Nuorten Luonto

Julkaistu: 25.1.2018

Teksti: Jenni Toikkanen

Kuva: Raimo Peltonen

Esitän sinulle luontovisakysymyksen: minkä raidallisen, lentävän ötökän etujalat sojottavat pään molemmin puolin yläviistoon, kun se istuskelee lehdellä? Tietysti aarnilahurin! Ai eikö vieläkään sano mitään? No minäpä kerron.

Aarnilahuri (Temnostoma angustistriatum) on kukkakärpänen. Kuten muutkin aikuiset kukkakärpäset, myös aarnilahuri lentelee kukasta kukkaan syöden siitepölyä ja mettä. Mieluiten se vierailee koiranputkella ja muilla sarjakukkaisilla, ja samalla se pölyttää kukkia. Aarnilahurin voi nähdä kesä-heinäkuussa esimerkiksi metsän reunoilla, niityillä ja pientareilla, joissa se viettää lajityypillistä kärpäselämää.

Lajin outo tapa pitää etukinttujaan yläviistossa on sen viimeisen päälle viilattu käyttäytymismalli, jolla se matkii ampiaisia ja muita pistiäisiä. Pistiäisillä kun on pitkät tuntosarvet, kärpäsillä onnettoman lyhyet. Identiteettivarkautta korostaa vielä se, että aarnilahuri on väriltään keltamustaraidallinen ja sen siipien etureunat ovat tummentuneet. Matkimalla myrkkyampiaisia se välttelee joutumasta saalistajan, kuten linnun tai hämähäkin, ruuaksi.

Aarnilahurin nimi viittaa metsiin, mutta mitä tekemistä pölyttäjällä on metsissä. Kärpäset ovat siitä huikeita otuksia, että niillä on täydellinen muodonmuutos. Aikuinen kärpänen munii munan, josta kehittyy toukka. Toukkavaiheen jälkeen lahurin toukka koteloituu ja kotelosta kuoriutuu aikuinen. Aikuisvaihetta lukuun ottamatta aarnilahurin kaikki muut vaiheet elävät vanhoissa lehdoissa tai lehtomaisissa kangasmetsissä, kosteilla koivun ja haavan maalahopuilla. Aarnilahuri on vaarantunut (VU) laji. Sen uhanalaisuuden syitä ovat vanhojen lehtometsien ja lahopuun väheneminen ihmistoiminnan seurauksena.

Ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen, että metsillä olisi jotain tekemistä pölytyksen kanssa. Mutta kyllä niillä on. Metsät ovat monen pölyttäjän koti – joko aikuiselle tai muulle kehitysvaiheelle. Siksi metsien monimuotoisuudesta huolehtiminen on tärkeää myös pölyttäjälajiston elinvoimaisuuden ja siten ruuantuotannon kannalta.