Välimatka vahvistaa

Julkaistu: 10.2.2011

ING: Sinä lähdit elokuussa Ruotsiin. Minä jäin odottamaan syyskuun sateita.
Pimeät illat saapuivat ja kaipuun kyyneleeni peittyivät sateen sekaan ja työtaakan alle. Kun västäräkit suuntasivat lentonsa Afrikkaan, minä muutin niiden perässä Tansaniaan taivaan alle. Matka välillämme kasvoi entisestään. Silti joka ilta olit vierelläni, kun suljin silmäni. Ja aamulla, kun avasin silmäni. Mielessäni koko ajan.
Jakamisen kaipuu
Uuteen kulttuuriin muuttaminen on kuin lapsuuden joulu, joka on täynnä satumaisia yllätyksiä. Kun uusia huumaavia ärsykkeitä kohtaa jokaisessa hetkessä, ei ikävälle jää tilaa. Afrikassa hurmaannuin luonnon monimuotoisuudesta ja ihmisten arkisesta nokkeluudesta, ystävällisistä hymyistä ja vieraanvaraisuudesta. Lähdin Afrikkaan hakemaan vastauksia moniin kysymyksiin. Matkan varrella kysymyksien määrä kasvoi entisestään ja vastauksia sain vain muutamiin pohdintoihini.
Kaipasin keskusteluja kanssasi, vaikka kotona maailman vääryyksien pohdintatuokiot ajoivat minut toisinaan hulluuden partaalle. Miksi länsimaat vuokraavat maata Afrikasta ja kylvävät ne täyteen kasvinsuojeluaineita ja lannoitteita rehevöittäen joet ja myrkyttäen ympäristön? Miksi Afrikassa on kymmeniä ellei satojatuhansia lapsisotilaista? Miksi sisällissodat jatkuvat? Miksi länsimaat jatkavat kehitysmaiden riistämistä? Ja toisaalta mikä on ajanut Afrikan maat riippuvuuteen avustustyöstä? Miksei kansa nouse omille jaloilleen?
Samaan aikaan näen laulavia lapsia, pieniä poikia pelaamassa jalkapalloa itsetehdyllä rättipallolla, naisia kantamassa hedelmäkoreja päänsä päällä ja vapaita lehmiä ja vuohia laiduntamassa tienpientareella. Monia kokemiani ihmeitä olisin halunnut jakaa kanssasi.
Kaipuu läheisyydestä ja arjen pienistä ihmeistä
Varsinkin viikonloppuisin, kun näen perheitä yhdessä puistossa, matkalla torille, konserttiin tai jalkapallopeliin, tunnen kaipuun kaivertavan sisintäni.
Kaipaan sitä, että rapsutat niskasta ja otat kainaloon. Elämä kaukana sinusta saa minut ymmärtämään jokaisen pienen hetken tärkeyden arjessa. Se, miten kokoat voileipäsi tai miten sinulla on tapana pitää eriparisia sukkia jaloissasi.
Välimatka tuo varmuutta yhteiseen elämään. Tunne vahvistuu päivä päivältä. Ja päivät menevät nopeasti. Tilanne olisi ollut varmasti toinen, jos olisin jäänyt Suomeen muuttolintujen seuraamisen sijaan. Välimatka ei vahvistanut sinua ja minua vain yhdessä, vaan myös meitä yksilöinä. Yksinäinen susi sisälläni pääsi seikkailemaan, kasvamaan ja kenties kukoistamaankin.
Sinä ja minä yhdessä on varmaa
Rakastan lähtöjä. Heräämista aamuyöllä, bussiin nousemista ja junaan astumista. Ikkunasta maiseman tuijottamista. Ajatusten vapautta sielun sisällä.
Sinä ja minä olemme yhdessä tässä hetkessä kilometreistä huolimatta.
Metrit vähenevät jatkuvasti ja olemme yhdessä aina, missä päin maailmaa tahansa. Rakastan odotusta tulevasta, vaikka vain tämä hetki on varmaa ja sinä ja minä.
Me aina yhdessä. Perillä.

Sinä lähdit elokuussa Ruotsiin. Minä lensin västäräkkien matkassa Tansaniaan.

Kaipuu kantaa meren yli

Teksti ja kuva Emilia Raunio

Sinä lähdit Ruotsiin ja jätit minut odottamaan syyskuun sateita. Pimeät illat saapuivat ja kaipuun kyyneleeni peittyivät sateen sekaan ja työtaakan alle. Kun västäräkit suuntasivat lentonsa Afrikkaan, minä muutin niiden perässä Tansaniaan taivaan alle. Matka välillämme kasvoi entisestään. Silti joka ilta olit vierelläni, kun suljin silmäni. Ja aamulla, kun avasin silmäni. Mielessäni koko ajan.

Jakamisen kaipuu

Uuteen kulttuuriin muuttaminen on kuin lapsuuden joulu, joka on täynnä satumaisia yllätyksiä. Kun uusia huumaavia ärsykkeitä kohtaa jokaisessa hetkessä, ei ikävälle jää tilaa. Afrikassa hurmaannuin luonnon monimuotoisuudesta ja ihmisten arkisesta nokkeluudesta, ystävällisistä hymyistä ja vieraanvaraisuudesta. Lähdin Afrikkaan hakemaan vastauksia moniin kysymyksiin. Matkan varrella kysymyksien määrä kasvoi entisestään ja vastauksia sain vain muutamiin pohdintoihini.

Kaipasin keskusteluja kanssasi, vaikka kotona maailman vääryyksien pohdintatuokiot ajoivat minut toisinaan hulluuden partaalle. Miksi länsimaat vuokraavat maata Afrikasta ja kylvävät ne täyteen kasvinsuojeluaineita ja lannoitteita rehevöittäen joet ja myrkyttäen ympäristön? Miksi Afrikassa on kymmeniä ellei satojatuhansia lapsisotilaista? Miksi sisällissodat jatkuvat? Miksi länsimaat jatkavat kehitysmaiden riistämistä? Ja toisaalta mikä on ajanut Afrikan maat riippuvuuteen avustustyöstä? Miksei kansa nouse omille jaloilleen?

Samaan aikaan näen laulavia lapsia, pieniä poikia pelaamassa jalkapalloa itsetehdyllä rättipallolla, naisia kantamassa hedelmäkoreja päänsä päällä ja vapaita lehmiä ja vuohia laiduntamassa tienpientareella. Monia kokemiani ihmeitä olisin halunnut jakaa kanssasi.

Kaipuu läheisyydestä ja arjen pienistä ihmeistä

Varsinkin viikonloppuisin, kun näen perheitä yhdessä puistossa, matkalla torille, konserttiin tai jalkapallopeliin, tunnen kaipuun kaivertavan sisintäni.

Kaipaan sitä, että rapsutat niskasta ja otat kainaloon. Elämä kaukana sinusta saa minut ymmärtämään jokaisen pienen hetken tärkeyden arjessa. Se, miten kokoat voileipäsi tai miten sinulla on tapana pitää eriparisia sukkia jaloissasi.

Välimatka tuo varmuutta yhteiseen elämään. Tunne vahvistuu päivä päivältä. Ja päivät menevät nopeasti. Tilanne olisi ollut varmasti toinen, jos olisin jäänyt Suomeen muuttolintujen seuraamisen sijaan. Välimatka ei vahvistanut sinua ja minua vain yhdessä, vaan myös meitä yksilöinä. Yksinäinen susi sisälläni pääsi seikkailemaan, kasvamaan ja kenties kukoistamaankin.

Sinä ja minä yhdessä on varmaa

Rakastan lähtöjä. Heräämista aamuyöllä, bussiin nousemista ja junaan astumista. Ikkunasta maiseman tuijottamista. Ajatusten vapautta sielun sisällä.

Sinä ja minä olemme yhdessä tässä hetkessä kilometreistä huolimatta.

Metrit vähenevät jatkuvasti ja olemme yhdessä aina, missä päin maailmaa tahansa. Rakastan odotusta tulevasta, vaikka vain tämä hetki on varmaa ja sinä ja minä.

Me aina yhdessä. Perillä.

Lue myös vinkit etäsuhteessa selviämiseen

KATSO MYÖS