Nuorten Luonto

Nuorten Luonto on Luonto-Liiton jäsenlehti, jota tekevät nuoret itse yhdessä lehdenteon ammattilaisten kanssa. NL paneutuu ympäristöasioihin ja aika paljon muuhunkin raikkaalla ja räväkällä otteella. Lehden kestoaiheita ovat ekoelämä ja kestävä kulutus, ympäristönsuojelu sekä luonnossa harrastaminen – kulttuuria unohtamatta. NL ilmestyy neljä kertaa vuodessa.


Nuorten Luonnossa nyt


Rakastutaan kesäyönä

Se on kutinaa vatsanpohjassa. Se sähköistää tunnelman niin että muutkin sen huomaavat. Rakkaus! Luonto yhdistää samanmieliset metsissä ja merenrantakallioilla. Kaksi luontoharrastuksen parissa tavannutta pupuparia kertoo oman rakkaustarinansa. Tekstit kokosi: Aino Saarenmaa Kuvitus: Heta Nääs Meri
[Lue lisää]

Rakastutaan kesäyönä

×

Se on kutinaa vatsanpohjassa. Se sähköistää tunnelman niin että muutkin sen huomaavat. Rakkaus!

Luonto yhdistää samanmieliset metsissä ja merenrantakallioilla. Kaksi luontoharrastuksen parissa tavannutta pupuparia kertoo oman rakkaustarinansa.

Tekstit kokosi: Aino Saarenmaa

Kuvitus: Heta Nääs

Meri ja Saku

Tapasimme ensimmäisen kerran Suomen luonnonsuojeluliiton järjestämällä metsäkurssilla. Saku oli bongannut minut tuolta kurssilta, ja jonkin ajan päästä sain häneltä sähköpostia. Hän harrastaa luontovalokuvausta ja lähetti minulle joitakin valokuviaan. Kuvista hän sai sopivan tavan lähestyä minua, ja niin aloimme kirjoitella toisillemme. Aluksi hän sanoikin, että olisi mukava jakaa kuvat ja hetket jonkun kanssa, etteivät kuvat jää vain pöytälaatikkoon pölyttymään. Itse taas olen pienestä asti ollut innokas kirjeiden kirjoittaja ja ilmaisen itseäni mielellään kirjallisesti. Kirjoittamalla pystyin olemaan jo melko alkuvaiheessa avoimempi kuin mitä ehkä ainoastaan kasvotusten olisin ollut.

Samoihin aikoihin SLL järjesti myös lepakkokurssin, ja liitolle hankittiin lepakkodetektori, jota jäsenistö sai lainata. Kun muutama sähköpostiviesti oli vaihdettu, Saku kysyi, voisinko opastaa häntä lepakkodetektorin käytössä ja sovimme siltä istumalta tapaamisen lepakkoretkelle. Emme vielä silloin puhuneet mitään varsinaisista treffeistä, vaan ajatuksena oli lähteä ihan vain lepakoita tarkkailemaan. Itse olin kurssin käytyäni innoissani aiheesta ja iloinen siitä, että sain jonkun turvakseni metsään yöaikaan.


Siitä tulikin oikea lepakkokesä. Kun muut alkoivat jo käydä nukkumaan, me yökyöpelit vasta pakkailimme kimpsumme ja kampsumme ja suuntasimme pyörillä metsään. Suhteemme alkuajoista muistuu mieleen juuri kesäyön tunnelma vähän hämärässä metsässä lammen rannalla. Erityisesti mieleen ovat jääneet lehtokurpat, jotka naristen lensivät kesäyössä. Sammaleisten kivien päällä makoilimme vieri vieressä taivasta tiiraten, josko isojen kuusten lomasta lennähtelisi nahkasiipisiä – ja lensihän niitä kesäyössä! Lepakon tumma siluetti vaaleaa taivasta vasten ja sen saalistuslento on suhteemme alkuaikojen ehdoton näkymä.

Aluksi kun ei vielä niin hyvin tuntenut toista, oli mukava vain makoilla liki kivellä. Sanoja ei tarvittu, kun sai vain nauttia kutkuttavasta ja kasvavasta tunteesta mahanpohjassa ja sydänalassa. Aivan eri juttu kuin jos menisi treffeillä vaikkapa ravintolaan syömään, ja pitäisi koko ajan puhua jotakin fiksua. Luonto on todella luonteva ympäristö tehdä tuttavuutta ja ihastua samanhenkiseen ihmiseen.

Moona ja Eero

Ilma oli lähes helteinen ja Bengtsår parhaimmillaan heleän vihreässä asussaan. Oli toukokuu ja Bengtsårin leirisaaren rakenteluviikonloppu. Siellä tapasimme ensimmäisen kerran. Vapaan hetken tullen päädyimme usein vierekkäin. Istuimme yhdessä lämpimillä kallioilla saunan jälkeen, ja huomasimme pian, että meillä synkkasi hyvin.

Polkumme osuivat sattumalta yhteen heti viikonlopun jälkeen, kun ajoimme pyörillä aurinkoista Bulevardia vastakkaisiin suuntiin. Tämän jälkeen ei kohtaamisia enää tullutkaan.

Pidimme kuitenkin yhteyttä sähköpostitse, ja kun kesäleirit seuraavana keväänä tulivat ajankohtaisiksi, päätin kysyä Eeroa johtajaparikseni leirille. Eero oli ajatellut edellisen täyden leirikesän jälkeen viettää leirittömän kesän, mutta tämä tarjous sai mielen muuttumaan.

Tapasimme seuraavan kerran Pauligin huvilalla, kun oli aika valita leirille ohjaajia ja suunnitella tulevaa. Värinä välillämme oli vain voimistunut. Tilanne oli hämmentävä, sillä ensi-kohtaamisen aikaan edellisenä keväänä Eero oli seurustellut tahollaan, ja nyt toisena keväänä minä olin hiljattain palannut vanhaan suhteeseeni.

Kaikesta huolimatta suunnittelimme leiriä pitkin kevättä. Yritimme kai sivuuttaa värinän ja vain nauttia siitä, kuinka mukavaa oli työskennellä yhdessä.

Heinäkuussa koitti leiri ja lähes viikko yhdessäoloa 24 tuntia vuorokaudessa. Matkasimme jälleen yhdessä paratiisisaarelle nimeltä Bengtsår. Touhua oli päivisin niin paljon, että tunteiden pohtimiselle ei paljon jäänyt aikaa. Mutta kun yöllä makoilimme vierekkäisillä retkipatjoilla ja kuunnelimme sateen ropinaa puolijoukkueteltan kattoa vasten, oli tunnelma kuin ukkosilman sähköistämä. Toisen läsnäolon samassa teltassa aisti joka solulla.

Mielestämme väistimme värinän aikuisen ammattimaisesti. Pienten leiriläisten suusta kuitenkin kuultiin totuus: – Me nähtiin kun te kävelitte, te ootte rakastuneita, te meette naimisiin.

Leiri loppui. Oli aika palata kaupunkiin ja todellisuuteen. Jokin oli kuitenkin peruuttamattomasti erilaista. Seurasi hullu kuukausi. Hellettä, ukkosta ja sadetta. Vaikeita päätöksiä ja luopumista. Tätä ihmistä ei kuitenkaan voinut ohittaa, ja lopputuloksen jo arvaattekin.

Nyt asumme yhdessä omalla paratiisisaarellamme 2-vuotiaan poikamme kanssa ja odotamme toista poikasta syntyväksi syyskuussa. Kiitos Luonto-Liitto, että johdatit meidät yhteiselle polulle!

Linkki artikkelin sivulle

Villiinny lähiluontosi antimista

Teksti ja kuvat: Aino Huotari ja Emilia Raunio Kotimaisten villiyrttien- ja vihannesten keruu on helppo ja koukuttava luontoharrastus, jonka kautta lähiluontoa voi tulla tutkailleeksi uudesta näkökulmasta. Keruuharrastus tarjoaa ravintoa sekä keholle että mielelle. Villiyrttien maailmaan
[Lue lisää]

Villiinny lähiluontosi antimista

×

Teksti ja kuvat: Aino Huotari ja Emilia Raunio

Kotimaisten villiyrttien- ja vihannesten keruu on helppo ja koukuttava luontoharrastus, jonka kautta lähiluontoa voi tulla tutkailleeksi uudesta näkökulmasta. Keruuharrastus tarjoaa ravintoa sekä keholle että mielelle.

Villiyrttien maailmaan on yllättävän helppo sukeltaa, sillä lähiluontomme on täynnä villiyrttiapajia. Urbaanit viheralueet ovat meille kaikille avoimia harrastukohteita, joiden retkeily- ja keräilypaikat ovat useimmiten saavutettavissa julkisilla kulkuneuvoilla tai omin lihasvoimin. Suomalaisiin villiyrtteihin erikoistuneen yrityksen Helsinki Wildfoodsin Anna Nyman kannustaa avaamaan silmät jo heti kotiovesta ulos astuessa. – Kasvien tunnistamista voi harjoitella vaikka jo ihan ydinkeskustassa, jossa villiyrtit puskevat katukivetysten välistä, Nyman muistuttaa.

Villikasvien varsinaisiksi keruupaikoiksi soveltuvat kaupunkialueilla ja lähiluontokohteissa kaikki puhtaat alueet, joilla ei ole käytetty torjunta-aineita tai bensakäyttöistä ruohonleikkuria. Myös vilkkaimpia koiranulkoilutusreittejä on syytä välttää. Otollisin aika villiyrttiretkelle Nymanin mukaan on kuiva keli, joka takaa sen, että kasvit pysyvät raikkaina ja siisteinä kotiin saakka.

– Keräyskoriin tai -kassiin kannattaa napata ensisijaisesti nuoria ja heleän vihreitä terveitä kasveja, jotka kasvavat vähintään pari sadan metrin etäisyydellä vilkkaasta tiestä ja kaukana teollisuusalueista, Nyman neuvoo.

Kerää kohtuudella ja kunnioittaen

Suomessa vallitsevat jokamiehenoikeudet oikeuttavat villiyrttien- ja vihannesten keruun, mutta Nymanin mukaan lupaa voi silti kohteliaasti kysäistä maanomistajalta, jos sellainen on tiedossa ja keräilee asutuksen läheisyydessä. Myös luonnon hyvinvointi ja monimuotoisuus tulee ottaa huomioon.

– Villiyrttikeräilijä kunnioittaa aina luontoa ja jättää keruupaikan sen näköiseksi, kun siellä ei olisi kukaan ikinä käynytkään. Koko kasvustoa ei saa koskaan poimia ja erityisesti hitaasti kasvavia kasveja tulisi kerätä vain kohtuudella, jotta keräilypaikan biotooppi pysyy sellaisena kuin se on, Nyman korostaa.

Syytä on myös muistaa, että luonnonsuojelualueilla ei ole luvallista keräillä kasveja, sillä ne ovat usein herkkiä elinympäristöjä ja niiden tarkoituksena on turvata luonnon monimuotoisuus.

Keruuharrastuksen a ja o on lajien asianmukainen tunnistus ja oman kehon kuuntelu. Vaikka kyseessä on Nymanin mukaan luonnon parasta gourmet-ruokaa, on hyvä pitää mielessä, että monella kasvilla on myrkyllisiä tai muuten ravinnoksi soveltumattomia näköislajikkeita ja villit vihannekset ja yrtit voivat muiden tunnettujen ravintoaineiden tavoin aiheuttaa joillekin allergisia oireita. Paikallaan on myös tuntemus siitä, missä määrin villejä antimia kannattaa syödä ja soveltuuko kerätty laji ruoka-, mauste- vai rohdoskäyttöön. Nyman painottaa, että luonnossa liikkujan tulee kerätä ainoastaan lajeja, jotka tunnistaa varmuudella. Harrastus on hyvä aloittaa kurssien ja kirjojen kautta, joiden tarjoaman tiedon siivittämänä pääset käsiksi uskomattomaan makujen maailmaan.

Kehon ravitsemisen lisäksi villiyrttiharrastus hoivaa myös mieltä.

– Luontoretkelle kannattaa aina lähteä uteliaalla mielellä ja seikkailunjanoisena. Kauniita ja mielenkiintoisia luontoelämyksiä voi kokea jopa lähimetsässä, Nyman maalailee. Hänen mukaansa retkillä voi vaikka valokuvata muistoksi luonnon ihmeellisiä yksityiskohtia, kerätä kasveja kasviota varten, seikkailla luolissa taskulampun valossa, tutkia värikkäitä kääpiä luupilla ja bongailla muuttolintuja.

– Joskus on hyvä vain pysähtyä hengittämään syvään ja kuuntelemaan luonnon ääniä. Jokaisella retkellä oppii jotain uutta ja mieli virkistyy.

 

Näin käsittelet villiyrttiretken saaliin
  • Villiyrtit- ja vihannekset kannattaa aina kerätä koriin tai paperikassiin, jotta ne on helppo kuljettaa kotiin tuoreina. Kasvit olisi suositeltavaa lajitella jo luonnossa käyttötarkoituksen mukaan. Tämä onnistuu helposti keräämällä kasvit eri paperikasseihin ja merkkaamalla mitä kassit sisältävät.
  • Kotona kasvit kannattaa heti puhdistaa ja huuhtaista kylmällä vedellä. Samalla on hyvä tarkistaa, että keräyskoriin on päätynyt ainoastaan syötäviä kasveja. Aikaa kasvien käsittelyyn olisi syytä varata suunnilleen yhtä paljon kuin mitä keräämiseen menee aikaa.
  • Monet kasvit sopivat sellaisenaan salaattilautaselle, ruuanlaittoon tai maustamiseen. Joitain kasveja, kuten nokkosta ja jauhosavikkaa, tulisi kuitenkin käsitellä ennen käyttöä ryöppäämällä eli kiehauttamalla nopeasti. Kasveja kannattaa säilöä myös myöhempää käyttöä varten kuivattamalla, hapattamalla ja pakastamalla. Tuoreena kasvit säilyvät ilmavassa astiassa jääkaapissa noin pari vuorokautta.

 

Herkulliset ja helpot reseptit villiyrttiretkelle

Mustikkainen smoothie

1 banaani

2 dl kasvimaitoa

1 dl mustikoita

1 tl pellava- tai hamppurouhetta

Ripaus kardemummaa ja inkivääriä

Sekoita ainekset ja soseuta sauvasekoittimella. Ota retkievääksi pullossa tai muussa astiassa.

Tuorepuuro

1 dl kaurahiutaleita

1 dl kasvimaitoa

1 dl kasvijogurttia

1 rkl kaakaonibsejä, hamppurouhetta tai pellavansiemeniä

1 tl Kanelia, neilikkaa, kardemummaa

Marjoja ja syötäviä kukkia

Sekoita kaikki muut ainekset paitsi marjat keskenään ja jätä maustumaan yön yli jääkaappiin. Lisää aamulla marjat puuron pinnalle ja pakkaa kassiin. Koristele puuro retken aikana upeasti esim. maitohorsman kukilla ja marjoilla!

Täytetty leipä

Sämpylä tai ruispala

2 rkl nokkospestoa

Tofusiivuja tai esim. Härkis-pihvi

Kauden vihanneksia, esim. tomaattia

Voikukanlehtiä

Halkaise sämpylä tai ruispala ja sivele leiville pesto. Asettele tofu tai kasvispihvi toiselle leivälle ja asettele päälle vielä voikukanlehtiä ja tomaattisiivuja. Laita kansi kiinni ja pakkaa eväsrasiaan.

Nokkospesto

Puoli litraa tuoretta nokkosta tai 5 rkl kuivattua

3 rkl auringonkukan tai hampunsiemeniä

2 valkosipulinkynttä

0,5 dl öljyä

Ripaus suolaa

Ryöppää nokkoset eli laita ne kiehuvaan veteen noin minuutiksi. Siivilöi nokkoset ja huuhtele kylmällä vedellä. Purista liika vesi pois ja lisää siemenet, suola ja valkosipuli. Mikäli käytät kuivattua nokkosta, liota niitä 5 minuuttia desissä vettä, minkä jälkeen purista liika vesi pois. Soseuta tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella ja lisää öljyä pikkuhiljaa niin että saat seoksesta sopivan sakean. Nauti dippinä, kastikkeena tai sivele leivän päälle.

Vinkki! Käytä nokkosvesi hiushuuhteena tai kirvan karkoittimena puutarhassa.

Maitohorsmatee

Hiostuksessa kasvin parkkiaineet hajoavat ja maut tulevat paremmin esille. Hiostus on hyvä menetelmä mm. vadelman, mansikan, mesiangervon ja horsman lehdille. Anna lehtien nahistua ja kuivua huoneenlämmössä n. 4–5 tuntia. Pyörittele lehdistä kämmenissäsi tiiviitä palloja ja laita pallot lasipurkkiin. Jätä lasipurkkien kannet raolleen ja anna hiostua lämpimässä muutaman päivän ajan. Levitä lopuksi pallerot leivinpaperin päälle tai kuivuriin kuivumaan. Annostele mukiin noin viisi palleroa ja kaada kuuma vesi päälle. Teesiivilää ei tarvita, teepallot aukeavat kauniiksi lehdiksi mukissa. Voit myös hauduttaa teen termarissa.

Viisi valikoitua villiyrttiä

Vuohenputki (Aegopodium podagraria) lienee kevään ensimmäisiä villivihannesherkkujamme. Maku on parhaimmillaan, kun kasvi kerätään silloin, kun lehdet ovat vielä kevyesti supussa. Rikkaruohona yleisesti pidettävää vuohenputkea tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa viljavilla mailla. Vuohenputkella on hyvin yksinkertainen lehti, joka jakautuu kolmeen osaan. Nokkela kokki kerää tätä kasvia myös talven varalle. Se on loistava lisä muhennoksiin, salaatteihin, viherjauheeksi tai vaikkapa suolaa maustamaan.

HUOM! Kerää vuohenputkea vain jos olet sen varmasti vuohenputkeksi tunnistanut. Myrkylliset lajit, kuten hukanputki, myrkkykeiso ja myrkkykatko muistuttavat nimittäin erehdyttävästi tätä superyrttiä. Oiva keino on seurata kasvin kehitystä yksi kesä ja sitten poimia tunnistettua kasvia seuraavana kesänä tästä tutusta paikasta.

Nokkonen (Urtica dioica) lienee villivihanneksistamme monikäyttöisin ja ravitsemusominaisuuksiltaan paras. Sitä voidaan käyttää muhennoksiin, keittoihin ja gratiineihin. Sämpylöihin saa mukavaa vaihtelua korvaamalla osan jauhoista nokkosesta kuivatulla viherjauholla. Nokkonen sisältää runsaasti mm. C- ja A-vitamiinia, lehtivihreää, rautaa ja hivenaineita. 

Nokkosen polttava vaikutus johtuu lehdissä ja varressa kasvavista poltinkarvoista. Hyvin suojautunut villivihannesten kerääjä välttyy polttavalta kosketukselta ja kun lehdet ryöpätään tai kuivatetaan, polttavuus katoaa.

Nokkoskasvin korkeus vaihtelee 50–150 cm välillä. Varsi on pysty ja haaraton ja lehdet sahalaitaisia ja pitkäsuippuisia. Kukinta-aika on heinä-elokuussa.

Alkukesä on parasta nokkosen keruuaikaa, mutta lehtiä voi kerätä myöhemminkin poimien kasvin ylimpiä lehtiä. Nokkosta ei suositella kerättäväksi runsasravinteisilta paikoilta, sillä tällöin nitraattipitoisuus kasvaa. Nokkosen ravinteikkaat siemenet kannattaa myös hyödyntää. Niiden keruuaika on elokuussa.

Maitohorsmaa (Chamaenerion angustifolium) ei suotta kutsuta tulikukaksi. Pioneerikasvina sitä tavataan ensimmäisten joukossa metsäpalon jättämillä aukeilla.

Toukokuun lopulla nousevat versot ilahduttavat villivihannesten keräilijää. Heinäkuun loppupuolella kukkiva maitohorsma erottuu edukseen kirkkaan sinipunertavilla kukillaan.

Maitohorsma on monipuolinen villivihannes, jota voidaan käyttää ravintona ja rohtona. Nuoria lehdettömiä versoja voi käyttää parsan tapaan tai silputa salaattiin. Lehdet voi kuivata teeksi tai käyttää viherjauhoon. Kuivatuista juurista on valmistettu muinoin myös kahvinkorviketta.

Voikukka (Taraxacum officinale) on aavikkonurmen ylläpitäjän kirous, mutta hortoilija näkee voikukan keltaisessa loisteessa puhdasta kultaa. Nokkela metsästäjä poimii kasvin osat leivän päälle, salaattiin tai siman mausteeksi.

Monivuotisella voikukalla on satoja alalajeja ympäri maailmaa. Kasvin varsi on 10–60 cm korkea ja varren päässä on keltainen mykerökukinto, joka sulkeutuu yöksi.

Voikukka on oiva mauste ja ravintopommi. Se sisältää mm. C- ja A-vitamiinia, kalsiumia, rautaa ja muita hivenaineita. Nuoria lehtiä voi käyttää rucolan tapaan salaatteihin ja auenneita kukkia voi silputa ruokiin antamaan väriä ja makua. Kukista voi valmistaa myös simaa tai koristella niillä voileipäkakun.

Siankärsämön (Achillea millefolium) voimasta ovat kautta historian hyötyneet niin Troijan sodan urhein sotilas Akhilleus, kuin Neron armeijan sotilaat sekä viikingit, intiaanit, puusepät ja monet muut. Näitä miehiä on yhdistänyt alituinen haavoittumisen vaara, ja siankärsämöhoiteella he ovat lääkinneet vaivojaan.

Siankärsämö on 20–70 cm korkea ryydintuoksuinen ruoho, jota esiintyy yleisesti koko maassa pientareilla, pihoilla ja niityillä. Varsi on pysty ja lehdet pariliuskaiset. Valkoiset tai punertavat kukat ovat pienissä mykeröissä ja muodostavat huiskilon. Kukinta-aika on heinä-elokuussa.

Siankärsämö sisältää huomattavan määrän kivennäisaineita, kuten mangaania ja magnesiumia, sekä eteerisiä öljyjä. Sen nuoret ja pehmeät lehdet ovatkin oivaa salaattiainesta ja yrttimaustetta nykypäivän villivihannesten kerääjälle.

Kuivatut kukat ja lehdet ovat myös kaunis lisä teesekoitukseen. Siankärsämö sopii terveyskylpyihinkin. Keruu tapahtuu, kun kukat ovat juuri puhkeamassa tai puhjenneet. Lehtiä voi poimia pitkin kesää.

Linkki artikkelin sivulle

Uhanalaiset metsälajit: Korpikolva

Teksti: Jenni Toikkanen Kuva: Jouko Veikkolainen Korvet ovat mystisiä paikkoja. Kuusten oksia koristavat naavat ja lupot. Rahkasammalmatolla törröttää monenlaista varjokasvillisuutta. Korvet ovat elinympäristöjä myös uhanalaisille hyönteisille, joista yksi on korpikolva-kovakuoriainen. Korpikolvan (Pytho kolwensis) kuvasi tieteelle
[Lue lisää]

Uhanalaiset metsälajit: Korpikolva

×

Teksti: Jenni Toikkanen

Kuva: Jouko Veikkolainen

Korvet ovat mystisiä paikkoja. Kuusten oksia koristavat naavat ja lupot. Rahkasammalmatolla törröttää monenlaista varjokasvillisuutta. Korvet ovat elinympäristöjä myös uhanalaisille hyönteisille, joista yksi on korpikolva-kovakuoriainen. Korpikolvan (Pytho kolwensis) kuvasi tieteelle uutena lajina vuonna 1828 professori C. R. Sahlberg, jonka sukutilalla Yläneen Kolvassa Turun lähistöllä oli korpikolvalle sopivia korpimetsiä.

Aikuinen korpikolva on noin 1,5 cm pitkä, väritykseltään kiiltävän musta ja sillä on peitinsiivissään pitkittäisuurteita. Aikuista ei ole helppo erottaa muista kahdesta Suomessa elävästä kolvalajista. Korpikolvan toukka on noin 3 cm pituinen ja litteä. Sen erottaminen muista kolvatoukista on helpompaa, jos tuntee lajityypilliset tuntomerkit. Toki täytyy osata erottaa kolvat muista lahopuulla elävistä kuoriaisista.  

Korpikolva on kranttu lahopuun suhteen. Se elää järeän, muutaman vuoden ikäisen kuusimaapuun kaarnan alla, jossa toukka mutustelee nilakerrosta. Kun nilakerros on syöty, ei puu enää kelpaa korpikolvalle. Jotta korpikolva voisi asuttaa tiettyä paikkaa pysyvästi, on alueella oltava riittävä määrä lahopuuta – myös tulevaisuudessa. Laji saattaa kuitenkin puuttua näennäisesti sopivasta korpimetsästä, jos lahopuun tarjonnassa on ollut katkoksia. Huonon leviämiskykynsä vuoksi se ei ole pystynyt leviämään alueelle uudelleen.

Korpikolva on Suomessa erittäin uhanalainen (EN), rauhoitettu ja se on EU-luontodirektiivissä erityisesti suojeltava laji. Korpikolvan esiintymiä on löydetty vain parisenkymmentä, joista eteläisin sijaitsee Keski-Suomessa Pyhä-Häkin kansallispuistossa ja pohjoisin Rovaniemen tienoilla. Itärajalla korpikolvan esiintymiä tunnetaan vielä toistaiseksi useita.

Rakentaminen, hakkuut, soiden ojitus ja lahopuun poistaminen ovat vähentäneet korpikolvalle sopivia elinympäristöjä, ja lajin vanhimmat eteläiset esiintymät ovat hävinneet aikapäiviä sitten. On surkuhupaisaa, että Sahlberg itse hävitti sukutilansa korpikolvametsät ja perusti niiden paikalle hedelmäpuutarhan. Tulevaisuus häämöttää korpikolvalle epävarmana. Säilyykö vanhoja korpikuusikoita riittävästi, kun metsätalouden musta-aukko imee yhä suuremman määrän puuta sisuksiinsa?

Tiesitkö, että Suomen metsissä elää 816 uhanalaista lajia? Tänä vuonna Luonto-Liiton tavoitteena on kerätä yhtä monta uutta jäsentä. Tule mukaan, suojellaan yhdessä arvokasta metsäluontoamme! Liity jäseneksi: luontoliitto.fi/liity

Linkki artikkelin sivulle

DIY: Mosaiikkiruukuilla väriä kesään

Teksti: Vilma Tammelin Kuvat: Lotta Leppälä Kesäpäivä vierähtää ulkona mosaiikin parissa! Tavallinen saviruukku uudistuu mosaiikkipinnalla helposti kotioloissakin, ja rikkinäiset astiat saavat uuden muodon ruukun kyljessä. Tarvikkeet: saviruukku, rikkinäisiä keraamisia astioita, vasara, hohtimet, vanha pyyhe, saumauslaastia (n. 1
[Lue lisää]

DIY: Mosaiikkiruukuilla väriä kesään

×

Teksti: Vilma Tammelin

Kuvat: Lotta Leppälä

Kesäpäivä vierähtää ulkona mosaiikin parissa! Tavallinen saviruukku uudistuu mosaiikkipinnalla helposti kotioloissakin, ja rikkinäiset astiat saavat uuden muodon ruukun kyljessä.

Tarvikkeet: saviruukku, rikkinäisiä keraamisia astioita, vasara, hohtimet, vanha pyyhe, saumauslaastia (n. 1 kg per ruukku), muoviastia, kumilasta, sieni, kumihanskat, pahvia työalustan suojaksi, (erikeeperiä)

1) Riko astiat 1–3 cm palasiksi vasaran ja hohtimien avulla. Pidä astia aina pyyhkeen sisällä, jotta sirut eivät lentele ympäriinsä. Mosaiikkipalojen menekkiä voi arvioida vertaamalla astioiden ja ruukun pinta-alaa. Jos haluat suunnitella ruukkuun tietyn kuvion, tee se ennen laastin sekoittamista.

2) Sekoita laasti muoviastiassa pakkauksen ohjeen mukaan. Kumoa ruukku suu alaspäin pöydälle ja levitä laastia hanskakäsin reilu 1 cm kerros kauttaaltaan ruukun pinnalle. Kumilastalla voit tasoittaa pintaa. Muista jättää pohja laastitta!

3) Painele keraamiset palaset laastiin niin, että ne uppoavat siihen ja muodostavat mahdollisimman tasaisen pinnan. Jätä palojen väliin noin 2 mm välit. Ole ripeä, sillä laasti kuivuu melko nopeasti. Tarvittaessa kiinnitä palasia liimalla.

4) Levitä laastia vielä reilu kerros mosaiikkipinnan päälle. Tarkoituksena on täyttää välit laastilla ja tasoittaa ruukun pinta. Kaavi ylimääräistä laastia varovasti palasten päältä niin että ne paljastuvat jälleen. Tässä vaiheessa kannattaa myös muotoilla ruukun ylä- ja alareuna sekä mosaiikin välit mahdollisimman siisteiksi. Tarvittaessa silota mosaiikin välejä veteen kastetulla sormella.

5) Kun laasti on kuivunut sen verran ettei se tartu enää sormiin, pyyhi mosaiikin värit näkyviin puhtaaseen veteen kastetulla sienellä. Anna ruukun kuivua yön yli.

Linkki artikkelin sivulle

Luontopolulla: Liihottele perhosretkelle

Teksti ja kuvat: Anna Tuominen Kesäaurinko hellii luontoharrastajaa. Lämmin ja tyyni sää houkuttelee myös päiväperhoset liikkeelle, joten säätiedotuksen luvatessa korkeapainetta voi alkaa hapuilla haavia käteensä. Perhosretkeä suunnitellessa kannattaa miettiä jo etukäteen, mitä haluaa nähdä. Eri
[Lue lisää]

Luontopolulla: Liihottele perhosretkelle

×

Teksti ja kuvat: Anna Tuominen

Kesäaurinko hellii luontoharrastajaa. Lämmin ja tyyni sää houkuttelee myös päiväperhoset liikkeelle, joten säätiedotuksen luvatessa korkeapainetta voi alkaa hapuilla haavia käteensä.

Perhosretkeä suunnitellessa kannattaa miettiä jo etukäteen, mitä haluaa nähdä. Eri perhoslajit viihtyvät erilaisissa ympäristöissä, vaikka ensimmäisenä mieleen tulevat kukkaniityt ovatkin melko varma valinta. Retken ajankohdalla on väliä – aikuisina talvehtineita perhosia voi nähdä heti lumien sulettua, mutta joitakin lajeja joutuu odottelemaan pitkälle kesään. Talvehtineet perhoset tuottavat kesän aikana uuden sukupolven, ja siksi alkukesän lajit ilmestyvät uudelleen maisemaan kesän lopulla.

Perhosten havainnointiin ei tarvitse sen kummempaa varustusta. Jos kärsivällisyys ei riitä levottomasti pyrähtelevien perhosten seuraamiseen, niiden pyydystämiseen sopivan haavin askartelu voi olla hyvä idea. Sen lisäksi lajiopas on hyvä ottaa mukaan, jotta määrityksen voi tehdä, kun tuntomerkit ovat vielä tuoreessa muistissa. Iloinen mieli, mukava seura ja mukaan pakatut retkieväät kruunaavat päivän.

Lajisto vaihtelee paikan mukaan

Perhosretken voi aloittaa jo omalta kotiovelta tai läheisestä puistosta. Esimerkiksi kevään ensimmäisiin liihottelijoihin kuuluva nokkosperhonen viihtyy tiheämpäänkin asutuilla alueilla, sillä nimensä mukaisesti nokkonen on sen toukkien ainoaa ravintoa. Myös jalkakäytävien pientareilla kasvavia apiloita ja virnoja kannattaa pitää silmällä perhosten varalta.

Asfaltin jäädessä taakse perhoslajisto monipuolistuu. Kukkaniityt ja laitumet vetävät päiväperhosia puoleensa tehokkaasti, ja mitä enemmän kasvilajeja niityltä löytyy, sitä useammanlaiset perhoset siellä viihtyvät. Monille tutut sitruuna- ja neitoperhonen kuuluvat niittyjen vakiokalustoon, mutta jos on tarkkana, on mahdollista törmätä harvalukuisempiinkin otuksiin. Esimerkiksi keskikesällä lentävä suurikokoinen pihlajaperhonen on melko harvinainen, mutta helposti tunnistettavissa.

Retken edetessä yhä muokkaamattomampiin elinympäristöihin kukkaniittyjen perhoset vähenevät. Metsästä saattaa sen sijaan löytää vaikkapa haapaperhosen, yhden Suomen suurimmista päiväperhosista. Nokkosperhosen tavoin myös haapaperhonen on nimetty toukkien ravintokasvin mukaan. Se talvehtii toukkana, joten sitä etsimään kannattaa suunnata vasta juhannuksen jälkeen. Myös avoimista suomaisemista löytyy paikalle ominaista lajistoa. Muun muassa suokeltaperhonen lentää rämeillä ja sen toukkien tärkein ravintokasvi on soilla viihtyvä juolukka.

Lisähaastetta havainnointiin

Perhosia havainnoidessa tulee helposti kiinnitettyä huomiota vain näyttävimpiin ja suurimpiin yksilöihin. Harrastuksen syventyessä pienempien ja vaikeammin havaittavien lajien tarkkailu tuo haastetta.

Pikkuruisten sinisiipien häikäisevät värit jäävät usein huomaamatta, ja vaatimattomat mittariperhoset saattavat yllättää. Myös yökkösissä riittää ihmeteltävää. Niitä voi houkutella vaikkapa virittämällä valkoisen lakanan puiden väliin ja suuntaamalla siihen voimakkaan taskulampun. Aikuisten perhosten bongailun lisäksi kasveista voi yrittää löytää perhosentoukkia. Varsinkin kiitäjäperhosten pulleat ja värikkäät toukat ovat etsimisen arvoisia.

Jos lajien määritys sujuu, kirjaa havintosi sijainnin ja päivämäärän kera ylös. Kun muistiinpanot alkavat karttua, kesien vertailu keskenään voi paljastaa kantojen vaihteluja. Perhosretkestä voi kuitenkin nauttia myös ilman lajinmääritystä ja keskittyä ihastelemaan hyönteisten väriloistoa ja ailahtelevaa lentoa.

 

Ennen kuin perhoskesä pääsee täyteen vauhtiin, käy äänestämässä satavuotiaalle Suomelle kansallisperhosta 4.6. mennessä! Äänestys ja ehdokkaat löytyvät netistä: kansallisperhonen.fi. Myös listan ulkopuolista omaa ehdokasta saa äänestää.
Linkki artikkelin sivulle

Mummoillen: Tule hyvä kakku

Teksti ja kuvat: Kaisa Illukka Kevätkesä – peippo, raparperi ja leuto tuuli pyöräillessä! Tähän aikaan vuodesta on mukavampi käyskennellä metsissä ja rannoilla, tonkia maata tai nuuhkia ympäriinsä, joten mahdollisista juhlajärjestelyistä ei kannata ottaa ajallista tai
[Lue lisää]

Mummoillen: Tule hyvä kakku

×

Teksti ja kuvat: Kaisa Illukka

Kevätkesä – peippo, raparperi ja leuto tuuli pyöräillessä! Tähän aikaan vuodesta on mukavampi käyskennellä metsissä ja rannoilla, tonkia maata tai nuuhkia ympäriinsä, joten mahdollisista juhlajärjestelyistä ei kannata ottaa ajallista tai taloudellista stressiä, vaan kohtuullistaa ja oikaista hyvällä omallatunnolla. Marianne-rouheella ja kermavaahdolla aateloitu tiikerikakku on ihana ja helppotekoinen, kolakeksejä suositumpia pikkuleipiä saa etsiä ja pula-ajalta kuulostava (erittäin terveellinen ja ekologinen!) yhdistelmä näkkileipä-herneet-siemenet kokee modernin muodonmuutoksen. Kukilla ja keväänvihreillä lehdyköillä piristää ja kaunistaa pöydän sekä tarjoomukset!

 

Juhlatiikeri eli tuunattu tiikerikakku

 

200 g vegaanista margariinia (esim. Sunnuntai)

2 dl luomusokeria

1 dl omenasosetta tai soijajogurttia

1 rkl vaniljasokeria

0,25 tl suolaa

2,5 dl luomuvehnäjauhoja

1 dl luomuperunajauhoja

2 tl leivinjauhetta

0,5 dl Reilun kaupan kaakaojauhetta

1-1,5 dl Marianne-rouhetta

2 rkl kasvimaitoa tai vettä

1 tl luomusitruunan raastettua kuorta

korppujauhoja

Koristeluun: soijakermavaahtoa ja syötäviä kukkia

Voitele ja korppujauhota rengasvuoka (vähintään 1,5 l). Vaahdota pehmeä margariini ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää omenasose tai soijajogurtti, vaniljasokeri ja suola. Sekoita siivilöidyt jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää parissa osassa margariiniseokseen.

Siirrä reilu kolmasosa taikinasta toiseen kulhoon. Lisää pienempään taikinaan kaakaojauhe siivilän läpi, neste ja karamellirouhe. Sekoita tasaiseksi. Lisää vaaleaan taikinaosaan sitruunan raastettu kuori.

Lusikoi ja levitä noin puolet vaaleasta taikinasta kakkuvuoan pohjalle. Lisää tumma taikina ja päällimmäiseksi loput vaaleasta taikinasta. Kouki taikinaa haarukalla, jotta raidat sekoittuvat hieman. Paista 175 asteessa uunin alaosassa noin 55 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.

Koristele jäähtynyt kakku soijakermavaahdolla ja kukkasilla.


Siementen ja herneiden muodonmuutos eli näkkäri-snäksit

Kiireinen leipuri voi oikaista ja ostaa näkkärit kaupasta valmiina tai valmistaa ne helposti siemennäkkileipä-leivontaseoksesta (esim. Risenta), johon lisätään vain ruokaöljyä ja kuumaa vettä. Näkkärit voi koota seuraavien täytteiden kanssa juhlapöydän suolaiseksi tarjoiltavaksi tai yksittäisiksi herkkupaloiksi.

Hummustäyte

150 g hummusta

1-2 rkl soijajogurttia

1 kpl etikkapunajuurta

¼ punaista paprikaa

Surauta ainekset tasaiseksi massaksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.

Hernetäyte

1 pss (200 g) pakasteherneitä

½ prk vegaanista tuorejuustoa (esim. Oatly påMackan)

1-2 tl piparjuuri/wasabitahnaa

1 rkl oliiviöljyä

ripaus suolaa ja mustapippuria

Sekoita sulatetut herneet ja muut ainekset tasaiseksi massaksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Lisää piparjuuritahnaa varovasti ja tarkista sopiva ärhäkkyys maistamalla välillä. Mausta suolalla ja pippurilla. Jos tahna tuntuu liian löysältä, lisää vielä tuorejuustoa, joka jämäköittää sitä.

Lusikoi noin ruokalusikallinen täytettä yhden näkkäripalan päälle. Koristele retiisi- ja ruohosipulisilpulla sekä herneenversoilla.

Vinkki: herneenversojen kasvatus

Liota kuivattuja herneitä yön yli. Laita ruukkuihin tai laakeammalle astialle reilusti multaa ja kylvä herneet. Herneiden päälle ei tarvitse laittaa multaa. Kastele kylvös ja peitä astiat niin, etteivät herneet saa valoa. Pidä multa kosteana, mutta varo kastelemasta liikaa, etteivät herneet homehdu. Kun ensimmäiset sirkkalehdet ilmestyvät, siirrä astia valoisaan paikkaan. Herneenversot innostuvat leikkaamisesta ja ovat satoisia. Yksi kylvös kestää ja tuottaa ainakin pari viikkoa.


Isoäidin kolakeksit eli wilhelmiinat (n. 50 pikkuleipää)

200 g vegaanista margariinia (huoneenlämpöistä)

5 dl luomuvehnäjauhoja tai vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

2 tl vaniljasokeria

2 dl sokeria (kokeile erilaisia sokereita, esim. kookos-, intiaani- tai ruokokidesokeria)

3 rkl siirappia tai kookossiirappia

2 tl ruokasoodaa

Sekoita kaikki ainekset taikinaksi. Pyöritä taikinasta neljä-viisi tankoa, nosta ne pellille ja taputa litteiksi. Vedä pinta haarukalla uurteiseksi. Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Nosta pelti uunista ja leikkaa paloiksi vinottain ennen kuin tangot jäähtyvät.

 


 

Linkki artikkelin sivulle

KATSO MYÖS