Kuka suojelisi rumilusta?


Kumman suojeluun lahjoittaisit, kitasammen vai saimaannorpan? Kun tietoisesti tai tiedostamatta valikoidaan luonnonsuojelulle keulakuvia, söpöimmät lajit ovat voittajia ja kitasammen kaltaiset eliömaailman rumilukset jäävät unholaan.  

 

Jokainen tuntee luonnonsuojelun uljaat, kauniit ja söpöt keulakuvat. Valloittavan suloiset lajit, kuten saimaannorppa ja isopanda ovat tuttuja luonnonsuojelujärjestöjen logoista, tuotteista ja koskettavista dokumenteista. Luultavasti osaisit nimetä lukuisia muitakin uhanalaisia lajeja, joiden säilyttämiseksi kerätään rahaa sekä jaetaan tietoutta. 

Samanaikaisesti monet rumat, pelottavat ja vähemmän tunnetut, mutta yhtä kriittisesti suojelua tarvitsevat lajit pysyvät piilossa julkisuudelta. Huomio jakautuu uhanalaisten lajien välillä epätasaisesti, vaikka todellisuudessa meillä ei olisi varaa valikoida, mikä laji ansaitsee suojelua ja mikä ei – ainakaan ulkonäön perusteella. 

Tietyistä lajeista muodostuu kaupallisen luonnonsuojelun keulakuvia monista syistä, joita ovat muun muassa ”maskottiarvo”, eliöryhmä, elinalue sekä se, miten tunnettu laji on. Merkitystä on lisäksi lajin uhanalaisuusluokituksella, sillä useimmat tunnetut keulakuvalajit ovat äärimmäisen uhanalaisia. 

Suuri yleisö huolestuu – jos edes huolestuu – yleensä vasta kun ilmenee, että jokin laji on vaarassa kuolla sukupuuttoon lähitulevaisuudessa. Jos laji on luokitteluportaikossa vain vaarantunut tai silmällä pidettävä, se pysyy sivussa valokeilasta. 

Keulakuviksi muotoutuvat luonnostaan viehättävät lajit, jotka aiheuttavat ihmisissä positiivisia tunteita, sillä ne kasvattavat järjestöjen kassavirtaa ja edistävät niiden toimintaa. Siksi keulakuvat ovat usein eläimiä, yleisimmin nisäkkäitä, sillä ne ovat parhaiten tunnettuja eliöitä. 

Kärjistäen voisi sanoa, että suojelujärjestöjä ei lajin uhanalaisuudesta huolimatta kiinnosta sademetsän karikkeessa viipottava, mikroskooppisen pieni hyönteinen tai vaatimattoman näköinen kasvi.  

Suosittujen lajien saama huomio on osittain pois lukuisilta muilta uhanalaisilta lajeilta, kun ihminen toiminnallaan asettaa lajit tärkeysjärjestykseen tahallisesti tai tahattomasti. Lajin suloisuus, näyttävyys tai kiehtovuus ei kuitenkaan saisi ratkaista sen suojeluun käytettävää rahallista panosta, sillä jokainen laji on omassa elinympäristössään sekä koko maailman elonkirjossa tärkeä. 

Suojeluun erikoistuneet ammattilaiset onneksemme tekevät suojelutyötä ekologisin perustein niidenkin uhanalaisten lajien eteen, joita suuri yleisö ei tunne. Lohdullista on myös se, että lähtökohtaisesti kaikki luonnonsuojelutyö hyödyttää useampia lajeja riippumatta siitä, mihin lajiin toimet kohdistetaan. Näin kansikuvalajin suojelu saattaa siis epäsuorasti helpottaa muidenkin uhanalaisten lajien ahdinkoa.

Omaa tietämystään muistakin uhanalaisista lajeista kuin luonnonsuojelun kansikuvalajeista voi kasvattaa itsenäisesti. Listasimme muutamia mielenkiintoisia uhanalaisia lajeja, jotka eivät syystä tai toisesta ole koko kansan tuntemia suojelutyön söpöjä keulakuvia.  

Huppukorppikotka 

Kaljupäinen huppukorppikotka ei ehkä ole Afrikan taivaan korein tai suurin lintu, mutta jättäisi kadotessaan merkittävän aukon Sahelin savannien lajikirjoon. Merkityksestään huolimatta harva on edes kuullut tästä enintään kaksi kiloa painavasta, tummanruskeasta korppikotkalajista, saati sitten törmännyt siihen luonnonsuojelun kuvastossa. Kymmenen vuotta sitten kanta oli enää noin 200 000 yksilöä ja se on ollut selvässä laskussa. Laji viihtyy parhaiten asutuksen läheisyydessä sekä vesistöjen äärellä. Suurimpia uhkia lajille ovat metsästys, myrkyt sekä elinympäristöjen tuhoutuminen.   

Kaksikyttyräinen kameli 

Kaksikyttyräinen kameli on etelänlomilta tuttu, idän eksotiikkaa tihkuva näky. Kameli ei kuitenkaan todennäköisesti tuo ensimmäisenä mieleesi suojelutyötä, vaikka luonnonvarainen laji on äärimmäisen uhanalainen. Luonnonvaraisena kaksikyttyräisiä kameleita elää Aasian sisäosissa enää alle tuhat yksilöä. Merkittävimpiä uhkia lajille ovat laiton metsästys, veden saannin vaikeudet, ympäristömyrkyt, sudet sekä risteytyminen kotieläiminä olevien kamelien kanssa ja siitä seuraava hedelmättömyys.  

Australianaavikkorotta 

Vaatimattoman näköinen australianaavikkorotta on kertaalleen jo sukupuuttoon kuolleeksi luultu jyrsijä. Lajin karvapeite on kellertävänruskea, ja noin sata grammaa painava ruumis on vaaksan mittainen. Australianaavikkorotan elintapoja ei tunneta tarkasti, mutta lajin tiedetään elävän pääasiassa ruohikkoisilla ja kallioisilla alueilla sekä avoimissa metsissä Australian pohjoisosissa. Yksilömäärän arvioidaan olevan enää alle tuhat. Lajia uhkaavat maastopalot, joille lajin ominaiset elinympäristöt ovat erityisen alttiita, sekä pedot, joihin lukeutuvat myös villiintyneet lemmikkikissat ja koirat.  

Kitasampi 

Merihirviötä muistuttava kitasampi on Kaspianmerellä, Asovanmerellä, Mustallamerellä sekä näiden merien laskujoissa esiintyvä vaelluskalalaji. Useiden metrien pituiseksi ja yli 3000-kiloiseksi kasvavaa kitasampea ei enää esiinny lainkaan Adrianmerellä. Lajia uhkaa etenkin jokien patoaminen, mutta  myös kalastus, sillä lajin mädistä valmistettava beluga-kaviaari kuuluu maailman arvostetuimpiin. Pitkäikäinen, jopa yli satavuotiaaksi elävä sampi on mätinsä vuoksi yleisesti viljelty kalalaji. 

 

Teksti: Juuli Lehtinen 

Kuvat: Maria Tuunanen 

 

KATSO MYÖS