Nuorten Luonto

Nuorten Luonto on Luonto-Liiton jäsenlehti, jota tekevät nuoret itse yhdessä lehdenteon ammattilaisten kanssa. NL paneutuu ympäristöasioihin ja aika paljon muuhunkin raikkaalla ja räväkällä otteella. Lehden kestoaiheita ovat ekoelämä ja kestävä kulutus, ympäristönsuojelu sekä luonnossa harrastaminen – kulttuuria unohtamatta. NL ilmestyy neljä kertaa vuodessa.


Nuorten Luonnossa nyt


Turve kuuluu suohon

Turpeenpoltosta luopuminen saattaa olla helpoin ilmastoteko, jonka Suomi voisi tällä hetkellä tehdä. Irti turpeesta -kansalaisaloitekampanja pyrkii turpeen energiakäytön kieltämiseen lailla. Vaikka turve-energialla tuotetaan vain 4–7 prosenttia Suomen energiasta, se aiheuttaa 12–15 prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Turve-energian
[Lue lisää]

Turve kuuluu suohon

×

Turpeenpoltosta luopuminen saattaa olla helpoin ilmastoteko, jonka Suomi voisi tällä hetkellä tehdä. Irti turpeesta -kansalaisaloitekampanja pyrkii turpeen energiakäytön kieltämiseen lailla.

Vaikka turve-energialla tuotetaan vain 4–7 prosenttia Suomen energiasta, se aiheuttaa 12–15 prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Turve-energian vuotuiset päästöt Suomessa ovat yhtä suuret kuin henkilöautoliikenteen. Lisäksi turpeen kaivuusta syntyy päästöjä maankäyttösektorilla. Toisin kuin turpeen energiakäytön lobbaajat usein väittävät, turvetta ei voida pitää uusiutuvana energianlähteenä vaan ilmastovaikutukset vastaavat fossiilisia polttoaineita. Turpeen polttaminen saastuttaa jopa enemmän kuin kivihiilen.

Eroon turpeenpoltosta

Turpeenpolton lopettamista on vaadittu jo vuosia, mutta toisin kuin muuta fossiilista energiaa, Suomi ei ole ollut valmis vähentämään turpeen energiakäyttöä. Turve-energiaa on puolusteltu vedoten muun muassa huoltovarmuuteen, turveteollisuuden työllisyysvaikutuksiin sekä siirtymän vaivalloisuuteen. Turpeelle on kuitenkin olemassa vaihtoehtoja.

– Turpeesta voidaan siirtyä hyödyntämään erityisesti polttoon perustumattomia uusiutuvia, kuten lämpöpumppuja, aurinkoa, tuulta, syvälämpöä, geotermistä energiaa ja energiansäästöä. Myös biokaasu ja kestävyyskriteerit täyttävä biomassa kuten puru ja kuori tulevat kyseeseen, kertoo suojeluasiantuntija Hanna Aho Suomen luonnonsuojeluliitosta. 

Tällä erää turve-energian hintaa ohjataan verotuella, joka ylläpitää keinotekoisesti sen taloudellista kilpailukykyä. Muita fossiilisia energianlähteitä rokotetaan hiilidioksidiverolla, mutta kivihiiltäkin pahemmin saastuttavaa turve-energiaa vero ei koske. Jos verotuesta luovuttaisiin, turpeenpoltto ei olisi enää taloudellisesti kannattavaa. 

– Turpeenpolton lopettamiseen tarvitaan sekä hintaohjausta että turpeenpolton kieltävä laki. Laki toisi perälaudan eli varmuuden siitä, että turpeenpoltto päättyy, Aho sanoo. 

Siirtymävaiheessa energiayhtiöitä voitaisiin tukea investoinneissa korvaaviin energiamuotoihin. Ettei turpeesta luopumista tehtäisi kuitenkaan metsien hiilinielujen kustannuksella, tulisi ohessa huomioida myös metsäbiomassan energiakäytön verotus. 

Suoluonnon suojeluntarve

Suomen suoluontotyypeistä jopa 54 prosenttia on arvioitu uhanalaisiksi ja 20 prosenttia silmälläpidettäviksi. Soiden eliölajeista noin 200 on uhanalaisia. Uhanalaistumisen syistä merkittävimpiä ovat soiden ojittaminen ja turpeenotto. 

Turvetuotannolla on katastrofaaliset vaikutukset suoluontoon. Kun turpeenotto aloitetaan, suon eliöyhteisö tuhoutuu täysin. Suo kuivataan ojittamalla ja sen kasvillisuuskerros poistetaan. Kasvit eivät pääse kasvamaan takaisin turvetuotantoalueelle ennen kuin turpeen kaivaminen lopetetaan. Turpeenoton päätyttyä kasvillisuus alkaa palautua, mutta hyvin hitaasti, sillä maan siemenpankki ja suolle tyypillinen vesitalous on menetetty. Koska turvekerros ja lajisto ovat muodostuneet tuhansien vuosien aikana, suo ei turpeen kaivuun jälkeen palaa koskaan ennalleen. 

Turpeenkaivuu heikentää myös ympäröivän luonnon tilaa. Ojitus samentaa ja rehevöittää vesistöjä. Luonnontilaiset suot tasaavat vesistöjen tulvimista, joten soiden ojittaminen pahentaa tulvahuippuja. Myös pohjaveden laatu voi turvetuotannon myötä paikallisesti heiketä.

Suomen soista 13 prosenttia on suojeltu, mutta suojelualueista valtaosa sijaitsee Pohjois-Suomessa. Eteläisemmän Suomen soista on suojeltu vain 3,2 prosenttia. Suomella riittää vielä työnsarkaa soiden suojelutavoitteiden saavuttamisessa.

– Viimeistään vuoteen 2030 mennessä on saavutettava kansainvälisten sopimusten mukainen 17 prosentin suojelutavoite myös suoelinympäristöjen osalta. Suojelutavoitetta tulee nostaa kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti, joista neuvotellaan parhaillaan. Olennaisinta on suojella viimeiset luonnontilaiset suot, ennallistaa jo heikentyneitä soita ja varmistaa suolajien ja -elinympäristöjen säilyminen, Aho sanoo.

Hyväkuntoisista, ojittamattomista soista on ihmiselle sekä suoraan että välillisesti merkittävää hyötyä niin kutsuttujen ekosysteemipalveluiden muodossa. Suot sitovat ja varastoivat hiiltä, mikä auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Ne suodattavat ja puhdistavat vettä sekä vähentävät tulvia. Ne tarjoavat myös marjoja, riistaa sekä virkistysmahdollisuuksia. Kun panostetaan suoluonnon tilanteen kohentamiseen, panostetaan myös ihmisten hyvinvointiin.

Suon kuokkimisesta ilmastokriisiin

Suomessa soita on raivattu jo satoja vuosia sitten maatalousmaaksi, ja turvetta on nostettu kotitarvekäyttöön karjasuojien kuivikkeeksi ja energiapolttoon. Perinteinen turpeenkäyttö oli kuitenkin niin paikallista ja pienimuotoista, ettei se juuri haitannut soiden vesitaloutta. 

Soita alettiin muokata laajamittaisesti 1900-luvun jälkipuolella metsäteollisuuden tarpeisiin – ojitetuista soista uskottiin tulevan tuottavia talousmetsiä. Teollinen turpeennosto nousi nykyisiin mittasuhteisiin 1970-luvulla energiakriisin myötä, ja siitä on tullut merkittävin uhka suoluonnolle. 

Turvetta käytetään energiapolton ohella edelleen muun muassa kuivikkeena sekä viljely- ja puutarhakasvien kasvualustoissa. Suomessa nostetusta turpeesta kuitenkin 90 % poltetaan energiaksi huomattavin kasvihuonekaasupäästöin. Suomen soista jo noin 110 000 hehtaaria on valjastettu turvetuotantoon.

Suomen Ilmastopaneelin mukaan maamme pitäisi saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä, jotta pysyisimme mukana tavoitteessa pysäyttää ilmaston lämpeneminen kriittiseen 1,5 asteeseen. Tämä tarkoittaa, että päästöt pitäisi kymmenen vuoden sisällä leikata sellaiselle tasolle, että hiilidioksidia vapautuu ilmakehään saman verran kuin sitä sitoutuu esimerkiksi metsiin ja soihin. Turpeenpoltosta luopuminen olisi yksi kustannustehokas ja suhteellisen yksinkertainen keino päästöjen vähentämiseen.

Hanna Aho muistuttaa, että ilman kunnon ohjauskeinoja turvetta voitaisiin polttaa vielä 2040- ja 2050-luvuillakin ja Suomen olisi vaikeaa tai jopa mahdotonta saavuttaa edes nykyistä tavoitettaan hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä.

– Jos Suomen kaltainen vauras ja koulutettu maa ei tee osaansa kuumenemisen rajaamiseksi 1,5 asteeseen, olemme todella vaikeuksissa. Tällä hetkellä uutiset ilmaston kuumenemisen etenemisestä ovat todella huolestuttavia, sillä ennätykselliset maastopalot riehuvat Kaliforniassa ja Grönlanti sulaa, Aho sanoo.

Kampanjointia ja kansalaisvaikuttamista

Suomen luonnonsuojeluliitto aloitti laajan yhteistyöverkostonsa kanssa Irti turpeesta -kampanjan elokuussa. Tavoitteena on saada kasaan 50 000 allekirjoitusta kansalaisaloitteeseen turpeenpolton kieltämiseksi lailla. Valtakunnalliseen kampanjaan liittyvää toimintaa järjestetään ympäri Suomen.

– Korona vaikuttaa tietenkin siihen, miten voimme kampanjoida, eli katukampanjointi on pienemmässä roolissa, kuin muussa tilanteessa olisi. Koronarajoitukset huomioiden kampanja on kuitenkin näkynyt esimerkiksi Suomen luonnon puolesta -mielenilmauksessa, joita nähtiin noin kymmenellä paikkakunnalla syyskuun alussa, Aho kertoo. 

Kampanjatyötä tehdään myös niin perinteisen median kuin sosiaalisen mediankin välityksellä. Aho painottaa, että kuka tahansa voi auttaa kampanjan viestin levittämisessä.  

– Kerro kansalaisaloitteesta ystävillesi, perheellesi ja vaikka harrasteryhmällesi ja kannusta heitä allekirjoittamaan. Jaa tietoa sosiaalisessa mediassa tai kirjoita mielipidekirjoitus paikallislehteen. Voit myös järjestää suoretken omalla paikkakunnallasi ja kannustaa osallistujia allekirjoittamaan.

Aho arvioi, että aloitteella on realistinen mahdollisuus menestyä, sillä enemmistö suomalaisista kannattaa turpeenpolton lopettamista. Eduskunnan puolueistakin enemmistö kannattaa päättymispäivää turpeelle. 

–Mikäli turpeelle ei saada selkeää päättymispäivää, ala ja ilmastotoimet jäävät epävarmuuteen. Tekeekö Suomi osansa kuumenemisen rajaamiseksi 1,5 asteeseen? Turpeen verotuksella ja uusiutuvan energian tuilla turpeen käyttöä voidaan ohjata, mutta sekin vaatii poliittista tahtoa toimia. Siispä kampanjointi on tärkeää.

Irti turpeesta -kampanjan jälkeenkin riittää tekemistä. Keväällä 2021 pidettävät kunnallisvaalit ovat hyvä tilaisuus jatkaa keskustelua. Aktiivinen kansalainen voi esimerkiksi ottaa yhteyttä kuntavaaliehdokkaisiin ja painottaa näille asian merkitystä – tai hakeutua itse ehdokkaaksi.

– Mikäli omalla paikkakunnallasi on turvevoimala, voit vaikuttaa energiayhtiöön ja sen omistajiin turpeen polton lopettamiseksi. Voit myös osallistua Luonnonsuojeluliiton piirien työhön uhattujen soiden suojelemiseksi turpeen kaivuulta, Aho vinkkaa lisää vaikuttamismahdollisuuksia.

 

Allekirjoita kansalaisaloite turpeenpolton kieltämiseksi: sll.fi/irtiturpeesta

Lähteitä:

Suomen luonnonsuojeluliitto: Suot
sll.fi/mita-me-teemme/suot

SYKE: Luontotyyppien uhanalaisuus
ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Luontotyypit/Luontotyyppien_uhanalaisuus

Luonnontila: Suot
luonnontila.fi/fi/elinymparistot/suot/

WWF: Pariisin ilmastosopimus
wwf.fi/uhat/ilmastonmuutos/pariisin-ilmastosopimus

Linkki artikkelin sivulle

Nyt on pakko tilkitä ympäristörintaman repeämät

Nykypäivän ympäristöliikkeeltä ja ilmastopolitiikalta edellytetään ilmasto-oikeudenmukaisuutta, valmiutta puolustaa ekologian lisäksi luovuttamattomia ihmisoikeuksia. Intersektionaalinen ympäristöliike pureutuu luonnon riistämisen juurisyihin – kolonialismiin ja rasismiin. Teksti: Eeva-Leena Karihtala. Kuvat: Nora Sayyad ja Aino Huotari PURA SORTAVIA RAKENTEITA YMPÄRISTÖLIIKKEESSÄ. Näin hehkuu
[Lue lisää]

Nyt on pakko tilkitä ympäristörintaman repeämät

×

Nykypäivän ympäristöliikkeeltä ja ilmastopolitiikalta edellytetään ilmasto-oikeudenmukaisuutta, valmiutta puolustaa ekologian lisäksi luovuttamattomia ihmisoikeuksia. Intersektionaalinen ympäristöliike pureutuu luonnon riistämisen juurisyihin – kolonialismiin ja rasismiin.

Teksti: Eeva-Leena Karihtala. Kuvat: Nora Sayyad ja Aino Huotari

PURA SORTAVIA RAKENTEITA YMPÄRISTÖLIIKKEESSÄ. Näin hehkuu vaatimus Intersectional Environmentalist -sivuston bannerilla. Isoin kirjaimin kirjoitettu teksti leijuu öljymäisesti toisiinsa läikytettyjen värien pinnalla. Kipakka käsky on tärkeä muistutus yhdenvertaisen tulevaisuuden rakentamiselle.

Mutta mistä kritiikki on itänyt ja mihin kaikkeen se kohdistuu? 

Luontorakkautta laput silmillä

Ympäristöliikehdintä on sparrannut maailmaa kohti ekotietoisuutta monissa muodoissa. 60- ja 70-luvuilla vastakulttuuriliike pönkitti ekoideologiaa lääkkeenä kapitalistiselle kerskakulutukselle.  Kuohuttavia epäkohtia olivat maanviljelyssä käytetyt kemikaalit, eliölajien uhanalaistuminen, öljyvuodot ja ilmansaasteet. Gandhin johdolla puunhalaajat protestoivat metsäkatoa, ja vihreitä puolueita perustettiin ympäri demokraattista maailmaa.

Vaikka jo 2500 vuotta vanhoista Intian jainalaisista teksteistä löytyy perusta ympäristöä kunnioittavalle elämäntavalle, eikä ympäristöliike ole laajasti ymmärrettynä tuore ilmiö muidenkaan filosofioiden tai uskontojen keskuudessa kautta maailman, on 70-luvulta lähtien liikkeen näkyvinä johtotähtinä ollut kuitenkin pääosin valkoisen keskiluokan edustajia.  Ympäristöliike romantisoi luontoa, mutta halvensi alkuperäiskansoja ja katsoi heidän sortoaan sivusta.

Vähävaraiset ja vähemmistöt jäivät edellisvuosisadan lopussa yksin kamppailussaan ympäristöriskien kuten heidän asuinalueilleen sysätyn kaatopaikkajätteen aiheuttamien saasteongelmien kanssa. Hazel M. Johnson nosti ympäristöoikeudenmukaisuuden nimissä asiasta haloon, mutta hänen työtään ei valtavirta juuri muista tai edes tunne.

Tänäkin päivänä ympäristökeskusteluun kytkeytyy  rasismia ja epäoikeudenmukaisuutta. Valtakulttuuristen ja etuoikeutettujen ryhmien katsantokannat korostuvat. 17-vuotias toimittaja-aktivisti Zahra Karimy toivoo, että puhuttaisiin entistä enemmän ilmastonmuutoksen vaikutuksista kaikista haavoittuvaisimmassa asemassa oleviin ihmisiin. 

Kaiken kaikkiaan valkoiset puheenvuorot ovat olleet liian pitkään yliedustettuina ja valkoisten tarpeet etusijalla. Yhdysvaltalaisaktivisti Wawa Gatheru muistuttaa Glamourin verkkokolumnissa, että ”Syöpäkuja”, pääosin mustien asuttama, syövälle kaikista eniten altistava alue Yhdysvaltain Louisianassa, on edelleen olemassa. 

Kaiken kaikkiaan valkoiset puheenvuorot ovat olleet liian pitkään yliedustettuina ja valkoisten tarpeet etusijalla.

Moniäänisyyttä ja mukaanottavuutta

Intersektionaalinen ympäristöliike on aktivisti Leah Thomasin kehittämä käsite ryhmittymälle, joka tunnustaa kolonialistisen maailman rikkoneen häikäilemättömästi ihmisoikeuksia ja tuhonneen samalla tuottavuuden ja kehityksen nimissä planeettaa. Intersektionaalinen ympäristönsuojelu viittaa ympäristöliikkeen (historian ja nykypäivän) sisäisiä epäkohtia esiin tuovaan, mukaanottavaan, ympäristöä, ilmastoa sekä luonnon ja kulttuurin monimuotoisuutta varjelevaan työhön.

Erityisesti ne alueet, joilla haavoittuvaiset ja vähäosaiset ihmisryhmät elävät, ovat kokeneet varakkaiden valtioiden ahneuden ekokatastrofaalisessa mittakaavassa. Siksi intersektionaalinen näkökulma tuo esille epämiellyttävän ja usein sivuutetun totuuden siitä, kuinka ihminen teoillaan on sortanut luontoa ja ihmisiä omaa etuaan tavoitellen ja sysännyt liikkeelle kompleksisen ilmasto- ja luonnonmonimuotoisuuskriisin. 

Moninaiset taustat, eri tavoin muuttuvat elinolosuhteet ja menneisyyden traumat ovat eriyttäneet ympäristöliikehdintää ja tulleet sivuutetuiksi politiikassa pitkän aikaa. Vimma pelastaa planeetta on yhteinen, mutta vimma turvata ihmisyys on jakanut näkemyksiä ja voimavaroja. Ympäristöoikeudenmukaisuuden tutkimuksen myötä esimerkiksi rodullistumista ja luokkaa on alettu huomioida paremmin ekorintamalla. 

Ilmastotunteita ympäri maailmaa

Ilmastotuskan käsitteellä viitataan erityisesti rodullistettujen ihmisten ja alkuperäiskansojen väkevään suruntäyteiseen kokemukseen ilmastokriisistä. Koska tunnetason kytkös ympäristöön on läpikotainen ja erottamaton, säteilee luonnon kipu yhteisöihin. Kokemusta on sivuutettu valtamediassa jo kauan.

Lisäksi pelko valkoisen hegemonian sortavista seuraamuksista ei-valkoiselle väestölle ilmastonmuutoksen edetessä on suuri. Jo nyt ilmastonmuutos ja sen lieveilmiöt vaikuttavat eniten juuri rodullistettuun väestöön. Päiväntasaajalla ilmastopakolaisuus on alkanut. Arktiset alkuperäiskansat kuten saamelaiset tuovat usein esille kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa heidän elinkeinoihinsa. Inuitit tekivät jo vuonna 2005 ilmastovalituksen, jota Ilmastopaneelin pääsihteeri Heta-Elena Heiskanen pitää pioneeritapauksena.

Ympäristöministeriön erityisasiantuntijana toimiva Heiskanen kokeekin, että eri ilmastosuunnitelmia valmistellessa olisi tärkeää turvata moninaisen joukon osallistuminen, sillä ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan erilaisista taustoista tuleviin eri lailla – oli kyse iästä, terveydestä tai koulutuksesta. Saamelaisten havaitsemista ilmastonmuutoksen vaikutuksista heidän asuinalueillaan ja heidän perinnäisiin elinkeinoihinsa on tehty alkuvuodesta laaja tutkimus, jonka avulla laadittiin suosituksia arktisen alkuperäiskansan huomioimiseen ilmastopolitiikassa. 

Risuja ja ruusuja ilmastopolitiikalle

Nykyisen hallituskauden aikana suomalainen ilmastopolitiikka on kehittynyt kohti moninäkökulmaisempaa suuntaa. Valmisteilla olevassa ilmastolaissa on mietitty sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja osallistamisen kysymyksiä sekä prosessi- että sisältönäkökulmista.

– Ilmastolakia valmistellessa ollaan kuultu saamelaisia esimerkiksi erilaisissa temaattisissa keskusteluissa ja avoimella kyselyllä, joka on saatavilla kolmella saamelaiskielellä. Saamelaisnuorille oli oma kuulemistilaisuutensa. Erätauko-keskusteluihin on etsitty eritaustaisia ihmisiä. Nuorten osallistumista esimerkiksi lainvalmistelussa tutkivan All Youth -hankkeen kautta taas on saatu muutama nuori kommentoimaan, ja Nuorten Agenda – ja YK-tapaamisissa on ollut suoraa vuoropuhelua eri sukupolvien välillä, ympäristöministeriön erityisasiantuntija Heiskanen kuvailee.

Zahra Karimy, aktivisti ja Nuorten Ääni -toimittaja, ajattelee ilmastopoliittisen vaikuttamisen kuuluvan kaikille, myös nuorille. Aikuisilla on vastuu ottaa heidät mukaan.

– Aikuisten tulee antaa nuorille työkaluja vaikuttamiseen. Nuoria saa osallistumaan tarjoamalla oikeellista, ajankohtaista ja helposti saavutettavaa informaatiota, Karimy tiivistää.  

Heiskanen analysoi osallistavan ja ihmisoikeusnäkökulman syventyneen nykyisellä hallituskaudella, vaikka petrattavaa on. Erityishuomiota hän antaa tuoreelle ilmastopolitiikan pyöreälle pöydälle. Sen kokoonpanossa on turvattu edustajuus muun muassa nuorille ja saamelaisille. Ylisukupolviset kysymykset ja ilmastotoimien hyväksyttävyys ovat pyöreän pöydän keskeisiä käsittelyaiheita. Silti ilmastotoimien toimeenpano ei ole mutkatonta.

– Ilmastopolitiikka kohtaa haasteita äärioikeistopopulismin ja vallitsevan länsimaalaisen ajattelun takia, jossa keskiössä ovat yksilön tarpeet ja huolet. Valeuutiset ja kritiikitön tapa tutkailla mediaa lisäävät misinformaation leviämistä, Karimy luonnehtii. 

Pride -tapahtuman osallistujia vuonna 2019. Queer- ja ilmastoaktivismin risteytymässä on voimavara.

Huomaamaton sateenkaari?

Ympäristöliikkeen sisällä on pitkään vaiettu queer-ihmisten osasta luonnonsuojelussa ja mediahuomio on niukkaa. HLBTQ2S+-yhteisöön identifioituvat sitoutuvat joidenkin kyselyiden mukaan vihreisiin arvoihin paremmin ja toimivat mukana ympäristöaktivismissa todennäköisemmin kuin muu väestö. Joissakin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoissa tavattavat sekä feminiinisyyttä että maskuliinisuutta kokevat Two Spirit -aktivistit ovat olleet vahvasti mukana maaoikeuksien turvaamisessa. 

Queer-näkökulmaa on alettu käyttää myös biologian tutkimuksessa, jolloin päämääränä on purkaa luontoon liittyviä heteronormeja, kahtiajakoja ja rajoittuneita ennakko-odotuksia sekä avartua ympäristön moninaisuudelle. 

Sateenkaarevasti suuntautunut ilmastoliike huolehtii sateenkaariystävällisten ympäristöjen turvaamisesta ja kunnioittaa queer-ääniä esimerkiksi alkuperäiskansojen perinteisissä tavoissa. Queer- ja ilmastoaktivismin risteymässä on voimavara. 

Tätä esimerkiksi vaikuttaja Izzy McLeod (@muccycloud) on hyödyntänyt haastaessaan kuluttajia mukaan Pride- tuotteiden vastuullisuutta vaativaan kampanjaan. Samoin drag queen ja ilmastoaktivisti Pattie Gonia rikkoo lasikattoja ekologisella drag-tyylillään ja Everything to Lose -kannanottovideollaan. Myös eräharrastuksiin niveltyneet maskuliniisuuden normit saavat Pattie Gonian myötä kriittistä huomiota: luonnon pitäisi olla kaikille yhteinen, sukupuolittamaton tila.

Sateenkaariyhteisön haavoittuvaisuus on jäänyt heteronormatiivisen ympäristöaktivismin varjoon. True Colors Fund -järjestön mukaan sateenkaarinuoret ovat 120 % alttiimpia joutua kodittomiksi. Ilmaston muuttuessa kodittomien turvattomuus lisääntyy ja on riski, että he jäävät ilman yhteiskunnan huolenpitoa. Trans- ja muunsukupuoliset ovat erityisen alttiita heitteillejätölle.

Vihreän kapitalismin ekotrendit

Tällä hetkellä ympäristöliikkeellä näyttäisi olevan fokuksena toisaalta yhteiskuntarakenteen täysremontti ja toisaalta yksilöiden elämäntapamuutokset. Kaikilta ei voida silti odottaa saman näköistä aktivismia. 

– Jos on kroonisesti sairas, liikuntarajoitteinen tai kärsii esimerkiksi ahdistuksesta tai sosiaalisten tilanteiden pelosta, ilmastomarsseihin osallistuminen voi olla hankalaa. On tärkeää tähdentää ihmisille, että vaikuttamisen tapoja on monenlaisia, jotta jokainen löytäisi oman tapansa auttaa ja tuntisi olonsa tervetulleeksi, muistuttaa maantiedettä ja kestävää kehitystä Skotlannissa opiskellut aktivisti Elsa Kivinen.

On myös huomattava, että monet länsimaisissa ekotietoisissa piireissä suosiossa olevat suuntaukset kuten zero waste, kiertotalous ja veganismi ovat olleet BIPOC-yhteisöjen kulttuurisia elämäntapoja, kirjoittaa Queer Brown Vegan -yhteisön Isaias Hernandez. Hän kertoo Instagram-tilillään eläneensä lapsuudessa ympäristöystävällisesti selviytyäkseen ja joutuneensa koulukiusatuksi muun muassa siksi, että pukeutui käytettyihin vaatteisiin.

Nyt samoja elämäntapoja saatetaan soveltaa kapitalismin tai viherpesun välineinä. Zero waste-elämäntavasta on tullut paikoin varakkaiden etuoikeus ja vegaanisen ruoantuotannon eettisyys voi hyvin nuhraantua alipalkkaamalla rodullistettuja työntekijöitä. 

– Zero wastesta tulee toisaalta mieleen ihmiset, jotka haluavat elää mahdollisimman roskattomasti, ja toisaalta Instagram-vaikuttajat, jotka haluavat ostaa uusia, täysin muovittomia tuotteita. Jälkimmäinen on aika kulutuskeskeinen elämäntapa, eikä kovin inklusiivinen. On muistettava, että vain ”ympäristöystävällisiksi” leimattujen tuotteiden kuluttaminen ei silti ole itsessään tapa, jolla ylikulutus ja systeemiset epäoikeudenmukaisuudet, esimerkiksi pikamuodin tuotantoon liittyvät ongelmat, saataisiin ratkaistua, Kivinen kritisoi.

Yikes-podcastin Can lifestyle change save the planet -jaksossa Mikaela Loach ja Jo Becker kuvaavat aitoa kestävää muutosta disruptiona fossiilisessa ja kulutuskeskeisessä systeemissä: jos esimerkiksi innovaatio, kulutusvalinta, elämäntapa tai poliittinen päätös tukee yhteiskunnassa olemassa olevia epätasa-arvoisia valtarakenteita, ihmisten mahdollisuuksien epäoikeudenmukaista jakautumista, se ei ole aidosti kestävä ratkaisu. 

Esimerkkeinä Loach ja Becker nostavat uudelleen brändätyn second hand -muodin, lähiruokatorit ja zero waste -kulttuurin. Systeemitason muutokset vaativat heidän mukaansa yhteiskunnan moninaisuuden tunnistamista ja siihen reagoimista: muutoksen tulisi tarjota kaikille mahdollisuus kestävään valintaan. Tarjolla ei ole yhtä ainutta ratkaisua, ja siksi eri yhteisöjen ja ihmisryhmien kuuleminen ja sisällyttäminen päätöksenteossa on erittäin tärkeää.

Nykyinen vihreään kapitalismiin lankeava yhteiskuntarakenne ei siis tue yksilön elämäntapamuutoksia kokonaisvaltaisen kestävällä tavalla. Systeemi kaipaisi myllerrystä, jotta niin mikro- kuin makrotasolla ilmastokriisiä torjuttaisiin pätevästi. Zahra Karimy asettaakin ilmastopolitiikalle tavoitteeksi kestävämmän ja toimivamman kapitalistisen järjestelmän.

– Nykykapitalismi mahdollistaa syrjivät rakenteet, ja sitä kautta esimerkiksi halpatyövoiman käytön. Jos maailma heräisi siihen, miten kestämätön elämäntyyli vaikuttaa ihmisoikeuksien toteutumiseen negatiivisesti, se saattaisi viedä ilmastonmuutoskeskustelun konkreettisemmalle tasolle, Karimy puntaroi.  

Black Lives Matter -mielenilmauksia järjestettiin Suomessa Helsingissä, Turussa, Kuopiossa, Tampereella, Jyväskylässä ja Lahdessa. Kuva Turun mielenilmauksesta 13.6.

Päämääränä solidaarinen tulevaisuus

Rodullistettujen yhteisöjen, sateenkaariväestön ja alkuperäiskansojen lisäksi ilmastoliikkeen solidaarisuuden tulisi ulottua myös muille liikkeen ja poliittisen päätöksenteon toisinaan unohtamille ja poissulkemille: vammaisille, lapsille – erityisesti globaalin etelän naiset ovat riskiryhmää – ja vähävaraisille. 

YK on selvittänyt hyviä käytänteitä vammaisten tukemiseksi ilmastonmuutoksessa.  Heta-Elena Heiskanen kertoo, että tällä hetkellä Suomen ilmastopolitiikassa pyritään kehittämään viittomakielistä ja selkokielistä materiaalia esimerkiksi uuden ilmastolakiprosessin tiimoilta. 

Hän muistelee, ettei viisi vuotta takaperin ilmastonmuutoskysymyksiä nostettu juuri esille ihmisoikeusliikkeen parissa. Hänen mukaansa vasta viime vuosina asiassa on tapahtunut käänne. Yhtäältä perus- ja ihmisoikeudet ovat valtavirtaistuneet osaksi ilmastokeskusteluja, ja toisaalta globaalit ilmastoasiat ovat nyt Amnestyllä ja Ihmisoikeusliitolla keskiössä. Aktivisti Elsa Kivinen toivoo ympäristöliikkeen tehokkuuden ja tavoittavuuden kannalta kansalaisjärjestöjen keskinäisen toiminnan hiomista ja vielä rohkeampaa otetta kansalaisten aktiiviseen osallistamiseen, jotta ilmastoasioiden organisointi ei jäisi vain oma-aloitteisimmille tarjotuksi mahdollisuudeksi. 

Intersektionaalinen ympäristö- ja ilmastopolitiikka kohtaa vielä hidasteita. Heiskasen mielestä taustalla on se, ettei päättäjiä ja virkahenkilöitä ole välttämättä koulutettu systemaattisesti ihmisoikeusasioissa. 

 

– Syy [hidasteille] palautuu pitkälti ihmisoikeuksien tunnistamiskysymykseen. Jos on vaikka erikoistunut työkoneiden päästöihin tai tuulienergian kannattavuuteen, ei välttämättä tunnisteta, että helleaikana on turvattava vaikeasti liikkuvan vanhuksen tai vammaisen evakuointi tai riittävä tiedonsaanti, Heiskanen pohtii.

Vaatimus ympäristöliikkeelle ja ilmastopolitiikalle on selkeä: nyt on pakko tunnistaa ja tilkitä valta- ja vähemmistökulttuurien sekä etuoikeutettujen ja haavoittuvaisten ihmisryhmien väliset repeämät, jotta luontoa ja ihmistä kunnioittava liike eheytyisi tulevan kohtaamiselle. Ilmastopoliittisesta keskustelusta ei voi koskaan erottaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ulottuvuutta. 

Jos olet kokenut syrjintää, voit kääntyä yhdenvertaisuusvaltuutetun puoleen (syrjinta.fi). Luonto-Liittoon ollaan nimeämässä häirintäyhdyshenkilö, johon voi myös ottaa yhteyttä.  

 


Oma toiminta puntariin!

Miten omia ympäristötekoja voi muokata intersektionaalisesta näkökulmasta? Ensimmäinen askel on reflektio. Yikes-podcastin Can lifestyle change save the planet -jaksossa vinkataan kysymyksiä, joiden avulla voi pohtia yksilötason valintoja. Erilaisten ympäristötekojen kohdalla kannattaisi miettiä, muuttaako oma toiminta olemassa olevaa laajempaa systeemiä konkreettisesti kestävämpään suuntaan vai mukautuuko se vihreän kapitalismin tarpeisiin.

1. Onko valintasi osa tietyn alan tai toiminnan viherpesua?

2. Avaako valintasi samanlaisia tilaisuuksia ja vaihtoehtoja myös vähemmän etuoikeutetuille henkilöille?

3. Alleviivaako valintasi alistavia rakenteita yhteiskunnassa niitä kyseenalaistaen?


Lue ja kuuntele lisää:

glamour.com – Want to be an environmentalist? Start with antiracism.

grist.org – Why are gays more eco-friendly?

ruskeattytot.fi – We should all be vegans.

vice.comPeople of color experience climate grief more deeply than white people.

ilmastotoiminta.fi – Löydä oma tapasi vaikuttaa.

Yikes-podcast

Linkki artikkelin sivulle

Taidehaukka: And Action!

Ekoelokuva uudelleenkouluttaa katsetta, saa ajattelemaan ja sytyttää toimimaan   Aktivistitaide herättää tunteita puolesta ja vastaan. Puolustajat muistuttavat, että taide on kautta historian heijastellut aikaansa. Vastustajat moittivat aktivistitaidetta liian ilmeisistä sisällöistä ja moralistisesta otteesta: taiteen tulisi
[Lue lisää]

Taidehaukka: And Action!

×

Ekoelokuva uudelleenkouluttaa katsetta, saa ajattelemaan ja sytyttää toimimaan

 

Aktivistitaide herättää tunteita puolesta ja vastaan. Puolustajat muistuttavat, että taide on kautta historian heijastellut aikaansa. Vastustajat moittivat aktivistitaidetta liian ilmeisistä sisällöistä ja moralistisesta otteesta: taiteen tulisi olla monitulkintaista, ristiriitaista, outoa, kokemustamme kyseenalaistavaa. Vaikka taide on aina ollut monenlaista yhtä aikaa, tämä karkea jakolinja aktivismiin ja olemassaolon tutkiskeluun näkyy myös niin sanotussa ekologisessa elokuvassa.

Teksti: Kaisa Illukka. Kuvitus: Suvi Suitiala

Ekologisella elokuvalla (ecocinema) ei tarkoiteta vain elokuvia, joissa välitetään ympäristötietoisuuden sanomaa tai luonnontietoa, vaan laajaa skaalaa elokuvia Hollywoodin valtavirrasta indie- ja avantgarde-taide-elokuvaan sekä eri genrejä luontodokumenteista kauhu- ja road movie -kategorioihin. Artikkelikokoelmassa Ecocinema: Theory and Practice tutkija Scott McDonaldin mukaan ekologisen elokuvan perustavin tehtävä ei ole vain tarjoilla ympäristötietoisuutta edistäviä kertomuksia vaan vaihtoehtoisia katsomisen ja kokemisen tapoja, jotka saattaisivat auttaa kehittämään ympäristöajattelutapoja ja luontosuhteita. 

 

Perinteisessä kaupallisessa elokuvassa luonnonmaisemat ovat lähinnä taustaa ”etualan” ihmisdraaman tapahtumille. Katsojat on vaivihkaa ehdollistettu näkemään elokuvien maisemat ja ei-inhimillinen luonto toisarvoisina ja verrattain merkityksettöminä, ei jonain, mikä ansaitsee kestävän huomion ja etualan. Sen sijaan esimerkiksi Andrej Zdravičin jokielokuvassa Riverglass (1997) joki on pääosassa ja audiovisuaalinen kerronta pyrkii osoittamaan, että pelkkään jokeen keskittyminen on kaiken huomion arvoista. Nimi Riverglass viittaa myös itse elokuvauksen tapahtuman näkyväksi saattamiseen: joissain kuvissa vesi tekee kameran näkyväksi loiskumalla sitä suojaavaa lasilaatikkoa, ikään kuin linssiä vasten. Tämän voi nähdä kuvastavan luonnon prosessien ja teknologian kirjaimellista yhteentörmäystä. McDonaldin mielestä ekologisen elokuvan tehtävä voi olla tarjota sellaisia kärsivällisyyden ja tietoisuuden ominaisuuksia, jotka ovat olennaisia luonnon syvän arvostamisen edistämiseksi. Ekologiset elokuvat ovat siis kaupallisen nykymedian vastakohta, jossa kuvia kulutetaan hysteerisesti maksimimäärät minuutissa, ja sama kuvastaa myös kulutussuhdettamme luonnonympäristöön. Hidas katsominen on täten poliittinen kannanotto ja koulutusprojekti, aktivismia itsessään.

 

Kuten muissakin taiteenlajeissa, myös elokuvan suhteen on pohdittu, onko kuitenkin toiveajattelua uskoa, että syvempi aistitietoisuus johtaa parempaan käyttäytymiseen ympäristöä kohtaan. Lisäksi väite, että tietyt elokuvalliset tekniikat kuten hidas tempo ja pitkät otot maisemista edistäisivät korkeampaa ekologista tietoisuutta katsojassa, on usein ripustettu tutkimattomiin oletuksiin elokuvan katsojuudesta, erityisesti liittyen katsojien alttiuteen ja koulutukseen. Hitaiden maisemaelokuvien tapauksessa saatetaan tarvita katsojan edeltävää harjaannutusta, jotta elokuvat osattaisiin tulkita ekologisena elokuvana, eikä vain pitää puuduttavina.

 

Mutta onko taiteen tehtävä ylipäänsä välittää selkeitä suoria viestejä, jotka katsoja omaksuu sellaisenaan ja voimaantuu toimintaan kuin salamaniskusta? Taiteen merkitys on oikeastaan aina moniselitteisempi ja avoimempi. Se ei ole kuitenkaan sattumanvaraista ja täysin avointa, teokset ovat aina teoksia jostakin. Elokuvatutkija David Ingram toteaa, että elokuvan ekologisesti tiedostavaa vaikutusta tarkasteltaessa, tai siihen pyrittäessä, pitäisi ennemminkin painottaa katsojissa käynnistyvää oivaltamisen ja kriittisen ajattelun prosessia. 

 

Eikä elokuvan tyylin ja vaikutuksen suhdekaan ole aina ilmeinen. Tutkija Steven Shaviron mielestä niin sanotut roskaelokuvat kommentoivat nykyistä uusliberalistista yhteiskuntaa tehokkaammin kuin esteettiset, moralistiset ja hyvää makua edustavat taide-elokuvat. Maailmassa, jossa kulttuuri ja talous kietoutuvat toisiinsa erottamattomasti, mainosmaailma käyttää rutinoituneesti kaikkia taiteenkin keinoja, ja shokista on tullut perusvaikutuskeino. Silloin koko kysymys kumouksellisuudesta taiteessa ja kulttuurissa pitää ajatella uudestaan. 

 

Riippuu katsojayksilöstä, tekeekö scifi- tai clifi- eli climate fiction -elokuvan dystooppinen kuvaus tulevaisuudesta suuremman vaikutuksen kuin vuonna 2006 megahuomion saanut Epämiellyttävä totuus -ilmastonmuutosdokumentti. Ja mihin vaikuttava elokuvakokemus lopulta johtaa, tai voiko taideteoksen merkitystä määritellä sen tuloksellisuuden mukaan, edes niin sanotun aktivistielokuvan? Lappilaisesta ympäristöaktivisti Riikka Karppisesta kertova dokumenttielokuva Aktivisti (2017), radikaalia Earth Liberation Front -järjestöä seuraava If a Tree Falls (2011), yksilön öljytöntä arkea kuvaava Katastrofin aineksia (2008) sekä Hollywood-draamaelokuva Erin Brockovich (2000) kertovat kaikki ympäristöaktivismista omalla tavallaan, ehkä hieman eri yleisöille, ja tämä ympäristöaktivismiesikuvien moninaisuus on arvokasta sinänsä. 

 

Levitystapansa ansiosta elokuvalla on lopulta poikkeuksellisen hyvä mahdollisuus puhutella suurta, maailmanlaajuista yleisöä. Siinä missä muidenkin taiteenlajien ja teosten, myös elokuvan kohdalla voi miettiä sen ympäristöjalanjälkeä. Kalifornian osavaltiossa elokuvateollisuus on ollut toiseksi suurin päästölähde heti petrokemianteollisuuden jälkeen. Suomessakin on vastikään laadittu audiovisuaalisen alan eko-opas, joka on kattavaa ja kiinnostavaa luettavaa kenelle tahansa. Elokuvallinen ympäristötoiminta on siis siirtymässä katsomisen ja aiheiden tiedostavuudesta myös tuotantojen materiaaliseen kestävyyteen.


Lisälukemistoa:

Ecocinema: Theory and Practice. Toim. Stephen Rust, Salma Monani & Sean Cubitt, Routledge 2013.

AV-alan eko-opas: ekosetti.fi

Linkki artikkelin sivulle

DIY: Lahjakääreet solmubatiikkitekniikalla

Valmista vanhasta puuvillalakanasta tai muusta luonnonkuitukankaasta kestäviä lahjakääreitä. Solmubatiikki kuvioi kankaan kauniisti myös kurkumalla värjätessä. Teksti: Vilma Tammelin. Kuvat: Sofia Bister Tarvikkeet: Vaaleaa puuvilla-, villa- tai silkkikangasta (väh. 50 x 50 cm), kurkumajauhetta, kuminauhoja/kalalankaa, iso
[Lue lisää]

DIY: Lahjakääreet solmubatiikkitekniikalla

×

Valmista vanhasta puuvillalakanasta tai muusta luonnonkuitukankaasta kestäviä lahjakääreitä. Solmubatiikki kuvioi kankaan kauniisti myös kurkumalla värjätessä.

Teksti: Vilma Tammelin. Kuvat: Sofia Bister

Tarvikkeet: Vaaleaa puuvilla-, villa- tai silkkikangasta (väh. 50 x 50 cm), kurkumajauhetta, kuminauhoja/kalalankaa, iso kattila, kauha, suojahanskat.

1. Solmi kankaaseen kuminauhalla tai moninkertaisella kalalangalla tiukkoja solmuja batiikkikuviointia varten. Ympyräkuvioita saat solmimalla nyppyjä (kuva 1), raitoja rutistamalla kankaan pötköksi koko pituudeltaan ja kiinnittämällä nauhoilla/langoilla. 


2. Kiehauta vajaa kattilallinen vettä. Laita levy matalammalle lämmölle ja lisää kurkumaa ainakin kaksi ruokalusikallista. Mitä enemmän lisäät, sitä tummemman värin saat. Anna kurkuman hautua vedessä 10 minuuttia.

3. Upota solmitut kankaat veteen kauhan avulla. Pidä kattila liedellä matalalla lämmöllä ja anna kankaiden värjäytyä ainakin 15 minuutin ajan.

4. Nosta kankaat kauhan ja suojakäsineiden avulla altaaseen. Huuhtele viileällä vedellä, kunnes väriä ei irtoa. Purista kangas kuivemmaksi ja irrota solmut. Huuhtele vielä kangas ja ripusta kuivumaan. Voit huolitella reunat ompelemalla, esimerkiksi pykäpistoilla.

 


Huom! Koska kangasta ei pureteta ennen värjäystä, peseminen voi irrottaa värin. Tuuleta siis lahjakääre pesun sijaan.
Linkki artikkelin sivulle

Koronakriisistä työkalut yhteiskunnan ekososiaaliseen remonttiin

Koronapandemia on niksauttanut lähes koko maailman arkijärjestyksen sijoiltaan. Voiko kriisi edesauttaa murrosta kohti kestävämpää ja osallistavampaa maailmanjärjestystä? Teksti: Eeva-Leena Karihtala  Kuvat: Aino Huotari Vallitseva koronaviruskriisi on kohdattu universaalisti kohtalaisen yhtenevällä tavalla – maailman terveysjärjestö WHO:n ohjeistuksia
[Lue lisää]

Koronakriisistä työkalut yhteiskunnan ekososiaaliseen remonttiin

×

Koronapandemia on niksauttanut lähes koko maailman arkijärjestyksen sijoiltaan. Voiko kriisi edesauttaa murrosta kohti kestävämpää ja osallistavampaa maailmanjärjestystä?

Teksti: Eeva-Leena Karihtala  Kuvat: Aino Huotari

Vallitseva koronaviruskriisi on kohdattu universaalisti kohtalaisen yhtenevällä tavalla – maailman terveysjärjestö WHO:n ohjeistuksia on sovitettu eri valtioiden kriisinhallintaan tiukemmin tai löyhemmin. Viruksen muodostama uhka on vaatinut jyrkkiä päätöksiä ja rajoitusten kurinalaista noudattamista. Ympäri maailmaa ihmiset ovat luottaneet jopa demokratian hetkittäiseen heikkenemiseen oman hyvinvointinsa takaamiseksi. Ilmastoaktivisteilta ei ole jäänyt huomaamatta, että koronakriisin laukaisema tarmokas toimintavalmius niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla olisi ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussakin ihanteellista. BIOS-tutkimusyksikön ajatuksia lainaten, tarvitsemme yhteiskunnan ekologista jälleenrakennusta. Myös Luonto-Liiton ilmastoryhmän aktivistit toivovat koronakriisin opettavan meille hyvinvoivan ja merkityksellisen elämän palasista.

Kriisistä kriisiin

Monitieteinen BIOS-tutkimusyksikkö tiivistää koronakriisin ja ilmastokriisin eroksi keston – väliaikaisten kriisien, kuten koronan, kohdalla ihminen on valmiimpi muokkaamaan elintapojaan vaaditulla tavalla. Ilmastokriisin näkymättömyys ja pitkäkestoisuus ovat hankalampi pala purtavaksi.

– Ratkaisuja ilmastokriisiin ei luultavasti voitaisi toteuttaa ottamalla poikkeustila käyttöön niin kuin sota- tai koronakriisin aikana, se ei saisi samanlaista hyväksyntää. Muutosten pitäisi olla nopeita, mutta niiden pitää mennä demokratian ja byrokratian rattaiden läpi, pohtii Henna Kurki, Luonto-Liiton ilmastoryhmän varapuheenjohtaja ja politiikan tutkimuksen yliopisto-opiskelija.

Psykologiaa Joensuussa opiskeleva aktivisti Juni Sinkkonen analysoi ihmisen olevan evolutiivisesti kehittynyt kohtaamaan näkyviä uhkia, jollainen koronaviruskin on. Korona näkyy päivittyvissä tilastoseurannoissa numerotietona oireilevista ja kuolleista. Sinkkonen luonnehtii pandemiaan liittyvän myös tarinallisuutta, mikä tekee siitä vetoavamman uhan kuin etäinen ja hiljakseen etenevä ilmastonmuutos. 

Ilmasto- ja luonnon monimuotoisuuskriisin kohtaamisessa yhteiskunta tulisi rakentaa ekologisten periaatteiden mukaisesti. BIOS-tutkimusyksikkö, jota rahoittavat Koneen Säätiö ja Suomen Akatemian WISE-konsortio, linjaa viisi yhteiskunnassa uudelleen organisoitavaa osa-aluetta. Ekologinen jälleenrakennus tulisi kohdentaa energiaan, liikenteeseen ja rakentamiseen, ruokaan ja maanviljelyyn, metsiin ja maankäyttöön sekä hoivaan ja kulttuuriin. Ilmastoaktivistit toivovat jälleenrakennuksen olevan kokonaisvaltaista ja osallistavaa. 

Ruoantuotannon ja maanviljelyn tulisi välttää ilmastopäästöjä, maan köyhtymistä ja saastuttamista sekä geeniaineksen supistumista.

Tieto lisää taitoa

BIOS-yksikkö nimeää yhdeksi ekologisen jälleenrakentamisen työkaluksi koulutuksen, sillä koulutusohjelmien sisällöillä tuotetaan osaamista. Ilmastoaktivistit toivovat muutoksia peruskoulujärjestelmään, niin kokonaisvaltaiseen pedagogiikkaan kuin oppiaineiden sisältöihin. Koulun tulisi tukeutua ekososiaalisen sivistyksen ideaaliin, jota ympäristökasvattaja ja aktivisti Emma Pohjan näkökulmasta siivittäisivät esimerkiksi seikkailupedagogisten menetelmien ja ulkona oppimisen käytänteiden omaksuminen.

Luonto-Liiton ilmastoryhmän puheenjohtaja Emma Sairanen kaiuttaa ajatusta, että tällä hetkellä lapsia kasvatetaan passiivisiksi kuluttajiksi. Se on nurinkurista, sillä nuorten toivotaan varttuvan aktiivisiksi kansalaisiksi. Kasvatusta tulisi siksi muovata tukemaan lasten uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. 

– He eivät ole pelkkiä räsynukkeja yhteiskunnan koneistossa, Sairanen kiteyttää.

Vaikuttamiseen ja tiedon kartuttamiseen liittyy tyypillisesti myös rypäs hankaliakin tunteita. Siksi Kurki nostaa esille tunnetaitojen opettamisen tarpeellisuuden.

– Olisi tärkeää opetella käsittelemään ilmastoahdistusta. Aikuisten on tarjottava mahdollisuutta tulla puhumaan ja työpajoja voidaan järjestää.  Olen itse kokenut, että vahva yhteisöllisyys auttaa [ilmastoahdistukseen].

Oppiaineiden tasolla Sairanen kannattaa sisältöjen kokonaisvaltaista tukeutumista ekologiseen elämäntapaan. Erityisesti taito- ja taideaineissa on unohdettua potentiaalia. Kotitaloudessa tulisi painottaa kasvisruoanlaittoa ja käsityössä vaatteiden ja esineiden käyttöajan pidentämistä. 

Kestävää ja kiireetöntä työntekoa kohti

Markkinatalouspohjainen työ- ja elinkeinoelämä on noussut koronakriisin uutisoinnissa etualalle, sillä kriisi on edellyttänyt monilla aloilla työnteon muovaamista tai hidastamista. Monessa tapauksessa muutokset ovat olleet ainakin osittain ekologisesta näkökulmasta kiitettäviä. Kokonaisvaltainen jälleenrakennus peräänkuuluttaa työelämän vihertämistä.

Sinkkonen haastaa yleisesti hyväksytyn työelämän oravanpyörän. Hänestä työajan lyhentäminen vähentäisi kulutusta ja edistäisi hyvinvointia. Aikaa vapautuisi immateriaalisille asioille. Lisäksi kiireettömämpi elämä olisi merkityksellisempää.

Pohja pitää työntekoa kuitenkin hyvinvoivan yhteiskunnan perustana. Ongelmana koronatilanteen aiheuttamassa tilapäisessä vähäpäästöisyydessä on sosiaalinen kestämättömyys, sillä työttömyys on yhteiskunnalle raskasta. Hän kokee laman myös vahvistavan esimerkiksi sellaista poliittista liikehdintää, jonka arvoja hän ei voi allekirjoittaa.

Sairanen ehdottaa, että työelämän ekologistuessa työttömäksi jääviä ohjattaisiin uusiin työpaikkoihin, jotka edistäisivät yhteiskunnan siirtymää ympäristötietoisempaan suuntaan. 

– Rahoitusta voitaisiin myös vähentää fossiili-intensiivisiltä aloilta ja kohdentaa [ympäristöasioissa] edelläkävijöille.

Sinkkonen säestää, että koronakriisin kautta meille on kirkastunut yhteiskunnan kriittisten alojen kokoonpano. Hän odottaakin hoiva-alan palkankorotuksia ja tukea taloudellisesti haavoittuvaisille ammatinharjoittajille, kuten freelance- ja kulttuuritoimijoille. 

Kaupunkiympäristössä voidaan tukea luonnon monimuotoisuutta jättämällä osa viheralueista luonnontilaan.

Tasa-arvon ja osallisuuden kautta 

Jälleenrakennuksessa ei aktivistien mielestä pitäisi unohtaa tasa-arvoa ja osallisuutta. 

– Muutos vaatii kaikki toimijat mukaan, esimerkiksi julkisvallan, etujärjestöt, yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt, Varsinkin nuoret tulee ottaa vahvasti mukaan, koska heihin [muutos] tulee vaikuttamaan pitkällä aikavälillä eniten, huomauttaa Kurki.

Nuorisovaltuustojen ja kansalaisraatien kautta alaikäisten äänen voi saada päätöksenteossa kuuluviin. Jos nuorilla olisi valmius ja tahto äänestää, voisi äänioikeuden laskeminen olla mahdollinen tapa lisätä nuorten kuuluvuutta.
Se ei Kurjen mukaan ole kuitenkaan täysin ongelmaton ratkaisu, ja nuorten kuvitteellinen äänestysprosentti jää spekulaation varaan. 

Mukaan ottava kriisin kohtaaminen merkitsee sukupolvien yhteentuomisen lisäksi myös yhteiskunnan rakenteellisten, sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta luovien epäkohtien huomioimista. Ekofeministinen liike kamppailee ihmisten ja luonnon vapauttamisesta sortavasta patriarkaalisesta järjestyksestä. 

Patriarkaalisuus viittaa miesten etuoikeutettuun asemaan, mutta kokonaisvaltaisemmin kyse on vallan keskittymisestä tietyille viiteryhmille. Valkoisessa, cis-sukupuolisessa, vammattomassa heteromiehessä tiivistyvät ominaisuudet, jotka ovat yhdistäneet suurinta osaa vallankäyttäjistä kautta historian.

Epätasa-arvo on yhteydessä ympäristökatastrofiin. Monet aiemmin marginalisoidut ryhmät kritisoivat aiheellisesti kolonialismia – kansojen väkivaltaista ja epäoikeudenmukaista kohtelua, luonnonvarojen riistoa ja näistä seurannutta yhteiskunnan eriarvoistumista – ekokriisin laukaisseeksi tekijäksi. 

Ekologisen jälleenrakennuksen ratkaisut peräänkuuluttavat kulttuurista herkkyyttä, sillä kuten Green Dreamer -podcastin Kamea Chayne huomauttaa, maailmanlaajuisesti yhdenmukaisten ratkaisujen kehittäminen ilmasto- ja monimuotoisuuskriisin hallintaan voi niukentaa kulttuurista moninaisuutta ja häivyttää kulttuurikohtaista tietotaitoa.

Hyvinvoinnin pohjaksi kukoistava kulttuuri

Yhteiskunnan ekoremontti ei kuitenkaan tarkoita luopumista hyvinvoinnista – päinvastoin. Mikäli yhteiskunnan rakenteita muutettaisiin aineettomiin arvoihin, kuten empatiaan, luovuuteen, taiteeseen, yhteisöllisyyteen ja vastuuntuntoon nojautuen, merkityksellisyyden tunne voisi vahvistua.

– On otettava huomioon ihmisten ja muun luonnon hyvinvoinnin tasapainoinen suhde. On tärkeää ymmärtää yhteisyys ja keskinäisriippuvuus. Ihanteena on mielestäni yhteisvastuullisuus, sillä kukaan ei ole täällä vapaamatkustajana, vaikka saatamme elää sellaisessa illuusiossa, Sinkkonen painottaa. 

Kestävää hyvinvointia voi rakentaa muun muassa elinvoimaisen kulttuurielämän ylläpitämisen kautta. 

– Maailma olisi aika kurja paikka ilman monimuotoista taidetta ja esteettisiä elämyksiä, Sinkkonen tiivistää.

Päättäjiltä toivotaan tarmoa ja huolenpitoa

Koronan jälkeinen aika on hedelmällinen maaperä yhteiskunnan muokkaamiseksi. Vaikka koronakriisin ratkaisuja ei voida suoraan sovittaa ilmastokriisin nujertamiseen, Pohja vaatii siihen samanveroista tarmoa. Myös Kurjella on konkreettinen toive päättäjille.

– Kunhan pidettäisiin kiinni hallitusohjelman ilmastotavoitteista. 

Niin yhteiskunnan kuin yksilönkin resilienssiä koetellaan globaalien kriisien kietoutuessa yhteen. Yksilön sinnikkyyden osalta The New York Times (7.4.2020) soveltaa psykiatri Viktor Franklin traagisen optimismin käsitettä koronakriisistä selviytymiseen. Epävarmuuden, surun ja muiden mieltä horjuttavien tunteiden kuormaa on helpompi kannatella, kun synkkyydessäkin varjelee toivoa. Sitkeyttä lisää kyky havaita pieniäkin hyviä asioita. Traaginen optimismi sopii myös jaksamiseen ilmastokriisissä.

Viesti päättäjille kristallisoituu empatiaksi.

– Kyllä se luonto palautuu, jos annamme sen levähtää. Pidetään toisistamme huolta,  muistuttaa Sinkkonen.

Kaikki palautuu kriisin etymologiseen merkitykseen: se on käännekohta johonkin uuteen suuntaan ja tuo määränpää on meidän päätettävissämme.

Juttua varten on haastateltu Luonto-Liiton valtakunnallisen ilmastoryhmän nuoria jäseniä. Ilmastoryhmän liittymisohjeet ja lisää tietoa löytyy Luonto-Liiton sivuilta: 

luontoliitto.fi/toiminta/toimintaryhmat/ilmastoryhma


Lue ja kuuntele lisää:     

eko.bios.fi/

bios.fi/ekologinen-jalleenrakennus-epavarmassa-maailmassa     

nytimes.com – On Coronavirus Lockdown? Look for Meaning, not Happiness, 7.4.2020.

eand.co – How Climate Change is a Hangover of Colonialism, Exploitation and Slavery, 23.8.2019.

Green Dreamer -podcast. Galina Angarova: Why preserving cultural and language diversity is vital to protecting biodiversity, 23.3.2020.

Linkki artikkelin sivulle

Hyönteisten hätähuuto

Lupiini (kuvassa etualalla) syrjäyttää pölyttäjille tärkeitä kotoperäisiä lajeja. Hyönteisten määrä on romahtamassa. Ilmiö on maailmanlaajuinen, ja siitä on syytä olla huolissaan. Voimmeko vielä korjata tilanteen?  Teksti: Milla Aalto. Kuvat: Aino Huotari ja Antti Salovaara. Huomattava
[Lue lisää]

Hyönteisten hätähuuto

×

Lupiini (kuvassa etualalla) syrjäyttää pölyttäjille tärkeitä kotoperäisiä lajeja.

Hyönteisten määrä on romahtamassa. Ilmiö on maailmanlaajuinen, ja siitä on syytä olla huolissaan. Voimmeko vielä korjata tilanteen? 

Teksti: Milla Aalto. Kuvat: Aino Huotari ja Antti Salovaara.

Huomattava osa ekosysteemien toiminnoista on riippuvaisia hyönteisistä. Jos hyönteiset katoaisivat, menetettäisiin myös merkittävä osa kasvillisuudesta, joka muun muassa ylläpitää hengitettävää ilmaa ja hidastaa eroosiota. Hyönteisten mukana katoaisivat myös hyönteisiä syövät eläimet ja kaikki muut      niistä riippuvaiset ravintoverkon osaset. Hyönteiskato on myös merkittävä uhka ruuantuotannollemme, sillä valtaosa maailman viljelykasveista on riippuvaisia hyönteispölytyksestä. Suomessakin on jo havaittu satojen pienentyneen.

Meneillään olevan hyönteiskadon syitä ja mahdollisia seurauksia on tutkittu eri puolilla maailmaa, ja suunta näyttää synkältä. Vaikka monet yksityiskohdat ja syy-seuraussuhteet ovat vielä selvittämättä, on ilmeistä, että ihmiskunnan täytyy muuttaa toimintaansa jyrkästi pelastuakseen.

 

Pölyttäjien parhaat elinympäristöt, niityt ja kedot, lukeutuvat nykyään Suomessa kaikkein uhanalaisimpiin luontotyyppeihin.

 

Maailman ruuantuotanto horjuu

Eräs ihmisen kannalta erityinen riski piilee ruuantuotannossa, sillä luonnonvaraiset hyönteiset pölyttävät merkittävän osan ravintokasveistamme. Kaikista viljelykasveista 75 prosenttia on riippuvaisia hyönteispölytyksestä. Niiden tarvitsemista pölyttäjähyönteisistä puolestaan jo noin 40 prosenttia on uhanalaisia ja vaarassa kuolla sukupuuttoon.

Pölyttäjähyönteisten katoaminen ei ole enää vain tulevaisuudessa häämöttävä uhka vaan todellinen kriisi jo nyt. Saksassa on havaittu, että lentävien hyönteisten määrä on romahtanut neljäsosaan vajaan kolmen vuosikymmenen aikana. Kiinassa pölyttäjiä on paikoin enää niin vähän, että on jouduttu jo turvautumaan tuotantokasvien vaivalloiseen ihmistyövoimalla pölyttämiseen.

On arvioitu, että pölyttäjähyönteisten kato johtaa ruuan hinnan nousuun sekä lisää eriarvoisuutta köyhien ja rikkaiden maiden välillä. Kun viljelykasvien sadot hupenevat, ihmisten ruokavalio yksipuolistuu, elintärkeiden vitamiinien ja hivenaineiden saanti vaarantuu ja monien maiden koko ruokahuolto horjuu.

Nykysuomalaiselle arkiset asiat, kuten puuvilla, kahvi ja kaakao, voivat pian olla vaikeasti saatavia ja kalliita ylellisyystuotteita, sillä niidenkin tuotanto on hyönteisriippuvaista. Tulevaisuudessa suomalainen ei välttämättä voikaan noin vain ostaa uutta t-paitaa ja farkkuja, hörppiä kahta pannullista kahvia päivässä tai herkutella suklaalla.

Pölyttäjien väheneminen aiheuttaa myös massiiviset taloudelliset tappiot. Hyönteisten tarjoaman pölytyspalvelun taloudellista merkitystä arvioitaessa liikutaan päätähuimaavan suurissa luvuissa: jo yksin EU:n maataloustuotannon arvosta noin 15 miljardia euroa vuodessa on pölytyksen ansiota.

Ihmistoiminta uhkaa pölyttäjiä

Keskeisimpiin hyönteiskadon syihin lukeutuvat tehomaatalous, torjunta-aineet ja maankäytön muutokset. Pyrkiessään tuottamaan mahdollisimman tehokkaasti mahdollisimman paljon ruokaa ihminen tuhoaa ruuantuotantonsa perusteita. Nykyisenlaista kemiallisiin torjunta-aineisiin ja lannoitteisiin sekä valtaviin yhden viljelykasvin peltoihin perustuvaa maataloutta harjoittava ihminen kaivaa itselleen hautaa.

Pölyttäjähyönteiset tarvitsevat vaihtelevia, monilajisia elinympäristöjä, jotka tarjoavat monipuolista ravintoa läpi kesän sekä turvallisia paikkoja pesien rakentamiseen, lisääntymiseen ja levähtämiseen. Pienimuotoinen viljely ja karjankasvatus jopa lisäävät tällaisia ympäristöjä, mutta ylitehostettu maatalous on sen vastakohta.

Laajat peltoalat, joissa kasvatetaan vain yhtä viljelylajia, eli monokulttuurit, eivät ylläpidä pölyttäjäelämää. Kukkiva rypsipelto tarjoaa kyllä runsaasti ravintoa, ja hyönteiset kiertelevätkin siellä ahkerasti pölyttäen samalla satoa, mutta kukinta-ajan ulkopuolella se on pölyttäjille arvoton autiomaa. Kemiallisten torjunta-aineiden käyttö pahentaa tilannetta. Myrkyt, joilla poistetaan viljelyksiltä tuholaisia ja rikkakasveja, voivat tappaa myös toivottuja vieraita.

Muutkin pölyttäjäkadon syyt ovat ihmistoiminnasta johtuvia. Tehomaatalouden, torjunta-aineiden ja maankäytön muutosten ohella syiksi on tunnistettu vieraslajit, taudinaiheuttajat ja ympäristön pilaantuminen – sekä ilmastonmuutos.

Ilmastonmuutos lienee uhista suurin mutta myös arvaamattomin. Sen vaikutukset takaisinkytkentöineen ovat monimutkaisia ja vaikeasti ennustettavia. Lämpenemisen on kuitenkin jo havaittu aiheuttaneen hyönteisten vähenemistä. Kimalaisten määrä on paikoin romahtanut niin, että puhutaan peräti massasukupuutosta. Tämä näkyy etenkin alueilla, joissa lämpeneminen on ollut suurinta, kuten Meksikossa ja Espanjassa.

Tilanne ei ole toivoton, mutta siihen on puututtava nopeasti. Ensiarvoisen tärkeää olisi maailmanlaajuinen siirtyminen voimallisesta tehomaataloudesta, monokulttuurista ja torjunta-aineiden käytöstä kohti monimuotoisempaa ja luonnonmukaisempaa maanviljelyä. Haitallisten vieraslajien levittäminen olisi saatava loppumaan ja niiden torjuntaan tulisi suunnata riittävästi resursseja. Kaikessa toiminnassa tulisi sitoutua ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen.

Pölyttäjäkato näkyy Suomessakin

Suomi ei ole maailmanlaajuisesta trendistä irrallinen saareke: myös täällä maatalous sekä kärsii pölyttäjäkadosta että aiheuttaa sitä. Tiettyjen, pölyttäjistä riippuvaisten viljelykasvien, kuten rypsin ja rapsin, sadot ovat jo pienentyneet. Tärkeimmistä pölyttäjähyönteislajeista Suomessa joka viides on uhanalainen.

Tärkeimpiä pölyttäjiämme ovat luonnonvaraiset kimalaiset ja mehiläiset. Myös kukkakärpäset sekä jossain määrin ampiaiset, eräät perhoset ja kovakuoriaiset pölyttävät. Pölyttäjiä uhkaavat Suomessa etenkin maatalouden tuholaistorjuntamyrkyt sekä sopivien elinympäristöjen katoaminen. Luonnonvaraisia kukkia kasvavat pientareet, avo-ojat, pajukot, niityt ja laidunmaat ovat vähentyneet maankäytön muutosten ja maatalouden tehostumisen myötä.

Muutokset ovat olleet näennäisen pieniä, hiljalleen eteneviä ja toisistaan irrallisia, mutta kokonaisuutena niillä on ollut dramaattinen vaikutus. Pienimuotoinen karjanlaidunnus metsä- ja rantalaitumilla on vähentynyt, ja vanhat laidunniityt ovat kasvaneet umpeen. Torjunta-aineiden käyttö on kasvanut. Peltojen avo-ojia on korvattu salaojilla. Kukkivat tienpiennarkedot ovat peittymässä vieraslajina Suomeen tuotujen lupiinien alle.

Vielä 50 vuotta sitten pölyttäjien parhaat elinympäristöt, niityt ja kedot, olivat yleisiä, mutta nyt niiden määrä on romahtanut jyrkästi. Varhaiskeväällä kukkivat pajut ovat kimalaiskuningattarien tärkeimpiä ravinnonlähteitä. Pajuryteikköjen karsiminen vaarantaa kuningattarien selviytymisen ja siten koko kimalaispesien syntymisen.

Kimalaisille tärkeitä ravinnonlähteitä, pajukkoja, kannattaa suojella.

Pienillä teoilla on merkitystä

Valtavien maailmanlaajuisten ongelmien edessä ihminen tuntee itsensä usein voimattomaksi. Huoli saa pohtimaan, keskustelemaan, etsimään ja jakamaan tietoa, mutta pelkkä puhuminen, somekampanjointi ja vaaleissa äänestäminen ei tunnu aina riittävältä. Onneksi on monia konkreettisia käytännön keinoja, joilla kuka tahansa meistä voi auttaa hätää kärsiviä hyönteisiä.

Pölyttäjien ravintopulaa voi helpottaa yksinkertaisesti ylläpitämällä keväästä syksyyn kukkivaa pihaa tai parveketta, jossa on runsaasti pölyttäjille sopivia, meteviä kasveja. Pienikin tällainen keidas keskellä yksitoikkoista maaseudun autiomaata tai tiiviisti rakennettua, tukkoon asfaltoitua kaupunkialuetta on arvokas.

Kukkia valitessa kannattaa huomioida, ettei niitä ole jalostettu pölyttäjien kannalta kehnoiksi – näyttävä kerrottu kukka voi olla vaikeasti lähestyttävä ja ulkonäkö edellä jalostettu kasvi mesitarjonnaltaan heikko. Haitalliset vieraslajit on syytä jättää ostamatta, ja niiden ongelmallisuudesta kannattaa vieläpä huomauttaa kauppiaalle. Haitallisten lajien leviämistä voi ehkäistä myös osallistumalla vieraslajien torjuntatalkoisiin.

Hyönteisystävälliseen, luonnon monimuotoisuutta tukevaan pihanhoitoon kuuluu myös tyystin hoitamattomien alueiden, leikkaamattoman nurmikon, risukasojen ja lahopuun jättäminen. Tuholais- ja rikkakasvitorjuntaan ei pidä käyttää myrkkyjä. Kuka tahansa voi myös nikkaroida hyönteishotelleja, jotka oikein tehtyinä ja hoidettuina tuovat helpotusta luonnonpesäkolojen pulaan monille tärkeille pölyttäjille, kuten erakkomehiläisille.

Kotimaisten niittykukkien siementen kylväminen joutomaille ja tienpientareille sissiviljelyn hengessä tarjoaa apua niin pölyttäjille kuin muillekin uhanalaisten niitty- ja ketoluontotyyppien lajeille. Luonnon monimuotoisuutta vaaliakseen maatilallinen voi ylläpitää monimuotoisuuskaistoja tai kokonaista kukkapeltoa. Viljelijöiden avuksi on peräti tehty tutkimus kustannustehokkaimmasta tavasta luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi maatalousympäristössä – tiedosta ei ole puutetta.

Perinteisen, vanhan ajan maataloustoiminnan ylläpitämien luontotyyppien eli perinnemaisemien suojeleminen ja hoitaminen on tärkeää yhä olemassa olevien vanhojen niitty- ja ketokohteiden säilyttämiseksi. Myös pajukkojen suojeluun olisi syytä ryhtyä, vaikka niiden poistaminen maiseman siistimisen nimissä sekä pajunoksien taittaminen keväällä koristeeksi koteihin onkin laajalti hyväksytty maan tapa.

Kuluttajana kannattaa myös pyrkiä tekemään hyönteisystävällisiä valintoja. Luomutuotteita suosimalla tukee torjunta-aineetonta maataloustuotantoa. Pienviljelijöiltä ostamalla on mukana mahdollistamassa pienimuotoisemman maatalouden kannattavuutta. Jos ihmiset siirtyisivät kasvipainotteiseen ruokavalioon, valtavat määrät karjanrehun monokulttuuriviljelyyn varattua maa-alaa vapautuisi muuhun käyttöön. Se on ratkaisevaa myös ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta. Muutkin ilmastomyönteiset valinnat auttavat myös hyönteisiä.


Lue lisää aiheesta:

Goulson, Dave: Kimalaisen kyydissä – Matka mesipistiäisten maailmaan (2019). Gaudeamus.

Parkkinen, Paukkunen & Teräs: Suomen kimalaiset (2018). Docendo.

 

Linkki artikkelin sivulle

KATSO MYÖS