmas ei voi siirtyä.
Tämäntapaisia ennustuksia on tehtykin. Lintututkija Aleksi Lehikoinen kuitenkin korostaa, että ilmastonmuutos on monimutkaisempi ilmiö. On hyvä ymmärtää, että lämpötilat eivät kohoa tasaisesti jokaisena vuodenaikana.
– Talvi ja kevät lämpenevät voimakkaammin kuin kesä. Tämä voi hankaloittaa esimerkiksi lintujen pesinnän ajoittamista.
Lehikoinen havainnollistaa kertomalla teerestä. Ne ovat jo aikaistaneet pesintäänsä yli viikolla. Yllättävästi poikaset syntyvät tämän johdosta nykyään keskimäärin neljä astetta viileämpään alkukesään kuin 1960-luvulla. Untuvikoille lämpötilan muutos on huomattava, ja liikkeellä on vähemmän hyönteisiä, joita poikaset tarvitsevat ruoakseen. Kylmemmissä olosuhteissa poikaskuolleisuus onkin suurempaa.
Vielä ei osata ennustaa, miten yleisiä tällaiset ajoitusongelmat voivat olla.
– Ainakin hiirihaukat kärsivät saman tyyppisestä epäsymmetrisen lämpenemisen aiheuttamasta ongelmasta, mutta tutkimuksissa on selvitetty vasta muutamien eri lajien tilannetta, Lehikoinen kertoo.
Nokka onkin kohti etelää
Ilmastonmuutoksesta saattavat hyötyä sellaiset lintulajit, joiden lisääntymiseen kuuluu vararavinnon kartuttaminen talven aikana pitkällä aikavälillä. Etua voisi olla esimerkiksi haahkakannalle:
– Mitä leudompi talvi, sen paremmassa kunnossa munintaan ryhtyvät haahkamammat ovat ja ne tuottavat enemmän jälkeläisiä.
Asiaa mutkistaa kuitenkin tutustuminen haahkan elinvaatimuksiin. Ilmaston lämpeneminen nimittäin lisää pohjolassa talvisateita, jotka puolestaan laskevat Itämeren suolapitoisuutta. Tämä vähentää suolaa vaativien sinisimpukoiden määrää. Simpukat ovat haahkojen pääravintoa.
– Mikäli simpukkatilanne heikkenee, vähentää se luonnollisesti haahkakantoja. Pahimmassa tapauksessa haahkat joutuvat vetäytymään eteläiselle Itämerelle tämän vuosisadan loppuun mennessä, tutkija toteaa.
Leviämisreitit on turvattava
Toistaiseksi ilmastonmuutoksen seuraukset jäävät Lehikoisen arvion mukaan useimpien lintulajien kohdalla elinympäristöjen vähenemisestä aiheutuvien haittojen varjoon. Näin on esimerkiksi kanalinnuilla.
Metsien hakkuita vastustavalla lintujen ystävällä ei silti ole mitään syytä vähätellä ilmastokysymystä. Säiden oikkuilu ei välttämättä helpota metsässä elävien paikkalintujen ahdinkoa:
– Pohjois-Amerikassa on tutkittu kuukkelin rinnakkaislajia, joka säilöö ravintoa pakkasia varten. Ruokavarastot säilyvät leutoina nykytalvina aiempaa huonommin. Siksi lintujen poikastuotto ja kannan koko on laskenut, kertoo Lehikoinen.
Hän on erityisen huolestunut siitä, ettei nykyinen luonnonsuojelualueverkosto ota ilmastonmuutosta juuri lainkaan huomioon.
– Alueiden tulisi muodostaa katkeamattomia, etenkin pohjois-eteläsuuntaisia viherkäytäviä, valtionrajoista välittämättä. Vain siten eliöt voivat siirtyä ajan oloon pohjoisemmaksi.
Kiitos luonnonharrastajille
Laaja tutkimusaineisto, jonka pohjalta esimerkiksi teeren ongelmat on havaittu, on syntynyt yhteisen vapaaehtoistyön tuloksena. Yksittäiset tutkijat eivät sellaista pystyisi kasaamaan.
Aleksi Lehikoinen antaa kunniaa muun muassa sadoille rengastajille, kevätseurantalomakkeen täyttäjille ja riistakolmiolaskentaan osallistuneille:
– Joka kodin luontoharrastajien havainnot ovat todella tärkeitä! Vaikkei itse tekisi aineistolla mitään, muut voivat hyötyä siitä.
Teksti Päivi Mattila
Linkki artikkelin sivulle
Pohjolan metsät ja muuttuva ilmasto
Pohjoiset metsät pitävät suurta määrää hiiltä kurissa ja poissa ilmakehää lämmittämästä. Ilmastonmuutos saattaa kääntää tilanteen päälaelleen. Miten tulevaisuuteen tulisi varautua? Läpi Pohjois-Amerikan, Venäjän ja Pohjoismaiden ulottuva taiga on varastoinut arviolta kolmasosan kaikesta maaekosysteemeihin sitoutuneesta hiilestä.
[Lue lisää]
Pohjolan metsät ja muuttuva ilmasto
×
Pohjoiset metsät pitävät suurta määrää hiiltä kurissa ja poissa ilmakehää lämmittämästä. Ilmastonmuutos saattaa kääntää tilanteen päälaelleen. Miten tulevaisuuteen tulisi varautua?
Läpi Pohjois-Amerikan, Venäjän ja Pohjoismaiden ulottuva taiga on varastoinut arviolta kolmasosan kaikesta maaekosysteemeihin sitoutuneesta hiilestä. Arviot hiilen määrästä vaihtelevat sen mukaan, kuinka syvälle maan pinnan alle on jaksettu kaivautua, sillä suurin osa hiilestä on boreaalisissa metsissä varastoitunut maaperän hiljalleen hajoavaan biomassaan.
Metsiimme voisi varastoitua vielä nykyistä enemmänkin hiiltä. Mahdollisuus on päästövähennystavoitteiden kanssa kamppaileville maille vähintäänkin houkutteleva: mitä enemmän metsien lasketaan nielevän, sitä vähemmän tarvitsee hiilidioksidipäästöjä nipistää hankalammista paikoista, kuten vaikka energiantuotannosta.
Jos asiat kuitenkin etenevät huonosti, toisin sanoen nykyiseen malliin, ei metsistäkään ole enää avuksi. Metsäntutkimuslaitosten kansainvälinen liitto IUFRO arvioi viimeisimmässä raportissaan, että kahden ja puolenkin asteen lämpeneminen voisi kääntää metsät maailmanlaajuisesti hiilinielusta päästöjen lähteeksi.
Metsämaiseman muutos
Pohjoisilla alueilla ennustetut muutokset ilmastossa ovat keskimääräistä rajumpia. Boreaalisten alueiden metsäpalojen on arvioitu tuplaantuvan vuosisadan loppuun mennessä sekä pinta-alassa että yleisyydessä. Eteläisemmillä alueilla, missä metsä rajautuu aroihin ja ruohomaihin, metsät voivat menettää jalansijansa pysyvästi kuivuuden ja lämpötilan nousun myötä.
Suomessa on myös syytä varautua uudenlaiseen metsämaisemaan. Helsingin yliopiston metsien ja ilmaston vuorovaikutuksen professori Eero Nikinmaa arvio, että tulevaisuudessa lehtipuut tulevat menestymään Etelä-Suomessa kuusta paremmin.
– Kuusien taantumien ja lehtipuiden menestyminen näkyvät useammissa muutosskenaarioissa, vaikka syyt tähän hieman vaihtelevat, Nikinmaa kertoo.
– Metsää istutettaessa kuuseen kuitenkin edelleen suhtaudutaan niin kuin se olisi automaattisesti paras ja ongelmattomin puulaji. Kyllä sen kasvattaminen varmasti onnistuu vielä tulevaisuudessakin, mutta olisi kyllä syytä miettiä, onko se enää järkevin metsätaloudellinen investointi, Nikinmaa jatkaa.
Nikinmaan mukaan uudenlainen puustorakenne vaikuttaa omalta osaltaan myös muihin metsässä eläviin eliöihin ja voi tuoda mukanaan uudenlaisia tuholaisia. Kanadassa on jo saatu näyttöä siitä, mihin tuhohyönteiset pystyvät. Ennätysmäisesti levinnyt vuoristomäntykovakuoriainen on 2000-luvun alussa hävittänyt kolmannesta Suomen metsäpinta-alasta vastaavan alan mäntymetsää.
Ikävien seurauksien lisäksi on Suomessa ennätetty moneen kertaan mainostaa lämpenemisen hyviä vaikutuksia metsataloudelle; puiden kasvun toivotaan kiihtyvät ja kasvukauden pitenevän. Tutkimukset eivät kuitenkaan tue tätäkään oletusta yksiselitteisesti.
Yleistyvät häiriöt voivat syödä lisääntyneen kasvun hyödyt. Lämpötila ei myöskään ole ainoa kasvua rajoittava tekijä boreaalisella vyöhykkeellä. Sitä voi rajoittaa myös paikoittain lisääntyvä kuivuus tai maaperän niukka typen määrä.
Varmaa on vain epävarmuus
Minkälainen metsä pystyy parhaiten sopeutumaan rajuihin muutoksiin niin että metsämme sitovat hiiltä ja tuottavat puuta vielä jatkossakin?
Suomessa metsänomistajia neuvovat ja kouluttavat muun muassa alueelliset metsäkeskukset. Miten he evästävät ilmastonmuutoksesta huolestunutta metsäomistajaa, joka on juuri ryhtymässä uuden metsän kasvatukseen ja siis tekemässä sijoitusta pitkälle tulevaisuuteen?
– Eipä meillä juuri mitään uusia ohjeistuksia ole, ihan perinteisten metsänhoitosuosituksien mukaan mennään, vastaa Gunnar Salingre, metsänhoitaja Metsäkeskus Rannikosta.
– Tuholaisiin pitäisi tietysti varautua paremmin, mutta ilmastonmuutoksessa on kuitenkin niin monia tekijöitä ja niin paljon epävarmuutta, että emme kyllä uskalla vielä metsänhoitoon tai -kasvatukseen puuttua.
Salingre miettii vielä hetken ja lisää: – Onhan se vähän niinkin, että harvemmin me ihmiset reagoimme, ennen kuin jotain tosiaan tapahtuu.
Tutkijat kutsuvat tätä reaktiiviseksi sopeutumiseksi, eli muutetaan käytäntöjä vasta pakon edessä.
Metsätalouden sijoitusneuvot
Epävarmuudesta ei pääse mihinkään, kun puhutaan ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista metsiin, mutta tulevaisuuteen pitäisi pystyä katsomaan siitä huolimatta. Onko vanhaan ja tuttuun tarrautuminen kuitenkaan se turvallisin ratkaisu?
Eero Nikinmaan mielestä oppia voitaisiin ottaa pörssisijoittajilta:
– Pörssimeklarin klassinen ohje sijoittajalle epävarmojen tulevaisuuden näkymien edessä on hajauttaa salkku eli sijoittaa useaan eri kohteeseen. Miksei samaa voisi soveltaa metsätalouden harjoittamiseen?
Toistaiseksi salkku on täytetty avohakkuilla ja yhden puulajin tasarakenteisilla metsillä. Esimerkiksi vuoristomäntykovakuoriaisen uhriksi joutunut Kanadan provinssi Brittiläinen Kolumbia joutui jo arvioimaan metsäpolitiikkaansa uudelleen parantaakseen valmiuksiaan vastaavien yllätysten varalle.
Pidemmällä tähtäimellä tärkeämmäksi noussee kuitenkin metsän monimuotoisuus niin geneettisellä kuin maisematasolla. Metsäalueiden yhtenäisyys mahdollistaa lajien leviämisen ja alueiden palautumisen myös tuhojen jälkeen.
– Näyttäisivät samat vanhat lääkkeet taas olevan valttia: metsien monimuotoisuuden säilyttäminen ja lisääminen suojelun ja monipuolisemman metsätalouden avulla, kommentoi Luonto-Liiton metsävastaava Risto Mustonen.
Hakkuut tyhjentävät hiilivarastot
Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta täytyy myös pitää huoli metsien hiilivarastoista. Pitkään oletettiin kypsän iän saavuttaneen metsän olevan lähes hiilineutraali, eli hajoavasta biomassasta vapautuva hiilidioksidimäärä vastaa uuteen kasvuun sitoutuvan hiilidioksidin määrää.
Käsitys on kuitenkin alkanut murtua, erityisesti viime vuonna Nature-lehdessä julkaistun eurooppalaisen tutkimusryhmän artikkelin myötä, jonka mukaan suurin osa metsistä kasvattaa hiilivarastojaan pitkälle 800 ikävuoteen asti.
Hakkuun seurauksena suuri osa tästä varastosta vapautuu, maaperää myöten. Uusi metsä alkaa hiljalleen sitoa hiiltä takaisin, mutta vastaavan varaston kertymistä saa odotella taas vuosisadan, jos toisenkin. Niin kuin valtionpäämiehiä myöten on kuitenkin jo ymmärretty, sellaista luppoaikaa meillä ei ole ilmastonmuutoksen kanssa käytettävissä.
Lisätietoa:
Ilmastonmuutoksen vaikutukset metsiin
www.ilmasto.org/ilmastonmuutos/seuraukset/ekosysteemit/metsat.html
Adaptation of Forests and People to Climate Change – A Global Assessment Report
www.iufro.org/science/gfep
Teksti Sini Eräjää
Kuva Risto Mustonen
Linkki artikkelin sivulle
Tuhat ja yksi tekosyytä ostamiselle
Miksi ostan, vaikka tiedän että kuluttamista pitäisi vähentää? Älä osta mitään -päivänä kaivetaan esiin ihmiskunnan kummallisimmat ja tavallisimmat ostamisen syyt. ”Ostin, koska oli huono päivä”, tunnustaa tämän vuoden Älä osta mitään -päivän kampanjajuliste. Tiedostavana kuluttajana
[Lue lisää]
Tuhat ja yksi tekosyytä ostamiselle
×
Miksi ostan, vaikka tiedän että kuluttamista pitäisi vähentää? Älä osta mitään -päivänä kaivetaan esiin ihmiskunnan kummallisimmat ja tavallisimmat ostamisen syyt.
”Ostin, koska oli huono päivä”, tunnustaa tämän vuoden Älä osta mitään -päivän kampanjajuliste. Tiedostavana kuluttajana itseään pitävän ympäristöihmisen on helppo sivuuttaa viesti hymähtäen. Kuka pölvästi nyt luulisi, että hyvää mieltä voi ostaa kaupasta?
Tiedämme toki, ettei voi, mutta toimimme silti yllättävän usein vastoin tietoamme – kuin mainosten esittelemät mahdollisuudet uudistumisesta ja paremmasta elämästä olisivatkin totta. Vaikka mainoksia osaisi arvioida kriittisesti ja jopa sivuuttaa niiden sanoman kokonaan, saattaa ostoskoriin silti eksyä hämmentäviä heräteostoksia keskellä tavallista marketti- tai kirpparireissua.
Järkevän ostoksen harha
Moni ylenmääräisestä kulutuksesta huolestunut muistaa ostoksia tehdessään miettiä jokaisen tuotteen kohdalla, onko se todella tarpeellinen. Ihmismieli tekee kuitenkin usein tässä vaiheessa temppunsa ja löytää mitä mielikuvituksellisimpia syitä kyseisen tavaran ostamiselle. Tuntuu, että kaksi vastakkaista voimaa taistelee pään sisällä: toinen haluaa ostaa, toinen taas tietää, että ostamatta on parempi.
Kun jokin tuote on tarjouksessa, sen ostaminen alkaa kuin taikaiskusta tuntua järkevältä ajatukselta, vaikka kotona lojuisi jo muutama vastaavan kaltainen vempain tai tuote olisi jo ideana varsinainen turhake. Erityisen edullisen tuotteen ostaminen saattaa tuntua jopa säästämiseltä. Kannattaa kuitenkin muistaa että loppujen lopuksi rahaa säästyy eniten aina silloin, kun jättää ostamatta sen, mitä ei ole ostoslistaan jo kotona raapustanut.
Omatunto puhtaaksi kirpparilla?
Kirpputoriostoksilla halpojen hintojen ja tavarapaljouden huuma yllättää kuin varkain. Tavarataloasiointia välttelevä luonnonsuojelija voi kokea kirpparireissulta palatessaan äimistyksen hetkiä, kun hän kotona kasseja tyhjentäessään huomaakin, että mukaan on tarttunut paljon suunniteltua enemmän tavaraa. Kierrätetyn tavaran ostaminen on toki huomattavasti tavarataloshoppailua eettisempi ja ympäristöystävällisempi valinta, mutta senkin soisi olevan valinta, eikä vain tapa toteuttaa ostohysteriaa paremmalla omallatunnolla.
Kirpputoreilla myytävä tavara on kierrätettyä, muttei läheskään aina käytettyä. Jotkut jopa ostavat vaatteita muotiliikkeistä sillä ajatuksella, että ensimmäisen käyttökerran jälkeen vaate on helppo myydä pois kirpparilla ja tienata näin rahaa seuraavaa shoppailureissua varten. Käytettyä ostaessakin kannattaa siis olla kriittinen kuluttaja ja ostaa ainoastaan oman tarpeen mukaan.
Omat syyt selville
Ostosreissulle tai kirpputorille lähtiessä alkutilanne on usein se, että haluttaisi kovasti saada jotain uutta vaikkapa kodin piristykseksi. Omaa tunnelmaa kannattaa tutkia ja miettiä, mistä halu on lähtöisin. Jos kotona on sotkuista, tuntuu ehkä helpolta siivoamisen sijaan käydä ostamassa uusi kaunis matto, mutta ostos saattaa jopa pahentaa alkuperäistä ongelmaa – kaoottiseen kotiin ei ehkä kannata hankkia uutta ennen kuin vanhat tavarat ovat löytäneet omat paikkansa.
Kun ostohalun syy on selvillä, voi paneutua ratkaisemaan ongelmaa sen sijaan, että lohduttaisi itseään hetkellisesti ostamalla uutta. Monet pakenevat hankalaa elämäntilannetta ostamiseen, joillekin tavarapaljoudessa kiertely on rentoutumista rankan työ- tai koulupäivän jälkeen. Kun shoppailun vaihtaa esimerkiksi teehetkeen hyvän ystävän kanssa, saattaa huomata että paikalleen rauhoittuminen on paitsi edullisempi, myös tehokkaampi ja antoisampi rentoutumiskeino.
Tavaratalo ei ole olohuone
Aina ostamiselle ei tunnu olevan näkyvää syytä. Kirpparille tai vaateostoksille lähteminen kavereiden kanssa saattaa olla mukava sosiaalinen tapahtuma, jonka pääasiallinen tarkoitus ei ole ostosten tekeminen vaan yhdessä hengailu. Kavala totuus kuitenkin on, että jos kauppaan tai kirpparille menee ilman erityisiä suunnitelmia tai ostotarpeita, eteen tulee varmasti ennen pitkää suorastaan vastustamattoman kivannäköinen tavara tai vaate. Kaveriporukan läsnä ollessa ostoksesta kieltäytyminen on kahta hankalampaa varsinkin, jos ympäriltä satelee kehuja siitä, miten kivasti tuote sopisi löytäjän tyyliin.
Tavaratalossa oleskelu ei ole terveellistä, jos tarkoituksena on vähentää omaa kulutusta. Ystävien kanssa olemisesta ei silti tarvitse luopua. Sellainenkin kaveri joka ei pahemmin välitä kulutus- tai ympäristöasioista innostuu varmasti, jos ehdotat että pitäisitte ostosreissun sijaan vaikkapa vaatteidenvaihtobileet jonkun teistä kotona. Samalla viet kierrätyksen ilosanomaa eteenpäin helpolla ja mukavalla tavalla.
Kuulostaako tutulta?
- Ostin, kun kaverillakin oli
- Ostin, koska oli huono päivä
- Ostin, koska en muutakaan keksinyt
- Ostin, koska en halua ruokkia lamaa
- Ostin, koska haluan olla kauniimpi
- Ostin, jotta minulla olisi yhtä hieno
- Ostin, koska himoitsin sitä
- Ostin, koska sain puoleen hintaan
- Ostin, koska halusin palkita itseni
Älä osta mitään -päivää vietetään tänä vuonna 27.11. Teemapäivän tapahtumista saat lisää tietoa kampanjasivuilta www.alaosta.fi. Muista myös liittyä tapahtuman yhteisöön Facebookissa ja Twitterissä!
Teksti Nelli Turunen
Sarjakuva Milla Paloniemi
Linkki artikkelin sivulle
Muutoksen tuulet puhalsivat Orivedellä
Tulevaisuuden toivo voitti levottomuuden ilmastonmuutoksesta Ympäristötoimintapäivillä. Oriveden opiston täytti yhden viikonlopun ajaksi iloisenvärisiin villapaitoihin ja kumisaappaisiin pukeutunut sadan hengen konkkaronkka. Nuoret olivat 16−20 vuoden ikäisiä, suomen- ja ruotsinkielisiä ja edustivat kotipaikkakunniltaan koko Suomea. He olivat
[Lue lisää]
Muutoksen tuulet puhalsivat Orivedellä
×
Tulevaisuuden toivo voitti levottomuuden ilmastonmuutoksesta Ympäristötoimintapäivillä.
Oriveden opiston täytti yhden viikonlopun ajaksi iloisenvärisiin villapaitoihin ja kumisaappaisiin pukeutunut sadan hengen konkkaronkka. Nuoret olivat 16−20 vuoden ikäisiä, suomen- ja ruotsinkielisiä ja edustivat kotipaikkakunniltaan koko Suomea. He olivat kokoontuneet Luonto-Liiton ja Natur och Miljön viidettä kertaa järjestämille Ympäristötoimintapäiville oppiakseen lisää siitä, miten luontoa tulisi kohdella ja miten olisi parasta elää estääkseen ilmastonmuutoksen etenemisen.
– Meidän on pakko siirtyä yhden maapallon politiikkaan, totesi tapahtuman avajaispuheen pitänyt Demos Helsingin Tuuli Kaskinen.
Siinä onkin asian ydin: miten saada neljää maapalloa vastaava kulutustaso laskettua yhteen?
Metsätonttuilusta politiikkaan
Tapahtuman teemana oli tänä vuonna ilmastonmuutos, jota valaistiin eri näkökulmista. Osallistujat saivat valita työpajan, jonka parissa työskentelivät koko viikonlopun. Vaihtoehtoina oli metsien hoito, vegaaninen ruoka, yhteiskunnan muuttaminen ilmaston sijasta, sarjakuvien piirtäminen, sademetsät ja ilmastoystävällisen elämän ABC.
Opistolla käytiin roppakaupalla kiivaita keskusteluita ja väittelyitä, jotka aiheuttivat tulipunaisia korvia ja hysteerisiä naurukohtauksia. Roolipelit taas nostivat vedet itse kunkin silmiin. Lähistön metsissä tutkittiin metsän ihmeellisyyttä kirjaimellisesti mullan alta pilviin asti. Lähikaupoissa paikallistettiin eläinkunnan tuotteita korvaavat Reilun kaupan, luomu- ja kotimaiset tuotteet.
Sunnuntain työpajamessuilla ryhmät esittelivät kolmen päivän aikaansaannoksensa. Jokainen ryhmä kokosi myös terveisensä päättäjille koskien Kööpenhaminan lähestyvää ilmastokokousta.
Osallistuvat järjestöt Animalia, Bird Life, Dodo, Greenpeace, Maan ystävät, Reilun kaupan puolesta, Suomen luonnonsuojeluliitto, Vegaaniliitto ja WWF esittelivät viikonlopun aikana toimintaansa järjestötorilla sekä järjestöshowssa.
Iltaohjelmaa piisasi
Lauantai-iltana oli tarjolla kaikki ainekset vakavaan ohjelmaähkyyn. Tuntui, että olisi pitänyt revetä ainakin viiteen eri paikkaan, mikä sai sydämen pamppaamaan innostuksesta, mutta kulmakarvat ruttaantumaan harmista, kun ihmisen kapasiteetti on tahdosta huolimatta niin rajallinen kuin on.
Oli bändejä, jotka soittivat reggaeta ja industrialia; draamakerho, jossa sai päästää sisäisen tollonsa valloilleen; elokuvia, jotka herättivät vahvoja tunteita ja pinssitehdas, jossa sai luoda uniikkeja pinssejä. Pihalla oli myös chai-teltta, jossa oli tarjolla teetä ja yleistä hengailua, mutta lämpötilasta johtuen tunnelma ei käynyt kovin tiiviiksi.
Aamuohjelmaakaan ei ollut unohdettu. Urheimmat osallistujat lähtivät bongaamaan piileskeleviä siivekkäitä sunnuntaiaamun pimeässä. Alkujärkytyksestä toipuneena ja aamupalaa nauttineena aamuvirkku seurue sai nauttia laulujoutsenten ylväästä ilmestymisestä rantakaislikosta. Sen jälkeen muut linnut uskaltautuivatkin esille ja retkestä jäi mieleen muutakin kuin häikäisevän vaikuttava auringonnousu.
Toiminta luo toivoa
Suomenruotsalainen teatteriseura Viirus esitti sunnuntaina Kosmisk fruktan -näytelmänsä, joka humoristisella tavalla ottaa ihmistä kauluksesta kiinni, ravistaa ja pakottaa toimimaan. Tämä kevyempi lähestymistapa sopi tilanteeseen, koska ajoittain tunnelma oli viikonlopun aikana kehittynyt lähes ahdistavaksi tai kuten esitys tunnetta kuvaili, ”kosmisen turhautuneeksi”.
Tunne syntyy siitä, että kaikki maapalloon kohdistuvat uhat ovat selkeitä, mutta vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei kukaan tee asialle mitään. Tämä avuttomuuden tunne saatiin onneksi keskustelujen kautta karkoitettua ja muutettua haluksi toimia. Haluksi toimia yhdessä sellaisten kanssa, jotka ajattelevat samalla tavalla. Ryhmähenki oli lähes käsin kosketeltava ja tunteista vahvin oli loppujen lopuksi toivo.
”Nyt etsitään uusia sankareita”
Eduskunnan ilmastoekspertti Oras Tynkkynen kiteytti päättäjäispuheessaan pääkohdat ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
– Opiskelkaa, järjestäytykää, näyttäkää esimerkkiä, levittäkää sanaa, vaatikaa päättäjiltä välittömiä toimia ja toimikaa itse, Tynkkynen luetteli ja yleisössä monet nyökyttelivät.
Tynkkynen korosti, että historia on aina tarvinnut vahvoja yksilöitä radikaalien muutosten käyntiinpanijoiksi. Nyt ilmastonmuutos vaatii toimintaa.
– Mahatma Gandhi, Harvey Milk, Rosa Parks, Chico Mendez. Joku teistä voi olla seuraava, nyt etsitään uusia sankareita, Tynkkynen julisti. Yleisö puhkesi villeihin suosionosoituksiin.
Samanlaiset suosionosoitukset tahtoisin vielä lopuksi suunnata keittiön puolelle, joka tarjoili koko viikonlopun ajan monipuolista ja suussa sulavaa vegaaniruokaa, joka sai varmasti monien ennakkoluulot vegaaniruokaa kohtaan kaikkoamaan.
Teksti ja kuva Nora Rinne
Linkki artikkelin sivulle